Kysymys sinulle, jonka mielestä va-liike ainakin pääosiltaan on vastustettavaa etkä toivo sen tavoitteiden toteutuvan kuin ehkä pieneltä osin:
Pidätkö mahdollisena Esa Ylikosken, minun tai Yki Räikkälän kehumista mistään, mitä olemme tehneet vapaa-ajattelijoissa?
Pidätkö mahdollisena Esa Ylikosken, minun tai Yki Räikkälän kehumista mistään, mitä olemme tehneet vapaa-ajattelijoissa?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Sinä tuet Ukrainaa ja se on ihmisyyden merkki - Kiitos siitä!
Esa Ylikoski on Liisa Taskisen lailla Venäjän tukija ja Yki Räikkälä taas teeskenteli sokeaa/lukutaidotonta, kun hänelle mainittiin Taskisen Venäjän tukemisesta. Nuo eivät ole ihmisyyden merkkejä.
Etenkin sodan alussa muistutettiin Ukrainan tukemisen olevan tärkeää meidän kaikkien tulevaisuuden turvaamiseksi. Ei siis aivan pyyteetöntä hyvyyttä vaan myös itsesuojelua?
Kiitokset kehuista, mutta minähän en ole va-yhteyksissä tainnut mainita Venäjän hyökkäystä kuin yksittäisessä pj-palstassa. Sen sijaan Yki on maininnut sen useammin ja kirjoituksissa linkittänyt uskontoihin ja uskonnottomuuteen.
Niinpä minusta siitä Ykiä pitäisi kehua, jos puolustaa Ukrainaa (tai oikeammin sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää).
Va-liiton valtiontukea puolestaan on tällä palstalla vastustettu. Olen lähestulkoon ainoa, joka vihjaa siihen suuntaan, ettei tukea tarvitsisi hakea. Viimeksi mainitsin tästä liittokokouksessa. En muista nähneeni tästä kehuja, vaan sekin on käännetty kielteiseksi.
Vuoden 2010 pornotempauksesta taas on jauhettu lukemattomia ketjuja. En ole avannut niitä vuosiin, mutta ainakaan aiemmin ei ole kehuttu Esaa. Hän kuitenkin vastusti aikanaan sen järjestämistä.
Ja minusta tässä näkee jo kaavan.
Ylikoski nyt vaan ei ole mikään Venäjän tukija.
Onko Esa Ylikoski tuominnut Venäjän vuonna 2014 aloittaman hyökkäyssodan Ukrainassa?
Tässä pääkirjoitus, jossa Venäjän sotatoimet on todettu kriittisesti: https://vapaa-ajattelijat.fi/wp-content/uploads/2023/12/vapaa-ajattelija-2023-4-web.pdf
Samaa voi sanoa aiheenvalinnasta ja käsittelytavasta: https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/lehti/ortodoksikirkon-patriarkan-ja-putinin-kimppa/
Järjestön puheenjohtaja ja pääsihteeri huolehtivat enemmän järjestön kantoja kuvaavat kirjoitukset.
Jos vastustajamme kannattaisi Venäjän hyökkäystä, hän olisi tarttunut myös tuollaiseen sivulauseenomaiseen huomioon. Kovin harva täällä haluaa ymmärtää mitä me vapaa-ajattelijat olemme, vaan pyrkii keksimään miten negatiivisesti voi asioita tulkita meitä vastaan.
"Venäjän sotatoimille Ukrainassa"
Ylikoski ei tohdi kutsua Venäjän vuonna 2014 aloittamaa hyökkäysotaa Ukrainassa Venäjän hyökkäyssodaksi Ukrainassa.
Mitä Esa Ylikoski ja Liisa Taskinen kirjoittivat Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainassa 2014-24.2.2022?
Epäilen, etteivät ainakaan mitään, mikä moittisi Venäjää.
Taskisen luotsaama Suomen kommunistinen puolue syytti Ukrainaa, Yhdysvaltoja, Natoa ja Euroopan unionia.
Muistan eräänkin Tiedonantajan jutun, jossa haastateltiin Ukrainan kommunistisen puolueen puheenjohtajaa, joka vaati Venäjälle asetettujen pakotteiden poistoa ja niiden suuntaamista Ukrainalle ja tämä kirjattiin sujuvasti ja ilman kritiikkiä sisältöön.
