Mitä ajatuksia kokeesta? Itse olen ei ensikertalainen, joka on päässyt kerran yliopistoon. AMK valintakoe tuntui vaikaemmalta kuin yliopiston pääsykoe… Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tein AMK valintakokeen.
Nyt harmittaa, koska jäi huono fiilis, vaikka minulla oli valmennuskurssi(jamekertaus).
Nyt harmittaa, koska jäi huono fiilis, vaikka minulla oli valmennuskurssi(jamekertaus).
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minua myös harmittaa. Oli todella vaikea. Tuntuu etten ymmärtänyt oikein mistään mitään. Ehkä siis ihan hyvä kun en tule pääsemään, kun kerran oon näin palikka 😅
Samaa mieltä. Itsekin kerran yliopistoon päässeensä voin todeta, että tämä oli paljon vaikeampi -ja todella laaja-alainen myös. Englannin osuuskin vaati tieteellisen tekstin analysointia.
Valintakoe on karsintakoe. Sen tarkoitus ei ole viihdyttää vaan erottaa jyvät akanoista. AMK on korkeakoulu, tietyt perustaidot pitäisi olla jo aloittaessa, että opiskelu onnistuu. Etenkin ammattikoulupohjalta hakevilla on usein vakavia puutteita ihan luku- ja kirjoitustaidossa sekä matematiikassa.
Vaikka koe tuntui vaikealta, se ei tarkoita, ettei tulisi valituksi. Se kertoo siitä, että on yrittänyt tosissaan.