Kyllä oli tarpeen nuo Raatihuoneen lisäparkkipaikat.

Kyllä oli tarpeellinen investointi tuo Raatihuoneen pohjolankadun puolen lisä parkkipaikat. Oikein kuhina käy kun kaikki haluavat autonsa siihen parkkeerata. Ainut harmi on se, kun poislähtiessä, joutuu odottamaan n 5-10 minuuttia, että pohjolankadun liikenteeseen
tulee sen verran rakoa, että uskaltaa siirtyä pois parkkialueelta, muun liikenteen sekaan.
29433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Paljonkohan lienee tuokin hupatus tullut maksamaan? IS voisi käydä testaamassa ja tekemässä jutua asiasta.

Äänestä
  • Olikohan se jotain 15000 euroa

    Äänestä

  • Maksakoon

    Äänestä

Vai ihan 15 minuuttia joutuu odottamaan 😁 Pitäiskö sun siirtyä liikkumaan jalkaisin.

Äänestä

Olisivat mieluummin kaventaneet kauppakadun Raatihuoneen viereistä kevyen liikenteen väylää. Nyt kun virransillalle kääntyvät ryhmittyy keskiviivan viereen liikennesääntöjen mukaan, siinä on ahdasta Raatihuoneen puolella parkissa olevien autojen takia.

Äänestä
  • Eipä siihen ole tarkoituskaan saada kahta autoa mahtumaan rinnakkain, joten ei tarvitse ryhmittyä niin tiukasti siihen keskiviivan viereen, vaan voi ottaa vähän väljemmin. Jos siihen haluttaisiin kahden auton mahtuvan ryhmittäytymään rinnakkain, niin pitäisi sitä risteysaluetta leventää ja merkata, kuten on esim. mehiläisen kohdalla riistakadulla.

    2Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Eipä siihen ole tarkoituskaan saada kahta autoa mahtumaan rinnakkain, joten ei tarvitse ryhmittyä niin tiukasti siihen keskiviivan viereen, vaan voi ottaa vähän väljemmin. Jos siihen haluttaisiin kahden auton mahtuvan ryhmittäytymään rinnakkain, niin pitäisi sitä risteysaluetta leventää ja merkata, kuten on esim. mehiläisen kohdalla riistakadulla.

    Eikös se ryhmityssääntö sano suoraan, että vasemmalle käännyttäessä ryhmitytään keskiviivan viereen. Ihan sama että ajaako joku siihen rinnalle, ahdasta siinä on. Sujuvoittaahan se liikennettäkin jos on kaksi rinnakkain, kun tie on välillä tukossa karjalankadulle asti. Itse ainakin ajan niin, että mahdollisimman moni pääsisi samoilla vihreillä valoilla.

    Viimeisetkin turistit kiertävät kaukaa Iisalmen keskustan,
    kun näkevät, minkälaisia sumppuja tänne kyhätään.
    "Vuoden turhake" diplomi aloitteeen ehdottaneelle.

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Eikös se ryhmityssääntö sano suoraan, että vasemmalle käännyttäessä ryhmitytään keskiviivan viereen. Ihan sama että ajaako joku siihen rinnalle, ahdasta siinä on. Sujuvoittaahan se liikennettäkin jos on kaksi rinnakkain, kun tie on välillä tukossa karjalankadulle asti. Itse ainakin ajan niin, että mahdollisimman moni pääsisi samoilla vihreillä valoilla.

    Ei rinnakkainryhmittymistä ilman tilaa: Vaikka tie tuntuisi leveältä ja siihen mahtuisi rinnakkain useampi auto, ilman virallisia kaistamerkintöjä tai liikennemerkkejä kyseessä on vain yksikaistainen tie. Keskelle tai reunaan ei tule kiilata rinnakkain siten, että aiheutetaan vaaraa tai tarpeetonta estettä. Tietenkin siinä ajetaan auto enemmän keskiviivan viereen, jos on kääntymässä vasemmalle ja muuten enemmän oikeaan laitaan, tämä vain siksi, että helpottaa sitten liikenteeseen lähtiessä takana tulevia, mutta vierekkäin siihen ei tarvitse kahta autoa mahtua, koska risteys on ahdas, eikä sitä ole merkitty kaistamerkinnöin. Itse ajan siinä aina niin, että vierelle ajaminen ei ole mahdollista.

