Lammi jahtaa Jussi Niemosta
Jokaisessa facebook kirjoituksessa tuntuu olevan joku kritiikki Niemosta kohtaan
Viimeisin
"otta ammattinyrkkeilystä ei välittyisi kuva, että riskit rajoittuvat vain nyrkkeilijöiden toimintaan ja kehäesityksiin, on syytä nostaa esiin vielä yksi muukin toimijoiden mielenterveyttä uhkaava uhkakuva: Promoottorina ja managerina toimimiseen liittyy myös riski siitä, että varsinkin suomalaisilla on tyypillisesti kova tarve päteä ja osoittaa pyhimyksellisyyttään työntämällä nenänsä ja sormensa toisten asioihin. Jamil Elo iski tänään Tsekissä ammattinyrkkeilyuransa kuudennen voiton lyömällä isäntämaan Richard Walterin neljännen erän jälkeen luovutuksella. Kyseessä oli erittäin hyvä ja miehekäs esitys ylihuomenna 30 vuotta täyttävältä Jamil Elolta. Tulevaisuudessa tällaiset ottelut saattavat olla kuitenkin vaarassa, sillä Suomen Ammattinyrkkeilyliiton Jussi Niemonen on kertonut tarkkailleensa ainakin kesällä varsinkin joitakin Tsekin iltoja boxrecia varten, että ovatko ottelut riittävän "urheilullisia / kilpailullisia". On ikävää, jos jonkun promoottorin tai managerin panostukset valuvat hiekkaan siksi, että jonkun täysin asiaan kuulumattoman liiton edustaja tai boxrec alkaa ottamaan roolia ja pätemään...
"

Vastaukset 19
Vanhimmat
Se on selvää, että jos Lammi olis ollut puikoissa, niin Boogie Mustonenkin olisi nyt boxrecissä 6-3-1.
Ja Murikka Torniainen 1-2
Molemmat suomalaisen ammattinyrkkeilyn veteraaneja
Myös Joni Karvisen turpakeikkamatsit saataisi hyväksiluettua ammattinyrkkeilyyn ja hän olisi 0-3.
Ja BBU:n Itämeren International-tittelin haastajalistan 12.
No mutta se siitä, aloitetaan varsinainen visa:
1. Mihin eläimeen Markus Lammi yhtyy tiettävästi mieluiten?
No mutta se siitä. Aloitetaan varsinainen visailu:
1. Ketä muita kysyttiin Pirisen toimesta BBU:n pyörittäjäksi, ennen kuin Lammi sortui siihen?
Taisi olla Romu
OIKEIN
2. Kenelle Lammi laati Kohti Maailmanmestaruutta-projektin?
Vihje: Kyseessä on SM-tason iskijä
Katajistolle
Noup
Ivan Perälä
Noup
Lisävihje: Lammi mehusteli ko. ottelijan pääsevän yhdellä voitolla mahdollisesti haastamaan Oleksandr Usykin
No just
Olavi Perkiönmäki
Vihje: Lahtelainen sahuri
Tommosiako se jauhoi Enbomille
Huh huh
Jep, haha
Eikä olis tarvinnut kuin voittaa Lodi, ja olis ollut WBO:n TOP 15 koska panoksena WBO Europe
Ja Usyk oli silloin WBO mestari cruiserissa
Usyk-Enbom olis ollut kunnon urheilujuhlaa
"10 seconds for the WBO cruiserweight world championship"
No , ei kai yksi lyönti 10 sekuntia olisi vienyt
Uusimmat totuudet Markuksen julkaisusta
"
Vuosina 2012 - 2014 yhteensä kuusi ammattinyrkkeilyottelua iskenyt Haapasalmi voitti urallaan neljästi ja hävisi kahdesti. Hävittyään debyyttikamppailunsa P3 Boxingin tapahtumassa Seinäjoella Haapasalmi iski loput ammattilaisottelunsa Markus Lammin kautta yltäen neljän ottelun voittoputkeen ennen niukkaa pistetappiota uran päätöskamppailussa vieläkin uraansa jatkavaa Puolan Adam Cieslakia vastaan, joka myöhemmin urallaan kukisti muun muassa Timo Laineenkin!
Artikkelivideona on Haapasalmen revanssiottelu hänet debyytissä tyrmännyttä Stanislavs Leonovsia vastaan Seinäjoen hotelli Sorsanpesällä syyskuussa 2013 järjestetystä tapahtumasta. Tuomarit saivat Haapasalmen voittajaksi hajaäänituomiolla, mutta mielestäni Mika vei ottelun selvästi nimiinsä! Videolla selostajina Simo Halmevuo ja nyt jo edesmennyt Juha Rantala.
SuomiNyrkkeily onnittelee Mika Haapasalmea!
"
Eli P3 ei osaa, Markus Lammi osaa
Eli SAN tuomarit ei osaa, Markus Lammi osaa
Ja Suominyrkkeily ei ole mitään ilman Markus Lammea. Itseasiassa Suominyrkkeily on Markus Lammi
No se selittäisi sen, miksei nyrkkeilyä käy kukaan kattomassa