Nyt on sitten se idea joka johtaa hallinnon kustannusten nousuun . Se tietenkin nostaa verotusta ja lisää yhä ennestään liikenteen kustannuksia. Tämä on täysin tuhoisa syöksykierre. Ajoneuvojen seuranta ja sen perusteella laskettava kilometrimäärä ei tule koskaan toimimaan halutulla tavalla. Jo pelkästään nykyautojen sähköjärjestelmät ovat täysin epäluotettavia. Samoin satelliitti signaaleja häiritään jo nyt niin paljon, että lopputulos on täysi fiasko. Tätä tekniikka ajetaan putkeen aivan muista kuin verotus syistä. Se perustelu miksi tähän pyritään on täysin tuulesta temmattu ja erittäin kallis ja epävarma.
Mitään kustannusvertailua tai syytä miksi uusi laskentaperuste olisi tarpeellinen, ei ole tuotu esiin. Nykyinen energiankulutukseen perustuva verotus toimii hyvin ja moitteetta. Ja sehän tietenkin on täysin suhteessa ajettujen kilometrien määrään. Kysynkin mikä ihmeen asia ajaa näin järjettömän verokoneiston rakentamiseen. Järki on häipynyt verottajalta. Perustelu on niin heikko ettei tuohon usko yksikään tervejäkinen ihminen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Totta. Samaa käärmettä koiteyaan ajaa pyssyyn uudestaan ja uudestaan.
Tuo on sitä porvari politiikkaa.
Tällä hetkellä omavastuu on viimeksi korotettu ja verottaja hyväksyy yhdensuuntaisen työmatkan 62,5 km päivä, mutta työnvartaan ottoon on taas 80 km:riä.
Miksi mainitsin porvarit, saavat kaiken veronkevennyksiin jopa vaimon ottamien työmatkavöhennyksiin joita ajaa firman kortilla tankattulla autolla.
Yrittäjät älkää tulko selittämään, olen mähnyt miten tankataan, johtajan auto toisella puolella mittaria vaimon toisella puolella, tankkauksen välissä pistooli vaihtaa lennossa toiselle puolelle.
Nämä samat vaativat ja haluavat maksaa duunarille entistä vähemmän.
Nuoret älkää menkö halpaan, eli työttömyyskassan hintoihin, koska he eivät neuvottele teidän työoloista, puhumattakaan alimasta palkkatasosta.
Ketkä maksavat työttömyys kassaan ja ovat aloittavia tai alle keskiikäisiä kusevat hyvin omiin muroihinsa.
Vältäkää Persujen jakamaa robakantaa.