Millainen on hyvä yhteiskunta ja millainen ihminen on hyvä yhteiskunnan jäsen?
Itse olen aina ajatellut niin, että yksin en olisi mitään ja kuolisin nopeasti pois, se on ihan evoluutiobiologiaa ja ihmislajin peruslähtökohta. Siksi minun pitää antaa enemmän kuin saada. Jos kaikki ajattelevat näin, yhteisö on hyvä.
Yhteisön pitää olla olla hyvä ja tarjota insentiivi, jotta siihen kuuluvat antavat enemmän kuin saavat.
Näin yhteisö pitää aina huolen niistä, jotka eivät voi antaa enempää kuin saavat. Näin lapsista, vanhuksista, sairaista ja vammaisista pidetään aina huoltoa.
Miksi yhteisömme menee päin persettä tällä hetkellä näiden periaatteiden valossa?

Vastaukset 11
Vanhimmat
Vieraskielinen väestö on Suomessa nettomaksajia. Nyt olisi punakoiden, tuulipukuun verhoutuvien lihavien ja vaaleahiuksisten pottunokkien suomenkielisten aika ryhdistäytyä, että pysyy tämä Suomen hyvinvointiyhteiskunta pystyssä.
https://www.soininvaara.fi/2025/11/05/vieraskielinen-vaesto-on-suomessa-nettomaksaja/
En ole aloittajan kanssa ollenkaan eri mieltä. Vaikka muutoin ateisteja aina kiusaankin.
Mutta maailma on niin raadollinen kuin enemmistö sen haluaa olevan. Eipä sille tämmöinen tavallinen tallustaja paljon mitään voi.
"Eipä sille tämmöinen tavallinen tallustaja paljon mitään voi."
No, kuitenkin sinä ja minä voimme antaa enemmän kuin ottaa. Miten se sanonta menikään, pahan voittokulkuun riittää se, että hyvät ihmiset ovat hiljaa.
Oikeassa olet tuossa(kin).
Veli, on hienoa, että vielä on jäljellä samoin ajattelevia 😊
Sinähän et meihin samoin ajatteleviin kuulu. Ruututirkistelijä.
Teoreettinen vastaus on, että hyvä yhteiskunta on yhteiskunta, jossa mahdollisimman monella sen jäsenellä on mahdollisuus hyvään elämään. Tämä tarkoittaa oikeudenmukaista, demokraattista ja turvallista yhteiskuntaa, joka huolehtii heistä jotka eivät itse siihen kykene. Sen lisäksi sen tulisi toimia kestävästi, jotta se olisi hyvä myös tuleville sukupolville.
Pohjoismaisissa hyvinvointivaltoissa on paljon näitä piirteitä. Ehkä enemmän kuin missään muissa yhteiskunnissa.
Ei mene. Kuvittelet vain.
Lapsia toki tehdään liian vähän.
Diamond Jarred: "Suomi on maailman vähiten epäonnistunut yhteiskunta."
Moni tykkää meuhkata muuta, ja hyvyyttä on sekin että keskustelua jatkuvasti käydään..
Diamond Jarred: "Suomi on maailman vähiten epäonnistunut yhteiskunta."
Moni tykkää meuhkata muuta. Mutta hyvyyttä on sekin että keskustelua jatkuvasti käydään, vaikka vain perus suomalaisten tasollakin.
kaikki perustuu evoluutioon eilisen "häviäjät" voivat olla tämän päivän voittajia