Kommentissa mainitun kommunistipampun nimi on Petro Symonenko ja kas kummaa, hän kuuluu kortteeravan tätänykyä Moskovassa, siis isännän jalkopäässä.
Sitten kehun kun teette päätöksen että kaikki vaparit hautautuvat omille jumalattomien hautausmailleen. Ja pysytte myös siellä.
Se on vaparienkin etu. Eroon kirkosta ja kirkon hautausmaakappeleista.
Win-win tilanne.
Msalo on parasta mitä voi kuvitella Valiitolle ja eroakirkosta.fi on huipputuote
Näyttelee naiivia? voidakseen kestää ja vältellä Valiiton leninistislam-tukemisen tuskaa. Tähän liittyy hieman hölmö käsitys tieteestä julkkishörhöjen ja median takia ja pakkoruotsin ja woketuksen ongelmien vähättelyä
Jo muinoin kun tänne en ollut kirjoittanut mitään ( kerran-pari vuodessa vilkaissut palstaa) olin liittänyt hänen nimensä Aaltonen Hartikainen Vasama - huippuyksikköön ja joskus katselin eroakirkosta -uutisia
Sinä olet ihmisenä ihan Ok tyyppi!
Eikö liittokokouksessa kiitelty tarpeeksi?
Liittokokouksessakin kiiteltiin, ja olen pyrkinyt vapaa-ajattelijoissa mm. ansiomerkkien jaolla kiittämään ja muistuttamaan että toisiamme saa kehua.
Mutta tässä on nyt eri asiasta kyse. Löytääkö vastapuolelta mistään tai kenestäkään mitään kehumista? On ehkä terveellistä pyrkiä jotain sellaista hakemaan kaikista.
Kirkon hyvät puolet voisi ottaa Tampereen klubi-illan aiheeksi? Varmasti vapaa-ajattelijat löytävät "vastustajasta" runsaasti kehun aiheita, onhan kirkko monipuolinen toimija.
Hmm, tuossa voisi olla ideaa. Olihan meillä mm. kerran aiemmin liberaali naispappi vieraan.
En oikeen ymmärrä miksi tämän naispappin kerrotaan aina olevan liberaali. Katsoin jakson ja se oli ihan jees. Ihan normi pappi.
Kirkko on iso organisaatio joten siitä keskusteltavaa tunniksi riittäisi, mutta mahtaisiko keskustelu pysyä positiivisena vai menisikö vikojen puolelle. Riippuu toki vieraistakin.
Mainitaan, koska etsimme nimenomaan liberaalia pappia. Toki nyt kirkon keskilinja on liukunut niin, että nykyinen änkyräkonservatiivipappi olisi ollut ihan normaali pappi vuonna 1980.
Msalo " Niinpä minusta siitä Ykiä pitäisi kehua, jos puolustaa Ukrainaa (tai oikeammin sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää""
Tässä taas esimerkki aivan sivuraiteesta, ei Putinin ja islamilaisten kaltaisia leninistejä diktatuureja panna kuriin näin
Ykin kaltaiset haloslaishömpät kuten Merkel saavat aikaan Hamasin ja Putinin ja Kiinan diktatuurien kriisejä
Putin pidetään kurissa vain ydinaseilla ja massiivisella drooni/robotti/datakeskus-armeijalla
Sääntöpohja vs. maapohja
HalosLipposMerkel - kaasuputki laukaisi Putinin hyökkäyksen, valmistui 2021 syksyllä ja joulukuussa suomalaiset palveluyhtiöt = oma raha olivat paenneet Venäjältä ( Fortum ja Nokian renkaat eivät) ja kun
maapohja oli 2022 kovaa panssarit tunkeutuivat Kiovaan
Se siitä sääntöpohjasta
Joria kehun sitten kun antaa potkut vapaa-ajattelulle, ja alkaa elää vapaa-ajattelusta vapaata elämää.
Jori antaa potkut liekkimaljauskonnolle:
🥾💥...............♨️🕳️
--------
Ylikoskea kehun sitten kun hylkää vapaa-ajattelun kansan vihollisensa.
"Ylikoski nyt vaan ei ole mikään Venäjän tukija"
Aivan, ei puhu edes venäjää ja on hiljaa dik tatuurikielen
opettamisesta Suomessa, toinen turha on pakkoruotsi jota ei myöskään
osaa
Tekopyhyyden ja vaikenemisen pelleily jatkuu Valiitossa
Ylikoski (Turku) pyrki eliittiin
tennilätannilaseppänenhonkasalo-kerhossa
ei onnistunut (Seppänen on kokoomusperheestä)
ja nyt hän on pudonnut takaisin taviskastiin Saramon (kokoomusperheestä)
leiriin, nyyh. Jostain syystä hän ei mennyt Siimeksen ja Lindenin (Turku)
kanssa DEMareihin vaan jäi Scheinin (Åbo) porukkoihin luullen ehkä pystyvänsä ratsastamaan humanismihöpöllä ja suomalaisten yhdenvertaisuuskyykytyksellä politiikassa
Hän ei ole myöskään liittynyt kavereittensa mukana DEMarien
Naapuri-Putin-seuraan
Ylikoski opetti Turussa historiaa ja yhteiskuntaoppia sekä elämänkatsomustietoa elokuusta 1985, sitä ennen kolme vuotta uskontojen historiaa ja siveysoppiakin. Koulumaailman epäkohtien virittämänä hän liittyi Turun vapaa-ajattelijain jäseneksi. Toimi sitten sihteerinä ja varapuheenjohtajana. Hän muutti Vantaalle 1989, seuraavana vuonna Espooseen ja vuonna 1992 Helsinkiin. Varsinainen Helsingin seudun vapaa-ajattelija siis.
Se on vain niin, että koulumaailmassa ei ole sellaisia epäkohtia
jotka työurasi perusteella pystyisit ratkomaan
julkea maahanmuutto ja työrauhaontelma
venäjän diktatuurikieli turha pakkoruotsi
kymmenien kielien käyttö yhdenvertaisuudessa
Vantaan Lehtikuusen koulussa oppilailla on yhteensä 70 eri äidinkieltä
mm. (suomen/ruotsin lisäksi venäjä, viro, arabia, albania ja somali ...)
Mitä pelleilyä pienessä maassa
Pitäisikö sanoa sinusta, kuten Veikko Hurstistakin hänen omien sanojensa mukaan, kun holistit kiittelivät häntä, että olet perkeleen hyvä jätkä!
Ylikoski ajoi Scheinin pakkoruotsittajien kanssa vuosikausia
"tasa-arvoisuutta" SAK-mafiosojen ja kehitysmaalaisten kanssa
suomalaisia kyykyttämällä kärsijöiksi ja maksajiksi, todella rietasta menoa
Kysymys voisi olla myös minulle, joten vastaan siihen: en tunne yksittäisten henkilöiden toimintaa oikeastaan ollenkaan, joten en pysty vastaamaan.
Sinänsä se hyvä asia vapareiden toiminnassa on mielestäni on pyrkimys ET:n laajempaan opettamiseen, eivätkä protu-leiritkään niin huono asia ole. Huonoa on, jos lapsia estetään osallistumasta. Ajoituksen puolesta ja muutenkin tulisi rintamalinjan molemmin puolin pyrkiä siihen, että mahdollisimman moni valitsisi ja pystyisi suorittamaan molemmat, sekä oppiaineessa ja leirinä.
Se tuskin voi toteutua, koska kummissakin juoksuhaudoissa vihollisen kanssa veljeilevät ovat petturin maineessa, eivät siltojenrakentajien.
Onko rintamalinjoja molemmin puolin? Onko kirkko huomioinut vapaa-ajattelijoita juhlallisen virallisesti vai onko kommentit enempi yksittäisten henkilöiden omia joita heillä tietenkin on oikeus ilmaista?
Tietenkin kirkolla on oikeus tehdä omaa juttuaan, se ei tarkoita vapaa-ajattelijain vastustamista, tavoitteet vaan eivät kohtaa.
Yksittäisen ja kaksittaisen (outo paristo, Msalo, Ykoski) jne. porukan toimintaan on olemassa ylivoimainen lähde, muutaman tunnin lukemisella koko Valiiton tarina avattuna vähintään parinkymmenen vuoden ajalta rennosti ja tarkasti auki kääräistynä
Sundströmin kääröt, uusin
http://www.ateistit.fi/uutiset/uuti261022.html Viakseni luettiin myös se, etten ryypännyt muiden kanssa ravintoloissa ja haukkunut ”kapitalistisikoja”. Varjelin terveyttäni ja olen vielä aika terveenä hengissä. Monet juomarit ovat kuolleet