    2Äänestä

Kannattaa istuskella parkissa siinä nurkalla niin joutuuvat jättämään autonsa kauas.

1Äänestä
  • Täyttä Ääliömäsyyttä tuokin, jo kuolevassa kylässä. Eiköhän muuta taas keksineet. Kuvauspaikkakin täyttä??? Virtaa ja rumia kerrostalojako turistit kuvaa. Hoh hoijaa. Ei mitään järkeä touhuilussa kuin muutenkaan Maailmassa. Köyhät kyykkyyn ja pois Rasittamasta menttaaliteetti vallalla. Terveys palvelutko vielä loputkin loppuu. Hki.kö vai Eu.määrää??

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Täyttä Ääliömäsyyttä tuokin, jo kuolevassa kylässä. Eiköhän muuta taas keksineet. Kuvauspaikkakin täyttä??? Virtaa ja rumia kerrostalojako turistit kuvaa. Hoh hoijaa. Ei mitään järkeä touhuilussa kuin muutenkaan Maailmassa. Köyhät kyykkyyn ja pois Rasittamasta menttaaliteetti vallalla. Terveys palvelutko vielä loputkin loppuu. Hki.kö vai Eu.määrää??

    Jäähän siihen kuvaan kesäaikaan, myös väliaikaisella terassilla möllöttäjät. Ja jos kuvakulmaa kääntää hiukan Simonniemeen päin, niin paikallisten puliukkojen miehittämät puistonpenkit saa kivasti mukaan kuvaan myös.🤣

    2Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Jäähän siihen kuvaan kesäaikaan, myös väliaikaisella terassilla möllöttäjät. Ja jos kuvakulmaa kääntää hiukan Simonniemeen päin, niin paikallisten puliukkojen miehittämät puistonpenkit saa kivasti mukaan kuvaan myös.🤣

    Aitoa savolaista tunnelmaa siis ja ihan ilimaseks. Sekö oli tarkotus et sandelsin mainos näkyy turistien kuvissa??

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Aitoa savolaista tunnelmaa siis ja ihan ilimaseks. Sekö oli tarkotus et sandelsin mainos näkyy turistien kuvissa??

    Aivan varmasti, eiköhän joku siitäkin muutaman euron jotakin kautta itselleen livauta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Aivan varmasti, eiköhän joku siitäkin muutaman euron jotakin kautta itselleen livauta.

    Tosiasia on, että siinä parkissa ei ole ollut, eikä tule olemaan yhtään autoa, koska parkkiruudusta pois pohjolankadun vilinään on hengenvaarallista soluttautua. On suuri riski parkkeerata siihen, menee koko lounasaika huolehtimiseen omasta autosta ja siihen, miten siitä pääsee hyvissä ajoin ja aikataulun puitteissa lähtemään töihin/pois.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Raatihuoneen piha-aluella on parkkipaikkoja kymmeniä
    lounasruokailijoille. Ei kukaan järkevä pysäköi noille uusille
    paikoille, auton kylki on heti paskaisena, kun rapa roiskuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Raatihuoneen piha-aluella on parkkipaikkoja kymmeniä
    lounasruokailijoille. Ei kukaan järkevä pysäköi noille uusille
    paikoille, auton kylki on heti paskaisena, kun rapa roiskuu.

    Prismassa onhalpa lounas ja hyvä parkki.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Prismassa onhalpa lounas ja hyvä parkki.

    Tuo ruuhkautuu jo nyt. En tiedä mtä tässä oli oikein ajateltu ja kenen pysäköimistä? Kuka tuohon siis pysäköi ja mitä varten? Kuka tästä päätti?

    1Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Tuo ruuhkautuu jo nyt. En tiedä mtä tässä oli oikein ajateltu ja kenen pysäköimistä? Kuka tuohon siis pysäköi ja mitä varten? Kuka tästä päätti?

    Agendahan on ollut jo pitkään tilannenopeuksien saaminen mahdollisimman pieniksi. Siihen pyritään valojen toiminnalla, ennakoimista estäviä näköesteitä rakentamalla ja esim. tällä tavalla, jossa kääntymiskaistat poistetaan. Tämän kokoisen tuppukylän liikenteenohjaukseen riittäisi muutama liikenneympyrä isoimpiin risteyksiin ja valot voisi sen jälkeen poistaa kokonaan. Toinen raatihuoneen pysäköintipaikkaa vastaava ongelmakohta on lidl:n valoristeys. Uusi kauppa alue, jossa useampi kauppa ja niihin paljon liikennöintiä, sitä sitten seisotetaan liikennevaloissa ja ruuhkautetaan koko risteys. Siinä kohtaa olisi ollut enemmän, kuin paikallaan liikenneympyrä ja sen lisäksi siihen alueelle liittymä toiseltakin tieltä, kuin tuosta Koljonvirrantieltä. Ihmeellisen sumpun onnistuivat rakentamaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Liikkukaa hitaastiko

    Äänestä

Ihmeitten Iisalmi! Pitää paikkansa. Tosi älyttömyyksiä riitää. Kuvauspaikka ym. Liikenteen tukinnat ja muu huuhaa?? Eikö kunnon Johtajia ja päättäjiä enää kylään löydy. Sama tukkia tiet kummastakin päästä ja leventää ja jatkaa Ohiajo tie.

Äänestä
  • Kuvauspaikka. Kauhea. Miksi se tehty tuohon? Sekin mahdollisimman huonosti saavutettava, jos ajattelee matkailijoita tai jo oman kaupungin asukkaita. Olin luullut, että tulee kauniille paikalle ylemmäs virtaa, ja taustalla olisi kaupungin kaunis kirkonmäelle kohoavien rakennusten silhuetti. Mutta niinpä sitä kuntapäätöksenteossa usein tunnutaan katsovan pienestä ikkunasta ja vielä monesti sisäänpäin. Saihan siinä joku töitä sentään, mutta mitenkäs kauniisti sanoisi, suunnittelukustannuksia ei varmaan kovin paljon tullut.

    Äänestä

Nyt on Köntällä ihan ikioma parkki alue ei tule muut häiritsemään kun käy lounaalla.

Äänestä
  • Joo. Eipä siinä ole kenelläkään tarvis pysäköidä. Pohjolan kadun liikenne taas vähän enemmän tökkii jos on kääntäjiä jompaan kumpaan suuntaan ja jos on täysperä tai puolikas niin liikenne pysähtyy kokonaan pohjoiseen menijöitä eikä tarvita edes punaista aaltoa käyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Joo. Eipä siinä ole kenelläkään tarvis pysäköidä. Pohjolan kadun liikenne taas vähän enemmän tökkii jos on kääntäjiä jompaan kumpaan suuntaan ja jos on täysperä tai puolikas niin liikenne pysähtyy kokonaan pohjoiseen menijöitä eikä tarvita edes punaista aaltoa käyttää.

    Hieno homma. Saadaan suurkaupungin meininkiä Iisalmee.

    Äänestä

Ihan älytön teko. Kuka torvi tuollaisen keksi??

Äänestä
  • No könttä.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    No könttä.

    Kepu ja könttä.

    Äänestä

Tehän olette nyt pudonneet kärryiltä. Siihenhän on tulossa Iisalmen suosituin ravintolaterassi, jota ei tarvitse purkaa talvella pois. Tämä tieto minulla on, mutta en ole yhdestä asiasta ihan varma, vaikka olen kuunnellut kaupungin parhaita asiantuntijoita mm. uimahallissa ja paikallisten liikkeiden ns. kahviloissa. Osaako joku kertoa tarkemmin, onko siihen tulossa terassi vai teranssi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kyllä oli tarpeellinen investointi tuo Raatihuoneen pohjolankadun puolen lisä parkkipaikat. Oikein kuhina käy kun kaikki haluavat autonsa siihen parkkeerata. Ainut harmi on se, kun poislähtiessä, joutuu odottamaan n 5-10 minuuttia, että pohjolankadun liikenteeseen
tulee sen verran rakoa, että uskaltaa siirtyä pois parkkialueelta, muun liikenteen sekaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu