Petteri Orpo. Mulkku joka pilasi Suomen talouden

Arvoisa Suomen pääministeri Petteri Orpo.
Olette toimissanne osoittanut paitsi huonoa valtiomiestaitoa myös kansalaisten kesken täysin kokonaan valikoivaa ja eriarvoistavaa politiikkaa.
Vaalikamppanjassanne kumminkin ilmoittauduitte köyhien, vähäosaisten, lapsiperheiden, opiskelijoiden ja eläkeläisten suojelijaksi.
Arvelitte valtion pakollisten menoleikkauksien määräksi n. 6 miljardia euroa jota sitäkin piditte kenties ylimitoitettuna.

Vallankahvaan päästyänne menoleikkausten summa lisääntyi moninkertaiseksi ja maksumiehiksi valjastitte juurikin nuo "suojelunne" kohderyhmät.
Teiltä ei löydy, Pettri Orpo, sääliä tai empatiaa oman maanne köyhiä ja sairaita kohtaan, päinvastoin, he ovat jokaisessa leikkauksessane kärkikaartia.
Olette siis monin eri tavoin todella kalliiksi käynyt mies Suomen kansalle pääministeri Petteri Orpo.

Joka neljäs vuosi äänestysoikeuden omaava Suomen kansalainen saa mahdollisuuden antaa äänensä/valtakirjansa luottamuksen arvoiseksi kokemalleen ihmiselle. Eniten ääniä saaneet nousevat sitten eduskuntaan toteuttamaan niitä tavoitteita ja sitä politiikkaa joita äänet saadakseen on luvannut. Muistakaa Petteri Orpo tämä kyseinen asia nyt ihan aina, sillä Suomen kansa ei unohda, ja eduskuntavaalit ovat enää muutaman kuukauden päässä..
3331105
15Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 333

Vanhimmat

Orpo on puhdas suurpääoman edunajaja, vaikkakin täysin puhdas sairaalloisen kaverikapitalismin lestatuote.

7Äänestä
  • Loistava puheenvuoro sinulta, kiitos siitä.

    Äänestä

  • PUHDAS?

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Loistava puheenvuoro sinulta, kiitos siitä.

    NYT KIMALTAA!

    Äänestä

  • Anonyymi00209 kirjoitti:

    NYT KIMALTAA!

    HALLOWEEN!

    Äänestä

  • Anonyymi00178 kirjoitti:

    PUHDAS?

    TUMMAA ON

    HÄMÄRTÄÄ

    Äänestä

  • Anonyymi00244 kirjoitti:

    TUMMAA ON

    HÄMÄRTÄÄ

    ÄLKÄÄPÄS MOITTIKAAPAS PETTERIÄ!

    HÄÄHÄ YRITTÄÄ PARHAANSA.

    KATSOTAAN , MIHIN SE RIITTÄ?

    Äänestä

  • Anonyymi00178 kirjoitti:

    PUHDAS?

    KÄVIKÖ PESULLA?

    Äänestä

Kun aiemmat hallitukset ovat saaneet jatkuivat menot huisiin kasvuun, eivätkä verot kohtuudella niihin riitä, niin ainoa keino on sopeuttaa menoja kunnes ne ovat 90% verotuloista. Sen jälkeen on aika miettiä miten eteenpäin.

Tuloja voidaan lisätä houkuttelemalla lisää tuottavaa yritystoimintaa maahamme, se vaan vaatinee hieman tai enemmänkin yritysten toimintaympäristön muuttamista houkuttelevammaksi!

Äänestä
  • Nuo sinun jorinasi ovat suoraa seurausta surkean Suomen nykyisen hallituksen järkyttävästä ja täysin vääränlaisesta talouspolitiikasta.
    Politiikka, joka arvostaa enemmän esimerkiksi työllisyyden kasvua kuin ihmisten hyvinvointia on täysin epähumaania ja täydellisen elitististä. Paitsi, että hallituksen moraali on vähintäänkin heikolla pohjalla, on ihmisten hyvinvoinnin laiminlyöminen aina myös kansantaloudellisesti todella kallista. Hyvin voiva kansa on aina myös todella tuottelias kansa hyvinvointiyhteiskunnallemme.
    Ratkaisuna monien ihmisten ongelmiin olisi vastikkeeton perusturva, joka paitsi parantaisi ihmisten hyvinvointia ja lisäisi ihmisten uskoa tulevaan, myös kannustaisi yrittäjyyteen ja selkeyttäisi sekavaa sosiaaliturvasotkua.

    1Äänestä

  • Extyökkäri, tuo kokoomuksen papukaija jorisee aina omituisia höpötyksiään.

    3Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Nuo sinun jorinasi ovat suoraa seurausta surkean Suomen nykyisen hallituksen järkyttävästä ja täysin vääränlaisesta talouspolitiikasta.
    Politiikka, joka arvostaa enemmän esimerkiksi työllisyyden kasvua kuin ihmisten hyvinvointia on täysin epähumaania ja täydellisen elitististä. Paitsi, että hallituksen moraali on vähintäänkin heikolla pohjalla, on ihmisten hyvinvoinnin laiminlyöminen aina myös kansantaloudellisesti todella kallista. Hyvin voiva kansa on aina myös todella tuottelias kansa hyvinvointiyhteiskunnallemme.
    Ratkaisuna monien ihmisten ongelmiin olisi vastikkeeton perusturva, joka paitsi parantaisi ihmisten hyvinvointia ja lisäisi ihmisten uskoa tulevaan, myös kannustaisi yrittäjyyteen ja selkeyttäisi sekavaa sosiaaliturvasotkua.

    Väärää politiikkaa meillä harjoittaa tuon työllisyyden suhteen ay liike, sen pitäisi hoitaa asiaa suuntaan jossa työehdot sopisivat kulloiseenkin työmarkkinatilanteeseen jottei irtisanomisia niin paljoa tarvittaisi. Onhan työntekijöiden/palkansaajien AINA itse ansaittava palkkansa! Nykyinen sosialistiseen ajatteluun perustuva ay liike ole ajan tasalla markkinatalouden suhteen ja siihen se korjaus pitää tehdä! Yritysten kun on kyettävä toimimaan tuottavasti myös huonoina aikoina, muutoin kun ne kuolevat ja työpaikat häviävät!

    Mainitsemasi perusturva voidaan toteuttaa kunhan työttömyyden suurin aiheuttaja ay liike, sitoutuu sen maksamaan!

    Valtionhan ei kuulu meitä elättää vaan meidän pitää elättää valtiota!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Extyökkäri, tuo kokoomuksen papukaija jorisee aina omituisia höpötyksiään.

    Ei mitään omituista vaan asiallista arviointia, jota et muuksi kyennyt osoittamaan!

    Se miten hyvin voidaan on kansan käsissä, ei hallituksen. Hallitus elää kansan kädestä ei päinvastoin! Ilman kansaa kun ei edes ole hallitustakaan!

    Meillä on, nyt ainakin viime käsitysteni mukaan hallitukselta evätty valtaa työmarkkinoiden suhteen, joten työttömyydenkin ongelmat pitää osoittaa ay toimijoille, koska jos hallitus alkaa muuttamaan työelämää, niin siitä se sota alkaa kuten Orpon hallituksen alkuaikoinakin kävi!

    Näin ollen pitää muuttaa ay toimintaa siten, että nykyinen ay mafia kumotaan ja vaihdetaan demokraattiseen järjestelmään, jossa on KOKO KANSAN edustus eikä vain ay orjien!

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Miksi valehtelet?

    1Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Ei mitään omituista vaan asiallista arviointia, jota et muuksi kyennyt osoittamaan!

    Valehtelit taas vain kerran ihan tapojesi mukaan.

    Mene hoitoon!

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Miksi valehtelet?

    Mikä on valhe tuossa edellä ja mikä on sinun perusteltu totuutesi asiasta?

    Miksi jätät selvittämättä mitä tarkoitat? Mistä minä tiedän miten näet asian, jos et sitä kerro ja perustele?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mene hoitoon!

    Miksi inun pitäisi mennä hoitoon, jos sinä et ymmärrä asioita?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Valehtelit taas vain kerran ihan tapojesi mukaan.

    Valehtelen mitä? Mikä on se valhe ja mikä on sinun totuutesi? Miksi et heti kerro, vai etkö tiedä ja se mitä kirjoitin on vain sinun sosialismi uskoasi vastaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Miksi valehtelet?

    Kerro nyt mikä se valhe on ja mikä on sinun perusteltu totuutesi siinä asiassa!

    Äänestä

  • Kun exöykkäri muistaa aloittaa keskustelun Kataisen hallituksen katastrofaalisesta talouspolitiikasta, niin tarinasi on edes vähän uskottavampi

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Mikä on valhe tuossa edellä ja mikä on sinun perusteltu totuutesi asiasta?

    Miksi jätät selvittämättä mitä tarkoitat? Mistä minä tiedän miten näet asian, jos et sitä kerro ja perustele?

    Kaikki yli 100 000 jorinaasi mitä sinä olet tänne vajaat 20 vuotta suoltanut ovat olleet ihan aina pelkkää täysin valheellista lahtaripropagandaasi.

    1Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Väärää politiikkaa meillä harjoittaa tuon työllisyyden suhteen ay liike, sen pitäisi hoitaa asiaa suuntaan jossa työehdot sopisivat kulloiseenkin työmarkkinatilanteeseen jottei irtisanomisia niin paljoa tarvittaisi. Onhan työntekijöiden/palkansaajien AINA itse ansaittava palkkansa! Nykyinen sosialistiseen ajatteluun perustuva ay liike ole ajan tasalla markkinatalouden suhteen ja siihen se korjaus pitää tehdä! Yritysten kun on kyettävä toimimaan tuottavasti myös huonoina aikoina, muutoin kun ne kuolevat ja työpaikat häviävät!

    Mainitsemasi perusturva voidaan toteuttaa kunhan työttömyyden suurin aiheuttaja ay liike, sitoutuu sen maksamaan!

    Valtionhan ei kuulu meitä elättää vaan meidän pitää elättää valtiota!

    Ammattiyhdistysliikkeen tehtävänä on huolehtia siitä, että kaikkien työelämässä järjestäytyneiden palkansaajien työehdot ja työolot ovat hyvinvointivaltion tasoa. Toisin sanoen järjestäytynyt palkansaaja tulee palkallaan toimeen. 40-tuntisen työviikon palkan tulee riittää asuntoon, ruokaan, vaatteisiin, lääkkeisiin ja kohtuuhintaisen vapaa-ajan viettoon — ilman sosiaalitukea ja ilman leipäjonoja.

    Vuosilomat, vapaapäivät ja työturvallisuudesta huolehtiminen ovat aina olleet ay-liikkeen edunvalvontaa.

    Lakko-oikeus on täysin laillinen demokraattinen oikeus puolustaa saavutettuja etuja, etenkin jos ja kun hallitus ryhtyy työmarkkinaosapuoleksi päättämään palkansaajien työehdoista työnantajaliittojen ja Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n vaatimusten mukaisesti.

    1Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Kaikki yli 100 000 jorinaasi mitä sinä olet tänne vajaat 20 vuotta suoltanut ovat olleet ihan aina pelkkää täysin valheellista lahtaripropagandaasi.

    Et kuitenkaan ole yhtäkään jorinaa kyennyt osoittamaan valheeksi perustellen, etkä sitä mikä on se sinun totuutesi ja millä perusteella!

    Kunnes kykenet oikeasti osoittamaan minun olevan väärässä todistein, katson sinun vain todistavan minun olevan oikeassa mutta, että silti joku tuttusi on ollut eri mieltä!

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ammattiyhdistysliikkeen tehtävänä on huolehtia siitä, että kaikkien työelämässä järjestäytyneiden palkansaajien työehdot ja työolot ovat hyvinvointivaltion tasoa. Toisin sanoen järjestäytynyt palkansaaja tulee palkallaan toimeen. 40-tuntisen työviikon palkan tulee riittää asuntoon, ruokaan, vaatteisiin, lääkkeisiin ja kohtuuhintaisen vapaa-ajan viettoon — ilman sosiaalitukea ja ilman leipäjonoja.

    Vuosilomat, vapaapäivät ja työturvallisuudesta huolehtiminen ovat aina olleet ay-liikkeen edunvalvontaa.

    Lakko-oikeus on täysin laillinen demokraattinen oikeus puolustaa saavutettuja etuja, etenkin jos ja kun hallitus ryhtyy työmarkkinaosapuoleksi päättämään palkansaajien työehdoista työnantajaliittojen ja Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n vaatimusten mukaisesti.

    Lakko oikeus in väkivaltaa ellei sen tappioita korvata!

    Olen itse ollut työläisenä vuosikymmeniä ilman mitään ay mafian tukia ja silti kyennyt varsin hyvin toimimaan ilman mitään isompia rettelöitä työnantajien kanssa. Pitää vain työllään osoittaa jotta työnantaja häviää jos alkaa kanssani rettelöinnin ja lähden vaihtamaan firmaa!

    Palkan pitää olla työntuloksen arvon mukaan mitoitettu, kaikki muu on virheellistä!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Se miten hyvin voidaan on kansan käsissä, ei hallituksen. Hallitus elää kansan kädestä ei päinvastoin! Ilman kansaa kun ei edes ole hallitustakaan!

    Meillä on, nyt ainakin viime käsitysteni mukaan hallitukselta evätty valtaa työmarkkinoiden suhteen, joten työttömyydenkin ongelmat pitää osoittaa ay toimijoille, koska jos hallitus alkaa muuttamaan työelämää, niin siitä se sota alkaa kuten Orpon hallituksen alkuaikoinakin kävi!

    Näin ollen pitää muuttaa ay toimintaa siten, että nykyinen ay mafia kumotaan ja vaihdetaan demokraattiseen järjestelmään, jossa on KOKO KANSAN edustus eikä vain ay orjien!

    Dementikko jauhaa samaa kokoomuksen jargonia päivästä toiseen, ja me nauramme vaarin höpinöille.

    1Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Et kuitenkaan ole yhtäkään jorinaa kyennyt osoittamaan valheeksi perustellen, etkä sitä mikä on se sinun totuutesi ja millä perusteella!

    Kunnes kykenet oikeasti osoittamaan minun olevan väärässä todistein, katson sinun vain todistavan minun olevan oikeassa mutta, että silti joku tuttusi on ollut eri mieltä!

    Koska esimerkiksi Operaatio Barbarossa sinun mielestäsi oikein alkoikaan?:- hehehehehehehehheheheheee

    Äänestä

  • Ei tule tapahtumaan ikinä enää.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Koska esimerkiksi Operaatio Barbarossa sinun mielestäsi oikein alkoikaan?:- hehehehehehehehheheheheee

    En ollut siinä mukana, eikös se ollut kavereittesi sosialistien kesken alkanutta uskonsotaa, kun kaksi sosialistia haaraa alkoi tapella keskenään!

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Lakko oikeus in väkivaltaa ellei sen tappioita korvata!

    Olen itse ollut työläisenä vuosikymmeniä ilman mitään ay mafian tukia ja silti kyennyt varsin hyvin toimimaan ilman mitään isompia rettelöitä työnantajien kanssa. Pitää vain työllään osoittaa jotta työnantaja häviää jos alkaa kanssani rettelöinnin ja lähden vaihtamaan firmaa!

    Palkan pitää olla työntuloksen arvon mukaan mitoitettu, kaikki muu on virheellistä!

    ##Lakko oikeus in väkivaltaa ellei sen tappioita korvata!##

    No sinullahan on aina mahdollisuus tehdä ay-liikkeen toiminnasta rikosilmoitus viranomaisille, jos sinulta nyt vain löytyy tarpeeksi paljon uskottavaa näyttöä siitä että ay-liike on syyllistynyt jonkinlaisiin laittomuuksiin.

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Väärää politiikkaa meillä harjoittaa tuon työllisyyden suhteen ay liike, sen pitäisi hoitaa asiaa suuntaan jossa työehdot sopisivat kulloiseenkin työmarkkinatilanteeseen jottei irtisanomisia niin paljoa tarvittaisi. Onhan työntekijöiden/palkansaajien AINA itse ansaittava palkkansa! Nykyinen sosialistiseen ajatteluun perustuva ay liike ole ajan tasalla markkinatalouden suhteen ja siihen se korjaus pitää tehdä! Yritysten kun on kyettävä toimimaan tuottavasti myös huonoina aikoina, muutoin kun ne kuolevat ja työpaikat häviävät!

    Mainitsemasi perusturva voidaan toteuttaa kunhan työttömyyden suurin aiheuttaja ay liike, sitoutuu sen maksamaan!

    Valtionhan ei kuulu meitä elättää vaan meidän pitää elättää valtiota!

    Mitä voi vähentää yrityksen verotuksessa?
    Mitä liikkeen- tai ammatinharjoittaja voi vähentää verotuksessa
    autokulut.
    työmatkakulut.
    työtilan vuokra ja työhuonevähennys.
    edustusmenot.
    poistot ja pienhankinnat.

    Tavallinen duunari ei saa mitään betoetuja edes tymatkakukuja ei saada vähentää

    Ei palkkatyö kannatta

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Miksi valehtelet?

    Töihin siitä jo, kansanedustajat poistamaan ruokajonot Suomesta
    Anonyymi-ap
    22.10.2026 klo 17.29
    Ilmoita
    Paskapuheita, hölötystä ja vaalikirjoja tarjotaan köyhille äänestäjille, mutta ei oikeita ja vaikuttavia toimia KÖYHYYDEN POISTAMISEEN.

    Ruokajonot: järkyttävä näky niin Helsingissä, Tampereella, Turussa ja muissa isoissa keskuksissa. Nöyryytettyjä ihmisiä muovikassien kanssa hankkimassa elintarvikkeita, jotka tietysti loppuvat päivässä parissa.

    Kertoisiko joku äänen menettänyt (voi aina kirjoittaa) tai joku muu hyväosainen tyyppi, mitä hän on oikeasti ja konkreettisesti tehnyt ongelman eteen?

    Ei kiitos paskapuheita, aloitteita tai kirjelmiä. Mitä perhanaa te loiset siellä eduskunnassa teette muuta kuin hoidatte kynsiänne, kuntoilette työajalla ja muutenkin valheellista elämää vietätte MEIDÄN KUSTANNUKSELLA?

    Ei tipu ääntä tuollaisille.hallitus on toitottanut viimeiset kolme vuotta, ettei rahaa ole ja sillä verukkeella on leikattu vähävaraisilta ja keskituloisilta toimeentulosta sekä nostettu palvelumaksuja ja alvia. Nyt sitten selviää, että rahaa on ollut hallihankkeelle, EM-kisojen lobbaukseen ja Uudenkaupungin autotehtaan pelastamiseen. Jokaisen näiden järjestelyjen takaa löytyy Kokoomuksen politiikkoja (mm. PM Orpo), Kokoomuksen rahoittajia (Kokkila) ja kokoomuslaisia lobbareita (Vapaavuori).
    Osa hankkeista on runtattu läpi hallituksessa ilman kunnollista valmistelua ja osassa Orpo on ollut jäävi ja silti osallistunut päätöksentekoon.
    Kyse ei näissä tapauksissa ole pelkästään rahasta. Toimintatavat ovat olleet niin hähmäisiä, etteivät ne kestä päivänvaloa.
    Eivätkä pääministerin selitykset juuri auta, kun puhuu mitä sattuu ja syyttää muita.

    Mutta kokookoomusken mukaan verovarat kuuluukin suuryrityksille ja niille jaetaan ne raha jotta saavat enenmän voittojaKokoomus uhkaili velkaantumisella ja työttömyydellä

    Ymmärsin, että edellisissä vaaleissa Kokoomus toi esille, että on viimeinen hetki lopettaa velkaantuminen.
    Työtä, sitä piti olla. 100 000 uutta työpaikkaa luvattiin, vaikka edellisen hallituksen jäljiltä työllisys oli ennätyskorkea.

    Piti pelastaa Suomi tuleville polville.

    Heikoista piti pitää huolta ja kaikki osallistuu.

    Kuinkas sitten kävikään vaalien jälleen:
    - velkarahalla veronalennuksia omalle etupiirille
    - työllistämistoimien sijaan palkansaajan aseman heikentämistoimetSuomalainen kuka sinua on kurjistanut eniten
    Kuka on eniten hommannut sulle kulutusta ja maksuja lisää ja siirtänyt rahaa rikkaille

    Vienet jopa lakko-oikeutesi

    Äärioikeisto diktatuurin hyväksyvä Peters perseet pettää aina

    Ennen Soini nyt tekopyhä purra

    Hävetkää paskan puhujat🤶👵🪑♿💺🤡🤡🤡
    Mielestäni vain joku sellainen joka ei ole koskaan . oikeaa työtä voi kannataa eläkeiän nostoa 70-vuoteenNäin on
    Runtataan yhdessä !!⛽⛽⛽

    Äänestä SDP sinun etujesi tähden🤶👵🪑♿💺🤡🤡🤡
    Mielestäni vain joku sellainen joka ei ole koskaan . oikeaa työtä voi kannataa eläkeiän nostoa 70-vuoteenSuomalainen kuka sinua on kurjisyanut eniten
    🤶🤶🤶🤶🤡🤡💩🎩💩⛽⛽🚜⛽🚜⛽🤡🤡💩
    Kuka on eniten hommannut sulle kulujjatja maksuja lisää ja siirtänyt rahaa rikkaille

    Vienet jopa lakkooikeutesi

    Äärioikeisto diktatuurin hyväksyvä Peters perseet pettää aina

    Enne soin nyt tekopyhä purra

    Hävetkää paskan puhujat

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Mitä voi vähentää yrityksen verotuksessa?
    Mitä liikkeen- tai ammatinharjoittaja voi vähentää verotuksessa
    autokulut.
    työmatkakulut.
    työtilan vuokra ja työhuonevähennys.
    edustusmenot.
    poistot ja pienhankinnat.

    Tavallinen duunari ei saa mitään betoetuja edes tymatkakukuja ei saada vähentää

    Ei palkkatyö kannatta

    Yritys maksaa veroa tuloksesta ja kaikki nuo mainitsemasi eivät ole tulosta lisääviä! Sinäkin maksat veroja vain saamastasi palkasta ja muista mahdollisista tuloista.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    ##Lakko oikeus in väkivaltaa ellei sen tappioita korvata!##

    No sinullahan on aina mahdollisuus tehdä ay-liikkeen toiminnasta rikosilmoitus viranomaisille, jos sinulta nyt vain löytyy tarpeeksi paljon uskottavaa näyttöä siitä että ay-liike on syyllistynyt jonkinlaisiin laittomuuksiin.

    Jos elämme demokratiassa niin vaikkapa se lakkosuma Orpon hallituksen alkaessa oli demokratian vastainen toimi josta olisi pitänyt rangaista ay johtoa reilusti! Kun demokraattinen hallitus jotain päättää niin sitä pitää jokaisen maassa olijan noudattaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Dementikko jauhaa samaa kokoomuksen jargonia päivästä toiseen, ja me nauramme vaarin höpinöille.

    Niinhän sinä näytät tekevän! Sinänsä kuinnioitettavaa tunnustaa tuo oma kuntonsa!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Miksi inun pitäisi mennä hoitoon, jos sinä et ymmärrä asioita?

    Koita kestää, mä soitin sulle jo ambulanssin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Extyökkäri, tuo kokoomuksen papukaija jorisee aina omituisia höpötyksiään.

    YLIMIELISTÄ JA PIITTAAMATONTA TOUHUA!

    1Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    YLIMIELISTÄ JA PIITTAAMATONTA TOUHUA!

    Todella koska eivät edes halua ymmärtää ja miettiä miten asiat pitää nähdä jos oikeasti haluaa itse ansaittua hyvinvointia! Itse ansaittu on aina se varmin!

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    En ollut siinä mukana, eikös se ollut kavereittesi sosialistien kesken alkanutta uskonsotaa, kun kaksi sosialistia haaraa alkoi tapella keskenään!

    Vai et sinä nyt enää edes tiedä koska Operaatio Barbarossa oikein alkoikaan.:- hheheehhehehehehehheee

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Jos elämme demokratiassa niin vaikkapa se lakkosuma Orpon hallituksen alkaessa oli demokratian vastainen toimi josta olisi pitänyt rangaista ay johtoa reilusti! Kun demokraattinen hallitus jotain päättää niin sitä pitää jokaisen maassa olijan noudattaa!

    Miksi valehtelet?

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Jos elämme demokratiassa niin vaikkapa se lakkosuma Orpon hallituksen alkaessa oli demokratian vastainen toimi josta olisi pitänyt rangaista ay johtoa reilusti! Kun demokraattinen hallitus jotain päättää niin sitä pitää jokaisen maassa olijan noudattaa!

    Suomessa on kaikilla palkansaajilla olemassa täysin laillinen lakko-oikeus

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Suomessa on kaikilla palkansaajilla olemassa täysin laillinen lakko-oikeus

    On oikeus hakata päätään männyn kylkeen tai seinäänkin mutta kuinka usein siihen sorrut! Lakko on tyhmien konsti vedättää muita!

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Vai et sinä nyt enää edes tiedä koska Operaatio Barbarossa oikein alkoikaan.:- hheheehhehehehehehheee

    Mitä väliä sillä on mitä kesäkuussa 1941 tapahtui? Tänään on tänään ja tuo Barbarossa on historiaa. Tuskin sinäkään osaat sanoa sitä päivää jolloin vedenpaisumus alkoi ja Nooa lähti arkkeineen seilaamaan! Tuo nyt on vähän samaa juttua!

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Miksi valehtelet?

    Kerro totuutesi!

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    On oikeus hakata päätään männyn kylkeen tai seinäänkin mutta kuinka usein siihen sorrut! Lakko on tyhmien konsti vedättää muita!

    No senkun sinä hakkaat sitten vaan päätäsi siihen karjalan mäntyyn, en minä ainakaan sinua mitenkään koskaan estele tekemään sitä lopullista ratkaisua itsellesi.

    Mutta Suomessa on edellenkin sinun suureksi harmiksi vain kaikilla palkansaajilla olemassa täysin laillinen lakko-oikeus. Etkä sinä koskaan mahda tälle kertomalleni tosiasialle koskaan yhtään mitään.

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Kerro totuutesi!

    Olen kertonut jo, etkö sinä enää osaa lukea Suomen kielistä tekstiä?

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Olen kertonut jo, etkö sinä enää osaa lukea Suomen kielistä tekstiä?

    Sinun kertomuksesihan oli: "Miksi valehtelet?"! Ei se selvitä mitään kun et tuo esiin niitä asioita joista jotain väität! Syyttäjän pitää aina todistaa syytteensä!

    Siis mitä valehtelin? Miksi se oli valhe ja mikä siihen olisi sinun totuutesi!

    Kun olet tuon selvittänyt niin jatketaan sitten!

    Lakkoon samaa tyhmyyttä kuin pään seinään hakkaaminen! Minä en työssä koskaan lakkoillut mutta pärjäsin hyvin, ehkä paremminkin kuin ne työkaverit jotka lakkoilivat. Minä hoisin asiat asiallisesti!

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Olen kertonut jo, etkö sinä enää osaa lukea Suomen kielistä tekstiä?

    Sinun Lyylinä pitää aina tuoda koko juttu esiin, koska kuka tietää, en minä ainakaan, mikä Lyyli on milloinkin kuseessä!

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Sinun kertomuksesihan oli: "Miksi valehtelet?"! Ei se selvitä mitään kun et tuo esiin niitä asioita joista jotain väität! Syyttäjän pitää aina todistaa syytteensä!

    Siis mitä valehtelin? Miksi se oli valhe ja mikä siihen olisi sinun totuutesi!

    Kun olet tuon selvittänyt niin jatketaan sitten!

    Miksi valehtelet?

    Äänestä

  • Hallitus alensi ensi töikseen verotulojaan alentamalla tuloveroa. Siitä hyötyivät eniten rikkaat ja hyvätuloiset jonkin verran. Valtion budjetti meni pahasti pakkaselle. Vaikka menoja leikattiin hampaat irvessä ja silmät kiiluen niin alijäämä sen kuin vain paheni. Piti ottaa lisää korkeakorkoista lainaa. Jouduttiin velkakierteeseen. Leikkaustarve kasvoi aina vain. Nyt kärsivät köyhien lisäksi jo keskituloisetkin. Veronalennukset ovat menneet suomalaisten enemmistöltä taivaan tuuliin, Monelta on mennyt työpaikka ja työtulot. Kaikki on kalliimpaa. etenkin polttoaineet. ALVia hallitus korotti, mutta kun kulutus on romahtanut niin valtion tulot kulutusveroistakin ovat alentuneet. Nyt sitten leikataan paniikissa ja raivon vallassa - aarrrrrgh. Onko tuskan hiki otsalla? - ainakin pitäisi olla. Valtio on konkassa, maa kusessa ja ihmiset kärsii - kaikki täysin tarpeettomasti hallituksen itsensä aiheuttamana.

    Äänestä

  • Oikonomi kirjoitti:

    Hallitus alensi ensi töikseen verotulojaan alentamalla tuloveroa. Siitä hyötyivät eniten rikkaat ja hyvätuloiset jonkin verran. Valtion budjetti meni pahasti pakkaselle. Vaikka menoja leikattiin hampaat irvessä ja silmät kiiluen niin alijäämä sen kuin vain paheni. Piti ottaa lisää korkeakorkoista lainaa. Jouduttiin velkakierteeseen. Leikkaustarve kasvoi aina vain. Nyt kärsivät köyhien lisäksi jo keskituloisetkin. Veronalennukset ovat menneet suomalaisten enemmistöltä taivaan tuuliin, Monelta on mennyt työpaikka ja työtulot. Kaikki on kalliimpaa. etenkin polttoaineet. ALVia hallitus korotti, mutta kun kulutus on romahtanut niin valtion tulot kulutusveroistakin ovat alentuneet. Nyt sitten leikataan paniikissa ja raivon vallassa - aarrrrrgh. Onko tuskan hiki otsalla? - ainakin pitäisi olla. Valtio on konkassa, maa kusessa ja ihmiset kärsii - kaikki täysin tarpeettomasti hallituksen itsensä aiheuttamana.

    Meillä verotetaan liikaa ja se estää pääomien kasvua ja se taas estää uusien tuottavien yritysten nousua. Ei pidä verottaa liikaa vaan houkutella pääomia maahan pienellä verotuksella, jolloin saadaan lisää tuottavaa yritystoimintaa, jolla on helpompaa saada sitä hyvinvointia aikaan!

    ALV:n korotus oli tarpeen ja syy löytyy aiempien hallitusten tekemistä virheistä!

    Työpaikkoja olisi enemmän jos työehdot olisi sovitettu markkinoiden toiminnan mukaan! Siinä on nyt ay mafialle miettimistä miten se hoidetaan!

    "Meillä verotetaan liikaa ja se estää pääomien kasvua ja se taas estää uusien tuottavien yritysten nousua"

    Etkö sinä kertonut että sinulla oli tuottava yritys. No paljon pääomaa meni sen perustamiseen. Kerroit että myit sen tuhat kertaisella voitolla, eli nyt olet rikas. Siis jos vaikka sait perustettua halvalla vaikka nykyisellä 10 000€ niin sait sen myynnistä siis 10 000 000€

    "Työpaikkoja olisi enemmän jos työehdot olisi sovitettu markkinoiden toiminnan mukaan! Siinä on nyt ay mafialle miettimistä miten se hoidetaan!"

    Miten työehdot sinun mielestä olisi markkinoiden mukaan?
    No eikö tuo ay mafia (EK ja Kokoomus) sitä kokoajan mieti miten saadaan orjuus aikaan. Tuo sinun mafiasihan haluaa 45 000 uutta maahanmuuttajaa vuosittain Suomeen.

    "Meillä verotetaan liikaa ja se estää pääomien kasvua ja se taas estää uusien tuottavien yritysten nousua" - tuo on reunaoikeistolaista narratiivia, jolla perustellaan luokkakantaista tuloeroja kasvattavaa politiikkaa.

    Suomalaisten pitäisi ymmärtää, mitkä ovat Suomen vahvuudet ja heikkoudet. Suomen vahvuus on toimivat demokraattiset instituutiot ja työteliäs kansa. Suomen heikkous on ollut heikosti kehittynyt yksityinen sektori ja yritysten huono johtaminen. Toimiva julkinen sektori on paikannut heikkoa yksityistä sektoria Kekkosen ajoista asti. Valtio on tehnyt sen, mihin yksityinen pääoma ei ole kyennyt. Yksityisen sektorin jälkeenjääneisyyttä ei korjata siirtämällä rahaa kansalta yksityisille omistajille. Ei lahjarahoilla synny uusia tuottavia yrityksiä, niitä syntyy tuottavilla ideoilla, pitkäjännitteisellä työllä ja hyvällä johtamisella. Juuri näistä on Suomessa puutetta, ei pääomista.

    Onhan Suomeen ollut syntymässä globaalissakin mittakaavassa vahvoja yrityksiä, mutta ne on pilattu huonolla lyhytjännitteisellä johtamisella ja väärillä valinnoilla. Suomen taloutta on pitänyt pystyssä suomalainen työ ja koko kansan kulutuskyky. Vientituloja on tullut nippa nappa riittävästi perinteisiltä aloilta, lähinnä metsäteollisuudesta.

    Suomessa on aina kovasti etsitty mallia muualta sen sijaan, että olisi kehitetty omaa mallia, joka kuitenkin on ollut perustaltaan hyvä ja toimiva.

    Suomi ei voi olla Sveitsi kun täällä ei ole vahvaa pankkisektoria. Kotimaisessa omistuksessa olevista isommista pankeista on jäljellä enää OP, muut menivät kasinotalouden aiheuttamassa kotimaisessa pankkikriisissä.

    Suomi ei voi olla Norja kun Suomella ei ole öljyrahastoa.

    Suomi ei voi olla Ruotsi kun Suomella ei ole riittävästi kilpailukykyisiä globaaliyhtiöitä. Ruotsilla on niitä vaikka muille jakaa ja Tanskallakin enemmän kuin Suomella.

    Ulkomaiselle pääomalle Suomesta ei saada houkuttelevaa kohdetta koska Suomi on liian syrjässä markkinoista. Tanskankin maantieteellinen sijainti on selvästi parempi. Irlanti on onnistunut loistavasti lähinnä amerikkalaisen pääoman saamisessa maahan, mutta Irlannilla on vielä muitakin etuja Suomeen verrattuna kuin maantieteellinen sijainti. Ei Irlanninkaan malli Suomelle sovi. Veroparatiisi-Suomi on kaiken kaikkiaan tyhmä idea, ei siihen Suomella ole mitään eväitä.

    Reunaoikeistolainen hokkuspokkustemppu veronalennuksilla on mennyt pahasti pieleen koska sen negatiiviset vaikutukset ovat olleet suuremmat kuin toivotut positiiviset vaikutukset. Tuloerojen kasvu on iskenyt kansan kulutuskykyyn, mikä on kaatanut kotimarkkinoilla toimivia yrityksiä, heikentänyt työllisyyttä ja alentanut valtion verotuloja vielä lisää siitä mitä tuloveron alennukset ovat tehneet. Suomi toimii nyt velanoton varassa. Konkurssi-Suomen talousnäkymät eivät nyt sitten ole tehneet Suomesta yhtään houkuttelevampaa sijoituskohdetta sen paremmin kotimaiselle kuin ulkomaisellekaan pääomalle.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Ei mitään omituista vaan asiallista arviointia, jota et muuksi kyennyt osoittamaan!

    VOIHAN MURUN TULKKU

    Äänestä

  • Anonyymi00167 kirjoitti:

    Julkinen sektori toimii yksityisen sektorin rahoituksella! Vai mistä arvioita julkiselle sen yli 50% kansantulosta siunaantuvan?

    Talouselämä toimii vallan eri periaattein kuin demokratian myötä, taloudessa on toisaalta eurodemokratia jos demokratiaa haluat. Jokainen euro on saman arvoinen. Taloudessa pitää saada euro tuottamaan tai loppu on lähellä!

    Jotta talouteen saadaan vauhtia niin se vaatii pääomaa, sillä ilman sitä ei nouse uusia yrityksiä lisäämään niin verotuloja kuin työpaikkojakin. Liika verotus on siten turmiollista!

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    "Meillä verotetaan liikaa ja se estää pääomien kasvua ja se taas estää uusien tuottavien yritysten nousua"

    Etkö sinä kertonut että sinulla oli tuottava yritys. No paljon pääomaa meni sen perustamiseen. Kerroit että myit sen tuhat kertaisella voitolla, eli nyt olet rikas. Siis jos vaikka sait perustettua halvalla vaikka nykyisellä 10 000€ niin sait sen myynnistä siis 10 000 000€

    "Työpaikkoja olisi enemmän jos työehdot olisi sovitettu markkinoiden toiminnan mukaan! Siinä on nyt ay mafialle miettimistä miten se hoidetaan!"

    Miten työehdot sinun mielestä olisi markkinoiden mukaan?
    No eikö tuo ay mafia (EK ja Kokoomus) sitä kokoajan mieti miten saadaan orjuus aikaan. Tuo sinun mafiasihan haluaa 45 000 uutta maahanmuuttajaa vuosittain Suomeen.

    Tuo yritys perustettiin markoilla ja myytiin euroilla! Alkuunhan me osakkaat joita oli 3 teimme siihen vapaa-aikoina työtä ilmaiseksi jotta saimme homman toimimaan. Samaan aikaan kävimme töissä normaalit työajat ja tuo muu tehtiin iltaisin ja viikonloppuisin. Seteleitä ei siis tarvittu paljoa mutta jonkin verran tarvikkeisiin. Vasta kun ensimmäisten testisarjojen kokoaminen alkoi tarvittiin markkoja ostoihin. Sanotaanko näin, että olen toimeentuleva!

    Silti verotus on liiallista ja haittaa pääoman muodostusta, joka on monen yrityksen alun suuri ongelma!

    Äänestä

  • Anonyymi00173 kirjoitti:

    VOIHAN MURUN TULKKU

    Et vieläkään onnistunut!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Meillä verotetaan liikaa ja se estää pääomien kasvua ja se taas estää uusien tuottavien yritysten nousua. Ei pidä verottaa liikaa vaan houkutella pääomia maahan pienellä verotuksella, jolloin saadaan lisää tuottavaa yritystoimintaa, jolla on helpompaa saada sitä hyvinvointia aikaan!

    ALV:n korotus oli tarpeen ja syy löytyy aiempien hallitusten tekemistä virheistä!

    Työpaikkoja olisi enemmän jos työehdot olisi sovitettu markkinoiden toiminnan mukaan! Siinä on nyt ay mafialle miettimistä miten se hoidetaan!

    hehheh, historian tilastot eivät tuota tue, vuonna 2000 meillä oli 3,6 prosenttiyksikköä korkeampi kokonaisveroaste kuin nyt, silti talouskasvu oli luokkaa 5,7%, investoinnit huipussaan.
    Tuolla veroasteella nyt ei olisi vajetta valtiontaloudessa juurikaan.
    Sinulla ei ole hajuakaan miten talous toimii. Noh, kansakoulupohjalta kun räpellät niin jälki on juuri tuollaista.

    Äänestä

  • Anonyymi00254 kirjoitti:

    Mitä suurempi osa ihmisten tuloista menee veroihin sitä lähempänä olemme sosialismia. Terve talous tulee toimeen pienillä veroilla ja ihmiset saavat itse päättää mihin ansionsa käyttävät!

    Taloutemme on ollut liikaa sosialismiin päin luiskahtanut ja siitä on päästävä eroon! Kansalaisten pitää oppia itse hoitamaan asiansa, talous mukaan lukien!

    Äänestä

Todella harvoin Suomen historiassa vain yksi epäpätevä ihminen täysin väärässä hommassa ja paikassa on saanut näin suurta tuhoa ja taloudellista vahinkoa aikaiseksi Suomen valtiolle.

3Äänestä
  • Voisit osoittaa tuonkin oikeaan osoitteeseen eli ay pomoille!

    Äänestä

  • Tarkoitat varmaan Orpoa,eiköhän Marin kuulu samaan sakkiin ja koko neiti hallitus😱

    2Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Tarkoitat varmaan Orpoa,eiköhän Marin kuulu samaan sakkiin ja koko neiti hallitus😱

    Ei Orpo ole ay pomo vaan ministeri jopa pää sellinen! Ymmärryksesi ei oikein pelaa, se näkyy jo kauas tuosta hölmöiluystäsi!

    Jos et tiedä ay pomoja niin lienet jonkin asteen mielenterveyshoidon tarpeessa!

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Voisit osoittaa tuonkin oikeaan osoitteeseen eli ay pomoille!

    Mitä sekoilet?

    Eihän Ay-liike ole Suomen valtiolle ottanut koskaan esimerkiksi minkäänlaista velkarahaa.
    Ja tämä Suomen nykyinen hallitushan on jo tehnyt uuden Suomen ennätyksen velanotossa Suomen valtiolle.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mitä sekoilet?

    Eihän Ay-liike ole Suomen valtiolle ottanut koskaan esimerkiksi minkäänlaista velkarahaa.
    Ja tämä Suomen nykyinen hallitushan on jo tehnyt uuden Suomen ennätyksen velanotossa Suomen valtiolle.

    Ay liike on aiheuttanut lisää maksuja valtiolle aikaansaamalla huonolla toiminnallaan työttömyyden kasvua. Vaikka huonot sopimukset jotka lisäävät työttömyyttä, saavat aiokaan kuluja valtiolle niin ay liike ei ole niitä kuluja korvannut! Siitä on kyse! Sopimustenhan pitäisi joustaa markkinoiden muikaisesti!

    Extyökkärin kannattaa lähteä kertomaan AY liikkeiden aikaan saamista valtion talouden tuhoista vaikka Saksaan ja Ruotsiin. Odotamme mielenkiinnolla palautetta. Hopi hopi

    2Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Extyökkärin kannattaa lähteä kertomaan AY liikkeiden aikaan saamista valtion talouden tuhoista vaikka Saksaan ja Ruotsiin. Odotamme mielenkiinnolla palautetta. Hopi hopi

    Ay liikkeissä on eroja, onko muissa mainitsemissasi ay mafiaa en tiedä, mutta meillä on!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Ei Orpo ole ay pomo vaan ministeri jopa pää sellinen! Ymmärryksesi ei oikein pelaa, se näkyy jo kauas tuosta hölmöiluystäsi!

    Jos et tiedä ay pomoja niin lienet jonkin asteen mielenterveyshoidon tarpeessa!

    Miksi sinä kadehdit suomalaista ay-liikettä nyt noin kovasti?

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Ay liike on aiheuttanut lisää maksuja valtiolle aikaansaamalla huonolla toiminnallaan työttömyyden kasvua. Vaikka huonot sopimukset jotka lisäävät työttömyyttä, saavat aiokaan kuluja valtiolle niin ay liike ei ole niitä kuluja korvannut! Siitä on kyse! Sopimustenhan pitäisi joustaa markkinoiden muikaisesti!

    Mitä ihmettä taas sekoilet?

    OLen aivan varma nyt siitä tosiasiasta, ettei todellakaan suomalainen työväestö ole valtiolla hommissa.

    Ja mistä ihmeen sopimuksista sinä nyt oikein höpöttelet?

    Ei valtiolla ole mitään tekemistä ainakaan näiden palkansaajien työehtosopimuksien kanssa.

    Hourit.

    1Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Ay liikkeissä on eroja, onko muissa mainitsemissasi ay mafiaa en tiedä, mutta meillä on!

    Muissa maissa on juuri samanlainen Ay mafia kuten Suomessa EK:n ja Kokoomuksen. Suomessa ollaan maltillisia ja lakkoja joskus. Ranskassa ja muualla vähän toisenlainen meininki.

    Onkohan sinun lopullinen pimahdus lähellä kun tarinoitasi lukee. Nyt oikeasti hae itsellesi apua.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Hourit.

    Se on faktaa ja sinä hourit! Esimerkkinä, jos markkinoiden laskiessa palkat seuraisivat tai työaika jossa tuntiansio säilyisi, niin vähemmän työttömiä ja silti lähes sama korvaus kuin työttömyydestäkin mutta niin työ kuin sen taitokin säilyisivät! Nousun tullessa taas ansiot voisivat palata paremmalle tasolle!

    Noin se pitäisi ajatella! Noin se on yrittäjilläkin!

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Mitä ihmettä taas sekoilet?

    OLen aivan varma nyt siitä tosiasiasta, ettei todellakaan suomalainen työväestö ole valtiolla hommissa.

    Ja mistä ihmeen sopimuksista sinä nyt oikein höpöttelet?

    Ei valtiolla ole mitään tekemistä ainakaan näiden palkansaajien työehtosopimuksien kanssa.

    Kun työttömäksi jäätte olette valtion hommissa jos alatte nostaa päivärahaa ilman työ nimistä vastiketta!

    Kukas muu ne maksaisi kuin valtion järjestämä järjestelmä?

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Se on faktaa ja sinä hourit! Esimerkkinä, jos markkinoiden laskiessa palkat seuraisivat tai työaika jossa tuntiansio säilyisi, niin vähemmän työttömiä ja silti lähes sama korvaus kuin työttömyydestäkin mutta niin työ kuin sen taitokin säilyisivät! Nousun tullessa taas ansiot voisivat palata paremmalle tasolle!

    Noin se pitäisi ajatella! Noin se on yrittäjilläkin!

    Miksi valehtelet?

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Ay liikkeissä on eroja, onko muissa mainitsemissasi ay mafiaa en tiedä, mutta meillä on!

    Älä sitten jauha paskaa täällä jos et asioista mitään tiedä, extyökkäri

    1Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Miksi valehtelet?

    Mikä se valhe on? Mikä olisi se sinin totuutesi?

    Miksi et lainkaan perustele väitettäsi?

    Se mitä tuossa edellä kirjoitin on totta eli faktaa! Etkä muuta kyennyt osoittamaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Muissa maissa on juuri samanlainen Ay mafia kuten Suomessa EK:n ja Kokoomuksen. Suomessa ollaan maltillisia ja lakkoja joskus. Ranskassa ja muualla vähän toisenlainen meininki.

    Onkohan sinun lopullinen pimahdus lähellä kun tarinoitasi lukee. Nyt oikeasti hae itsellesi apua.

    Kun puhutaan mafiasta niin sillä ei ole todellisuudessa mitään tekemistä Kokoomuksen tai EK:n kanssa. Ay mafia on se osapuoli joka uhkailee, kiristää ja käyttää väkivaltaa saadakseen tahtonsa läpi mutta ei vastaa siitä, että kun sen vaatimukset täytetään jotta se olisi tuottava toimi! Ay mafia on siis ammattiyhdistysliike joka toimii ilman kokonaisvastuuta siitä mitä se saa aikaiseksi!

    Vastauksesi oasoittaa vain sen, että et edes viitsi ajatella asioita vaan olet sosialismi uskonnon kätyreitä!

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Älä sitten jauha paskaa täällä jos et asioista mitään tiedä, extyökkäri

    Mistä minä en mitään tiedä? Voisitko kertoa perustelujen myötä!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Mistä minä en mitään tiedä? Voisitko kertoa perustelujen myötä!

    Et yhtään mistää sinä koskaan tiedä yhtään mitään.

    Pelkästään valehtelemalla aina todella härskisti sinä yrität täällä vain pärjätä. Mutta kaikki täällä kyllä tietää sen tosiasian, että minkälainen säälittävä valehtelija sinä nyt vain olet.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Kun puhutaan mafiasta niin sillä ei ole todellisuudessa mitään tekemistä Kokoomuksen tai EK:n kanssa. Ay mafia on se osapuoli joka uhkailee, kiristää ja käyttää väkivaltaa saadakseen tahtonsa läpi mutta ei vastaa siitä, että kun sen vaatimukset täytetään jotta se olisi tuottava toimi! Ay mafia on siis ammattiyhdistysliike joka toimii ilman kokonaisvastuuta siitä mitä se saa aikaiseksi!

    Vastauksesi oasoittaa vain sen, että et edes viitsi ajatella asioita vaan olet sosialismi uskonnon kätyreitä!

    Miksi valehtelet?

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Mikä se valhe on? Mikä olisi se sinin totuutesi?

    Miksi et lainkaan perustele väitettäsi?

    Se mitä tuossa edellä kirjoitin on totta eli faktaa! Etkä muuta kyennyt osoittamaan!

    Miksi valehtelet?

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Kun työttömäksi jäätte olette valtion hommissa jos alatte nostaa päivärahaa ilman työ nimistä vastiketta!

    Kukas muu ne maksaisi kuin valtion järjestämä järjestelmä?

    Mistä ihmeen päivärahoista sinä nyt oikein höpöttelet?

    Ei valtion hommista jää työttömäksi, kerran kun valtiolle pääsee hommiin, niin se on sitten työmaa taattu eläkeikään asti.

    1Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Se on faktaa ja sinä hourit! Esimerkkinä, jos markkinoiden laskiessa palkat seuraisivat tai työaika jossa tuntiansio säilyisi, niin vähemmän työttömiä ja silti lähes sama korvaus kuin työttömyydestäkin mutta niin työ kuin sen taitokin säilyisivät! Nousun tullessa taas ansiot voisivat palata paremmalle tasolle!

    Noin se pitäisi ajatella! Noin se on yrittäjilläkin!

    Miksi valehtelet?

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Mistä ihmeen päivärahoista sinä nyt oikein höpöttelet?

    Ei valtion hommista jää työttömäksi, kerran kun valtiolle pääsee hommiin, niin se on sitten työmaa taattu eläkeikään asti.

    Eiköös työttömille nykyään työttömyyspäivärahaa makseta? Ennen ainakin niin tehtiin, vaikkakaan minulle ei maksettu!

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Miksi valehtelet?

    Mitä valehtelin?

    Mikä olisi sinun totuutesi?

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Mitä valehtelin?

    Mikä olisi sinun totuutesi?

    ""Mitä valehtelin?""

    Kaiken, ihan kaiken.

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Eiköös työttömille nykyään työttömyyspäivärahaa makseta? Ennen ainakin niin tehtiin, vaikkakaan minulle ei maksettu!

    En osaa sanoa, kun en ole päivääkään ollut työttömänä 47 vuotisen työurani aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    ""Mitä valehtelin?""

    Kaiken, ihan kaiken.

    En siis mitään koska et kykene ensimmäistäkään valhetta löytämään ja osoittamaan valheeksi! Kiitos luottamuksen osoituksestasi!

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Miksi valehtelet?

    Et sitten löydä pientäkään valhetta koska, et sitä to esiin.

    Tuo nyt ja kerro mikä on se sinun totuutesi!

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Et yhtään mistää sinä koskaan tiedä yhtään mitään.

    Pelkästään valehtelemalla aina todella härskisti sinä yrität täällä vain pärjätä. Mutta kaikki täällä kyllä tietää sen tosiasian, että minkälainen säälittävä valehtelija sinä nyt vain olet.

    Et kuitenkaan yhtyäkään valhetta löydä ja kerro siitä omaa totuuttasi! Se tarkoittaa sitä ainoastaan jotta kommenttini on niin todenmukainen jotta et kykene sitä muuksi selittämään. Sitä en ymmärrä miksi sitä valheeksi väität, vaikka et tiedä sitä, mikä se totuus olisi!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Et sitten löydä pientäkään valhetta koska, et sitä to esiin.

    Tuo nyt ja kerro mikä on se sinun totuutesi!

    Mites se Operaatio Barbarossan alkamis ajankohta?:- hehehhehehehee

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Et kuitenkaan yhtyäkään valhetta löydä ja kerro siitä omaa totuuttasi! Se tarkoittaa sitä ainoastaan jotta kommenttini on niin todenmukainen jotta et kykene sitä muuksi selittämään. Sitä en ymmärrä miksi sitä valheeksi väität, vaikka et tiedä sitä, mikä se totuus olisi!

    Miksi valehtelet?

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Miksi valehtelet?

    Valehtelen mitä?

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Mites se Operaatio Barbarossan alkamis ajankohta?:- hehehhehehehee

    Mitä hiton väliä sillä on tänään jos 1941 kesäkuussa alkoi se Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon?

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Mitä hiton väliä sillä on tänään jos 1941 kesäkuussa alkoi se Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon?

    Sinähän se väitit joskus aikaisemmin että Operaatio Barbarossa alkoi jo vuonna 1841.:- hehehehehehehehehehhehehehhehehhheeee

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    En siis mitään koska et kykene ensimmäistäkään valhetta löytämään ja osoittamaan valheeksi! Kiitos luottamuksen osoituksestasi!

    Mitä sekoilet?

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Valehtelen mitä?

    Ihan kaiken aina tietenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Extyökkärin kannattaa lähteä kertomaan AY liikkeiden aikaan saamista valtion talouden tuhoista vaikka Saksaan ja Ruotsiin. Odotamme mielenkiinnolla palautetta. Hopi hopi

    Nyt toimitaan Suomessa, joka on paljolti juuri vasureiden ja ay mafian vuoksi suuressa velkaloukussa, josta nousu vaatii paljon ponnisteluja ja se lasku pitää osoittaa vasemman laidan kulkijoille pääosin!

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Ihan kaiken aina tietenkin.

    Tuo 3 esimerkkiä ja kerro omat totuutesi perustellen!

    Jos et tuo ja perustele niin olet pelkkä valehtelija!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Tuo 3 esimerkkiä ja kerro omat totuutesi perustellen!

    Jos et tuo ja perustele niin olet pelkkä valehtelija!

    Mikä into saa sinut täällä riehumaan ja kyselemään samoja asioita tuhansia kertoja vaikka vaikka sinulle niihin annetaan melko useasti vastaukset. Muistisi taitaa olla aika heikko.

    Ja miksi vastusta palkan maksua työntekijöille. Nuo tarinat että työnantaja saisi päättää mitä kukin ansaitsee on Stalinin oppeja joita tunnut kovasti kannattavan.

    Suomessa Ay liike on hyvin oleellinen asia positiivistesti valtion ja ihmisten elämää. Jos osaat tutustua historiaan niin ymmärrät.

    Ja onhan täällä jopa sinun sanomana todettu että ay mafiaa (EK ja Kokoomus) on Suomen syöpä. Historiahan kertoo kaiken, ei luulot ja uskomukset.

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Sinä syyttelet minua valheesta mutta yhtäkään valhetta et ole löytänyt ja tuonut esiin, kertoen miksi se on valhe ja mikä olisi perusteltu totuus siihen asiaan!

    En ole koskaan vastustenut palkanmaksua työntekijöille kunhan palkka mitoitetaan oikeasti jokaisen oman ansion mukaan! Nykyinen systeemi on huono ja saa aikaan huonoa tuottavuutta.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Nyt toimitaan Suomessa, joka on paljolti juuri vasureiden ja ay mafian vuoksi suuressa velkaloukussa, josta nousu vaatii paljon ponnisteluja ja se lasku pitää osoittaa vasemman laidan kulkijoille pääosin!

    Miksi valehtelet?

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Sinä syyttelet minua valheesta mutta yhtäkään valhetta et ole löytänyt ja tuonut esiin, kertoen miksi se on valhe ja mikä olisi perusteltu totuus siihen asiaan!

    En ole koskaan vastustenut palkanmaksua työntekijöille kunhan palkka mitoitetaan oikeasti jokaisen oman ansion mukaan! Nykyinen systeemi on huono ja saa aikaan huonoa tuottavuutta.

    No pelkkä todella selkeä uskottavuutensa menettänyt valepukkihan sinä nyt vain olet vaikka voissa paistaisi..

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Tuo 3 esimerkkiä ja kerro omat totuutesi perustellen!

    Jos et tuo ja perustele niin olet pelkkä valehtelija!

    Miksi valehtelet?

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    No pelkkä todella selkeä uskottavuutensa menettänyt valepukkihan sinä nyt vain olet vaikka voissa paistaisi..

    Kerro nyt mitä valheita ja mitkä ovat sinun totuutesi!

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Miksi valehtelet?

    Jos haluat Lyyli keskustella valheista, niin tuo ne esiin ja kerro oma perusteltu totuutesi! Muutoin jätän nämä aivopierusi huomiotta!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Kerro nyt mitä valheita ja mitkä ovat sinun totuutesi!

    Vajaat 20 vuotta sinä olet näillä s-24 eri keskustelupalstoilla tähän asti aina pelkästään vain valehdellut. Eikö sinun olisi jo aika pikkuhiljaa alkaa kertomaan välillä totuuttakin?

    Äänestä

  • Anonyymi00159 kirjoitti:

    Vajaat 20 vuotta sinä olet näillä s-24 eri keskustelupalstoilla tähän asti aina pelkästään vain valehdellut. Eikö sinun olisi jo aika pikkuhiljaa alkaa kertomaan välillä totuuttakin?

    Kerro nyt sitten edes kaksi valhetta, jotka olen kertonut ja niihin omat perustellut totuutesi!

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Eiköös työttömille nykyään työttömyyspäivärahaa makseta? Ennen ainakin niin tehtiin, vaikkakaan minulle ei maksettu!

    No ei kai sinulle maksettu kun et ole koskaan ole sekaantunut työntekoon. Sori, pitäähän sinunkin kaltaisista huoli pitää Suomessa.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Jos haluat Lyyli keskustella valheista, niin tuo ne esiin ja kerro oma perusteltu totuutesi! Muutoin jätän nämä aivopierusi huomiotta!

    Mitä sekoilet?

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Kerro nyt sitten edes kaksi valhetta, jotka olen kertonut ja niihin omat perustellut totuutesi!

    Miksi valehtelet?

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    No ei kai sinulle maksettu kun et ole koskaan ole sekaantunut työntekoon. Sori, pitäähän sinunkin kaltaisista huoli pitää Suomessa.

    Työntekoon olen sekaantunut vuosi kymmeniä hyvin erilaisiin tehtäviin. Suunnittelu ja valmistus ovat olleet ne hommani! Nyt olen sitten työeläkeläisenä päässyt kokeilemaan työttömyydenkin ihanuutta!

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Työntekoon olen sekaantunut vuosi kymmeniä hyvin erilaisiin tehtäviin. Suunnittelu ja valmistus ovat olleet ne hommani! Nyt olen sitten työeläkeläisenä päässyt kokeilemaan työttömyydenkin ihanuutta!

    Miksi valehtelet?

    Äänestä

  • Anonyymi00175 kirjoitti:

    Miksi valehtelet?

    Mikä siinä on valhetta? Kyllä minä tiedän mitä olen tehnyt!

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Mikä siinä on valhetta? Kyllä minä tiedän mitä olen tehnyt!

    ""Mikä siinä on valhetta?""

    Kaikki, ihan kaikki.

    Äänestä

  • Anonyymi00182 kirjoitti:

    ""Mikä siinä on valhetta?""

    Kaikki, ihan kaikki.

    Mikä kaikki? Tuo nyt vaikka 3 esimerkkiä, kerro mikä olisi sinun totuutesi ja miten sen perustelet!

    Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    Miksi valehtelet?

    Missä ne valheet ovat? Missä on sinun totuutesi?

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Mikä kaikki? Tuo nyt vaikka 3 esimerkkiä, kerro mikä olisi sinun totuutesi ja miten sen perustelet!

    No ihan kaikki aina tietenkin.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Missä ne valheet ovat? Missä on sinun totuutesi?

    Esimerkiksi vaikkapa juuri tässä keskusteluketjussa sinä et ole mitään muuta edes tehnytkään, kuin valehdellut vain todella härskisti.

    Mutta onneksi nyt sinä oletkin menettänyt täällä sen oman uskottavuutesi jo vajaat 20 vuotta sitten, ja kaikki muut palstalaiset hyvin tarkkaan tietävät tämän kertomani tosiasian.

    Joten se on nyt aivan sama mitä sinä täällä höpöttelet, ei sinua kumminkaan enää kukaan koskaan usko yhtään mitenkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00185 kirjoitti:

    Kerro 3 valhetta ja omat perustellut totuutesi niille! Muutoin viestisi on pelkkää sitä ihteään!

    Äänestä

  • Anonyymi00185 kirjoitti:

    No ihan kaikki aina tietenkin.

    Missä ne valhe esimerkit ovat? Miksi et niitä tuo esiin vai eikö niitä oikeasti edes ole? Taidat itse olla se valehtelija, jos et kykene omia väitteitäsi todeksi osoittamaan.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Kerro 3 valhetta ja omat perustellut totuutesi niille! Muutoin viestisi on pelkkää sitä ihteään!

    Miksi valehtelet?

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Missä ne valhe esimerkit ovat? Miksi et niitä tuo esiin vai eikö niitä oikeasti edes ole? Taidat itse olla se valehtelija, jos et kykene omia väitteitäsi todeksi osoittamaan.

    ""Missä ne valhe esimerkit ovat?""

    No esimerkiksi juuri tässä keskusteluketjussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00192 kirjoitti:

    ""Missä ne valhe esimerkit ovat?""

    No esimerkiksi juuri tässä keskusteluketjussa.

    Mitä valheita ja mikä olisi sinun totuutesi?

    Etkö löydä yhtäkään vai mistä kiikastaa?

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Mitä valheita ja mikä olisi sinun totuutesi?

    Etkö löydä yhtäkään vai mistä kiikastaa?

    Oletko sokea?

    Äänestä

  • Anonyymi00210 kirjoitti:

    Oletko sokea?

    En ole sokea, sinusta en tiedä mutta kun jankutat minun valehtelevan, niin et ole yhtäkään tuonut esimerkiksi ja kertonut mikä olisi siitä sinun totuutesi, joten se sokeus lienee sinun ongelmasi!

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    En ole sokea, sinusta en tiedä mutta kun jankutat minun valehtelevan, niin et ole yhtäkään tuonut esimerkiksi ja kertonut mikä olisi siitä sinun totuutesi, joten se sokeus lienee sinun ongelmasi!

    Miksi valehtelet?

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Kerro nyt mitä valheita ja mitkä ovat sinun totuutesi!

    Extyökkäri puhuu kokoomuksen ja ek:n äänellä. Eli ei se valehtele, mutta puheet ovat puhdasta ideologian tuottamaa jargoniaa

    Äänestä

  • Anonyymi00218 kirjoitti:

    Extyökkäri puhuu kokoomuksen ja ek:n äänellä. Eli ei se valehtele, mutta puheet ovat puhdasta ideologian tuottamaa jargoniaa

    Täällähän ei yleensä puhuta vaan kirjoitetaan! Minä kirjoittelen omien ajatusten perusteella enkä minkään instanssin ideoiden mukaan. Olen jo kohtuu pitkän eloni aikana nähnyt paljon ja oppinut sen miten kannattaa toimia jos haluaa parempaa itse ansaittuna!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Täällähän ei yleensä puhuta vaan kirjoitetaan! Minä kirjoittelen omien ajatusten perusteella enkä minkään instanssin ideoiden mukaan. Olen jo kohtuu pitkän eloni aikana nähnyt paljon ja oppinut sen miten kannattaa toimia jos haluaa parempaa itse ansaittuna!

    "Minä kirjoittelen omien ajatusten perusteella"

    No tuon kaikki varmasti nähneet ja ymmärtäneet. Miksiköhän kukaan muu ei ajattele samalla tavalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00235 kirjoitti:

    "Minä kirjoittelen omien ajatusten perusteella"

    No tuon kaikki varmasti nähneet ja ymmärtäneet. Miksiköhän kukaan muu ei ajattele samalla tavalla.

    Koska nykyisin vain harva ajattelee itse, on helpompaa seurata muiden ajattelua! Kaiken sortin uskonnot pyrkivät saamaan ihmiset ajattelemaan heitä hyödyttävällä tavalla ja nuo poliittiset uskonnot ovat niitä pahimpia, kuten vasuri puolueet ja varsinkin ay mafia!

    Minä taas olen vapaa sielu!

    "Kaiken sortin uskonnot pyrkivät saamaan ihmiset ajattelemaan heitä hyödyttävällä tavalla ja nuo poliittiset uskonnot ovat niitä pahimpia"

    Juurikin noin kuten tälläkin pastalla huomataan. Kysyppä nimimerkiltä YXKAXEX mitä hyvää Kokoomus on saanut koskaan aikaiseksi suomalaisille ja Suomelle tai juuri nyt. Niin sieltä tulee juuri tuota mainitsemaasi uskontoa, uskomuksia ja pelkkiä luuloja. Mutta ei mitään faktaa.

    Fakki-idiootti ja vapaa sielu...lisäksi huumormiehii ;))

    Äänestä

  • Anonyymi00240 kirjoitti:

    "Kaiken sortin uskonnot pyrkivät saamaan ihmiset ajattelemaan heitä hyödyttävällä tavalla ja nuo poliittiset uskonnot ovat niitä pahimpia"

    Juurikin noin kuten tälläkin pastalla huomataan. Kysyppä nimimerkiltä YXKAXEX mitä hyvää Kokoomus on saanut koskaan aikaiseksi suomalaisille ja Suomelle tai juuri nyt. Niin sieltä tulee juuri tuota mainitsemaasi uskontoa, uskomuksia ja pelkkiä luuloja. Mutta ei mitään faktaa.

    Kerro nyt sitten mitä luuloja ja uskomuksia olet sieltä löytänyt niin katsotaan sitten mitä niistä voi sanoa! Minä kuin en tiedä miten sinä näet asiat, joten kerro niin keskustellaan!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Koska nykyisin vain harva ajattelee itse, on helpompaa seurata muiden ajattelua! Kaiken sortin uskonnot pyrkivät saamaan ihmiset ajattelemaan heitä hyödyttävällä tavalla ja nuo poliittiset uskonnot ovat niitä pahimpia, kuten vasuri puolueet ja varsinkin ay mafia!

    Minä taas olen vapaa sielu!

    VAsemmistossa poliittinen uskonto???

    Hah, oikeistopiirissähän se uskonnon ja politiikan sotkeminen kukkii.
    Homot on vääriä uskonnon mukaan ja siksi ei voi olla tasa-arvoista avioliittolakia, Räsänen heiluu raamatun kanssa, Trumpia idetään messiaana ja Räsästäkin vähintään marttyyrinä, ainakin se profettta....

    Äänestä

  • Anonyymi00249 kirjoitti:

    Kristinusko ja poliittinen uskonto ovat eri asioita. Kristinuskossa vain uskotaan johonkin jota ei voi koskea ja johon ei itse voi vaikuttaa mutta poliittisessa uskonnossa uskotaan olevaan ja niissä uskonto kieltää "väärän ajatteluin"! Tuo väärä ajattelu kun saattaa johdattaa vastapuolen leiriin! Siinä sosialistia kielletään ajattelemasta porvarilliseen tapaan!

    Porvarillisesti ajattelevien leirissä on pitkälti ajattelun vapaus mutta sosialistien leirissä vapaa ajattelu on pannaan julistettua!

    Trumpetin messiaanisuus näkyy vain sosialismiuskonnon kannattajille, koska heidän pitää nähdä olematontakin, Räsäsen tuomio oli samaa luokkaa, siinä lähdettiin jonkun vasuriuskonnon mukaan tuomitsemaan kun toinen sanoi totuuden!

    Sulla on kyllä jäänyt antipsykootit ottamatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00253 kirjoitti:

    Sulla on kyllä jäänyt antipsykootit ottamatta.

    Sinulta taas B12 vitamiinit, ne kun kuulemma pitävät aivot vireessä!

    Lähdit taas pakoon, koska et kyennyt edes alkaa yrittämään kumota sitä mitä olin esittänyt ja mikä on faktaa!

    Äänestä

Muutos on paitsi mahdollinen myös välttämätön eriarvoisuuden ja massatyöttömyyden vähentämiseksi rakkaassa yhteisessä Suomessamme. Joten seuraavat vaalit ovat elintärkeät meille kaikille tuikitavallisille suomalaisille olivatpa päättäjät siitä mitämieltä hyvänsä.

Äänestä

Pikkuinen pippeli riittää luonnehtimaan orpon talousosaamista...

2Äänestä
  • Orpo on loistava!!

    Äänestä

  • Ei ku##in pituus vaikuta järjen juoksuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Orpo on loistava!!

    Orpo on PASKA💩

    2Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Orpo on loistava!!

    Äitiskö sano?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Orpo on PASKA💩

    Orpo on hyvä ihminen!!

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Orpo on hyvä ihminen!!

    Ei orpo ole ihminen, vaan humanoidi.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Orpo on PASKA💩

    Orpo on hyvä tyyppi ja jatkoon! 🤙🤙🤙🤙🤙

    Äänestä

  • Homona lienet pippelikiinnostunut mutta ei se meitä oikeita miehiä vaivaa onko iso vai pieni. Tärkeitähän on saada talouis reaalikuntoon eli menot alas ja tulot ylös, mutta ei himoverotuksella vaan järkeä käyttämällä!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Homona lienet pippelikiinnostunut mutta ei se meitä oikeita miehiä vaivaa onko iso vai pieni. Tärkeitähän on saada talouis reaalikuntoon eli menot alas ja tulot ylös, mutta ei himoverotuksella vaan järkeä käyttämällä!

    HEH HEE!!

    Eihän sinulla ole omat vehkeesi siellä haarojesi enää edes toiminut yhtään mitenkään yli 50 vuoteen.:- hehehehehehheheheheheheee

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    HEH HEE!!

    Eihän sinulla ole omat vehkeesi siellä haarojesi enää edes toiminut yhtään mitenkään yli 50 vuoteen.:- hehehehehehheheheheheheee

    Älä vertaa itseesi!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Älä vertaa itseesi!

    Ei sinun oma vehkeesi enää toimi edes lääkkeiden avulla.
    Siitä olen aivan varma.:- hehehehehehehehhehehehe

    Äänestä

  • Anonyymi00213 kirjoitti:

    Ei sinun oma vehkeesi enää toimi edes lääkkeiden avulla.
    Siitä olen aivan varma.:- hehehehehehehehhehehehe

    Toimii tai ei niin mitä merkitystä sillä on talouteen ja muuhun palstan keskustelun aiheisiin? Yli 80 ikäisenä on siinä mielessä yksi lysti miten nuo vehkeet toimivat, eihän tässä enää ehtisi mahdollisia jälkeläisiäkään kasvattaa kunnon ihmisiksi, niistähän voisi tulla kaltaisiasi tomppeleita!

    Meillä päin sinunlaisia epäonnistujia kutsutaan eunukeiksi tai aisankannattajiksi.:- hehehehehehehehehehehehee

    Äänestä

  • Anonyymi00224 kirjoitti:

    Meillä päin sinunlaisia epäonnistujia kutsutaan eunukeiksi tai aisankannattajiksi.:- hehehehehehehehehehehehee

    Näytät kuuluivan tuon verbaalin ulosteesi vuoksi siihen viimeksi mainitsemaani ihmisryhmään eli tomppeleihin!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Näytät kuuluivan tuon verbaalin ulosteesi vuoksi siihen viimeksi mainitsemaani ihmisryhmään eli tomppeleihin!

    Olen paljon miellummin kyllä tomppeli kuin vaikkapa kaltaisesi eunukki tai aisankannattaja.:- hehehehhehehehehehehehhehehehehee

    Äänestä

Niin eduskunnan vanha nuppiversio on päivitettävä uuden nuppiversion äänestäjielle annettuja lupauksia vastaavaksi sekä sen välimuisti on aina tyhjennettävä sen tehokuuden lisäämiseksi ja sitä arvomaailmaa kohtaavaksi.

Äänestä

Suomessa on rinnakaistalouksia ja kaksi hallitusta, toinen on virkamieskoneisto. Rahat palaa kaikkeen vehkeilyyn missä ei säästöä tunneta.

Äänestä

Orpo on saatava henkilökohtaisesti vastuuseen teoistaan

3Äänestä
  • Näin on!

    2Äänestä

  • Orpo on toiminut ihan oikein. Se siitä sun prkeleen kirjoittajan vastuusta.

    Äänestä

  • Orpo on hyvä 🤙🤙

    Äänestä

  • Orpon hallitus on toiminut niin hyvin kuin se on ollut mahdollista siinä tilanteessa jonka hänen hallituksensa peri edeltäjiltään!

    Orpohan peri velat, ay mafian, susi soten ja muutakin joka on tullut arvioitua kalliimmaksi ja vielä naapurin sosialisti Putler alkoi laittamaan maailman talotta suohon ja siitä meille seurasi lisää kuluja miljardi kaupalla koska pitää valmistautua.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Orpon hallitus on toiminut niin hyvin kuin se on ollut mahdollista siinä tilanteessa jonka hänen hallituksensa peri edeltäjiltään!

    Orpohan peri velat, ay mafian, susi soten ja muutakin joka on tullut arvioitua kalliimmaksi ja vielä naapurin sosialisti Putler alkoi laittamaan maailman talotta suohon ja siitä meille seurasi lisää kuluja miljardi kaupalla koska pitää valmistautua.

    Eri mieltä.

    Petteri Orpon johtama Suomen nykyinen hallitus teki uuden Suomen ennätyksen velanotossa Suomen valtiolle. Ja tämä kaikki tapahtui noin kolmessa vuodessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Eri mieltä.

    Petteri Orpon johtama Suomen nykyinen hallitus teki uuden Suomen ennätyksen velanotossa Suomen valtiolle. Ja tämä kaikki tapahtui noin kolmessa vuodessa.

    Mutta olivatko ne menot joihin rahaa tarvittiin nykyisen hallituksen päätöksien vuoksi jos eivät liittyneet turvallisuuteen!

    Mitä suuria menoja turvallisuuteen liittyviä huomioon ottamatta on Orpon hallitus saanut aikaan?

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Mutta olivatko ne menot joihin rahaa tarvittiin nykyisen hallituksen päätöksien vuoksi jos eivät liittyneet turvallisuuteen!

    Mitä suuria menoja turvallisuuteen liittyviä huomioon ottamatta on Orpon hallitus saanut aikaan?

    ""Mutta olivatko ne menot joihin rahaa tarvittiin nykyisen hallituksen päätöksien vuoksi jos eivät liittyneet turvallisuuteen!""

    Kyllä olivat.

    Äänestä

  • Anonyymi00213 kirjoitti:

    ""Mutta olivatko ne menot joihin rahaa tarvittiin nykyisen hallituksen päätöksien vuoksi jos eivät liittyneet turvallisuuteen!""

    Kyllä olivat.

    Kun kerran olet tietävä niin kerro mihin menoihin viittaat tuolla kyllä vastauksellasi! Siis menoihin jotka perustuvat Orpon hallituksen tekemiin päätöksiin ja joita ei olisi jos Orpon poppoo ei olisi päättänyt eivätkä ne kuulu turvallisuuden puitteisiin!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Kun kerran olet tietävä niin kerro mihin menoihin viittaat tuolla kyllä vastauksellasi! Siis menoihin jotka perustuvat Orpon hallituksen tekemiin päätöksiin ja joita ei olisi jos Orpon poppoo ei olisi päättänyt eivätkä ne kuulu turvallisuuden puitteisiin!

    Ihan kaikkiin Suomen valtion menoihin aina tietenkin.

    Taidat olla nyt hiukan yksinkertainen vajakki, kun et näköjään lainkaan kertomaani faktaa tiennyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00224 kirjoitti:

    Ihan kaikkiin Suomen valtion menoihin aina tietenkin.

    Taidat olla nyt hiukan yksinkertainen vajakki, kun et näköjään lainkaan kertomaani faktaa tiennyt.

    Et siis kyennyt vastaamaan ja yrität paeta aidan alta sepustuksellasi! Jos syytät Orpon hallitusta liiasta velanotosta niin kyllä sinun pitää tietää miksi sitä otetaan eli kuka on niiden menojen alkuperäinen isä tai äiti! Nyt et kuitenkaan näytä tietävän edes sitä, minkä hallituksen aikaansaamia ovat nykyiset sosiaalimenot, kuka on ollut suunnittelemassa susi sotea jne. Ennen kuin arvostelet niin selvitä mitä arvostelet!

    Vastasinhan minä sinulle, et vain ole ansainnut yhtään parempaa vastausta.

    Äänestä

  • Anonyymi00228 kirjoitti:

    Mitä sekoilet?

    Vastasinhan minä sinulle, et vain ole ansainnut yhtään parempaa vastausta.

    Et kyennyt antamaan kunnon vastausta koska et tiedä asioista mitään! Tuo lienee se rehellinen selitys!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Et kyennyt antamaan kunnon vastausta koska et tiedä asioista mitään! Tuo lienee se rehellinen selitys!

    Miksi valehtelet?

    Äänestä

Orpo on käyttänyt Purraa hyväksi ja Purra on käyttänyt Orpoa hyväksi. Molemmat ovat saaneet ajettua omia tavoitteitaan. MUTTA Suomen talous, työttömyys, terveys ym. asiat ovat retuperällä!
Tuskinpa mikään maa tai valtiolta pärjää hyväksikäytöllä/ orjuuttamalla tms. Vrt. Venäjä, Pohjois-Korea ym. loputon joukko maailman maita. Tanskalla on mennyt kiitettävästi, joillakin muilla mailla Euroopassa. Olisiko jotain opittavaa?

3Äänestä
  • Orpo ja Purra on tehnyt vain hyviä asioita Suomen hyväksi.
    Jatkakaa samalla linjoilla!
    🤙🤙🤙🤙🤙🤙

    Äänestä

Kyllä ne luvut käännetään vaikka rautakangella ylös seuraaviin vaaleihin mennessä että kansa ymmärtäisi Orpon rappiohallituksen voiman. Alas on menty kuin ketun häntä!

1Äänestä
  • Asiahan lienee nyt se, että sähkön hinta hilataan nolliin jotta voidaan todistaa että "hallituksen linja" on oikea. Datakeskuksen pitää saada lisää, koska Suomessa sähkö alkaa olla jo ilmaista.
    Mutta routa tulee....jotain oli Orpon ja Riikan taiottava.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Asiahan lienee nyt se, että sähkön hinta hilataan nolliin jotta voidaan todistaa että "hallituksen linja" on oikea. Datakeskuksen pitää saada lisää, koska Suomessa sähkö alkaa olla jo ilmaista.
    Mutta routa tulee....jotain oli Orpon ja Riikan taiottava.

    Talvi tulee ennen vaalia, saas nähdä pysyykö sähkön hinta ns. nollissa. Voihan olla että Jumala pelastaa Orpon ja tulee lumeton/ pakkaseton talvi.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Talvi tulee ennen vaalia, saas nähdä pysyykö sähkön hinta ns. nollissa. Voihan olla että Jumala pelastaa Orpon ja tulee lumeton/ pakkaseton talvi.

    Eikö ne sähköyhtiöt pelasta Orpon. Ei siihen Jumalaa tarvita. Sähköyhtiöt haluaa tuottaa sähköaä ja Orpo haluaa vakuuttaa, että investoinneilla hän on nostanut Suomen suosta. Pidetään siis sähkön hinta alhaalla mahdollisimman pitkään. Ainakin hallituskauden loppuun. Sitten voidaan kerätä taas tappiot takaisin!

    Äänestä

Taitaa mennä säästöleikkaukset vielä ihan sinne syvään päätyyn asti että köyhän pitää ottaa vielä velkaa tappiin asti että on sitten vielä jotakin mitä leikata.

Äänestä

Monet syntymättömät ei tiedä että heiltä on leikattu koko elämä jo valmiiksi pois ihan tykkänään. Muoti ilmiö se syvä äärilaita pääty esim. kun vain katsookin olutta kaupassa tulee heti jokin alkoholista riippuva sairaus tai olet jo alkoholisti.

Äänestä

Aloittaja kaiketi ajattelee, että ratkaisu Suomen valtion velkaongelmaan, joka johtuu liian suuresta sosiaaliturvasta suhteessa maamme kansantuotteeseen, ratkaistaan tarjoamalla vielä enemmän sosiaaliturvaa.

Ajatushan on aivan absurdi.

Jos aloittaja ja muut samanmieliset valittamisen ja vaatimisen sijaan perustaisivat uusia yrityksiä, niin meillä olisi sitten rahaa kustantaa lasten, sairaiden ja vanhusten perustarpeet velkaantumatta. Mutta kun parhaassa työiässä olevat eivät keksi, viitsi, osaa, uskalla, niin velkavuori kasvaa - paitsi nyt, kun Lii Anderssonin ja Marinin sijaan asioita orkestoroivat Purra ja Orpo.

Äänestä
  • On niitä yrityksiä pystytetty Te toimiston ym. varoin kautta aikojen. Eivät omin jaloin pysy kaikki pystyssä. Kaikki nuoretkaan eivät ole työttömiä huvin vuoksi. On toki hyvä, että leikataan niiltä jotka eivät halua edes tehdä töitä. Sen toivoisi kannustavan rahan hankintaan ja työntekoon. Miksi hallitus ei ole estänyt turhaa maahanmuuttoa, pakolaisten haalimista humanitaarisista syistä. Miksi jollakin Afrikkalaisella tai muulla maahanmuuttajalla on suurempi etuoikeus käyttää hyväksi Suomen sosiaaliturvaa kuin vastaavasti suomalaisella nuorella, joka kenties on syyttään sairastunut fyysisesti tai psyykkisesti? 70-luvulla hoidettiin oma väestö etusijaisesti. Tyhjäntoimittajat ja rikolliset kartoitettiin omiin maihinsa. Ei ollut subjektiivista päivähoitoa kotona makaaville vanhemmille, ei myöskään edes työssäkäyville. Ei ollut kunnallista hammashoitoa kuin joillekin erityisryhmille. Ei ollut äitislomia kuin muutama viikko jne. Nykyisin kaikkien pitäisi saada yhteiskunnalta kaikki ilmaiseksi. Ennen ne oli tarkasti tulosidonnaisia. Mielestäni siihen pitäisi palata. On väärin että rajattomasti ansaitsevat voivat nauttia mm. päivähoidosta lähes ilmaiseksi. Ennen sitä ei ollut edes tarjolla keskituloisille. Ministerit ovat säätäneet lakeja joista pääsevät itse nauttimaan. Viis siitä saako köyhä asuntoa päänsä päälle. Asiat ovat pielessä pahimmankerran. Sosiaaliturvaa vain, jos omat varat eivät sen hankkimiseen riitä. Paluu 80-luvun alkuun siltäosin! Alkaa rahaa riittämään. Miksi köyhiltä perheiltä pitää ottaa pois kotihoidontuki ja sen sijaan antaa päivähoitoa vaikka 200000 ansaitsevan perheen lapselle lähes ilmaiseksi, vaikka toinen vanhemmista esim. ei edes käy töissä ym. muuta humpuukia. Alle 3-vuotias ei hyödy kunnallisesta päivähoidosta. Päinvastoin stressaantuu jo pienestäpitäen suuriin häliseviin hoitoyksikköihin. Toki haastavissa perhetilanteissa, joissa perheillä ei ole varaa palkata lapselle hoitoa se on asianmukaista. Täyttä hölmöyttä nykyisin koko touhu. Päättäjätkin ajaa vain omaa etua! Ei ihme että Suomen talous on retuperällä. Ennen hoidettiin vanhukset, sairaat ja huono osaiset. Nykyisin hoidetaan vain hyväosaiset ja rikkaat.

    Äänestä

Pitää käydä pikkasen hitaalla, että pystyy väittämään yhteiskunnan tilan olevan pelkästään Orpon syytä! Kyllä tämä on ollut reilun parinkymmenen vuoden projekti tietylle piirille sekä suomalaiselle äänestäjälle, eräänlaiselle prostituoidulle. Yksikin insinöörismies lähipiiristä, aivan järkevien kirjoissa kulkeva puhui edellisten vaalien aikaan, että katsoo vaalikoneista, että kuka tarjoaa parhaimman kokonaispaketin! Eikö pitäisi verrata edes vähän aikaisempien vaalien lupausten ja tekojen suhdetta?

Äänestä

Sosiaaliturva on kuitenkin ihan nappikauppaa jos vertaa yritystukiin ja muihin Kankkulan kaivoihin ja se välttää yhteiskuntaa ajautumasta kaaokseen. Mitä yritystoimintaa se sitten on joka vaatii jatkuvaa tukea? Olemassa olo on siis tullut rahoituksen kiistakysymykseksi? Startti alasmenolle alkoi jo 90-luvulta kun silloin Neuvostokauppa alkoi piiputtaa ja tökkiä kun koko maa levisi käsiin. Jopen laulussakin on että "Rötösherrat kiikkii on jo juotu liian kauan konjakkia kansan piikkiin".

1Äänestä
  • Tämä väite nappikaupasta ei kyllä pidä paikkaansa. Sen sijaan yritystuet ja yritysverokertymä ovat suurinpiirtein saman suuruisia. Eli jos tuet lopetettaisiin, niin yritysveron voisi poistaa. Yritysveron poisto taas toisi Suomeen ihan oikeita yrityksiä pääosin julkislla hankinnoilla pyörivien kotimaisten lisäksi. Esitän vielä sellaisen väitteen, että iso osa sosiaaliturvamenoista on itse asiassa Kokoomuksen aikaansaannosta. Puolue on kaikessa hiljaisuudessa ollut haalimassa pakolaisia Suomeen jakamaan ja kääntämään kansaa toisiaan vastaan, että omat koplailut ja yksityistämiset jäävät vähemmälle huomiolle. Myös muista puolueista on löytynyt ja löytyy edelleen juoksupoikia ja tyttöjä agendaa edistämään!

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Tämä väite nappikaupasta ei kyllä pidä paikkaansa. Sen sijaan yritystuet ja yritysverokertymä ovat suurinpiirtein saman suuruisia. Eli jos tuet lopetettaisiin, niin yritysveron voisi poistaa. Yritysveron poisto taas toisi Suomeen ihan oikeita yrityksiä pääosin julkislla hankinnoilla pyörivien kotimaisten lisäksi. Esitän vielä sellaisen väitteen, että iso osa sosiaaliturvamenoista on itse asiassa Kokoomuksen aikaansaannosta. Puolue on kaikessa hiljaisuudessa ollut haalimassa pakolaisia Suomeen jakamaan ja kääntämään kansaa toisiaan vastaan, että omat koplailut ja yksityistämiset jäävät vähemmälle huomiolle. Myös muista puolueista on löytynyt ja löytyy edelleen juoksupoikia ja tyttöjä agendaa edistämään!

    Totta osin etenkin tuo sosiaalikulujen kasvu juuri kokoomuksen aiheuttama.

    Osallinen myös yli 100 miljardin velanottoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Totta osin etenkin tuo sosiaalikulujen kasvu juuri kokoomuksen aiheuttama.

    Osallinen myös yli 100 miljardin velanottoihin.

    Kokoomus on halunnut maksattaa ainakin osan duunarien palkoista yhteiskunnan varoista. Eli kasvattanut sosiaalimenoja juuri tällä tavalla. Ja vielä kehtaavat syyttää muita tästä kehityksestä

    Äänestä

Paskahousuja nämä kaikki Orpot Stubbit ja Sipilät ym paskat!
Valheiden Unionin juoksupoikia, kaks naamasia pettäjiä!!

2Äänestä

Kyllä muistan että tämä oli tiedossa jo ainakin 20v sitten mutta hyvin kysymys lienee miksi päättäjät on vain juhlinneet ja päästäneet yleensä kaiken vain valumaan tähän tilanteeseen? Ne joilta loppuu rahat lamaantuu jopa lopullisesti työkyvyttömyyteen ja valutaan sitten ihan perikadon porteille asti. Ongelma on monilla pitkälle niinkin että vain sos.turvan varassa pystyy yleensä edes käymään töissä.

Äänestä

Todella asiaa ja tänään tuli että kansanedustajia pitäisi vähentää 150 niin säästöjä tulisi 9miljaria vuodessa. Parempi että edustajia olisi vain 100 niin säästöjä olisi 2kertainen määrä

1Äänestä
  • 100 riittää.

    Samoin henkilökunta eduskunnassa puolitettava.

    800 passaa eduskunnassa nyt 200 edustajaa on liikaa!

    1Äänestä

  • Tuskin 9 miljardia euroa säästöä vaan 9 miljoonaa. Jos ei ollenkaan ymmärrä miljardin ja miljoonan eroa, ollaan huolestettuvalla tiellä

    Äänestä

Lukion lyhyellä matematiikalla pitkän oluen jälkeen. Työkyvyttömyyseläke mm. maksaisi koko elämän loppuun asti noin 100 000,- € mutta se koneisto joka pyörii ja on yrittämässä estämässä sitä maksaa monia kymmeniä miljoonia. Merkillistä todella omituista? Ei mikään ihme jos lapsetkin on jo todella levottomia kun epävarmuuskin tarttuu.

Äänestä

Mistä me nyt leikataan taas että petteri voi viedä meidän velkarahat zelelle

2Äänestä
  • Oisko että annetaan lapsilisät pois? vai vähennetään kansaedustajia. tai iasketaan hallinon ja lääkärien liksoja?

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Oisko että annetaan lapsilisät pois? vai vähennetään kansaedustajia. tai iasketaan hallinon ja lääkärien liksoja?

    Vois aloittaa siitä, että kansanedustajien palkoista otetaan pois 45% ja kulukorvaukset pois!
    Kansanedustajiakin voisi vähentää. 120 nyt alkuun riittäisi. Kyllä rahaa tulisi säästöön!

    2Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Vois aloittaa siitä, että kansanedustajien palkoista otetaan pois 45% ja kulukorvaukset pois!
    Kansanedustajiakin voisi vähentää. 120 nyt alkuun riittäisi. Kyllä rahaa tulisi säästöön!

    70 kansanedustajaa riittäisi. Tekoäly korvaa loput tyhjäntoimittajat. Vähemmän vallantaistoa. Enemmän asiaa. Sama koskee virkamiehiä. Kyllä säästöä alkaa tulla!

    2Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    70 kansanedustajaa riittäisi. Tekoäly korvaa loput tyhjäntoimittajat. Vähemmän vallantaistoa. Enemmän asiaa. Sama koskee virkamiehiä. Kyllä säästöä alkaa tulla!

    Ei tarvita enää silloin missään mitään vaaleja kun tekoäly hoitaa kansaedustajien ja ministereiden kaikki viralliset hommat.

    1Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    70 kansanedustajaa riittäisi. Tekoäly korvaa loput tyhjäntoimittajat. Vähemmän vallantaistoa. Enemmän asiaa. Sama koskee virkamiehiä. Kyllä säästöä alkaa tulla!

    Miksi kesärantaa ylläpidetään. Ei siellä juuri kukaan pääministeri ole asunut. Pääministereille kaksio kerrostalosta. Valtiovierailut ja muut Esplanaadille. Eikös Kekkonenkin siellä jopa asunut. Orpokinhan asuu pääsääntöisesti Turussa. Kesäranta myyntiin. Samoin Presidentin kesäasunto Naantalissa. Tiukat ajat vaativat säästöjä. Siinäkin suhteessa voitaisiin palata 70-luvulle. Järkyttäviä korjauksia ja rahantuhlausta kansalaisten rahoilla!

    Parakkimajoitukseen kaikki.

    Ei mitään kuitittomia kulukorvauksia!

    1Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Miksi kesärantaa ylläpidetään. Ei siellä juuri kukaan pääministeri ole asunut. Pääministereille kaksio kerrostalosta. Valtiovierailut ja muut Esplanaadille. Eikös Kekkonenkin siellä jopa asunut. Orpokinhan asuu pääsääntöisesti Turussa. Kesäranta myyntiin. Samoin Presidentin kesäasunto Naantalissa. Tiukat ajat vaativat säästöjä. Siinäkin suhteessa voitaisiin palata 70-luvulle. Järkyttäviä korjauksia ja rahantuhlausta kansalaisten rahoilla!

    Kesärannassa on kiva pitää isoja bileitä. Veronmaksaja maksaa aamupalat, viinat, koksut, sisäfileet ym

    1Äänestä

Suomella on loistava hallitus joka on pakotettu vähentämään yhteiskunnan menoja , aloittajakin on osallinen niihin .

Äänestä
  • Miksi valehtelet?

    Äänestä

Eikö nykyisiin maahanmuuttajiin mene jo kokonaisuudessaan
yli 10 miljardia euroa joka vuosi kun kaikki menot
vetokannalle otetaan huomioon?!

3Äänestä
  • On siis miljoonissa 10 miljoonaa euroa vuodessa
    ja kasvaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    On siis miljoonissa 10 miljoonaa euroa vuodessa
    ja kasvaa.

    Pidätkö oikeesti tuota paljona? On sulla jutut! ;))

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Pidätkö oikeesti tuota paljona? On sulla jutut! ;))

    Miljoonalla ei saa edes ok-taloa asialliselta paikalta...

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Pidätkö oikeesti tuota paljona? On sulla jutut! ;))

    Kirjoitusvirhe tietysti tämä arvio 10 miljardia euroa on
    tietysti 10.000 miljoonaa euroa!!
    (1 miljardi= 1.000 miljoonaa)
    Oli miten oli, tämä on paljon Suomen verokannasta ja pois
    itse suomalaisilta jotka järjestelmä ovat kehittäneetkin
    ja maksaneet erittäin korkeissa kaikenlaisissa veroissa!

    1Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Kirjoitusvirhe tietysti tämä arvio 10 miljardia euroa on
    tietysti 10.000 miljoonaa euroa!!
    (1 miljardi= 1.000 miljoonaa)
    Oli miten oli, tämä on paljon Suomen verokannasta ja pois
    itse suomalaisilta jotka järjestelmä ovat kehittäneetkin
    ja maksaneet erittäin korkeissa kaikenlaisissa veroissa!

    Turhaan enää selittelet jälkikäteen yhtään mitään. Sinä olet nyt menettänyt oman uskottavuutesi ihan vallan kokonaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Turhaan enää selittelet jälkikäteen yhtään mitään. Sinä olet nyt menettänyt oman uskottavuutesi ihan vallan kokonaan.

    Koulutettu mutta yksinkertainen kansa maksaa muiden ei-toivottujen
    laskut!

    Äänestä

Eihän tämä konkurssi orpon syytä ole, vaan koijaripuolueen.
Mutta orpo nyt saa palkkaa tämän konkurssin "johtamisesta", joten saapihan sitä koirat haukkua.

Äänestä
  • Ei ole yhden koijaripuolueen aikaansaannosta. On älyllisesti epärehellistä tai sitten propagandaa väittää moista.

    Äänestä

Orpo on pelkkä marionetti, hyödyllinen idiootti kun todellinen vallanpitäjä on EK-mafia Eteläranta 10.

2Äänestä
  • EK teki harakirin tällä talous ohjelmalla.

    Tyhmät.

    2Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    EK teki harakirin tällä talous ohjelmalla.

    Tyhmät.

    Totta turiset.

    2Äänestä

Ja Riikka Purra antoi sen tapahtua.

2Äänestä

EU-huippukokouksessa puhuttiin Orpon mukaan tunteja Ukrainasta, mutta keskustelu ei edennyt konkretiaan.

Päätettiin vain antaa 70 miljardia lahjana maahan, josta loppuu veturit.

Äänestä
  • Nyt mietitään mistä se 70 miljardia revitään. Kansalta varmasti, kun ensin laitetaan rahan painokoneet laulamaan Brysselin ja EKPn mandaatilla

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Nyt mietitään mistä se 70 miljardia revitään. Kansalta varmasti, kun ensin laitetaan rahan painokoneet laulamaan Brysselin ja EKPn mandaatilla

    pitäähän veturi olla vetämään rahakasaa suomesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    pitäähän veturi olla vetämään rahakasaa suomesta.

    Suomesta todellakin viedään vanhoja dieselkäyttöisiä vetureita Ukrainaan, kun Ukrainan omat veturit ovat jo sodassa tuhoutuneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Suomesta todellakin viedään vanhoja dieselkäyttöisiä vetureita Ukrainaan, kun Ukrainan omat veturit ovat jo sodassa tuhoutuneet.

    Totta!

    Äänestä

Suomen sisu? Onko se jo tuhottu kestää poikkeusoloja. Uskoisin että Kokoomus on suuressa viisaudessaan leikannut senkin pois tuhoamalla osan reservin toimintakykyä. Pienituloinen ei pääse koskaan kotirintamaa pidemälle. Ollaan sitten kuin Pekka puupää elokuvassa kuulovartiossa kotirintamalla.

1Äänestä
  • Ei niillä ole aikaa, kun pitää potkia hentoja mielenosoittajatyttöjä

    Äänestä

Kriisin tai sodanajan ominaisuus ei ole kestää pelkästään köyhyyttä, epämukavuutta ja tylsyyttä vaan tehdä palkatonta talkootyötä jossakin järjestössä, armeijassa jne mutta se tarjoaa kuitenkin ihan välttämättömän toimeentulon ja suojan. Suomessa on pitkään ollut se mahdollisuus olemassa. Tuhoutuuko sekin viimein tässä suuressa säästökiimassa?

Äänestä

Suomen pahin uhka lienee että osa kansaa on yksinäistetty yksiöön. Nykypolitiikka säästöineen naulaa kiinni yksin yksiöön eikä mm. kaksin kaksioon.

Äänestä

Joo tyyppi on soiniakin pahempi takin kääntäjä ja valehtelia, vaikka soini oli mahdoton paskanpuhuja ei hän silti roikkuriikalle vertoja vedä, näistä kukaan ei omaa empaattisia tunteita köyhinpiä ja huonoosaisimpia kohtaan, orpo on varsinais-suomalainen niin ajatusmaailma kulkee raataa jos en minä saa niin ei muidenkaan pidä saada ja aina päällimmäisenä omahyväisyys minä,minä,minä,minä......

1Äänestä
  • Soini on pelkkä piplipalipoika Riikkaan verrattuna.

    1Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Soini on pelkkä piplipalipoika Riikkaan verrattuna.

    Riikka petti omat äänestäjänsä.

    3Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Riikka petti omat äänestäjänsä.

    Totta!

    1Äänestä

......

Äänestä

Joo orpo on varsinainen suomalainen, josta runoilija Viita luonnehti, notta "satakuntalaisessa yhdistyy hämäläinen hitaus ja varsinaissuomalainen vittumaisuus mitä luotaantyöntävimmällä tavalla"...

1Äänestä
  • Nilkki mikä nilkki.

    1Äänestä

Aika rankasti moderoitu tämä koijaripalsta, miksiköhän? :-))

Äänestä
  • Mikä ihmeen koijaripalsta?

    Äänestä

Orpo on tehnyt tismalleen juuri niin kuin EK on sen määrännyt tekemään.

2Äänestä
  • Totta!

    2Äänestä

orpo/stup/purra on kutsuttu helsinkiin hurstin joulujuhliin, joka kehtaavat ilmestyä

1Äänestä
  • Kyllä noille aina ilmaiset sapuskat kelpaa.

    3Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Kyllä noille aina ilmaiset sapuskat kelpaa.

    Ahneita sadisteja kun ovat

    Äänestä

  • Anonyymi00130 kirjoitti:

    Ahneita sadisteja kun ovat

    Nimenomaan ainakin ahneita.

    Äänestä

Kävihän siellä Zyskokin, ahmi hulluna ruokaa naamaan ja nauroi kun tiesi syövänsä monen köyhän edestä näiden jäädessä ilman.

2Äänestä

Ei yksin Petteri Orpo ole tuhonnut Suomen taloutta, kyllä siinä on myös Riikka Purra ollut erittäin aktiivisesti mukana tuhoamassa Suomen taloden.

2Äänestä

Ilman AY liikettä Suomessa olisi edelleen 6 päiväinen työviikko, työtunteja ei rajoitettu, ei lomarahaa / lomaa, työntekijällä ei mitään oikeuksia & palkka erityisen huono.

Äänestä
  • Totta turiset.

    Äänestä

  • Odotan innolla milloin jakopersoona tulee väittämään vastaan tätä kommenttia!

    Äänestä

  • Anonyymi00130 kirjoitti:

    Odotan innolla milloin jakopersoona tulee väittämään vastaan tätä kommenttia!

    Riikka ja Orpo jatkakaa samalla hyvällä linjalla.
    🤙🤙

    Äänestä

  • Eikä olisi lomakiinteistöjä..

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Riikka ja Orpo jatkakaa samalla hyvällä linjalla.
    🤙🤙

    Ja tuhosi siinä samalla Suomen talouden.

    2Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Ja tuhosi siinä samalla Suomen talouden.

    Noin juuri tekivät?

    Äänestä

  • Kohta on taas, kaikki em. etuudet voimassa, työnteko tekee vapaaksi :))

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Ja tuhosi siinä samalla Suomen talouden.

    Ei vaan saa Suomen nousuun

    Äänestä

Kansanedustajan palkaksi 4000€/kk ja kulut saa maksaa itse, kuten muutkin. Veikkaan että ehdokkaita riittäisi silti riittävästi.

Äänestä
  • Kyllä kansanedustajalle voi maksaa kunnon palkkaa, vaikka 10.000 €/kk (korruptioriskin minimoimiseksi), niitähän on vain 200.

    Mutta kaikki extra-etuisuuden pois ja normaali käytönnöksi.
    Ei taksiseteleitä, tehkööt matkalaskut niin kuin valtionhallinnosa tehdään, ei Finnairin ilmaismatkoja jne. Poissaoloon tarvitaan lääkärintodistus eikä missään kekkereissä ja omilla lomilla on kesken työpäivän /istunnon.

    Kun kansanedustajia koskisi normaaleja ihmisiä koskevat työehtolait, niin alkaisivat ehkä paremmin ymmärtämään ns. normaalielämää.

    Äänestä

Kokoomus on runtannut ja junaillut Suomen talouden pilalle tyhmällä politiikalla nöyristellen EK:ta hillotolppaa ldotellen.
Rikkaat ovat rikastuneet biimeisen 15 vuoden aikana siten, että he ovat päässeet kuin koira veräjästä mitä tule verotuskantaan: pääoma-, osinko- ja yhteisöverotus on ollut noin 15 vuotta alakantissa.
Yritystuet ovat olleet typeriä.
Kannattava liiketoiminta ei tarvitse mitään tukia.
Ruotsissa on eläkekatto (3000 euroa), mikä estää yli suuret eläkkeet.
Suomeen myös eläkekatto.
Yli 10 000 euroa eläkettä kuussa on kohtuuttoman paljon.
Jos halutaan nopeasti lyhentää julkista velkaa, niin verotuksen korotus kaikille eli palkan- ja eläkkeensaajille, koska se olisi reilumpaa kuin indendikorotuksen poisto pieneläkeläisiltä (2000 euroa/kk on pieni eläke, koska verotuksen jälkeen jää käteen noin 1600 euroa.
Pitää muistaa, että kaikki eläkeläiset maksavat korkeampaa veroa kuin palkansaajat (taitaa olla kyse kateusverosta).
Eläkeläiset sairastavat paljon.
Sairas- ja lääkehoitokulut ovat nousseet.
Eläkeläisiin kohdistuu paljon "säästöjä"
muodossa jos toisessa.
Ei ole oikein, että otsahiessä 40 vuotta Suomea rakentaneita (koulut, asunnot, tiet, hyvinvointi, ruokatalous) laitetaan uudemman kerran maksunaisiksi ja -miehiksi.
Osa työnsankareista ovat uupuneet sorvin alle ja poistuneet keskuudestamme.
He eivät koskaan päässeet eläkkeelle.
He olivat myös maksaneet eläkemaksuja etukäteen hyötymättä itse koskaan eläkkeestä.
On oikeus olla eläkkeellä, koska eläke on ansaittu tehdystä työstä. Suomessa eläkkeen karttuminen on hidasta ja eläke on pieni verrattuina muihin EU-maihin.
Suomi on ns. "pohjasakkaa".
Minä opiskelin korkeakoulututkinnon ilman opintotukea ja asumistukea.
Minä otin opintolainaa pankista.
Minä olin töissä kun samaan aikaan opiskelin (yötöissäkin leipomossa tuplapalkalla, 2 yössä viikon palkka).
Minä menin töihin ulkomaille yksin yhden matkalaukun kanssa ensimmäisen 1990-luvun laman aikaan.
Minä palasin takaisin Suomeen 2009 finanssikriisin aikaan.
Minä olen tehnyt pätkätöitä noin 10 vuotta eri puolella Suomea yhden laukun kanssa.
Kiertely on päättynyt.
Olen eläkkeellä eikä minua voi enää irtisanoa mielivaltaisesti.
Täytyy sanoa, että esimiehissä on eroja ja on valitettavaa, että totuus ei aina voita vaan, että ihmisten kateus, ilkimielisyys ja pahanvoipaisuus vallitsevat työpaikoilla.
Vanha sanonta:"Kateus vie kalatkin vedestä" pätee Suomessa, jossa kukaan ei saa olla toista parempi tässä tasapäistämisen kultamaassa.

1Äänestä
  • Perskokkareet ajavat vain pienen vähemmistön, isotuloisten ja EK:n
    etuja. Saa vaikka valtiontalous romahtaa sen kustannuksella.

    1Äänestä

  • Kukaan ei lue noin pitkiä juttuja!!

    Äänestä

Täysin totta🥶. Pakkasen puolelle menee pisteet. Näin on marjat! Omahyväinen pääministeri. Kyllä se tippuu... Kuin lehmän häntä. Kokoomusta en enää äänestä vaikka uskonkin työhön🧑‍🎄. Uskon joulupukkiin ja ihmisten vahvaan yhteistyöhön. Ja myös kannattelemaan muita ihmisiä, ei tämä homma muuten toimi!!! 🧑‍🎄

2Äänestä
  • Orpo on vain EK:n marionetti.

    3Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Orpo on vain EK:n marionetti.

    Onhan Orpo tehnyt koko ajan Suomen asioihin kiitettävästi duunii.

    Äänestä

Orpo, Purra ja Stubb tekevät huipputuloksen Suomen talouden lopullisen tuhon arkkitehteina.
Kaikkien aikojen kallein tuhotrio Suomen talouden historiassa ja tämä kaikki tehtiin vain 2.5 vuodessa.

2Äänestä
  • Totta!

    1Äänestä

  • Höh, unohdit tosi meriitin, Stubbeli hoitaa Suomen sotaan Venäjän kanssa, ihan ite!

    2Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Höh, unohdit tosi meriitin, Stubbeli hoitaa Suomen sotaan Venäjän kanssa, ihan ite!

    Juu, aika kovaa suunsoittoa on Stubbilta Putinin suuntaan ollut.

    1Äänestä

  • Hyvä kolmikko jatkakaa samaan malliin vaan.

    Äänestä

Palstan moninikkipalstahäiriköllämme on näköjään paha maaninen vaihe menossa.

Äänestä
  • Totta!

    1Äänestä

Kansanvihollinen Purran kanssa.

1Äänestä

Parhaat puolueet joitka ajavat Suomen asioita ovat vain Kokoomus ja Perussuomalaiset.
Ja siellä juurikin Purra ja Orpo , sekä kaikki muutkin ministerit juuri noissa kahdessa puoluessa.
Sama tahti vain jatkukoon!

Äänestä
  • Äitiskö sano?

    1Äänestä

  • Perusteet pöytään, vai ideologiako määrää tekstin suoltamisen

    Äänestä

Sanna Marin, hiivavi..tu joka pilasi Suomen.

Äänestä
  • Miksi valehtelet?

    Äänestä

Eihän nämä Koijarit varastellessaan mieti seurauksia.

Äänestä
  • Ei tietenkään.

    Äänestä

  • Naamiot alkavat putoilla, kuten koijareiden oma, asiallisempi pressa aikanaan totesi Venäjästä.

    Nyt naamiot putoilevat koijaripuolueen rosvoilta itseltään...

    Äänestä

  • Anonyymi00174 kirjoitti:

    Naamiot alkavat putoilla, kuten koijareiden oma, asiallisempi pressa aikanaan totesi Venäjästä.

    Nyt naamiot putoilevat koijaripuolueen rosvoilta itseltään...

    Totta!

    Äänestä

Petteriä ei taida edes omat arvostaa ? Pressa hoitaa yhdessä Valtioneuvoston kanssa ulkopolitiikkaa.
Maanantaina petteri kertoi HS:lle, ettei ole syytä avata
keskusteluyhteyttä Venäjän kanssa.
Tiistaina klo 11.30 tuli ilmoitus Stubbin ja norskin puhelusta Putinille.
Petteri oli ulkona kuin lumiukko.

Äänestä
  • Se on ilmoittanut olevansa "aito poliittinen broileri",
    se säilyy parhaiten pakkasessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00180 kirjoitti:

    Se on ilmoittanut olevansa "aito poliittinen broileri",
    se säilyy parhaiten pakkasessa.

    Totta!

    Äänestä

  • Älä jurise.

    Äänestä

  • Petteri on oikea tyyppi paikallaan.

    Äänestä

  • Petteriä ei arvosta kukaan. Ei kukaan!

    Äänestä

Tämä hallitus on juuri niin huono, minkä äänestäjät ansaitsevat.

Äänestä
  • Noin se asia juuri todellisuudessa on.

    Äänestä

  • Älä horise

    Äänestä

  • Hallitus on tehnyt kaikkensa pitäen päät pinnalla, koska edellinen hallitus ajoivat veneen pohjaan, kuten kaikki tiedämme.

    Äänestä

Turkulaisena voi todistaa, että Petteri ei ole penaalin terävin kynä... mutta Suomen talouden on pilannut VM ja hallitukset (+eduskunta) kymmenien vuosien ajan noin 1980-luvulta tähän päivään.

Se alkoi rahamarkkoiden vapauttamisella holttitomasti noussuhdanteessa, pankkituki, jolla pankit kaatoivat elinkelpoisiakin firmoja, tolkuton leikkaaminen lamassa, EMU, joka antoi meille väärän (EMU-.kytkentä meni ketuiksi) valuuttakurssin suhteessa dollariin ja väärän korkotason.

Uusliberaali politiikka, jota on jatkettu 1990-luvulta lähtien jatkaa tätä taantuman pitkittämistä, niin kuin talousnobelisti Krugman on UK:ssa todennut. Ja uusliberalismi on ideologiaa eikä taloustiedettä. VM:ssä ei ymmärretä hevonvittua KANSANtaloudesta, joten VM:n voisi lakkauttaa.

Otetaan Krugman konsultiksi, niin saadaan vihdoinkin Suomi nousuun.

Äänestä
  • Samaa mieltä.

    Silloin kun Harri Holkerista tuli Suomen pääministeri muistaakseni vuonna 1987, niin siitä heti alkoi Suomen talouden alamäki.

    Ja nyt sitten valtio nimeltä Suomi alkaakin olla täysin selvitystilassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00190 kirjoitti:

    Samaa mieltä.

    Silloin kun Harri Holkerista tuli Suomen pääministeri muistaakseni vuonna 1987, niin siitä heti alkoi Suomen talouden alamäki.

    Ja nyt sitten valtio nimeltä Suomi alkaakin olla täysin selvitystilassa.

    Syökää köyhät silakkaa Harri Holkeri sanoi aikoinaan Ylen suorassa uutislähetyksessä. Nykyään silakka on vain niin pirun kallista kilohinnaltaan, ettei tavikset pysty enää ostamaan sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00191 kirjoitti:

    Syökää köyhät silakkaa Harri Holkeri sanoi aikoinaan Ylen suorassa uutislähetyksessä. Nykyään silakka on vain niin pirun kallista kilohinnaltaan, ettei tavikset pysty enää ostamaan sitä.

    NO HUH HUH!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00192 kirjoitti:

    NO HUH HUH!!!!

    Menkää köyhät litkaamaan silakkaa silloilta ja rantakallioilta.
    Kyllä silakallakin jonkin aikaa elelee,
    en tosin anna ympäristömyrkkypitoisuuksista takuuta...

    Äänestä

  • Anonyymi00195 kirjoitti:

    Menkää köyhät litkaamaan silakkaa silloilta ja rantakallioilta.
    Kyllä silakallakin jonkin aikaa elelee,
    en tosin anna ympäristömyrkkypitoisuuksista takuuta...

    Ei silakoita ole lainkaan makeissa vesistöissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00199 kirjoitti:

    Ei silakoita ole lainkaan makeissa vesistöissä.

    Häikäiset yläluokkaisella yleissivistykselläsi!

    Äänestä

  • Anonyymi00191 kirjoitti:

    Syökää köyhät silakkaa Harri Holkeri sanoi aikoinaan Ylen suorassa uutislähetyksessä. Nykyään silakka on vain niin pirun kallista kilohinnaltaan, ettei tavikset pysty enää ostamaan sitä.

    Älkää nyt kuolevia ampuko.

    Äänestä

  • Petteri oon loistava!

    Äänestä

Holkerin hallitus 1987-1991. Suomi oli Pohjolan Japani. Markaa revalvoitiin 4% ei sentään devalvoitu. Oli vahva markka, tuloveroa kevennettiin reilusti, sai valuuttalainaa rajattomasti. Sitten tuli Ahon Hallitus ja pilasi kaiken 😁🤣😅

Äänestä
  • Holkerin hallituskaudella kaikille työnnettiin velkarahaa," kulutusjuhla " oli päivän mietelause...kaikilla oli rahaa kuin roskaa, hetken aikaa...

    Koijari toistaa saman aina valtaan päästessään...

    Äänestä

  • Anonyymi00195 kirjoitti:

    Holkerin hallituskaudella kaikille työnnettiin velkarahaa," kulutusjuhla " oli päivän mietelause...kaikilla oli rahaa kuin roskaa, hetken aikaa...

    Koijari toistaa saman aina valtaan päästessään...

    Juuri noin oli asia.

    Äänestä

Paska Suomi, idioottien maa.

Äänestä
  • Tuskinpa vain.

    Äänestä

  • Anonyymi00213 kirjoitti:

    Tuskinpa vain.

    idioottien Suomi, Paska maa

    tällä maalla meni ihan hyvin hurrien ja ryssien omistuksessa, talouselämä luotiin tänne silloin.

    Suomalaiset koulutettiin sotimaan molempien suurvaltojen sotia kaukana euroopassa ja Itämaillla,

    näin eivät olleet häiritsemässä hallintoa, joka sujui suurvallan rutiinilla sutjakasti ;))

    Äänestä

  • Anonyymi00195 kirjoitti:

    idioottien Suomi, Paska maa

    tällä maalla meni ihan hyvin hurrien ja ryssien omistuksessa, talouselämä luotiin tänne silloin.

    Suomalaiset koulutettiin sotimaan molempien suurvaltojen sotia kaukana euroopassa ja Itämaillla,

    näin eivät olleet häiritsemässä hallintoa, joka sujui suurvallan rutiinilla sutjakasti ;))

    Totta turiset.

    Äänestä

Tällaiset tarinat ovat suoraa seurausta surkean Suomen nykyisen hallituksen järkyttävästä talouspolitiikasta.
Politiikka, joka arvostaa enemmän esimerkiksi työllisyyden kasvua kuin ihmisten hyvinvointia on täysin epähumaania ja täydellisen elitististä. Paitsi, että hallituksen moraali on vähintäänkin heikolla pohjalla, on ihmisten hyvinvoinnin laiminlyöminen aina myös kansantaloudellisesti todella kallista. Hyvin voiva kansa on aina myös todella tuottelias kansa yhteiskunnalle.
Ratkaisuna monien ihmisten ongelmiin olisi vastikkeeton perusturva, joka paitsi parantaisi ihmisten hyvinvointia ja lisäisi ihmisten uskoa tulevaan, myös kannustaisi yrittäjyyteen ja selkeyttäisi sekavaa sosiaaliturvasotkua.

Äänestä
  • Nykyinen hallitus ei piittaa vaikka nälkää kuolleita kansalaisia kerättäisiin ojien pohjilta,pääasia on että omat mahat on täynnä ja pankkitilin saldo mahdollisimman suuri,halpaatyövoimaa saa tilattua lisää Afrikasta ja lähi-idästä

    Äänestä

Eduskunnan “joululahjarahojen” jako pitää lopettaa ja niiden aiempi käyttö tutkia perusteellisesti.
Tiesitko, että eduskunnan joulun alla jakamat järjestöavustukset, niin sanotuista “joululahjarahoista” eivät noudata minkäänlaisia normaaleja avustuskäytäntöjä? Niitä ei tarvitse erikseen hakea, tarvetta ei tarvitse perustella eikä lopullista käyttötapaa edes kunnolla arvioida!
Tässä taloustilanteessa meillä ei ole varaa jaella rahoja miten sattuu. Siksi
➡️joululahjarahojen jako on lopetettava
➡️Valtiontalouden tarkastusviraston on selvitettävä viime vuosien rahojen käyttökohteet ja näiden laillisuus
➡️jatkossa tällä säästyneet rahat on jaettava normaalien avustuskäytänteiden mukaisesti valtion budjetista järjestöille, jotka tekevät tutkitusti tärkeää ihmisläheistä työtä

1Äänestä
  • Kansalaispalkka.

    Se olisi vähimmäiskorvaus tämän paskakasan tonkimisesta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00195 kirjoitti:

    Kansalaispalkka.

    Se olisi vähimmäiskorvaus tämän paskakasan tonkimisesta.

    Totta!

    Äänestä

Joo.
Mutta kansalaiset ovat koijarille vain pelkkiä ylläpitäjiä, eli veron maksajia.

Poliitikko edustaa yläluokkaa, joka elää kansalaisen tuottamasta lisäarvosta.

Äänestä

Perrrkeleen eu juoksupoika!!

2Äänestä

petteri on tollo pelle ja ehkä vähän homppelikin sekä eläkerosvo möys kierosilmä riikka on samanlainen ja suuri vitsin aiheja naurunaihe stubi on oikea idioottipenikka,

2Äänestä
  • Orpo ja Riikka tekevät hyvää työtä.
    Viisikko teki tosi p:tä joka tilanteessa jota tekivät.

    Äänestä

  • Anonyymi00245 kirjoitti:

    Orpo ja Riikka tekevät hyvää työtä.
    Viisikko teki tosi p:tä joka tilanteessa jota tekivät.

    Nakertavat kansalaisen leivänkyrsää ja paskovat pöydälle.

    1Äänestä

  • Anonyymi00245 kirjoitti:

    Orpo ja Riikka tekevät hyvää työtä.
    Viisikko teki tosi p:tä joka tilanteessa jota tekivät.

    Ja kansa siinä samalla kärsii.

    Äänestä

  • Anonyymi00248 kirjoitti:

    Ja kansa siinä samalla kärsii.

    Koijaripuolue on valtion ja kunnankyöstien edunvalvontajärjestö.
    Siksi on himoverottaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00234 kirjoitti:

    Koijaripuolue on valtion ja kunnankyöstien edunvalvontajärjestö.
    Siksi on himoverottaja.

    EK:n marionetti Kokkareet nyt on.

    1Äänestä

  • Anonyymi00251 kirjoitti:

    EK:n marionetti Kokkareet nyt on.

    Kyllä ne koijarin äänestäjät löytyy sieltä verovaroilla nappaskenkiä kuluttavista, monet niistä tosin luulevat olevansa "firman" töissä,

    kun entiset virastot on muutettu nimellisesti yhtiöiksi,
    vaikka verotusoikeus on monopolin mukainen edelleen, esim. vesi- sähkö, kiinteistö- jnejne...

    Äänestä

  • Anonyymi00248 kirjoitti:

    Ja kansa siinä samalla kärsii.

    Älä puhu pskaa!
    Kansa ei kärsi tämän hallituksen aikana, mutta edellinen hallitus veti Suomen asiat pskaan.

    Niin hän Ali Hassan vei silloinkin kansan kassan. Ja samoin kävi viisikon aikanakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00245 kirjoitti:

    Älä puhu pskaa!
    Kansa ei kärsi tämän hallituksen aikana, mutta edellinen hallitus veti Suomen asiat pskaan.

    Niin hän Ali Hassan vei silloinkin kansan kassan. Ja samoin kävi viisikon aikanakin.

    Miksi valehtelet?

    Äänestä

SDP , vitun mulkut jotka pilasi Suomen.

Äänestä
  • Miksi valehtelet?

    Äänestä

  • Kyllä noi mul*#* pilasi täysin suomen asiat. Sdp, vasemmisto, vihreät ym. Viisikko kun viisikko!!

    Äänestä

  • Anonyymi00257 kirjoitti:

    Miksi valehtelet?

    Älä kitise vastaan näin on asiat just.

    Äänestä

  • Anonyymi00245 kirjoitti:

    Älä kitise vastaan näin on asiat just.

    Miksi valehtelet?

    Äänestä

  • Anonyymi00245 kirjoitti:

    Älä kitise vastaan näin on asiat just.

    vikise haara vikise haara!!!!!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00262 kirjoitti:

    vikise haara vikise haara!!!!!!!!

    Olet outo tapaus.

    Äänestä

  • Anonyymi00263 kirjoitti:

    Olet outo tapaus.

    Kokoomus varastaa aina.

    Äänestä

Vaaleissa äänestämisellä ei Suomessa enää valitettavasti muutosta saada aikaiseksi.

Äänestä
  • Totta!

    Äänestä

  • En ole enää 2000-luvulla äänestänyt minkäänlaisissa vaaleissa, sillä se on aivan turhaa hommaa.

    Äänestä

  • Ameriikasta hankittu ääntenlaskujärjestelmä teki äänestämisestä tarpeetonta. Viimeistään julkisuuteen tullut virkamies, joka väitti vaalisalaisuuden olevan sitä, ettei ihminen saa kertoa muille ketä äänesti, teki tämän selväksi!

    Äänestä

  • Anonyymi00270 kirjoitti:

    Ameriikasta hankittu ääntenlaskujärjestelmä teki äänestämisestä tarpeetonta. Viimeistään julkisuuteen tullut virkamies, joka väitti vaalisalaisuuden olevan sitä, ettei ihminen saa kertoa muille ketä äänesti, teki tämän selväksi!

    NO HUH HUH !!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Arvoisa Suomen pääministeri Petteri Orpo.
Olette toimissanne osoittanut paitsi huonoa valtiomiestaitoa myös kansalaisten kesken täysin kokonaan valikoivaa ja eriarvoistavaa politiikkaa.
Vaalikamppanjassanne kumminkin ilmoittauduitte köyhien, vähäosaisten, lapsiperheiden, opiskelijoiden ja eläkeläisten suojelijaksi.
Arvelitte valtion pakollisten menoleikkauksien määräksi n. 6 miljardia euroa jota sitäkin piditte kenties ylimitoitettuna.

Vallankahvaan päästyänne menoleikkausten summa lisääntyi moninkertaiseksi ja maksumiehiksi valjastitte juurikin nuo "suojelunne" kohderyhmät.
Teiltä ei löydy, Pettri Orpo, sääliä tai empatiaa oman maanne köyhiä ja sairaita kohtaan, päinvastoin, he ovat jokaisessa leikkauksessane kärkikaartia.
Olette siis monin eri tavoin todella kalliiksi käynyt mies Suomen kansalle pääministeri Petteri Orpo.

Joka neljäs vuosi äänestysoikeuden omaava Suomen kansalainen saa mahdollisuuden antaa äänensä/valtakirjansa luottamuksen arvoiseksi kokemalleen ihmiselle. Eniten ääniä saaneet nousevat sitten eduskuntaan toteuttamaan niitä tavoitteita ja sitä politiikkaa joita äänet saadakseen on luvannut. Muistakaa Petteri Orpo tämä kyseinen asia nyt ihan aina, sillä Suomen kansa ei unohda, ja eduskuntavaalit ovat enää muutaman kuukauden päässä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu