Uskovaiset ymmärtävät ja tulkitsevat sitä hyvin eri tavalla. Miten sinä?
Mitä usko Jeesukseen sinulle merkitsee? Mitä sillä tarkoitat?
Anonyymi-ap
132350
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 132
Vanhimmat
Historian turhin julkkis, uskontohuijarista tehty legenda.
Se hokema, että Jeesus pelastaa ei aivan täysin pidä paikkaansa, eikä kellekään ihmiselle voi noin vain tarjota pelastusta sanomalla, että ota Jeesus vastaan tässä ja nyt, niin pelastut. Tai voi niin tehdä, mutta ei siinä mitään tapahdu. Ihmisen kohtalo on ennen sitä ja sen jälkeen aivan sama.
Jeesus on kylläkin vällittäjä pelastukseen, Hänen ansioistaa ihmnen voi saada syntinsä anteeksi, vapautua synnin taakasta, mutta vasta siitä alkaa pelastuksen tie. Jumala voi armossaan lahjoittaa Pyhän Hengen puhdistettuun sydämeen ja alkaa kasvattaa ihmistä taivaan kotiin. Ei se ole vain julistamisen arvoinen asia, että nyt pelastut kun sinulle niin sanon, vaan Jumala se aloittaa Pyhässä Hengessä ihmisessä hyvän työn ja kun pelastuksen sinetti, Pyhä Henki tulee asumaan ihmiseen, niin silloin hänen on mahdollista kulkea taivastietä. Ei jos joku vakuuttelee että nyt olet pelastunut.
Tietenki voi pitää hirveän rääkäisyn, että noin tehdään käännynnäsiä, mutta silloin joutuu syyttämään Jumalaa siitä että tekee käännynnäisiä.
Ihminen yrittää silloin tehdä käännynäisiä kun menee julistamaan jollekin, että ota nyt Jeesus vastaan tässä ja nyt pelastut. Eikä Jeesusta näy silloin mailla eikä halmeilla eikä Jumala tiedä asiasta mitään.
Tietenkin voi parkaista myös että ei Jumalankaan tarvitse tehdä mitään, vaan saastainen kaste pelastaa.
Voi niinkin olla jos sen osaa selittää Raamattua mukaillen eikä vain sitä jankuttaen ja muita herjaten. Silloin se ei ole kovin uskottavaa ja vaikuttaa samalla tavalla käännynnäisen tekemiseltä kuin mennään ihminen pysäyttämään kadulla ja sanomaan että kun vain sanot ottavasi Jeesuksen vastaan niin pelastut. Jos asiaa ei osaa oikeasti selittää miten saastainen kaste pelastaa, niin sekin vain yritys tehdä epätoivoisesti käännynnäisiä.
Kannattaisi nyt ensin edes tietää, että mikä se kristinuskon "pelastus" on.
Tosiaan, miltä sitä pitäisi pelastua tässä eksklusiivisesti oikeassa seurakunnassa.
Ja pelastuakseen siltä joltakin pitäisi vielä olla jossakin aidosti sydämmeltään uskossa.
Samoilla spekseillä se uskonnon Jumala ja hänen ainoa lehtolapsi sitten parantaa kuulemma vielä niitä sairauksiakin.
Jeesuksia on ollut paljon, Budha, Krishna, joku Nasaretilainen, Apollonius Tyanalainen, John Lennon...
Jänskättää että minne syntyy seuraava Jeesus.
Kun hartaasti odottamasi antikristus astuu pian julkisuuteen, me Jeesukseen uskovat olemme jo taivaan häissä.
Pässiä naimassa?
Tyypillistä kiihko uskovaisen itsekästä toiveajattelua😆
Antikristuksia on jo maailma täynnä!
Pelastava evankeliumi löytyy kautta Raamatun. 1 Cor 15 (KJB) alku sanoo sen selkeimmin. Pelastumme sillä hetkellä, kun kuulemme, ymmärrämme, uskomme ja omalle kohdallemme vastaanotamme sen ilosanoman, että Jeesus sovitti meidän kaikkien synnit verellään kaksituhatta vuotta sitten. Miten Jeesus kuoli? Hän vuodatti verensä. Tuo 'miten' -sana on poistettu monesta suomennoksesta, kuten myös katolisista kaupallisista englanninkielisistä väännöksistä, joita on pilvin pimein.
Sillä hetkellä Jumala antaa meille pyhän hengen asumaan sisällemme, ikuisen elämän sinetiksi. Siihen asti olemme Aatamin kuviksi syntyneitä, pelastuskelvottomia. Aatamin henki kuoli hänen langetessaan syntiin. Uudestisyntyminen on sitä, kun saamme takaisin elävän hengen.
Se on niin yksinkertainen asia. Perinpohjin ei kukaan ihminen sitä voi ymmärtää vielä tässä ajassa. Tarvitaan vain sinapinsiemenen verran uskoa, niin Jumala alkaa kasvattaa meitä. Pyhä henki ohjaa meitä totuuteen. Jos meistä tulee tämän elämän aikana parempi kuin aikaisemmin olimme, se on täysin Jumalan työtä. Omilla teoillaan ei kukaan pelastu. Pelastumme teoistamme huolimatta, kun uskomme, että pelastus on vain Jeesuksessa. Siinä veressä, jonka ihmiseksi tullut Jumala vuodatti suuressa rakkaudessaan meihin kurjiin.
Sinun evankeliumin pelastuksen tarjoava Jumala on 5.Mooseksen kirjan, luku 4:10 alkaen Mooseksen suulla puhuva tulivuori Jahve.
Ja pelastus löytyy - viittaamasi Korinttolaiskirjeen kirjoittajan fariseus Paavaliin, hänen luomansa kristinuskon tärkeimmästä oppikirjeestä, kirje Roomalaisille.
Luku 7 - PELASTUA TEKEMÄÄN VAIKKA SITÄ PAHAA MITÄ VIHAA, JA PALVELEMAAN LIHALLA SYNNIN LAKIA - on 7:n luvun viimeinen jae.
Ja tämä tie oli se, joka vie Syntijumalan tulenliekkeihin, Matteus 7 luku - tie, joka vie (sielun) kadotukseen.
Uskon tai paremminkin tiedän Jeesuksen olleen tavanomainen uskontohuijari, pikkurikollinen, josta myöhemmät huijarit kasvatti omiin tarpeisiina legendan.
Mutta kun Jeesus tapettiin uskonnon vastustamisesta jumalanpilkkasyyttellä, ja onkin maailman kuuluisin ateisti! Näin mielipuolisen sekaisin on joka ainoa kirjoittaja, eivätkä tiedä tai ymmärrä yhtään mitään, että mihin edes kristinusko perustuu!
Minkä synnin takia jouduit linnaan? Oletko tappanut jonkun?
Minulle Jeesus merkitsee Jumalan rakkautta. Olen kokenut hetkiä jolloin Jeesus on ollut ainoa joka on rakastanut minua kun on tuntunut siltä että kaikki muut ovat hylänneet.
Kun sairastuin masennukseen ja jouduin psykiatriselle klinikalle sanoin hoitajalle: "Nyt minua ei rakasta enää kukaan muu kuin Jeesus Kristus" Hän hymyili. Tämä on totta.
Olen miettinyt hänen hymynsä merkitystä. Ehkä hän ajatteli mielessään silloin että kaikki ei siis ole vielä menetetty. Kun ihminen sairastuu vakavasti mieleltään, ymmärtäjiä on todella vähän. Uskovaiset ovat valmiita lyömään lisää jo lyötyä.
Onneksi ei kuitenkaan kaikki. Kirkon peheasiain neuvottelukeskusta pidin erittäin hyvänä paikkana. Sielä oli silloin ammattitaitoista väkeä töissä. Olin yllättynyt koska minulla aikaisemmin oli erittäin ikäviä kokemuksia sielunhoidoista.
Kristinuskon oppi perustuu määrämuotoon, eikä mielikuvitukseen tai tulkintoihin.
Kysyjän kannattaisi nyt ensin itse perehtyä siihen. Löytyy esimerkiksi wikisivu Augsburgin tunnustus.
Aika harva uskoo niin kuin Augsburgin tunnustus esittää edes kirkossa. Viidesläiset ja lestaadiolaiset ovat ainakin tämän tunnustuksen mukaan harhaoppisia.
Mihin oikeastaan uskot kun sanot tulleesi uskoon Jeesukseen? Miettimisen arvoinen asia. Uskot todennäköisesti siihen lipeväkieliseen pastoriin joka saarnaa helvetin vaivoista jos et liity helluntaiseurakuntaan ja mene upotuskasteelle.
Usko JEESUKSEEN on koko kristinuskoa, jossa Jeesus on Gal.3:13 tosi Jumalana ristiin kirottu KIROUS.
Ja jos USKOI JEESUSTA, joka sanoi juutalaisuuden jumaluutta Saatanaksi ja valheen isäksi, ei todellakaan lähtenyt seuraamaan KIROUSTA helvettiin 1.Kor.3:13.
Samat luku- ja jaenumerot on tehty jopa ymmärtämisen avuksi - syy Gal.3:13 ja seuraus 1.Kor.3:13.
"Usko kiroukseen, niin päädyt helvettiin".
Ja edelleen kristinusko on tehty vain Paavalin syntioppiin, jonka vastustamisesta Paavali tappoi Jeesuksen jumalanpilkkasyytteellä, ja teki Jeesuksesta uhrin kristinuskolla Jeesuksen opettamana hyvänä taivasten valtakunnan isä Jumalana juutalaisuuteen, kun 5.Moos.13, juutalaisten Jumala käskee surmaamaan ihmeidentekijän, joka houkuttelee toisen Jumalan luo ja nostamaan kostonkäden seuraajien ylle.
Jos uskoo Jeesukseen Jumalan poikana, uskoo mielikuvitusolennoilla voivan olla lapsia muuallakin kuin satukirjoissa, mikä Raamattukin ilman muuta on.
Harhaoppiset uskoo miten tahtoo.
Kuten, että Jeesus lämpimikseen puhui helvetistä ym. skeidaa.
Minä uskon uskovani Jeesukseen, mutta olen todennäköisesti väärässä niin kuin kaikki muutkin. Nimittäin me emme tiedä Jeesuksesta oikeastaan mitään varmaa. Raamatun tarinat ovat hyvin ristiriitaisia ja kymmeniä vuosia Jeesuksen kuoleman jälkeen kirjoitettuja.
OK. Tämä on totta, mutta sen hyväksyminen vaatii rehellisyyttä mikä useimmilta uskovilta puuttuu.
Uskoa voidaan tietysti pakottaa erilaisilla manipulaatiokonsteilla esimerkiksi pelottelemalla helvetillä tai äkkinäisellä kauhealla kuolemalla niin kuin vapaakirkoissa mm. helluntailaisuudessa on tapana, mutta onko se kristinuskoa? Minusta ei. Kristillinen usko syntyy Jumalan rakkauden evankeliumin kokemisesta sanoin ja teoin. Se myös muuttaa ihmisen tämän rakkauden lähettilääksi. Tarkkailkaa tekoja!
Luterilainen kristitty Jumalan armosta
Vapautta meidät synnin vallasta. https://www.youtube.com/watch?v=1lGuOJtn2OM
1) Edelleen - uskoa JEESUKSEEN = PAAVALIN SYNTIOPPIEVANKELIUMI=TIE TULENLIEKKEIHIN, perustuu pahaan tietoon.
2) Ja uskoa JEESUSTA=TIE TAKAISIN PARATIISIIN=ILM.2:7, perustuu hyvään tietoon
Löytyy Matteuksen evankeliumi 7. luku.
HUOM! LUETUN YMMÄRTÄMINEN!!!!!!!!!!!
Paavali ja Jeesus ovat opetuksessaan täysin linjassa. Jeesus on kuitenkin ykkönen, ja Hänet pitää ottaa sydämeen. Sitä Paavalikin opettaa: Jeesus sydämessä.
Minkälaisen yhteisen linjan löydät, kun Jeesus opettaa taivasten valtakunnasta Matteus 13:33, ja Paavali käskee perkaamaan sen pois 1.Kor.5:7, koska Jeesus on Pääsiäisen teurastettu uhrilammas? Myös kiroukseksi kirottu Gal.3:13.
Ja kun otat tällä opilla Jeesuksen Kristuksena sydämeesi, olet opin mukaan kirottu.
Usko on kiinnittynyt tulevaisuuteen. Ainoastaan Jeesus on elänyt uskon todeksi käytännössä täydellisesti, ja sen ihminen saa uskoa.
Usko ja käytäntö ovat eri asioita, ja ne täytyy erottaa toisistaan. Kun ihminen saa Jeesuksen puhtaan vanhurskauden lahjaksi, se on uskoa, joka pelastaa. Se johtaa altruismiin, hyvään hyvyyteen, anteeksiantoon ja rakkauden vapauden puitteisiin.
Tämä on uskoa Jeesuksen tähden. Armo on Golgatan työn perustalta saatua anteeksiantoa syntisen ihmisen hyväksi ilman mitään ansioita – lahjaksi. Se johtaa kiitollisuuteen ja sisäiseen rauhaan. Kiitos Isän, Pojan ja Pyhän Hengen.
Tottakai armo edelleen löytyy Paavalin 1.Kor.3:13, kun se päivä tulessa saapuu.
Tosin ei uskojille - tarinan mukaan - vaan meille muille, koska teidän katoamisen jälkeen me saamme oikeudenmukaisen maailma, missä ei enää tarvitse Raamatun mukaan pyyhkiä kyyneleitä.
Se on tavallaan outoakin, että miten voimakkaasti Raamattu laittaa uskojien ja uskonnon syyksi kaiken maailman pahuuden, toteamalla jopa, että "siitä on löydetty kaikkien niiden veri, jotka maanpäällä ovat tapetut.
John Lennon oli uudelleen syntynyt (re. Inkarnaatio) Nasaretin Jeesus.
Perinteisesti luterilaisuudessa Jumala kutsuu ihmistä ja hänelle syntyy totuudessa käsitys synnistä ja syyllisyydestä, alkaa Kristus tarve syntyä ja evankeliumi osuu ja kelpaa ilosanomana.
Niin, onkin uskomatonta tämä Paavalin manipuloinnin voima, kun perisyntin petollisesta Luojajumalasta on vain PAAVALIN YHDEN KIRJEEN YKSI JAE, ja sekin valhe luomiskertomuksesta.
Miksi ajattelet ilosanomaksi Luojajumalasta valehtelemisen? Minusta se on pahuutta
Mitä tulivuosijumala tietää evankeliumista: ei yhtään mitään muuta kuin häpäisee sitä!
No, ehkä sen pelon voiman kun iskee tulta taivaalle ja heittelee kansan päälle kuumia kekäleitä 5.Moosekden kirja luku 4:10 alkaen, kun antaa 10 käskyään.
Ja nyt tuon raamattukohdan 10 KÄSKYÄ osoittavat suoraan, että mikä on juutalaisuuteen perustuvan kristinuskon Jumala. Vai väittääkö joku, ettei kristinuskoon liity kymmentä käskyä?
Se on tulivuori.
Niin, ajatelkaa - lause edellä "perinteisesti Jumala kutsuu ...".
Kuinka monen mielestä teistä Jumala on oikeasti tulivuori? Kristinuskossa Paavalin syntioppilla se todella oikeasti on Jumala, kuten kirjoittajien teksteistä voitte lukea.
vain meidän planeettamme herrako on luojajumala ja hänen poikansa?
Täällä loputtomassa universumissamme.
Jos jumala on ollut aina niin miten hän hoksasi tehdä pojan vasta noin 2000 v sitten?
Ei, vaan edelleenkin se on Mooseksen suulla ouhuva Tulivuori.
Nyt on kyllä ongelma omien korviesi välissä "antoi ainoan poikansa", ei liity Jeesuksen olemiseen minkään Jumalan poika, vaan se viittaa tulivuorijumalan uhrikulttiin, kun uhrattiin esikoispojat, joiden hengen säästämisestä ei oltu maksettu kultaa, jota kuningas Salomo keräsi 666 talenttia vuodessa syntikiristyksi tulivuorijumalan pelottelulla.
Tämä on se kohta Gal.3:13, jossa lukee "pelasti meidät (juutalaiset) lain kirouksesta, kun tuli KIROUKSEKSI, meidän edestämme.
Koitapa keksiä, että miten se liittyy esikoispoikian uhraamiseen.
Todellisuudessa Jeesuksella oli kaksoisvelikin.
Joillakin juutalaisilla on edelleen Pidyon haben riitti, kun isä vie neliviikkoisen esikoispoikansa ruokatarjottimella kultakorujen seassa papin eteen, ja maksaa hengen lunastamisesta. Löydät kuvia kuvahaulla.
Ehtoollinen on riitti liittyen niihin lapsiin, joiden hengen säästämisestä ei ollut vanhemmilla maksaa kultaa.
Sekin on pahuutta, eikä mikään hyvä tieto.
Juuri tästä syystä Paavali käskee perkaamaan pois Jeesuksen opettaman taivasten valtakunnan (Matt 13:33), kun Jeesus on pääsiäisen teurastettu uhrilammas (1.Kor.5:7). Viikkoon ei saanut olla mitään hapanta läsnä pääsiäisenä, ettei uhrien juotava veri juoksetu.
Ystävyyttä. Luottamusta.
Alkoiko ahdistamaan? On syytäkin.
..?
Ei haittaa, ei moni muukaan osaa lukea. Enkä tiedä onko sillä tänä päivänä mitään merkitystä edes.
Yksi käsky riittää: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Tähän sisältyvät kaikki muut käskyt, ja rakkaus täyttää tämän lain.
Ihminen ei kuitenkaan pysty elämään näin. Siksi hän tarvitsee synnin poisottoa, anteeksiantoa ja armoa, jotka suoritettiin ja sovitettiin Golgatan ristillä. Ota se vastaan uskon kautta!
Usko katsoo tulevaisuuteen, mutta se ei ole vielä käytäntöä. Erottakaa usko ja käytäntö toisistaan, niin saatte Jeesuksen sydämeen.
Niin se Golgatan Jeesuksen kidutukuolema Gal.3:13, kun Jeesus on kiroukseksi kirottu uhri ja 1.Kor.5:7 pääsiäisen teurastettu uhrilammas, joka syödään ehtoollisella kuvitellen ruumiin ja veren olevan todellisuudessa läsnä, on juuri Paavalin Tulivuorijumalan oppia.
Äänestät siis Tulivuorijumalan nyt jatkoon Jumalaksi, kannattavatko myös kaikki muut tätä?
Valittavana on siis Jeesuksen opettama taivasten valtakunnan isä Jumala Jeesuksen evankeliumilla hyvällä tiedolla, tai Paavalin syntievankeliumi kidutuksi, kirouksin ja uhrien syönnein pahuudella ja Tulivuorijumalalla.
Valinta joudutaan tekemään kirkon pelastamiseksi, koska tilanne on täysin ratkennut käsiin, kun on liberaalipapit ja konservatiivit.
Melkein parempi vaihtoehto on, että Paavali on valehtelija ja murhamies, jos kahdesta harhaopista pitää valita.
Tässä väitteessä on vääristelty ja tulkittu väärin sekä kristillistä teologiaa, historiaa että Raamatun tekstejä kahdella keskeisellä tavalla:
1. Väärä tulkinta Paavalin teologiasta ("Tulivuorijumala"): Väite kytkee Paavalin opetukset niin sanottuun "tulivuorijumala-teoriaan" (joka liittyy näkemyksiin Jahven alkuperästä Midianin alueen seuduilla). Paavali ei kuitenkaan luonut mitään uutta oppia pelottavasta tulivuorijumalasta, vaan hän sovelsi suoraan vanhatestamentillista juutalaista uhriteologiaa. Galatalaiskirjeen kohta (Gal. 3:13) viittaa 5. Mooseksen kirjan lakiin, jonka mukaan puuhun ripustettu on kirottu. Paavalin pointti on, että Jeesus otti ihmiskunnan lakisääteisen kirouksen itseensä vapauttaakseen ihmiset siitä – kyse on säälistä ja sijaissovituksesta, ei tulivuoren vihan lepyttämisestä.
Ehtoollisopin väärinymmärtäminen (1. Kor. 5:7): Paavali käyttää vertauskuvaa Jeesuksesta pääsiäislampaana korostaakseen seurakunnan puhtautta ja synnistä luopumista, ei ihmissyöntiä tai verirituaaleja. Historiallisessa kristinuskossa (kuten katolisessa reaolipreensissä eli transsubstantiaatiossa tai luterilaisessa konsubstantiaatiossa) leivän ja viinin katsotaan olevan Jeesuksen ruumis ja veri mystisellä, sakramentaalisella ja hengellisellä tavalla – ei fyysisenä teurastetun lihan "kuviteltuna" syömisenä.
Väite siis sekoittaa keskenään modernit uskontotieteelliset spekulaatiot Jumalan varhaisesta historiasta ja Paavalin käyttämät perinteiset juutalaiset vertauskuvat tehden niistä virheellisen ja synkän johtopäätöksen.
Tässä nyt valitaan jatkoon kyllä Jumalaa, että onko se Paavalin opin Tulivuorijumala vai Jeesuksen opin taivasten valtakunnan isä Jumala.
Koska tämä ratkaisee jatkoon koko kirkon opetuksen. Nyt se on Paavalin opin Tulivuorijuma, jota siis kutsutaan vain Jumalaksi.
Edeltä:
<<<1. Väärä tulkinta Paavalin teologiasta ("Tulivuorijumala"): Väite kytkee Paavalin opetukset niin sanottuun "tulivuorijumala-TEORIAA"<<<
Seuraavassa puhujana Mooses, 5.Mooseksen kirja:
<<<
4:10 mitä tapahtui sinä päivänä, jona seisoit Herran, SINUN JUMALASI EDESSÄ Hoorebilla, kun Herra sanoi minulle: 'Kokoa kansa, niin minä julistan heille sanani, että he oppisivat pelkäämään minua, niin kauan kuin elävät maan päällä, ja opettaisivat lapsensakin siihen'.
4:11 Ja te astuitte esille ja jäitte seisomaan vuoren juurelle, ja VUORI PALOI TULENA, joka loimusi sisimpään taivaaseen asti pimeyden ja synkkien pilvien keskellä.
4:12 Ja HERRA PUHUI TEILLE TULEN KESKELTÄ. Sanat te kuulitte, mutta ette nähneet hänen muotoansa, kuulitte vain äänen. Ja hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidän pitää, nimittäin ne KYMMENEN KÄSKYSANAA; ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun.<<<
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=5mo&luku=4
VÄITÄTKÖ SINÄ TÄTÄ TEORIAKSI???
Tai väitätkö, ettei kristinuskoon nyt liity nämä kymmenen käskyä, jotka Tulivuorijumala tässä antaa??
MINKÄ IHMISKUNNAN LAKISÄÄTEISEN KIROUKSEN JEESUS OLISI OTTANUT ITSEENSÄ?
KUKA/MIKÄ SELLAISEN KIROUKSEN - VOI HYVÄ LUOJA - OLISI IHMISKUNNALLE LANGETTANUT?!
Lisäystä - luulin, että olisin jo kaiken uskovaisuuden pahuuden nähnyt, mutta en näemmä!
Pitäisiköhän sinun lukea Augsburgin tunnustus - ehtoollisella on KUVITELTAVA VEREN JA RUUMIIN OLEVAN TODELLISESTI LÄSNÄ.
Tämä tulee Paavalin antamista ehtoollisen asetussanoista (sinä yönä, kun Jeesus kavallettiin, hänen sanoin) 1.Kor.11:23, jos ei nauti ehtoollista oikein, tulee VIKAPÄÄKSI HERRAN RUUMIISEEN JA VEREEN.
Paavali (alun perin Saulus) oli aluksi väärällä puolella: hän vainosi kristittyjä ja vei heitä vankilaan. Jeesus kuitenkin kutsui hänet apostolikseen, ja hänestä tuli evankeliumin julistaja sekä kristinuskon ensimmäinen teologi.
Tämä on tosiasia, muut on Paavalin vainoojia: vääriä fariseuksia. mitstä Jeesus sanoi heidän olevan kotoisin?
”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.” (Joh. 8:44)
Jeesuksen pointti kyseisessä väittelyssä oli, että vaikka fariseukset väittivät olevansa ulkoisesti ja historiallisesti Jumalan omia (Aabrahamin lapsia), heidän tekonsa, valheensa ja halunsa vaientaa totuus paljastivat, että heidän todellinen hengellinen luonteensa ja "kotipaikkansa" oli valheen isässä
Niin, että hämmennetään lisää Tulivuorijumalan opista!
Oli Paavali minä hetkenä milläkin puolella kidutuksia määräämässä ja kirouksia lukemassa Jeesuksen päälle, NIIN HÄNEN TULIVUORIJUMALANSA EI MUUTU SIITÄ MIHINKÄÄN!
Ai taasko tulivuoritrolli ilmestyi palstalle.Eipä hän kauaa malttanut pysyä hiljaa.
No entäs se kohta, kun tämän jälkeen Paavali tapatti Jeesuksen jumalanpilkkasyytteellä ja teki Jeesuksesta kiroukseksi kirotun uhrin taivasten valtakunnan isä Jumalana kolminaisuusopilla UHRIKSI Tulivuorijumalalle, jonka ihmeidentekijän tämä 5.Moos.13 määrää tapettavaksi, koska tämä houkuttelee toisen Jumalan luo?
Oliko sinulla jotakin erityistä sanottavaa siis tähän Raamatun TULIVUORITROLLAAMISEN kristinuskolla?
Seuraavassa puhujana Mooses, 5.Mooseksen kirja:
<<<4:10 mitä tapahtui sinä päivänä, jona seisoit Herran, SINUN JUMALASI EDESSÄ Hoorebilla, kun Herra sanoi minulle: 'Kokoa kansa, niin minä julistan heille sanani, että he oppisivat pelkäämään minua, niin kauan kuin elävät maan päällä, ja opettaisivat lapsensakin siihen'.
4:11 Ja te astuitte esille ja jäitte seisomaan vuoren juurelle, ja VUORI PALOI TULENA, joka loimusi sisimpään taivaaseen asti pimeyden ja synkkien pilvien keskellä.
4:12 Ja HERRA PUHUI TEILLE TULEN KESKELTÄ. Sanat te kuulitte, mutta ette nähneet hänen muotoansa, kuulitte vain äänen. Ja hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidän pitää, nimittäin ne KYMMENEN KÄSKYSANAA; ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun.<<<
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=5mo&luku=4
Kymmenen käskyä nyt aivan yksi yhteen yhdistää kristinuskon Jumalaksi tämän tulivuoren.
Se toinen Jumala asuu paratiisissa, jossa on puita, jos ne puut olisivat Tulivuorijumalan 'paratiisissa' ne olisivat hiilloksena.
Ehkä myös Jeesus ymmärsi tämän hiillosasia, ja siksi sanoi Tulivuorijumalaa Saatanaksi?!
Tähän päivään mennessä kuuma hiillos on ollut helvetissä, eikä Jumalan paratiisissa!
En usko, vaan tiedän. Jeesus tuli luokseni, ja näin hänet sielullani. Hän varoitti asiasta, joka kohta tapahtuu, mutta sitä minun ei kannattanut pelästyä.
Se tapahtui erään minulle tärkeän tyypin syntymäpäivänä.
Tälläinen intuitiivinen ennakointi vaikka jonkun henkilön hahmossa, edustaa jälleen sitä merkitystä ja tarkoitusta, aivan kuten enneunetkin, ja antaa ilmanmuuta syvyyttä elämään, mutta en Jeesus-hahmosta huolimatta sotkisi uskonnoksi.
Olisi mielenkiintoista tietää, että oliko jtällaisella ennakkotiedolla mielestäsi iso merkitys itse tapahtuman kokemiseen, verrattuna siihen ellet olisi varautunut?
Tulivuori Jumalan kanssa ei voisi olla perisyntiä. Ei olisi sitä puuta missä olisi kielletty hedelmä.
Tai olisi pitänyt olla kielto, että älkää syökö tuhkaa tai laavaa.
Mutta, kun perisyntiä ei ole koko luomiskertomuksessakaan, se.on vain Paavalin Roomalaiskirjeen jae 5:12. Löytyy wikisivu 'Perisynti'.
Havaintosi on hyvä - Paavali huijasi ihan kunnolla, antaen ymmärtää, että hän puhuisikin Luojajumalasta - mutta toisaalta opin mukaanhan Jeesus on juuri uhri Tulivuorijumalalle opettamanaan Luojajumalana.
Mutta tämä on nyt se harhaanjohtamiskohta, miksi uskojat luulevat Paavalin puhuvan Luojajumalasta.
Mutta tilanne kyllä oikenee, kun Paavali käskee perkaamaan taivasten valtakunnan pois, että voi muuttua syntiseksi (Matt.13:33, 1.Kor.5:7).
Paavali tekee nimenomaan Luojajumalasta petollisen huijarin perisyntivalheella, joka sitten tuhotaan Jeesuksen nimeen ja Tulivuorijumala saa vallan.
Anonyymi 00086, vielä palaan kehumaan ajatteluasi, juuri noin kuuluu miettiä tätä tarinaa, eli sovitella eri palasia yhteen loogisesti, tai löytää epäloogisia yhteyksiä, ja koittaa siten koota sen itse tarinan!
Muistan, kun luin eksegetiikan professori Räisäsen tekstistä, että "temppelissä riehuminen ei riitä Jeesuksen murhan motiiviksi", on oletettavaa, että hän kyllä tiesi motiivin, mutta alan ammattilaisena hänen ei sopinut sanoa sitä ääneen.
Ei ole kyse vain Paavalista, vaan koko Raamattu on kirjoitettu väärin. Ei mitään paratiisia ole voinut olla eikä siellä syödä kiellettyä hedelmää eikä tulivuori ole voinut siellä puhua ihmisille.
Mitä ihmettä tarkoitat "väärin kirjoittamisella". Ethän sinä voi jotakin tarinaa väittää vääräksi, tarina on oikea, mutta tarinan ymmärtäminen voi olla väärää.
RAAMATTU ON TARINA, ei - Luoja varjele - tietenkään mikään uskon asia!
Mutta sen mistä tarina todellisuudessa sitten kertoo, ymmärtää vasta, kun edes nyt ymmärtää edes sen itse tarinan.
Tarinan ymmärtämisen jälkeen tulee vasta sitten sen pohdinta, että mikä siinä voisi olla todellista.
Albert Einstein sentään tajusi oikein sanomalla, että Raamattu on ymmärretty väärin, ei se voi edes olla niin päin, että se olisi väärin kirjoitettu.
Raamattu ei kerro jumaluskosta, ellei nyt vankkumattomasti ole todella sitä mieltä, että tulivuori voisi olla Jumala.
Ymmärsitkö siis tarinan ihan siihen asti nyt, että seTulivuorijumala vuorineen on paratiisissa?!
Peruutapa muutama kilometri takaperin - TARINASSA ON KAKSI JUMALAA, on Luojajumala, joka asuu paratiisissa, ja on myös tulta ympäriinsä viskova ja mylvivä Jumala, joka on tulivuori, joka on Suomen muinaisen Ukkoylijumalan veli, joka taas viskoi Suomessa salomoita.
Ja tämä Suomen muinaisen Ukkoylijumalan veli Tulivuori on nyt Paavalin opilla kristinuskon Jumala, ikää sillä on noin 5000 vuotta. Se Luojajumala Jeesuksen nimeen on sille sitten ristiin kirottu uhri.
Ja pitää huomioida nyt sellainen asia - olkoon nyt uskonto ja kirkko ihan mitä tahansa - niin Raamattu ei olisi elänyt noin 2000 vuotta, ellei se todella sisältäisi jotakin elämää suurempaa.
Jos ei muuta, niin ainakin sen, että miten valtava määrä pystytään huijauksia luomaan päällekkäin.
On tarina sen verran mutkikas juttu, että siinä on takuuvarmasti kulunut hiin mitoittain kirkkoviiniä, kun uskontunnustuksia on yritetty saada sopimaan itse tarinasn.
Nerokkain on tietysti kolminaisuusoppi, jonka loppuosa (Athanasioksen tunnustus) tarkalle havaitsijalle kertoo, että jos ylöanousemus helvetistä olisi tapahtunut, niin Jumala istuisi taivaassa itsensä vieressä.
Kun Jeesus on sydämessä, silloin puhutaan pelastuksen puolesta eikä katsota henkilöön.
Jeesus on rakkaus, ja sitä pitää ilmentää kaikin keinoin. Ei pidä ruokkia käärmeitä sydämessä – se on rumaa, eikä siinä ole mitään kiitettävää. Puhdistakaa sydämenne!
Ottakaa Jeesus sinne, sillä Hän suorittaa sydämen puhdistuksen.
Millä tavalla tuo näkyy sinun elämässäsi? Onko se vain uskomista että näin pitäisi olla, mutta todellisuus on toinen?
Etkö sinä ole homojenvihaaja -uskovainen? Puheesi ei ole uskottava.
<<mutta todellisuus on toinen?<<
Totta, mutta Jeesus tekee uskosta kokoajan totta. Puhdistaa sydäntä ja antaa rauhaa ja iloa.
Kristillisessä perinteessä ajatellaan, että Jumalan katse erottaa aina ihmisen tämän teoista. Jumala on luonut jokaisen ihmisen omaksi kuvakseen ja rakastaa luotuaan äärettömästi, mutta Isänä Hän ei hyväksy sitä, minkä katsoo poikkeavan luomistyönsä alkuperäisestä järjestyksestä.
Ihmisen on itse tehtävä parannusta synneistään. Jumala ei tee sitä sinun puolestasi.
Jeesuksen rooli: Ihminen ei kuitenkaan pysty vapautumaan synnin vallasta omalla voimallaan. Jeesuksen sovitustyö ja Pyhän Hengen apu tekevät todellisen, sydämen tasolla tapahtuvan parannuksen mahdolliseksi. Omavanhurskaus häpäisee Jeesuksen kärsimystyön. Se on syntiä.
Jeesuksella ei ole mitään rooleja. Hän ei ole näyttelijä niin kuin monet uskovaiset valitettavasti ovat.
Juu, näin on paha, paha ihminen hus, hus pois, ja Jeesuksen uusi tuleminen vain hyville ihmisille - näin raamatussa juuri lukeekin.
Ja sitten saamme oikeudenmukaisen maailman, kun pahat ihmiset ovat poissa. TÄMÄ JUURI ON KOKO RAAMATUN TARINA.
Omavanhurskaat elävät ansioista uskoen, että he voivat pelastua omilla töillään, mutta tämä tie on suljettu. He eivät luota Jumalan lupauksiin ja tekevät Jumalasta petturin, kun eivät ota ristin sovitusta vastaan sydämeensä. He eivät elä uskosta ja armosta, vaan ansioista, ja se on syntiä Jumalan edessä. Pelastus on armosta – se on lahja Jumalalta ja Jumalan rakkaudesta.
Kyllä - sellaista tietä ei pahoille ihmisille ole ollenkaan, koska on tärkeää, että paha ihminen oikeasti ja ihan itse osoittaa oman pahuutensa, kun oli valinnan edessä, uskooko Jeesusta vai uskooko Paavalia.
Ja kun lukee pidemmälle edelle, juuri näiden Jumala on Tulivuorijumala, joka tietysti houkuttelee uhriansa helvettiin Jumalan nimeen vedoten, ja varastaakin heidän sielunsa.
Tästä tulee kirkon sieluton vainajan siunaaminen lopulta vain fyysiseen ylösnousemukseen koko maailman viimeisenä päivänä ja tulenliekkeihin.
Kirkko ei valehtele, mutta kirkko suo mahdollisuuden, kun kattaa pöytiä vain syntisille.
Usko Jeesukseen merkitsee minulle elämää ja turvaa!!
No, hyvä, ongelma tuleekin vasta kuoleman jälkeen tarinan mukaan.
Jaa no, tämä on vanhentunutta tietoa - Jeesushan sanoo Matteus 24, että näitä päiviä lyhennetään, tai muuten ei mikään elämä pelastu.
Sen "lyhentämisen" voi lukea ilmestyskirjasta.
"Ja kaikkien silmät saavat nähdä, jotka hänet lävistivät", lukee siellä. Ehtoollinen on tämä 'lävistäminen', eli hänen uhraamisen palvontariittinsä.
Ja olemme siis nyt ilmestyskirjan luvussa 14.
Kristinusko on armonusko, ei ansiousko – se perustuu Jeesuksen sovitustyöhön.
Kristinusko on armonusko, ei ansiousko, koska ihmisen pelastus ja suhde Jumalaan ovat kokonaan ilmaisia lahjoja.
Tämä tarkoittaa, ettei kukaan voi ansaita taivaspaikkaa, anteeksiantoa tai Jumalan hyväksyntää omilla hyvillä teoillaan, uskonnollisuudellaan tai moraalisella täydellisyydellään. Uskon ytimessä on Jeesuksen sovitustyö ristillä: Jeesus otti kantaakseen ihmisten synnit ja maksoi niistä koituvan rangaistuksen. Koska velka on jo maksettu, ihmisen osaksi jää vain ottaa tämä armo vastaan uskolla. Hyvät teot eivät siis ole pelastuksen ehto, vaan kiitollisuudesta syntyvä seuraus.
Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
En kai minä ole yksi heistä?
Tämä oli rehellisen uskovan kysymys
No, aloitukseen. Merkitsee hyvin paljon sielun ja hengen lunastajana.
Joka Golgatalla täytti kaiken, ja kuolemallaan, kuoleman voitti.
Ei niinkään Kristuksena. Kuin Jeesuksena.
On kyllä totta, että voi "tulkita" eri tavoin ja käyttää erilaisia asian ilmaisumuotoja.
En jaksa ymmärtää miksi Raamatun henkilöä on ryhdytty palvomaan. Henkilöpalvonta on muutenkin outo juttu. Esimerkkinä Trump. Eihän se kerro demokratiastakaan. Demokratiassa keskustellaan yhdessä ja päätetään asioista. Henkilöpalvonta johtaa diktatuuriin ja väkivaltaan.
Puhuisimme jokaisen yksilövapaudesta olla, ajatella ja olla ajattelematta, uskoa ja olla uskomatta. Siihen "pitää" uskoa. Oikea johtaja olisi samaa mieltä. Jeesus myös.
Näin jos alkaa ajatella. Yritän olla tekemättä sitä, jotta näkisin paremmin.
Kuka on luonut luonnonlait? Kuka on luonnonvakiot luonut? Kuka on luonut ihmisen, ja kuka on luonut moraalin ja etiikan? Kuka on luonut maailmankaikkeuden? Kuka on luonut syyn ja seurauksen lain, joka toimii niin henkisesti kuin fyysisestikin? Eikö pidä antaa Hänelle kunnia ja kiitos? Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. Eikö ole jo kiitoksen ja kiitollisuuden aika, ja eikö ole aika antaa Hänelle kunnia?
Kristinuskon ydin on evankeliumi eli Jumalan rakkaus meitä kohtaan, rakkaus, armo. Evoluutio, kreationismi tai jokin muu vastaava ovat kehällisiä asioita ja riippuvat koulutuksesta, sivistystasosta yms. Niistä käsitykset voivat vaihdella. Niistä ei pidä tehdä kristittynä olemisen ehtoja.
"Tämä tarkoittaa, ettei kukaan voi ansaita taivaspaikkaa, anteeksiantoa tai Jumalan hyväksyntää omilla hyvillä teoillaan"???
Mutta tarvitaako siihen kummien ja vanhempien tekoja?
Hän, joka on luonut kaiken, on luonut vielä evankeliuminkin. Se tulee Luojalta, ja myös anteeksianto tulee Luojalta. Siksi meidänkin täytyy olla yhteydessä Luojaan – Jeesus sydämessä.
Uskon ydin on: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Mutta kun ihminen ei tähän pystynyt, koska hän on syntinen ja synti asuu hänessä, Jeesus tuli ristille ja sovitti maailman synnit.
Jos sinä otat vastaan Hänet ja ensimmäisen käskyn, se kattaa kaiken. Tämä on kaiken Luojan tahto, ja tämä on anteeksianto: niin kuin tekin annatte anteeksi, niin taivaallinen Isä antaa teillekin anteeksi. Jeesus sydämessä.