Varallisuus kertyy minulle

Olen perinyt läheisiltä jotka ovat kuolleet.
Lapsettomuus on hyvin yleistä niiden ihmsten keskuudessa joita olen tuntenut tai tunnen nykyään.
Poliitikot voivat lopettaa yleistuen tai eläkkeen.
Mitään merfkitystä sillä ei ole minulle.
Elämäni tulot perustuu säästöihini ja siihen mitä perin läheisiltä ihmisisltä.
37181
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Isosta perinnöstä vähän iloa kun ei jaksa sitä kuluttaa eikä ole perillisiä, pitää keksiä joku hyväntekeväisyys kohde.

Äänestä
  • Sama tilanne minulla. Suuri varallisuus, enimmäkseen peritty, ei lapsia.
    Minua voisi verottaa paljon nykyistä enemmän eikä tuntuisi missään. Niillä rahoilla voisi auttaa köyhiä ja sairaita. Siksi aion äänestää vasemmistoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Sama tilanne minulla. Suuri varallisuus, enimmäkseen peritty, ei lapsia.
    Minua voisi verottaa paljon nykyistä enemmän eikä tuntuisi missään. Niillä rahoilla voisi auttaa köyhiä ja sairaita. Siksi aion äänestää vasemmistoa.

    Olemme vähemmistönä. Puolueet siirtää velkaongelman seuraavalle sukupolvelle. Asumistiukeni loppui mutta en valita, käytän säästöjäni.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Sama tilanne minulla. Suuri varallisuus, enimmäkseen peritty, ei lapsia.
    Minua voisi verottaa paljon nykyistä enemmän eikä tuntuisi missään. Niillä rahoilla voisi auttaa köyhiä ja sairaita. Siksi aion äänestää vasemmistoa.

    Kannattaa pyrkiä luokkataisteluun tilanteen kärjistyessä pelkkä äänestys ei riitä koska vaaleissa enemmistö on kehitysmaalaisia tuevaisuudessa

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Sama tilanne minulla. Suuri varallisuus, enimmäkseen peritty, ei lapsia.
    Minua voisi verottaa paljon nykyistä enemmän eikä tuntuisi missään. Niillä rahoilla voisi auttaa köyhiä ja sairaita. Siksi aion äänestää vasemmistoa.

    Olet järkesi menettänyt .

    Äänestä

Sijoittajat usein keräävät suurimman osan omaisuudestaan eläkeläisinä

Temppu on siinä, että nousukausi on hyvin pitkä, mikä tarkoittaa

joko aloittamista hyvin nuorena
tai elämää hyvin pitkään vanhana

Tähtään 120 ikään

1Äänestä

Sijoita saattohoitoon.

1Äänestä

Perinnöttäjä: ihminen joka antaa perinnön.
Odottaja ja ottaja: ihminen joka vastaanottaa perinnön

1Äänestä

Perintöä odottamassa…..

1Äänestä

Hyvä sinulle! Olet valinnut oikein läheisesi!
Vaimoni kanssa varauduimme jo 70- 80-lukujen vaihteessa siihen, ettemme saa mitään eläkettä vaan meidän itsemme on varauduttava eläköitymiseen 50v / 45v ikäisinä tarkoittaen pehmeää laskua. Alkuun kokonaistyöajan lyhentäminen ja täyslopetus 57 / 52v ikäisinä.
Ehdimme nauttimaan olotilasta 18 vuotta, suurimpana harrastuksena matkustelu, vaimoni sairastumisen alkuun 70v ikäisenä.
Viimeiset 7 vuotta vuoroon kuukauden jaksoja sairalassa, vuoroon
kotona.
Vuoden halvaus- ja puhekyvyttömyyskauden jälkeen menehtyminen viime toukokuun loppupuolella.
Nyt touhuan sopivan vuokra-asunnon löytämistä.
Ensimmäinen kerta elämässäni. Vuodesta 1964 alkaen olivat työnantajani hoitaneet asunnon. Muutaman vuoden jälkeen myös muuton kokonaisuudessaan molempiin päihin.

Olen käynyt katsomassa muutamia ja pari sopivaakin on löytynyt mutta rutiinit ovat vanhalle dementikolle vaikeita.

Äänestä

Olen saanut pari isoa perintöä, siirsin ne suoraan lapsilleni, heille on ne tarpeen.

Äänestä

Sain sedän kuoleman jälkeen 5000 e perintöä. En yhtään osannut odottaa. Tosin siinä vaiheessa olin jo säästänut perustarpeet, asunnon ja auton. Mutta tilille pistin, sinne se on sekoittunut. Käytän nyt vararahaa matkustamiseen.
Omat saa aikanaan periä vähän enemmän, jos en sitä ennen joudu/saa jos elän, käyttää niitä omaan hoitooni, kun ei tiedä mihin maailma on menossa. Ei sitä niin järin paljon ole.

Äänestä

Olimme tuhlareita.
Toisella perinnöllä vaimoni osti jopo merkkisen fillarin. Toisella rahoitti puolet UPOn pesukoneesta.
Ennakoimme itse tulevan tilanteen. Kahden lapsemme ollessa peruskouluiässä ostimme heidän nimiinsä kahden ruotsalaisen yhdistelmärahaston osuuksia. Aikanaan realisointi onnistui verovapaasti.
Teemme edelleen tilisiirtoja verottajan sallimissa puitteissa.
Ostimme heidän nimiinsä eteläisen Savon rantakaupungin keskustan rannassa olevan kaksion jonka vuokrasimme ja otimme itse vuokrat.
Työpaikkani johdosta se oli omassa käytössäni 6 vuotta.
Sen jälkeen tenavat myivät sen. Järkevää koska he asuivat pk-seudulla.
Käteisen käsittelyä. Unssin kultaharkkojen siirtelyä, kaksi timanttisormusta ( todistuksen mukaan aitoja ) ja jotain pienempää.

Äänestä

Hyvä sitten niin, jos perintöä saa. Mun faija pisti saadun perintönsä menemään, kun ei halunnut meille lapsilleen mitään jättää. Aloitimme sitten itsenäisesti oman perintömme keräämisen omien asuntojen muodossa. Takasimme lainoja toinen toisillemme lapsieni kanssa. Nyt on kaikilla mukavasti kertynyt varallisuutta.

Äänestä

Pörssipelaajana minun ei tarvitse tehdä töitä, vaan sen sijaan hyödyn muiden ihmisten työnteosta.

Äänestä

Shorttaat?

Äänestä

Minä taas en ole koskaan juossut rahan perässä enkä pitänyt tärkeänä "kerätä varallisuutta". Rikas elämäni on silti ollut; parisuhde kukoistaa (jo 49. vuotta), lapsiin on hyvät välit, ystäviä on ja elämän laatu muutoinkin suht kohdillaan, on paljon sellaista mitä rahalla ei saa

Oma koti on, kesämökkikin ja ne riittänevät varallisuudeksia. Kaikki jää aikoinaan lapsille.

Äänestä
  • kaksikymppisenä naimisiinmeno ja kakaroiden kanssa pelaaminen on kuitenkiin
    kauhean rasittavaa jos ne ite joutuu elättämään eikä jää aikaa
    opiskelulle

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    kaksikymppisenä naimisiinmeno ja kakaroiden kanssa pelaaminen on kuitenkiin
    kauhean rasittavaa jos ne ite joutuu elättämään eikä jää aikaa
    opiskelulle

    Asenne ratkaisee tässäkin!

    Parasta aikaa oli kun elettiin lapsiperheaikaa; rahaa ei ollut tuhlattavaksi asti mutta sitä ei edes muista kun miettiin niitä antoisia vuosia.

    Kun lapset varttuivat hankin akateemisen koulutuksen ja sain tehdä rakastamaani työtä; tämäkin ammatinvalinta muun kuin varallisuuden lisäämisen vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Koulutusta voi hankkia muttei oikein 4-kymppisellä vastavalmistuneella
    tohtorilla ole kuin joku vanhanrouvan arvo joka pääsee ostamaan
    silinterihatun ja valokuvaan perheen kanssa

    Ja tietty Väyrysellä (välitteli omista töistään) ja tuo miojalla (väitteli sukulaisistaan)

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Velaton 40 neliön yksiö lauttasaaressa merenrannalla, 2025 x60 auto, sähköpyörä. Siinä kaikki, enempää en kaipaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Koulutusta voi hankkia muttei oikein 4-kymppisellä vastavalmistuneella
    tohtorilla ole kuin joku vanhanrouvan arvo joka pääsee ostamaan
    silinterihatun ja valokuvaan perheen kanssa

    Ja tietty Väyrysellä (välitteli omista töistään) ja tuo miojalla (väitteli sukulaisistaan)

    Ahaa, eli olet luultavasti itsekin sitten koulutettu kun noin tiedät akateemisten työllisyystilanteen ja urasuunnitelmat? Vai oletko niitä joilla itsellä ei ole pätkääkään koulutusta ja sen takia et ymmärrä koulutuksen merkitystä?

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ahaa, eli olet luultavasti itsekin sitten koulutettu kun noin tiedät akateemisten työllisyystilanteen ja urasuunnitelmat? Vai oletko niitä joilla itsellä ei ole pätkääkään koulutusta ja sen takia et ymmärrä koulutuksen merkitystä?

    Kuten olen sanonut minulla on korkeampi koulutus kuin yhdelläkään
    Suomen presidentestä ja
    tähän pyrin lapsena murrosiässä lisäksi halusin rikkaaksi
    mutta se ei onnistunut jäin varakkaaksi

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Kuten olen sanonut minulla on korkeampi koulutus kuin yhdelläkään
    Suomen presidentestä ja
    tähän pyrin lapsena murrosiässä lisäksi halusin rikkaaksi
    mutta se ei onnistunut jäin varakkaaksi

    Minkäs tieteen ylitohtori olet, vertaa Kekkonen?

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Minkäs tieteen ylitohtori olet, vertaa Kekkonen?

    tohtori ei ole korkein akateeminen oppiarvo

    esim. dosentti on kaksi tohtoria
    ja meillä on monia professoreja valtionalitoksissa
    jotka eivät anomuksestakaan pääse dosentiksi
    koska eivät ole väitelleet

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Kuten olen sanonut minulla on korkeampi koulutus kuin yhdelläkään
    Suomen presidentestä ja
    tähän pyrin lapsena murrosiässä lisäksi halusin rikkaaksi
    mutta se ei onnistunut jäin varakkaaksi

    Ei ihan heti uskoisi!

    Eli olet kahden tohtorin mies.

    Suomen presidenteistä kuudella on tohtorin tutkinto, mikä edustaa korkeinta mahdollista akateemista koulutusastetta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    tohtori ei ole korkein akateeminen oppiarvo

    esim. dosentti on kaksi tohtoria
    ja meillä on monia professoreja valtionalitoksissa
    jotka eivät anomuksestakaan pääse dosentiksi
    koska eivät ole väitelleet

    Ei ole yhtään presidenteissä Dosettia.

    Äänestä

Asiat todella hyvin.
Ei mitään perseaukiisen hommia, kuten suurella osalla. Ne hamuavat toisilta. Kuten tuokin Purra persu, perintöverot ja samalla tuhoaa kaiken varallisuuden. Yritykset menevät konkursiin, toimintä loppuu ja tuotanto.
Sinne vaan keinottelijoiden, työttömien kerjäläisten jonojen jatkoksi.
Kuten vasemmistolainen tietää minne muuttaa, hautausmaalle.

Äänestä

Eläkettä ei ole mikään pakko hakea eikä yleistukea vastaanottaa, ja aina voi antaa lahjoituksena sen minkä katsoo olevan liikaa.

Äänestä

Kun tulee tarpeeksi vanhaksi pärjää ilman perintöä, pienestä eläkkeestäkin jää säästöön.

1Äänestä
  • Onko säästöt ja ns.puskuri raha sama asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Onko säästöt ja ns.puskuri raha sama asia.

    Puskuria on 2000€ koko ajan, välillä alittuu hieman, mutta eläkkeestä laitan rahan jolla tasaan. Vakiokuluerä on jalkahoito sekä hieronta, niihin kuluu 120€ kk. Tietenkin vastikeet, netti, sähkö, vesi, puhelin, ruoka.

    Äänestä

Ainoa perintö minkä koskaan olen saanut on jo 70-luvulla saamani n. 3000 markkaa vanhapiikatätini jäämistöstä. Hän oli testamentannut kaikki sisarustensa lapsille tasan. Se jääkin ainoaksi ja onnekseni minunkaan ei ole tarvinnut kerätä kenellekään.

Äänestä

työväenluokan ansaintamekanismi on perintö, lotto ja akuankka-menetelmä = jalokiviruukku sateenkaaren päässä

yleensä tili on tyhjä ja sitä voi sitten laskea vaikka excelillä tai
opetella kiinalaisen helmitaulun käytön

Äänestä

Niin minäkin perin , 16 vuotiaana ja 18 v holhouslautakunnan jäsenten avustamana kaikki laitettiin osakkeisiin. Se oli vuonna 1961.
Nyt olen lahjoittanut laina sallimaa jälkeläisille lähes 30 vuotta.

Äänestä
  • mihin ne sijoittivat rahasi 1961

    KOP PYP HOP
    Pohjola, Salama
    Enso Wärtsilä Tampella

    Raumarepola Ahlström Kymi
    Yhtyneet
    Lohjan kalkkitehdas
    Paaisten kalkkivuori
    Stockmann
    Fiskars
    huhtamäki

    Suomen soker
    Helsingin panttilainakonttori
    Säteri
    Ford (erikoisuus Helsingin pörssissä)

    mihin meni rahasi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen perinyt läheisiltä jotka ovat kuolleet.
Lapsettomuus on hyvin yleistä niiden ihmsten keskuudessa joita olen tuntenut tai tunnen nykyään.
Poliitikot voivat lopettaa yleistuen tai eläkkeen.
Mitään merfkitystä sillä ei ole minulle.
Elämäni tulot perustuu säästöihini ja siihen mitä perin läheisiltä ihmisisltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu