Suomessa ei oman kansan ihmiset jotka on valtiolla ja virastoissa tee töitänsä

Erään ison eurooppalaisen yhtiön suomen toiminnot eroaa siitä että

Suomessa ei valtion asioita hoitavat välitä millään tavalla ympäristön pilaamisesta ja heillä ei ole vaatimuksia.

Suomessa voi vapaasti toimia miten haluaa ja sitä ei estetä etukäteen tai vaadita miten voi toimia, ei myöskään seurata tai estetä jälkikäteen.

Muiden maiden ihmiset kykenevät etukäteen estämään ympäristön ja maaperän ja vesistön pilaamista.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"muiden maiden" metsätkö puhtaita ???? Keski-Euroopan metsätkin ? Ei piiperö keksinyt parempaa vihreää valhetta? Näistä asioista pitäisi kaikkien puhua kiihkottomasti ja valehtelematta. Silloin uskottavuus paranisi.

Äänestä

Millä me sitten elämme? Ei se onnistu pelkällä suojelulla.

Äänestä
  • Suojelu ei tosiaan ole rahallisesti tuloja tuovaa kun maksaja puuttuu.
    Tai onhan se jossain aina ollut, muualla.
    Kehitys pyrkii tuottamaan mukavuuksina nähtävää helpotusta vaivattomuutta ja riippumattomuutta, joka onkin sinänsä mukava ajatuksena.
    Kuitenkin se hinta mikä siitä on kustannettava on hankala. Sähköä on edelleenkin tuotettava tiettyjen fysiikan lakien kautta, välillisesti joka on joko vesivoima, jossa veden liike-energia turbiineissa kääntää generaattoreita jotka tuottavat sen magneettikentän avulla sen sähkön.
    Tai kaasulla, sitten oli sitten höyry nyt se väliaine.
    Koskien vesivoima on sekin haitallista, kun veden vaatimia koskipaikkoja on muutettu säännöstelyyn ja luontainen vesitie on suljettu.
    Haitat ovat ranta-asukkaillekin tuttuja.
    Nämä esimerkkejä nykyajan mukavuuksien taustalla olevasta sähköstä.
    Ekologiasta sen verran, vesivoima on muuttanut monia jokialueita sähköntuotannon vaateiden mukaisiksi jo 1900-luvun alusta lähtien, ja tätäkin aikaisemmin.
    Vesistöjen luontainen lajisto kuihtunut ja nykyisin muistellaan vanhojen valokuvien saaliita ja aikoja.
    Metsätalous on alkanut joskus 1850 vaiheilla kun vastaavat vaiheet toteutuivat metsätalouden muuttuessa liiketoiminnaksi, laivanrakennus, myöhemmin muukin rakentaminen jatkuen nykypäivän tarpeisiin.
    Pääosin metsät olivat yksityisomistuksessa, kun omistuksen historia oli pitkä suvun sisällä.
    Myöhemmin metsiä omistivat yritykset ja yhtiöt, jotka toimivat puunjalostuksen alalla.
    Tuloksena erilaisia tuotteita, edellenkin siitä puusta.

    Kulutuksen ja kysynnän kasvu kohdistuu raaka-aineisiin, globaalisti ja paikallisesti, maa-alueet, luonnonvarat, energialähteet.
    Nyt v. 2026 siinä ovat mukana globaalit tahot jotka etsivät itselleen uusia toiminta-alueita, esim. maa-alueita, sähkön tuotantoa stabiilia toimintaympäristöä jne.

    Edelleenkin tavoite on hyötyä itse mahdollisuuksista.
    Miten nyt nykyinen alkuasukas näkee oman tilansa hyötyjen tavoittelun keskellä.
    Onko tilanne kestävä, kannatettava, hyväksyttävä ?
    Toimeentulon edellytykset ovat muuttuneet omavaraistaloudesta suuresti, luontaiset ravinto ja tarveaineiden varastot ovat kuihtuneet.
    Ne ovat siirtyneet niille entisille suurteollisuuden omistajille, osakkeiksi ja tuloiksi jatkuvan kasvun vaatimuksesta.
    Jatkuvan kasvun voi nähdä olevan kulutuksen kasvua, joka hyödyntää entisiä vaihtoehtoja ja tuo uusia tilalle.
    Niiden käyttäjien on se kustannettava, joten se mahdollisuus kohdistuu
    niille joilla on kasvavia tuloja.
    Ei siis kaikille.

    Suojelu pyrkii suojaamaan luontaisia varoja liialliselta käytöltä, ne usein eivät ole uusiutuvia, kuten kaivannaiset tai metsäalueet tai maankäyttö joka sekin toteutuu joskus kertakäyttöisinä tuloksina.

    Tulevaisuus kertoo miten tasapaino säilyy hyödyntämisen ja suojelun välisessä kädenväännössä.
    Aineeton hyödyntäminen tuottaa palveluita, jotka ovat sähköisiä ja nykyisin mahdollisia. Niistä hyötyminen on näiden uusiutuviein kulutus ja hyödyntämisvarojen tuottamista.
    SIis palvelujen, joiden välillä on kilpailua usean toimijan kesken.
    Sähköinenkin palvelu on hyödyke joka pyrkii kasvattamaan arvoaan muihin nähden.
    Siinä ei tarvitse kaataa puita, eikä suojella metsiä.
    Ainakaan aina ellei kulutuksen sisältö jotenkin muuttuisi.
    Voi olla että käänne ja tietoisuus nykyiseen virtuaaliseen todellisuuteen ei ole ikuista, ja vähemmän onkin entistä enemmän ja paremmin.
    Tiktok, ja salamauutiset jäävät arvostusta vaille.
    Aikansa kutakin, niin se lohikin saattoi todeta kun patoon törmäsi.
    AInakin mielikuvituksessaan, mistäpä sitä tietää...

    Äänestä

Mihin aloittaja unohti kaduilla ja tonteilla makoilevat joutilaat jotka toimillaan estävät muiden ihmisten työnteon ja toiminnan yhteiskunnan hyväksi? Siinä esteellä usein odottavat jopa ne virkailijat joiden toimia piipertäjä aloituksessa kaipaa. Se että joidenkin data-keskuksien töiden aloittamista ei kerrottu kuntien virkailjoille ei ole virkailjoiden vika, vaan työn tilaajien / valvojien, eli datayhtiöiden. Piipertäjät menkää kerrankin itse töihin niin saadaan verotettavaa teiltäkin jotka aina ovat ruinaamassa muilta.

Äänestä
  • Ei tuollaisista makoilijoista ole oikeisiin töihin. Pelkkä velttoilu ei miellytä työnataja joka hakee toimeen / työhön sen tekijäksi pystyvää ja osaavaa. Taustat nykyään tarkistetaan jotta kykenemättömät karsiutuu pois heti alkuun. Kyllä monesta näkee jo kättelyssä onko hänestä mihinkään. Viimeistään koeaika karsii loput.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Erään ison eurooppalaisen yhtiön suomen toiminnot eroaa siitä että

Suomessa ei valtion asioita hoitavat välitä millään tavalla ympäristön pilaamisesta ja heillä ei ole vaatimuksia.

Suomessa voi vapaasti toimia miten haluaa ja sitä ei estetä etukäteen tai vaadita miten voi toimia, ei myöskään seurata tai estetä jälkikäteen.

Muiden maiden ihmiset kykenevät etukäteen estämään ympäristön ja maaperän ja vesistön pilaamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu