Onpa mukava seurata miten Paltamo kehittyy vuosi vuodelta. Kiitos kunnanjohtajalle, kaikkea uutta tulossa. Näin pitää kuntaa kehittää, ettei jää kuolevien kuntien joukkoon.
Hyvä Paltamo!
Anonyymi-ap
30294
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Samaa mieltä.Mikäpä täällä ollessa. Kiitos kuuluu myös fiksuille päättäjille
- Paltamossa ei oo tyhjän rähisijöitä!
Samaa mieltä. Päättäjille myös kiitos.
Kiitos kiitos vaan täältä kunnan huipulta <3
Ainut miinus Paltamolle. Kylällä rannassa oli hyvä kahvio, missä kesäisin käytiin mm. kuhakunkkukilpailujen aikana. Monipuolinen kahvila, mitä ei enää Paltamossa ole. Minne hävinnyt rannasta? Enää ei kahvipaikkaa.
Se siirtyi yläjuoksulle. Soittoruokala savottaan ,siellä on hyväkahvila.
Ei ole hyvä pullatarjonta. Voi kun olisi vielä leipomo ja leipomokahvila ja lämpimät nisut.
Ootteko muuten katsoneet Eveon Hellapoliisin vierailun Paltamossa, löytyy youtubesta. Hieno tunnin mittainen mainosvideo Paltamosta. Hyvin tehty. Naapurikunnissa ovat kateudesta vihreinä.
Ja Oulujärvi leader auttaa vaarankyläläisiä suomalaisten veronmaksajien rahoilla jos ei ole enää hiihtohissejä mitä myydä.
Pitikö pilata tämäkin ketju
Hyvä Paltamon kunta, rakennuttaa uuden kerrostalon!
- keskeiselle paikalle Oulujärvinäkymillä
- komeasti 4-kerroksinen
- asfaltoituna ympäriinsä
- - pysyy ympäristö siistinä
Komea on!
https://yle.fi/a/74-20217227
Varma vetovoimatekijä sellutehtaan ja datakeskuksen työntekijöitä houkutelleessa.
Hyvä, hyvä, hyväää!
No niitä kestää outella.
Kun vaan Kontiomäkeen saataisiin kauppa tai elintarvikekioski, niin olisi vetovoimainen kylä, lähellä Kajaania ja Paltamoa. Nyt paljon asukkaissa lapsiperheitä mikä plussaa kylälle. Palvelut lisääntyisivät kaupan myötä.
Eikö se suunnitelmissa oleva pyörätie Nesteelle riitäkkään ??
Juottola tänne tarvitaan. Ne kaksi lapsiperhettä voi muuttaa Kajaaniin.
Kontiomäellä asuu myös vanhusväestöä. Heille kauppa tai elintarvikekioski olisi tarpeen. Ei tarvitsisi kyytiä tilata. No hyvä se pyörätie kuitenkin, nuoremmat pääsee turvallisesti Nesteelle, ei tarvi Viitostien vierusta ajaa.
No nyt. Voit muuttaa ihan vapaasti kuntiin, joissa juottola. Ennen sitä, otahan selvää Kontiomäen asukkaista. Lapsiperheitä tilastojen mukaan enemmän kuin monessa muussa Kainuun kylässä.
No miksi Kontiomäessä ei ole kauppaa?
Kontiomäen Nesteen yhteydessä on kauppa muutaman kilometrin päässä.
Sehän tuntuu olevan liian kaukana.
Nuorille rakennettu Pumptrack-rata. Aivan ihana katella,kun pikkunaskalkalit mennä huristaa silmät kiiluen. Hyvä investointi ! Kiitos!
Miten se on hyvä investointi?
Hyvä investointi on/olisi teräksiset suojaverkot ko. kerrostalon parvekkeille.
Sinulle se ei kelpaa mikään. Ehdotappa nyt itse asioita jotka toteutuvat ja tuovat tullessaan eloa ja iloa kylälle. Haukkua napsia kyllä osaat mutta muutappa se päinvastaiseen tekemiseen. Tiedä vaikka yllättyisit itsekin.
Yksi ongelma Paltamolla on ja ne ovat kuntalaiset. Vuosisatoja on nuohottu pienen piirin kesken toisiaan ja lopputuloksena on saunassa syntyneitä kierosilmäisiä kyttyräselkiä, joille alkoholikin on ongelma.
Olet oikeassa. Paltamon kauhein ongelma on mainittu. Me olemme kauheita omituisia ja siihen on totuttava. Kyttyräselkä on kyllä kaunis termi.
Kyllä se ongelma on se kunnantalon pienpiiri joka päättää paltamon asiat ja muut päättäjät vaan myötäilee päätöksiä.
Kunnan hallintosääntöihin kirjataan vähän väliä lisää valtaa kunnanjohtajalle päättää asiat ettei tarvi edes kysellä muilta päättäjiltä. Kuntalaisille annetaan välillä liian optimistinen tilanne tulevaisuudesta ja luullaan että vuoden päästä tapahtuu ihmeitä. Vaikka todellisuudeessa itsekkin tietävät että mitään oikeasti hyödyllistä ei tapahdu moneen vuoteen. Nytkin nämä rakenteilla ja rakennetut hankeet ei ois mahdollita ilman ulkopuolista rahoitusta kun kunnalla on tyhjät taskut.
Minä olen tyytyväinen. Hyvä että on tietoa ja taitoa hakea rahoitusta hankkeisiin..( ja pikkusen omaa rahaa alkakajaisiksi ) . Tämä jatkoon!
Tottakait ilmanen raha maalimalta pois.
Muutapa ammattitaitoa ei olekkaan ku avustuksia hakea.
Näyttää meidänkin suku asustelleen siellä joskus muinoin ainakin jos kattelee kirkonkirjoja.
Ens kesänä toteutuu vihdoinkin Pride-marssi, Kuhakunkun aikaan marssivat siitä karnevaalialueen ohitse. On mahdollista, että siihen kyläkeskuksen osalle Puolangantielle tulee jossain vaiheessa alastomia pallomahaukkojakin istuskelemaan.