Persut puolueena ei ole rasistinen. Se on saanut sellaisen maineen vain siksi, että se on ottanut esille asioita, joihin on pakko puuttua, mutta jotka ovat ikäviä.
Rasisti on se, joka estää maahanmuuttokeskustelun ihonvärin perusteella.
Rasisti on se, joka estää maahanmuuttokeskustelun ihonvärin perusteella.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Mielenkiintoista, mutta tuosta näkökulmasta totta.
Rasismia on myös se, että rotuun, kulttuuriin tai uskontoon perustuen ihmisiä pidetään kyvyttöminä kantamaan vastuuta omista tekemisistään. Siinä asetutaan toisen yläpuolelle ikään kuin "et sä ressu kuitenkaan osaa" tavalla.
On paradoksaalista, että karaistuneita kaukaa ja suurien vaikeuksien läpi taivaltaneita parhaassa iässä olevia ihmisiä kohdellaan samalla tavalla kuin suomessa syntyneitä eri syistä kyvyttömiä ihmisiä.
Ero heidän välillään on kuin yö ja päivä.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että avoimesti rasistisia on persujen kannattajissa enemmän kuin demereiden.
Sori, painoin vahingossa peukkua ennen kuin luin kommenttisi loppuun asti. Faktahan on se, että viherkommarit uskovat 'rotuihin', eli ihmisten eriarvoisuuteen ihonvärin perusteella.
Oikeasti, ihmisiä on vain yksi rotu. Olemme jokaikinen Nooan, hänen vaimonsa ja kolmen poikansa ja heidän vaimojensa jälkeläisiä. Afrikan mantereelle Araratilta muuttanut Ham saattoi olla iholtaan tummempi, ja se geeni sitten vahvistui ajan myötä. Eurooppaan päin muuttaneen Jachedin jälkeläisten geenistö vähitellen muuttui ilmastoon sopivammaksi. Shem läksi itää kohti.
Perussuomalaiset katsovat ihmisiä ihmisinä ja vaativat tänne haluavilta ihmisiltä halua opetella käyttäytymään meidän maamme kulttuurin ja lakien mukaan.
Tulee taas myötähäpeää aiheuttava muisto mieleen 2015-vuoden vastaanottokeskuksista, joissa joku innosta piukean pullea täti lyhythihaisessa sifonkiröyhelöpuserossa opettaa partasuille jotain lastenlaulua. Otapa ryhmä suomalaisia partasuita ja yritä pakottaa heidät kuuntelemaan moista ja vielä ottamaan osaa! Miksi pitäisi alistua tuollaiseen pelleilyyn vain siksi, ettei osaa vielä suomea eikä tunne maamme tapoja?
Jostain syystä aasialaiset eivät ole edes yhtä usein tekemässä rikoksia kuin kantasuomalaiset.
Kaukoitäläiset eivät aina jää kiinni.
Persurassu yrittää taas kieroilla asiat erilaiseksi mitä ne oikeasti ovat.
Jotenkin kadehdin elämääsi. Kaikki on helppoa, jos jokus sanoo jotain, mistä etpidä, se persu.
Silloin sinun ei tarvitse miettiä, onko siinä totuutta.
Pidä toi, pääset pitkälle ja tulet rikkaaksi
Esimerkki persun tavasta kieroilla asia muuksi mitä se on.
Niinhän sinä sanot.
Jos vertaa sinun sanomaasi ja perusteluiden täydellistä puuttumista, niin painit eri sarjassa persuoletettujen kanssa.
Mitä, jos kertoisit vain kakastasi, se on sinun juttusi
Aloittaja ei näköjään ollenkaan tiedä
MITÄ RASISMI ON.
PUNAINEN RISTI kertoo mitä rasismi on. Itse kukin voi googlata lisätietoa Suomen Punaisen ristin sivuilta.
Tässä Punaisen ristin tietoa:
"Rasismi käsitteenä tarkoittaa oletetun ihmisryhmän arvottamista esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella alempiarvoiseksi kuin muut ihmisryhmät.
Rasismiin kuuluu usein se, että omaa ryhmää pidetään parempana kuin toisten ryhmiä. Rasismi aiheuttaa eriarvoistumista ja vahingoittaa sen kohteiden lisäksi koko yhteiskuntaa. Rasismia käytetään vallan välineenä.
Suomen valtion vuonna 1970 ratifioiman kansainvälisen yleissopimuksen mukaan rotusyrjinnällä tarkoitetaan:
”…kaikkea rotuun, ihonväriin, syntyperään tahi kansalliseen tai etniseen alkuperään perustuvaa erottelua, poissulkemista tai etuoikeutta, jonka tarkoituksena on ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tasapuolisen tunnustamisen, nauttimisen tai harjoittamisen mitätöiminen tai rajoittaminen poliittisella, taloudellisella, sosiaalisella, sivistyksellisellä tai jollakin muulla julkisen elämän alueella."
TOISIN SANOEN
Kyllä persut ovat toiminnallaan osoittaneet, ettei rasismin nolla-toleranssia Suomeen saada - ainakaan jos persut ovat hallitusvastuussa.
Ei siinä ole auttaneet kokoomuslaisen pääministeri Orpon selittelyt Suomen rasismin nolla-toleranssista, rasismin estokoulutus eduskunnassa tai anteeksipyyntelyt persujen silmienvenytyksistä jne.
Tulevissa vaaleissa äänestäjien tulee tietää, mitä rasismi on ja miksi minkäänlaista rasismia ei missään tapauksessa Suomessa voida hyväksyä eli miksi rasismin nolla-toleranssi on tärkeää ja välttämätöntä.
Osaat kopioida, mutta et lukea.
Se, että kopioit jotain juttuja, ei tarkoita, että ne olisivat koko totuus. SPR on käytännössä yritys, jota johdetaan Sveitsistä. Se tekee rahaa kurjuudella ja sen edun mukaista on, ettei rasismia määritellä muulla kuin sellaisella tavalla, joka tukee sen rahan saantia.
Rasismian on myös se, että asettuu autettavan yläpuolelle ja pitää autettavia avuttomina ja ymmärtämättöminä.
Kaikki eivät edes tunnista itsessään hyväntekeväisysrasismia "benevolent racism", jonka tarkoitus on osoittaa olevansa itse jonkun ryhmän yläpuolella.
Rasismi ei ole Suomessa uusi ilmiö. Kieli- ja kulttuurivähemmistöt kuten romanit, tataarit ja alkuperäiskansa saamelaiset ovat kohdanneet historian saatossa laaja-alaisesti rasismia ja syrjintää.
Erityisesti tällä hallituskaudella, kun persut ovat hallituksessa toiseksi suurin puolue, rasismi on Suomessakin aika ajoin nostanut päätään kuin myrkyllinen käärme.
Ennakkoluulot ja rasistiset asenteet ovat haitallisia. Useinmiten rasismi saa kasvutilaa valheellisista, virheellisistä, itsekkäistä ajatuksista, jotka leviävät tietämättömien keskuudessa.
Harhakäsitykset ja luulot muuttuvat rasisteilla heidän omalaatuiseksi maailmankuvakseen, missä oma etu on kaikkein tärkeintä - muista viis.
Lähimmäisten ihmisarvoa väheksytään ja alennetaan rasismin keinoin. Ihmisten yhdenvertaisuutta eivät rasistit ymmärrä alkuunkaan - edes omassa maassaan - naapurimaista puhumattakaan.
Ihonvärin, kansallisuuden tai etnisen taustan perusteella ihmisten luokittelu ja arviointi ylempiin ja alempiin on rasismia pahimmillaan. Mieti itse mitä rasismi on maailmanlaajuisesti, mitä se aiheuttaa ja miten sinä itse voi vaikuttaa rasismin torjuntaan.
Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi - se rakkaus ei ole sinulta pois. Päinvastoin ymmärryksesi lisääntyy ja käsityskykysi laajenee yleismaailmalliseksi.
Älä asettaudu kenenkään ihmisen tai ihmisryhmän ylä- tai alapuolelle. Tasa-arvoisina ymmärrämme paremmin toinen toisiamme ja meidän kaikkien on yhdessä hyvä olla. Se lienee elämisen tarkoitus.
Hieno ajatus, mutta rasismin syyt on aika ohuesti analysoitu.
Rasismin takana on kaksi merkittävää asiaa, joissa on sekä hyvää, että pahaa.
Yksi on pelko outoa asiaa kohtaan.
Se on pitänyt ihmiskunnan hengissä hengissä. Varovainen ja epäluuloinen suhtautuminen outoon on tervettä ja järkevää, mutta kääntöpuolena se aiheuttaa ennakkoluuloja myös hyviä asioita kohtaan.
Olemme oppineet, ettei outoa sientä kannata syödä.
Toinen on me-henki, joka tarvitsee vastapuolen. Kaikki eivät voi olla samaa ryhmää. Sen positiivinen ilmentymä on vaikkapa joukkueiden kannatus ja oman identiteetin rakentaminen perustuen omaan porukkaan.
Kääntöpuolena se tarvitse jonkun, joka ei kuulu meihin ja joita kohtaan tunnetaan paremmuutta. Muut voivat olla eri uskontoja, ihonvärejä, poliittisia näkemyksiä tai ihan mitä vaan.
Nämä kaksi asiaa ovat erittäin suuria tekijöitä rasismissa. Ne on rakennettu meidän geeneihimme eikä niiden olemassaoloa kannata kieltää. Ne ovat pitäneet meidät hengissä, mutta niillä on kääntöpuolensa.
Asian ymmärtäminen on ensimmäinen askel niihin vaikuttamiseen.
Kaikki persutko?
Sinä taidat nyt suhtautua vihamielisesti kokonaiseen ihmisryhmään.
Millä tavalla sinä et ole rasisti?
Ensin lainaat, miksi vieraiden kohteleminen eri tavalla on hyvä asia. Sitten toivot, että asia muuttuu.
Minä arvostan erilaisia kulttuureja, kunhan pysyvät omissa maissaan. Suomalaisuutta arvostan erityisesti, koska olen suomalainen. Joissakin asioissa olemme parempia kuin ihmiset keskimäärin. Joissakin asioissa emme pääse edes sinne keskitasolle. Vahvuutemme ja heikkoutemme ja ominaisuutemme ja omituisuutemme tekee meistä suomalaisia. Meillä on vain tämä yksi pieni kotimaa. Suojelkaamme sitä.
Persujen Goebbels yrittää vääntää naurettavalla propagandalla mustaa valkoiseksi. Heil Purra !!
Mihin oikein viittaat?
"Persut puolueena ei ole rasistinen."
Niin, eihän se puolueena ole rasistinen, vaikka sen sekä nykyinen että edellinen puheenjohtaja sitä ovatkin.
No mutta onhan SDP:n puheenjohtajakin kuvattu natsitervehdyksen kanssa, mutta eihän puolue ole rasistinen
https://yle.fi/a/74-20048606
Persuretoriikkaa
Vaikutat rasistilta
On aika mielenkiintoista, että voit haukkua joitakin rasistiksi, natseiksi, fasistiksi ja media kirjoittaa niistä innoissaan kuin kaupan kahvi-alesta. Mutta otapa tilastot esille, niin alkaa pöyristyminen, turvallisen tilan etsiminen ja hups... rasisti alkaa kortti heilumaan, tilastoista, joissa tekijänä juuri näiden "maailmanparantajien" omat tilastonikkarit.
Olisikohan aika viimein lopettaa tämä hölmöily ja puhua asioista niinkuin ne oikeasti on. Se tietenkin on erittäin vaikea myöntää, että jotkut on olleet jo vuosikymmeniä väärässä. 1980-luku oli Suomen historian ehkä käännekohta, silloin oli asiat vielä hyvin, mutta silloin jokin alkoi muuttumaan ja se konkretisoitui 1990-luvulla. 2000-luvulla peli oli jo menetetty. Sananvapaus on erilainen tietyillä tahoilla. Toiselle se tarkoittaa että voit puhua ihan kaikesta, tietenkin valehtelu ja uhkailu on edelleen kielletty siinäkin. Toiselle puolelle se tarkoittaa että voit kertoa vain sellaista mikä miellyttää omaa mielipidettä, ja josta on tehty totuus. Siksi vasemmisto ja Persut on 100% eri leirissä kun puhutaan maahanmuutosta. Toinen kieltää jyrkästi ongelmat ja toinen yrittää tuoda ne julki. Onko kellekään jäänyt epäselväksi kenen puolella media on??
Olet ilmeisesti samaa ikäluokkaa kuin minä. Hyvin paljon minäkin sen noin näen. Mutta olin poissa täältä 20 vuotta 90-luvun alusta lähtien. Maa, johon palasin, ei ollut se Suomi, josta läksin.
Näin käy maille jota johdetaan vasemmistolaisesti. Pitää muistaa että kesk. ja kok. on näissä asioissa ihan yhtä vasemmistolainen kuin vasemmisto itse.
Ihon värillä ei ole merkitystä. Väliä on sillä, aiheuttaako tulija +/- merkkistä vaikutusta yhteiskunnan talouteen.
Mutta et voi väittää etteikö tietyllä ryhmillä, jotka on tietyn värisiä olisi tilastoissa selkeä edustus. Kaikki ei tietenkään ole näissä tilastoissa loistamassa..tämäkin pitää aina toistaa, että vastapuoli ei saa sydänkohtausta.
Niinkauan kun tosiasioista ei saa puhua vapaasti, meillä on tämä ongelma.
Mikä on syy ja mikä seuraus?
En usko, että ihonväri on yhtä hyvä selittäjä kuin kulttuuri, josta ihminen tulee. Ihonväri näkyy päälle, mutta meillä on korkeakoulutettuja eri värisiä ihmisiä, joilla ei ole mitään ongelmaa lain tai talouden kanssa.
Uskontokaan ei ole hyvä selittäjä, onhan meillä Krimin tataareja ollut keskuudessamme sata vuotta ilman, että uskonto olisi aiheuttanut mitään ongelmaa.
Meillä on näitä korkeakoulutettuja. Tätä hoetaan aina . Mutta faktat on että tietyistä maista tulee tietyn värisiä joilla on tietty kulttuuri ja vaikka ovat maassamme jo kolmannessa sukupolvessa ongelmat ei poistu vaan jopa lisääntyy. Miksi tietyillä alueilla on tietynlainen kulttuuri , sitä sopii kysyä.
Miksi uskonto ei ole hyvä selittäjä? Katsopa islamistisia maita ja vertaa esim. pohjoismaihin ja nimenomaan niiden alkuperäis kansoja. Ero uskonnossa on suuri. Tänne ei voi edes kirjoittaa asioita joita tapahtuu kulttuurin ja uskonnon takia. Kannattaa katsoa dokumentti islamistisessa yhteisössä asuneen suomalaisnaisen kertomus mitä islaminuskonto on. Hän oli islamisti 20 vuotta ja poistui yhteisöstä viimein. Kertomuksia ei YLE suostuisi julkaisemaan. Tubesta kyllä löytyy. Siinä kerrottiin että islamin uskoa kannattava on käytännössä sharia-lakia noudattava. Katso se podcast niin ehkä se avaa silmät.
Ei kukaan väitä etteikö näissä maissa olisi ok porukkaa. Mutta kyse onkin massoista ja mitä ne saa aikaan. Katsopa vaikka raiskaustilastot maassaamme ja esim. takseissa tapahtuneet rikokset ja raiskaukset. Miksi joidenkin on vängättävä vastaan vaikka kaikki on kaikkien nähtävillä.
Ja niinkauan kun täällä ei saa puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja kertoa miten asiat oikeasti on, niinkauan meillä on nämä ongelmat ja ne kasvaa tänäpäivänäkin kokoajan, koska tätä sakkia suorastaan haetaan tänne, kokoomukselle halpaa työvoimaa ja vasemmistolle äänestäjiä. Se työvoima on vain veruke. En tiedä miten kauan suomalaiset hakkaa päätään mäntyyn.
Seuraavat vaalit on ns. vedenjakaja ja jos väärään suuntaan mennään sieltä EI ole paluuta. Onneksi saan elää maaseudulla ja kaukana pääkaupunkiseudusta ja suurista kaupungeista. Täällä on vielä oikeita suomalaisia ja suomalainen kulttuuri. Täällä ei katujengit ryöstä teineiltä merkkivaatteita ja puhutaan suomea.
Mietipä uudestaan.
Aloittaja oikessa.
Emme elä oikeassa demokratiassa. Olemme nykyisten puolueiden panttivankeja. Niillä on liikaa vaikutusvaltaa estää uusien puolueiden tulo eduskuntaan, koska niillä on mahdollisuudet sopia asioista puolueiden kesken.
Puolueet tekevät toisilleen palveluksia ja hevosenkauppoja, jotka kustannetaan verorahoista. SDP on hiljaa koska Kokoomus on hiljaa, kun on SDPn vuoro antaa verorahoja vaikutuspiirilleen. Näin on aina oleva. Kansan rahoilla ostetaan ääniä ja vaikutusvaltaa omalle puolueelle.
Näin eduskunta on estänyt ulkopuolisten tulon eduskuntaan. Siksi muut puolueet on niin käärmeissään ja kipuilevat persujen menestyksestä, joita muut puolueet pitävät ulkopuolisina.
Ne on lehmänkauppoja
Rasismia ei ole se, että vastustaa mmuuttoa eikä halua asua kehitysmaalaisen naapurina. Saamme vapaasti vastustaa mmuuttoa koska emme halua maahan kulttuureja joilla ei ole samat arvot kuin meillä, eikä se ole rasismia, jos emme halua siitä maksaa. Yhteiskunta ei voi hyvin jos maahan tuodaan ihmisiä joiden mielestä naiset ovat alempiarvoisia ja miehen omaisuutta tai uskonto menee lain yläpuolelle.
Emme enää anna vasemmiston määritellä sanojen merkityksiä. Rasismia on sellainen käytös, josta saa tuomion oikeudessa. Kaikki muu syyttely on mustamaalausta ja rangaistavaa.
Miten olisi vaaliuurnilla jos ottaisi tämän huomioon. No en usko että niiden mielipide muuttuu ketkä on kerran vasemmistoon päin kallistuneet, mutta niiden määrä voi lisääntyä jotka uskaltaa ääneen sanoa mitä mieltä oikeasti ovat. Ja heitä pitää rohkaista.
Vasemistolaiset ovat täynnä vihaa. Se vain kanavoituu eri tavalla.
Rasismi on verhottu sanomalla, ettei saa syntyä työmarkkinoita, jossa väärän väriset pääsevät töihin.
Käytännössä kaikki työ, josa yksikin juoppo valkoihoinen on ilman töitä, on sellainen.
Siis keitä/ketä me vihaamme?
Kuten myös se että mitä hyötyä siitä meille olisi?
Toki populismiin kuuluu aina syyttää muita omista teoistaan.
Hyvä esimerkki on se että kun kirjoitin S.24 hakuun sanan
"Punikki" niin vastauksia tuli yli 3000.