Yksikään virkamies ei ehdota virkamiesten vähentämistä, vaikka on ilmiselvää, että juuri he ovat aiheuttaneet valtavat velat.
Eduskunta ei kykene johtamaan virkamiehiä, jotka eivät anna oikeaa tietoa tai antavat tietoa suodatettuna niin, ettei heillä olisi mitään osuutta velkaantumiseen.
Asia on helppo todeta sillä, ettei mikään ministeriö ole todennut rahan riittävän mainiosti tai sitä olevan jopa liikaa. Ihan varmasti sitä on kuitenkin ainakin välillä ollut ihan liikaa koska ei ole mahdollista, että tarpeet nousevat muka aina tasan indeksin verran.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tällä palstalla soisi kommenttien olevan suomen kielisiä!
Soi vaan!