Ylioppilaiden villit miekkarit Ranskassa ja samaan aikaan Italiassa?!

Vai mitä koululaisia ne nyt onkaan valtamedian mukaan.

Koululaiset, tai ylioppilaat ei kyllä lähtisi riehumaan kaduille jonkun opiskeluihin liittyvän asian takia, eikä kouluaiheiset miekkarit ole mitään riehumista koskaan olleetkaan, eikä edes nyt vaikka valemedia niin väittää?

Näinhän sen jo uutis videomateriaalia, että Ranska on nyt kuin sisällissodan jäljiltä. Pikkasen no ois koululaisilla lähtenyt mopo neulomaan johon en kyllä usko, siis keulimaan!
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei ole ensimmäinen kerta kun opiskelijat Euroopassa mellakoi.

Se on ollut tässä aina välillä tapana, myös muualla.

Suomessa sitä ei ymmärretä koska kaikki on niin saamattomia nahjuksia etteivät tee tuollaista koska miettivät että "joku tuttu näkee, ja mä häpeän".

Äänestä

Tuosta Ranskasta, ei ole varsinaisesti selvää oikeasti kuka olisi aloittanut siellä riehunnan.

Se kun voi olla kuka tahansa alkuperäiseen "liikkeeseen" kuulumaton anarkistijoukko; ei siis "vasemmisto", vaan kenties "oikeisto", tai ihan "venäjä" jne.

Vihtoehtoja on rajaton määrä.

Muistutukseksi se Saksassa tapahtunut kuuluisa valtiontalon poltto joka pistettiin "kommarien" piikkiin vaikka polttamassa olikin Natsit.

Ja kaikki tietää seuraukset, Natsit sai vaaleissa murskavoiton, pystytti keskitysleirit yms.

Historialla on tapana toistaa itseään.

Äänestä
  • Oma vastaukseni, jossa olikin kaikki oleellinen tieto Euroopan vallankumousten lähihistoriasta ja toimijoista niiden takana, poistettiin, mutta tämä suomalaisen vassarin väite, että takana olisikin Ranskan natsit, polttamassa Ranskan omaa historiaa (ei aivan kansallismielistä toimintaa), tämä johdatteleva väite sai jäädä.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Oma vastaukseni, jossa olikin kaikki oleellinen tieto Euroopan vallankumousten lähihistoriasta ja toimijoista niiden takana, poistettiin, mutta tämä suomalaisen vassarin väite, että takana olisikin Ranskan natsit, polttamassa Ranskan omaa historiaa (ei aivan kansallismielistä toimintaa), tämä johdatteleva väite sai jäädä.

    Näin on todistettu, että Suomi tukee Ranskaa polttavia punamusta-anarkisteja (Suomessa marxilaisjohtoiset marinistidemarit ja kommunistit) ja sensuroi historian tiedot näiden aiemmista toimista Euroopassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Oma vastaukseni, jossa olikin kaikki oleellinen tieto Euroopan vallankumousten lähihistoriasta ja toimijoista niiden takana, poistettiin, mutta tämä suomalaisen vassarin väite, että takana olisikin Ranskan natsit, polttamassa Ranskan omaa historiaa (ei aivan kansallismielistä toimintaa), tämä johdatteleva väite sai jäädä.

    Sori, mä äänestän aina Kokoomusta.

    Sä sen sijaan kuulostat ihan Saksan kansalta vuonna 1933.

    Äänestä

Aika ruskettuneita useimmat mielenosoittajat ovat ja vanhempia kuin lukioikäiset. Naaman peittäinen ei estä ihonvärin näkemistä. Palestiinan, Algerian sekä sirppi- ja vasaralippuja heilutellaan. Joku yksittäinen Ranskan lippu on kyllä bongattu. Totaalista tuhoa ovat tehneet ja tuhanteen kauppaan on isketty. Mitä ei ole varastettu, on heitelty pitkin lattioita.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vai mitä koululaisia ne nyt onkaan valtamedian mukaan.

Koululaiset, tai ylioppilaat ei kyllä lähtisi riehumaan kaduille jonkun opiskeluihin liittyvän asian takia, eikä kouluaiheiset miekkarit ole mitään riehumista koskaan olleetkaan, eikä edes nyt vaikka valemedia niin väittää?

Näinhän sen jo uutis videomateriaalia, että Ranska on nyt kuin sisällissodan jäljiltä. Pikkasen no ois koululaisilla lähtenyt mopo neulomaan johon en kyllä usko, siis keulimaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu