Mistä kiikaastaa, kun häiriköity someissa huhtikuusta asti?

1. Entisen "lempihenkilön" olen jättänyt rauhaan? Ja otan vastuun aiheuttamastani ongelmista. Kommunikointi loppui jo vuosi sitten täysin, muistaakseni. Häiriköille olen laittanut viestejä, että jättäisivät rauhaan. Muistot todella sumeita kaikesta, joten minulla on vähän vaikeuksia muistaa kaikkia yksityiskohtia tarkasti.

2. Sille ystävälle olen laittanut viestiä, toista kautta aikoja sitten, että jättää kans rauhaan, eikä kuvittele mitään omiaan, palstan perusteella, koska en ole hänellekään kirjoitellut täällä, itse vaikutti tilanteeseen kertomalla minulle valheellista tietoa miesystävästään?? Jos tieto ei ollut valheellista, niin normaali ihminen olisi laittanut jo välit poikki. Totta kai oman tietoni valossa huolestuin.

3. . Trollit olen jättänyt omaan arvoon ja ollut reakoimatta heidin provosointeihin. Jos jokin asia vaivaa, niin minuun saa yhteyttä somella. Toivon, että häirinnän sijaan, käytetään viestiväyliä ja kerrotaan mikä on ongelma.

4. K ei ole estänyt tai vastannut facebookissa, on siis epäselvää, onko hän kiinnostunut tutustumisesta ja sama henkilö jonka kanssa juttelin täällä pitkään, mutta ei ole ainakaan millään tavoin ilmaissut, että ei olisi kiinnostusta, eli se että laitoin hänelle viestin ei ole millään tavalla kyllä häiriköintiä , enkä mä oleta et oltais juteltu täällä hei, ihan neutraalisti voidaan tutustua, jos halua on molemmin puolin siis.. :D

Poliisille olen vinkannut ulkonäköön kohdistuvat pilkkaviestit tällä foorumilla, oli ne kenelle tahansa.

5. Hoitoprosessia on jatkettu julkisessa terveydenhuollossa, ja toivon saavani lisää apua mieleni haasteisiin, sekä oman käytökseni kontrollointiin, se kun on aiheuttanut harmia läheisilleni ja entiselle "lempihenkilölle", mikä ei minusta ole oikein. Tunteiden hallintaan ja kontrolliin olen tarvinnut apua jo 12 vuotiaasta asti, avun saaminen on ollut haasteellista, ja monimutkaista..

6. Nenistä autissointi jatkuu, lievemmissä mittasuhteissa, niin pitkään, kunnes ihmiset ovat valmiita hyväksymään erilaiset ihanteet nätteinä. Kenenkään ei pitäisi vetää hernettä nokkaan siitä :,D ,fiksaatio on fiksaatio.

Olen muutenkin suunnitellut kaikenlaista taide ja tiede projektia sitten, kun saan pääni parempaan kuntoon. :,) Arvomaailmaltani kannatan yhä pehmeitä arvoja, en hyväksy väkivaltaa, kiusaamista, seksuaalista väkivaltaa, tai eläinrääkkäystä. Tekoälyn käyttöä mainonnassa en kannata.

7. Tauko ihmissuhteista jatkuu yhä, joten tunteetkin ovat vähän syrjällä. Toki lempihenkilön arpien käsittely aiheuttaa omiaan suurta ahdistusta, surua,tuskaa ja syyllisyyttä. Ei minulle ole oikeastaan väliä, pidetäänkö minua pahana vai hyvänä, minä itse tiedän syntini,menneisyyden kipuiluni ja tiedän itse ,että pyrin aina hyvään, se riittää.

Mä myös parhaiten tiedän miten mä reagoin kaikkeen, ja miten tunteikas ihminen olen. Tärkeintä on, että tiedostan itse, että en halua tietoisesti tehdä kenellekkään mitään pahaa.

8. Kuten sanoin, jos asiaa: ihmissuhde, rakkaus, joku vanha juttu tai muu, niin laita viestiä ja kerro asiasi. Vastaan kyllä, ei toi somessa kiukuttelu auta mitään, ymmärrän tuskasi, mutta en voi tehdä mitään, jos et kerro asiaasi minulle. En pysty kenenkään ajatuksia lukemaan, vaikka tunteita ja aistimuksia herkästi tulkitsen..

Haluan vielä selvittää missä tuo paikka on, jossa on tosi iso puu, niitty ja linnunrata näkyy selkeästi, kaunis maisema. Ehkä sieltä löydän rauhan sielulleni. Ainakin toivon niin, en nyt jaksa omia voimakkaita tunteitani.

Pyydän anteeksi kaikilta joita olen turhaan syyttänyt, tämä on ollut todella raskasta aikaa. Toivon, että saan tosielämässä tilaisuuden myös pyytää anteeksi niiltä joille olen ongelmia aiheuttani toimillani. Tarvitsen kyllä paljon apua vielä, siihen että saan pääni kasaan. Kaikki tämä sattuu myös minuun, koska en tarkoituksellesi tee ihmisille pahaa. Todella persoonallisuushäiriöinen ja rikkinäinen olen. Ei se ole mikään tekosyy, vaan selitys?? Ainakin niin sen koen.

Siksi mulla menee helposti tunteisiin asiat joiden normaalit ihmiset antaisivat olla, välinpitämättömyys,seksuaalinen ahdistelu, ja muu... se vaan suututtaa mua niin paljon, koska se tuntuu niin julmalta toista kohtaan, miten sen selittäisi?

Häiriköinti on toistaiseksi loppunut, ja sitä toivonkin. En oikein oo kyvykäs ihmissuhteeseen nyt. Tahtoisin muutenkin tasapainoisen ihmisen suhteen, jossa ei tarvitsisi todistella mitään toiselle... ainakaan siinä ei ole järkeä ollut, että minun on vihjattu olevan joku psykopaatti, ja olen joutunut todistelemaan, että olen tunnehäiriöinen ihminen? :,D Niinkun joo, empatiahäiriö trauman seurauksena usein on sellainen, et on poikkeava muista ja se empatia voi olla "valikoivaa", mutta tiedän kuiteskin että koen empatiaa,syyllisyyttä ja tunteita,surua, ahdistusta, joten en koe, että psykopaatti olisin....

Ei kai sitä kenellekkään tarvii mitään todistella? Kun tietää et ei ite oo.

Tsemppiä kaikille tosi paljon <3, tälläsen viestin kirjoitin kun mietitytti kirjoitukset tällä sivul...
190
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

olen minä sinusta kiinnostunut mutta muutit kai poiskin en tiedä missä näkisin

Äänestä

Kommentoi aloitusta

BPDBunny6666 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu