Kävelin tuossa järvenrannassa ja katselin, kun pinnassa kellutteli jotain vihreää levää. Tuskin sinilevää kuitenkaan tähän aikaan vuodesta? Siitä sain sitten kimmokkeen tulla täältä kysymään, että haluaisitko olla levälautta ja viettää äärimmäisen yksinkertaista ja ennalta määrättyä elämää jollain järvenselällä? Päivästä toiseen olist vaan ja killutteliset vedessä muiden levien kanssa tekemättä mitää, kunhan vaan olisit ja noudattaisit luonnon kiertokulkua vailla stressiä ja murheita! Välillä joku lintu tai kala kävis polskattamassa ja siinä kaikki 🤷♀️
Haluaisitko olla levä?
Anonyymi-ap
1281
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Haluaisin! Se olis mun unelma!
Levällä ei ole aivoja, eikä se ole tietoinen olemassaolostaan. Ei voi siten myöskään tuntea mitään tunteita.
Oletko varma, että itselläsi on aivot ja olet tietoinen olemassaolostasi?
Levä kuin Levänen, leväperäinen.
Ei, en haluaisi sillä olen aikaisemmissa olomuodoissani ollut myös levä sekä myös ulpukka. Kovin oli karseata sen aikaiset elämäni kun oli jatkuvasti vilu ja Aurinko lämmitti vain vähän ollessani alkeellinen elämän ilmentymän olomuoto. Persuille kyllä sopisi elää vaikkapa tuhat elämänkiertoa levänä niin oppisivat tuntemaan mitä on karu elämä.
Haluaisin olla sieni. Kerääjät hivelisi tattiani, eli sukukalleuksiani. Oikeasti olisin valtava ja verkostoitunut globaalisti.
Yksikään metsä ei tulisi toimeen ilman minua. Harva tulee myös ajateltua sitä, että ilman yksisoluista kasviplanktonia maapallolla loppuu happi ja ravinto. Ihan kaikilta. Sademetsät ovat pienempi osa maapallon keuhkoista.
>Simiti<
>Simiti<
Sienethän ovat kuolemattomia, kuten tietoviisaat ovat todenneet. Sienet ilmaantuivat jo aikojen alussa jolloin Lättymaa syntyi ja kaasukehä oli metaania, hiilidioksiidia, typpeä, vesihöyryä sun muuta haitallista kaasua täynnä. Sieniä tarvitaan leivän valmistuksessa sekä oolyen panohommissa ja eikös nuista ole tarvetta myös lääketeollisuudessakin sekä taistelukaasujen torjunnassa. Sienet ovat elossa vielä senkin jälkeen kun Aurinko on nielaissut Lättymaan sisäänsä.
Voikohan rakkolevää eli haurua paukutella samoin kuin kuplamuovia.
Vilma
Vastaus: rakkolevä
Kuplamuovi on kaikkien suosikki ihan vauvasta mummoon ja vaariin. Lemmikit siitä vasta tykkääkin. Tai no akvaariokalat taitaa olla poikkeus.
>Simiti<
Joo. Aattelin jättää akvaariot rauhaan.
Vilma
Toisaalta, kuplamuovi on myrkkyä niin leville sienille kuin kaikelle muullekin elävälle pitkässä juoksussa...
Paree olla rakkolevää kuin paukkumuovi. Luomua.
Vilma