On huono, en suosittele kenellekään.
Lapin sota
Anonyymi-ap
26145
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Kylläpä Ylen toimittajat ovat jaksaneet jauhaa moneen kertaan ja tuntikausia jorinaa tuosta elokuvasta. Kertoo vain Ylen huonosta ohjelmatuotannosta. Samaa asiaa monena muunkin päivänä jauhetaan tuntikausia ja vielä parina seuraavana päivänä sama. Kuka tuota jaksaa kuunnella ärsyyntymättä?
Juupa juu. Ennakkonäytösten perusteella tuntuu olevan huono leffa, itse en ainakaan mene moista roskaa katsomaan.
Hyvin on ohjattu ja näyttelijät kelvollisia,hieman yllätti että sotiminen jäi aika vähiin ja sitten alkoi se naisten saattokeikka joka kesti ja kesti.Jos pisteitä pitäisi antaa niin antaisin niitä kolme kappaletta
Kävin katsomassa ja täytyy sanoa että oli kova pettymys. Ei oikein etene ja on pitkitetty jotenkin väkisin joten en voi suositella tätä pettymystä kenellekkään.
Kävin katsomassa. Oli kyllä hyvä ja aivan huikeaa kuvausta. Hyvin erilainen sotaleffa.
Siinä huoriteltiin suomalaisnaisia koska olivat töissä saksalaisilla; kahdella oli mukula saksalaisen kanssa.
Huoriteltiin paljon niin mutta toisaalta kiroiltiin yllättävän vähän
3 tunnin elokuva. Olis ny sakemannit menneet kiireellä puolustamaan Berliiniä.
Kävin myös katsomassa. Annan 4-tähteä. Oli hienosti rakennettu pohjatarina ja mukava, kun oli kerrankin uusia kasvoja näyttelijöinä.
HUONO.
Typerysten puuhastelua kyhätä tuosta elokuva . Säälittävä aihe
Katsojia eka viikonloppuna on ollut runsaasti,saa nähdä miten jatkossa,marraskuu näyttää onko elokuva hitti vai huti
Katsoin jotain traileria kun Suomen sotilaat olivat montussa ja panssarit hyökkäsivät, mutta ne oli mallia T-36 eli ryssän vehkeitä jotka tunnettiin nimellä "sotka"?
Olipa mahtava! Louhimies on uusi suurohjaaja.
Turha oli tuntematonta sotilasta käydä katsomassa kun telkkarista jo tullut monet kerrat.
Neljä tähteä täältä. Suomen elokuvan Pelastus tänä vuonna. Muuta mielenkiintoista ei sitten ole.
Seuraavan kerran kun Jussi-pystejä jaetaan niin kyllä tämä elokuva niitä nappaa ainakin 4 kappaletta
Kertoo kyllä miten heikkoja elokuvia suomessa tehdään ja kunnon näyttelijöitä ei ole kuin muutamia.1990 alussa tuli viimeiset hyvät näyttelijät ja nykyiset uudet näyttelijät ovat aivan surkeita kun ei ole yhtään mitään karismaa
Olipa kova pettymys. Liian pitkä, 1,5 tuntia olis riittänyt ja siinäkin olis ollu liikaa.
Oli kova. Kepeästi 2020-luvun paras suomalainen leffa.
Tottakai on huono, kun oma puoli hävisi.
Kävin katsomassa ja liikutuin. Äitini suku on Lapista.
No oho. Joku kateellinen kilpailija haukkuu täällä Lapin sota -leffaa. Onpas säälittävää.
Odotin ihan erilaista testosteronista sotaleffaa, mutta tämähän oli hyvä. Vau!
Tehdään oikeasta sodasta kertova elokuva jossa ei sitten pahemmin sodita 🤣
Omaan silmääni sota leffoille tyypillisiä mokia ei näkynyt: asut ja aseistukset yms. Pääosan esittäjä oli myös sopivan nuori eikä joku 38v, joka esittää 19-vuotiasta.