Kuivaruoka on edullista

Ihmettelen sitä että nykyään ihmiset haluaa kaiken valmiina vaikka esimerkiksi työttömillä ja eläkeläisillä on aikaa valmistaa ruokaa.
Olen ostanut paljon puurohiutaleita mutta linssien ja herneiden löytäminen kaupasta on nykyään vaikeampaa.
Kuivat tuotteet ovat edullisia koska niiden kuljetus on edullista ja ne säilyvät kaupan hyllyillä eikä tule hävikkiä kuten "märkäeineksistä".
Liotan herneitä kotona ja lisään veden myöhemmin joten vettä ei tarvitse kantaa kaupasta vaan sen voi lisätä hanasta mikä helpottaa ruokakassin kantamista ja ruokailusta tulee edullista.
1294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"Olen ostanut paljon puurohiutaleita mutta linssien ja herneiden löytäminen kaupasta on nykyään vaikeampaa."

Missähän kaupassa sinä käyt kun ei ole mitenkään vaikea noita löytää ainakaan siellä missä minä käyn ja se ei ole ääsmarket

Äänestä
  • Käyn eri puolilla kaupunkia Lidlissä, K-supermarketissa ja Prismassa.
    Otan mielelläni vastaan yleisohjeita linssien ja herneiden löytämiseen näistä kaupoista niin ei aina tarvitsisi etsiä myyjää tai kävellä turhaan hyllyjen välissä.

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Käyn eri puolilla kaupunkia Lidlissä, K-supermarketissa ja Prismassa.
    Otan mielelläni vastaan yleisohjeita linssien ja herneiden löytämiseen näistä kaupoista niin ei aina tarvitsisi etsiä myyjää tai kävellä turhaan hyllyjen välissä.

    Yleisin paikka missä pidetään on kuivatavarahylly eli suurimot, riisit pastat. Etnisissä kaupoissa on paremmat valikoimat, sekä ovat edullisempia.

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Käyn eri puolilla kaupunkia Lidlissä, K-supermarketissa ja Prismassa.
    Otan mielelläni vastaan yleisohjeita linssien ja herneiden löytämiseen näistä kaupoista niin ei aina tarvitsisi etsiä myyjää tai kävellä turhaan hyllyjen välissä.

    No mä ostanu pitkään cittarista esim linssejä ja papuja suolavedessä jotka sellaisenaan käyttövalmiita ja ollut tarjouksessa. Ei tarvii ku huuhtoo ja lisätä ruokaan ja kuumentaa. Ne on löytynyt samasta hyllystä missä on muitakin säilykkeitä, esim herkkusieniä , oliiveja yms.
    Kuivatuotteet on sitten eri hyllyssä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Lisään vielä että olen senverran laiska kun vain itselle kokkaan niin en viitsi alkaa mitään kuivia papuja yms liottelemaan ja erikseen keittelemään kun nuo kypsät on helppoja ja nopeita lisätä ruokaan kuin ruokaan.

    Äänestä

Kyllähän monet eläkeläiset keittelee perunoita ja kylkeen vaikka jauhelihakastiketta. Veikkaan nykypäivänä ni ei kauheen moni varmaankaan ala itse tekeen maksalaatikkoa vaan ostaa valmiina.Itsellä just valmistumassa makkarakeitto hk n sinisestä ja kahtena päivänä syön tuosta.

2Äänestä
  • Jauhelihakastike on hyvä ruoka. Ennen oli jauhelihakastiketta ja siihen pystyi laittamaan soijakastiketta. Ja jauhelihaan pystyi laittamaan paprika ja chilijauhetta ja pippurisekoitusta. Oli viherpippuria, rosepippuria ja tavalliset peruspippurit.
    Jauhelihakastikkeen veden pystyi buustaamaan joko kasvis tai makulihaliemellä. Ja silloin oli perunoitakin.
    Myös makkarakeittoa oli. Osa naisista paistoi makkarat ennen keittoon laittamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Jauhelihakastike on hyvä ruoka. Ennen oli jauhelihakastiketta ja siihen pystyi laittamaan soijakastiketta. Ja jauhelihaan pystyi laittamaan paprika ja chilijauhetta ja pippurisekoitusta. Oli viherpippuria, rosepippuria ja tavalliset peruspippurit.
    Jauhelihakastikkeen veden pystyi buustaamaan joko kasvis tai makulihaliemellä. Ja silloin oli perunoitakin.
    Myös makkarakeittoa oli. Osa naisista paistoi makkarat ennen keittoon laittamista.

    Erilaisiin papuihin ja herneisiin kannattaa panostaa, sillä ne ovat
    terveellisiä ja ravitsevia. Suosittelen meksikolaista keittoa, missä
    on jauhelihaa, papuja sekä mm. erilaisia paprikoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Jauhelihakastike on hyvä ruoka. Ennen oli jauhelihakastiketta ja siihen pystyi laittamaan soijakastiketta. Ja jauhelihaan pystyi laittamaan paprika ja chilijauhetta ja pippurisekoitusta. Oli viherpippuria, rosepippuria ja tavalliset peruspippurit.
    Jauhelihakastikkeen veden pystyi buustaamaan joko kasvis tai makulihaliemellä. Ja silloin oli perunoitakin.
    Myös makkarakeittoa oli. Osa naisista paistoi makkarat ennen keittoon laittamista.

    Onhan sitä nykyäänkin. Usein teen itsekin, tosin rajoitetuilla mausteilla. Minulle tärkeämpää on ruoka-aineiden eikä mausteiden maku ja myös pienityt makkarat ja nakit paistan aina ennen kastikkeeseen tai keittoon laittamista

    Äänestä

Jos syö puuroa, niin se on hyvää kuivana. Kuivaan puuroon voi lisätä voinokareen. Ennen naiset osasivat keittää kuivaa puuroa,

Äänestä

Jauhelihakastikkeen mausteeksi riittää suola ,mustapippuri ettei tungeta sitä sun tätä maustetta.

Äänestä

Jauhettu eläimen raato ei ole kuivatuote, mutta soijarouhe on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ihmettelen sitä että nykyään ihmiset haluaa kaiken valmiina vaikka esimerkiksi työttömillä ja eläkeläisillä on aikaa valmistaa ruokaa.
Olen ostanut paljon puurohiutaleita mutta linssien ja herneiden löytäminen kaupasta on nykyään vaikeampaa.
Kuivat tuotteet ovat edullisia koska niiden kuljetus on edullista ja ne säilyvät kaupan hyllyillä eikä tule hävikkiä kuten "märkäeineksistä".
Liotan herneitä kotona ja lisään veden myöhemmin joten vettä ei tarvitse kantaa kaupasta vaan sen voi lisätä hanasta mikä helpottaa ruokakassin kantamista ja ruokailusta tulee edullista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu