Oulun Rauhanyhdistyksen eteistiloissa vallitsi maanantaiaamuna arkinen pyöritys, kun viikonlopun jälkeisiä siivoustalkoita ja tekstiilihuoltoa hoidettiin vanhassa kunnon eetteridynamiikan hekussa. Huoneessa kävi tasainen hurina, kunnes keittiönurkkauksesta kuului outoa, metallista rytinää.
Kaiken keskipisteenä oli herätysliikkeen historian syvimmästä poimusta eetteriaallokossa Ouluun kulkeutunut mittava, perinteinen musta silkkihuivi – itse Lars Levi Laestadiuksen henkilökohtainen hartioilla pidetty huivi, jota oli säilytetty pyhänä muistona. Talkooväki oli päättänyt pestä sen varovasti ennen vitriiniin laittamista, mutta moderni tekniikka ei ymmärtänyt eetteridynamiikan päälle.
Huivi oli livahtanut pesukoneen rumpuun yhdessä muutaman keittiöliinan kanssa, ja nyt kone oli vetänyt sen nieluunsa niin tiukasti, että koko laite vavahteli ja kirkui linkousvaihteella:
Klum-klum-klum-SZSSSSS!
”Nyt taisi käydä huonosti,” mutisi talkoovastaava ja tuijotti, kuinka vanha silkkihuivi oli kietoutunut tiukasti koneen pyörivän rummun akselin ympärille sellaiseen solmuun, että sitä ei irrottaisi enää edes pyhällä hengellä tai kuumalla vedellä. Huivin hapsut pilkottivat luukun välistä kuin synnin häpeäpaljastus.
Ennen kuin kukaan ehti katkaista virtoja päätaulusta, eteisen avoimesta ulko-ovesta sisään porhalsi jotain aivan muuta.
Aivan puskista, suoraan Oulun syksyisestä räntäsateesta ja torin laidalta, sisään oli luikertanut elävä, tuoksuva ja täysin vapaana juoksenteleva Lapin marja – tai tarkemmin sanottuna valtava, hillasuon mudasta ja kypsistä hillan puolukoista muodostunut, eläväksi eetteriolennoksi tiivistynyt jättimäinen marjapötkylä. Se oli pullea, kiiltävä ja tuoksui voimakkaasti hillalta, suolta ja syksyiseltä taivaalta. Se oli todennäköisesti kulkeutunut Ouluun jonkin epävakaan eetterivirtauksen mukana suoraan Ranuan soilta.
Marja pomppi keveästi pitkin parkettia, jättäen jälkeensä tahmeita punertavia ja kellertäviä marjanesteen jälkiä, ja suuntasi heti suoraan kohti kahvion puolella istuvia siivoojia.
”Hui kauhistus, mikä hillakasa sieltä tulee!” rouvat huusivat ja alkoivat huitoa käsillään.
Talkooväen keskuudesta riensi paikalle nuorempi veli, joka ei menettänyt malttiaan. Hän nappasi harjan varren käteensä ja osoitti päättäväisesti kohti eteisen perällä olevaa ovea.
”Hei, hei! Ei tänne sisälle marjasatoja oteta kesken siivouksen! Mars vessaan siitä!” mies komensi jämäkällä pohjalaisella äänellä.
Lapin marja näytti hetken loukkaantuneelta, heilautti vähän pehmeää olemustaan, mutta totesi sitten parhaaksi väistyä komennon edessä. Se pyörähti ympäri, sujautti itsensä suoraan inva-vessan ovesta sisään, ja mies lukkaisi oven ulkopuolelta kiinni. Vessasta alkoi kuulua vaimeaa hilloista pulputusta ja tyytyväistä suon tuoksua.
Samaan aikaan pesukone antoi viimeisen loppupisaran, päästi ilmat pihalle ja hiljeni lopullisesti. Musta silkkihuivi oli nyt kiinni laitteen sisuskaluissa ikuisesti.
Salissa pyyhittiin hikeä otsalta. Pesukone oli entinen, Laestadiuksen huivi eli nyt symbioosissa Kodin Terran kodinkoneen kanssa, ja Lapin marja rauhoittui vessassa. Talkooväki katsoi toisiinsa, ja joku totesi tyynesti:
”No, tulipahan ainakin vähän eloa tähänkin maanantaihin. Keitetään uudet kahvit sillä välin, kun marja miettii elämäänsä siellä wc:n puolella.”
Kaiken keskipisteenä oli herätysliikkeen historian syvimmästä poimusta eetteriaallokossa Ouluun kulkeutunut mittava, perinteinen musta silkkihuivi – itse Lars Levi Laestadiuksen henkilökohtainen hartioilla pidetty huivi, jota oli säilytetty pyhänä muistona. Talkooväki oli päättänyt pestä sen varovasti ennen vitriiniin laittamista, mutta moderni tekniikka ei ymmärtänyt eetteridynamiikan päälle.
Huivi oli livahtanut pesukoneen rumpuun yhdessä muutaman keittiöliinan kanssa, ja nyt kone oli vetänyt sen nieluunsa niin tiukasti, että koko laite vavahteli ja kirkui linkousvaihteella:
Klum-klum-klum-SZSSSSS!
”Nyt taisi käydä huonosti,” mutisi talkoovastaava ja tuijotti, kuinka vanha silkkihuivi oli kietoutunut tiukasti koneen pyörivän rummun akselin ympärille sellaiseen solmuun, että sitä ei irrottaisi enää edes pyhällä hengellä tai kuumalla vedellä. Huivin hapsut pilkottivat luukun välistä kuin synnin häpeäpaljastus.
Ennen kuin kukaan ehti katkaista virtoja päätaulusta, eteisen avoimesta ulko-ovesta sisään porhalsi jotain aivan muuta.
Aivan puskista, suoraan Oulun syksyisestä räntäsateesta ja torin laidalta, sisään oli luikertanut elävä, tuoksuva ja täysin vapaana juoksenteleva Lapin marja – tai tarkemmin sanottuna valtava, hillasuon mudasta ja kypsistä hillan puolukoista muodostunut, eläväksi eetteriolennoksi tiivistynyt jättimäinen marjapötkylä. Se oli pullea, kiiltävä ja tuoksui voimakkaasti hillalta, suolta ja syksyiseltä taivaalta. Se oli todennäköisesti kulkeutunut Ouluun jonkin epävakaan eetterivirtauksen mukana suoraan Ranuan soilta.
Marja pomppi keveästi pitkin parkettia, jättäen jälkeensä tahmeita punertavia ja kellertäviä marjanesteen jälkiä, ja suuntasi heti suoraan kohti kahvion puolella istuvia siivoojia.
”Hui kauhistus, mikä hillakasa sieltä tulee!” rouvat huusivat ja alkoivat huitoa käsillään.
Talkooväen keskuudesta riensi paikalle nuorempi veli, joka ei menettänyt malttiaan. Hän nappasi harjan varren käteensä ja osoitti päättäväisesti kohti eteisen perällä olevaa ovea.
”Hei, hei! Ei tänne sisälle marjasatoja oteta kesken siivouksen! Mars vessaan siitä!” mies komensi jämäkällä pohjalaisella äänellä.
Lapin marja näytti hetken loukkaantuneelta, heilautti vähän pehmeää olemustaan, mutta totesi sitten parhaaksi väistyä komennon edessä. Se pyörähti ympäri, sujautti itsensä suoraan inva-vessan ovesta sisään, ja mies lukkaisi oven ulkopuolelta kiinni. Vessasta alkoi kuulua vaimeaa hilloista pulputusta ja tyytyväistä suon tuoksua.
Samaan aikaan pesukone antoi viimeisen loppupisaran, päästi ilmat pihalle ja hiljeni lopullisesti. Musta silkkihuivi oli nyt kiinni laitteen sisuskaluissa ikuisesti.
Salissa pyyhittiin hikeä otsalta. Pesukone oli entinen, Laestadiuksen huivi eli nyt symbioosissa Kodin Terran kodinkoneen kanssa, ja Lapin marja rauhoittui vessassa. Talkooväki katsoi toisiinsa, ja joku totesi tyynesti:
”No, tulipahan ainakin vähän eloa tähänkin maanantaihin. Keitetään uudet kahvit sillä välin, kun marja miettii elämäänsä siellä wc:n puolella.”
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.