Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Se hetki, kun yhteissaunan ovi aukesi väärään aikaan

Moi.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan tänne. Haluan jakaa teille erään hiljattain tapahtuneen lyhyen kohtauksen, joka herätti minussa aivan uudenlaisen, kihelmöivän eroottisen jännityksen.

Olen viisissäkymmenissä oleva mies, ja tämä tapahtui taloyhtiömme saunassa. Sauna on sellainen kellarikerroksessa sijaitseva betoniseinäisen pukuhuoneen ja kahden pesuhuoneen saunatila, jossa on keskellä yhteinen löylyhuone kahdella ovella.

Olin omalla keskiviikkoillan saunavuorollani ja löylyjen välissä istuin lauteilla nauttimassa omasta rauhastani. Aikaa oli vielä runsaasti löylyvuoron loppumiseen. No, yksin lauteilla siinä hetkessä, kuumuus ja kehon sekä mielen rentous teki tehtävänsä. Minulle alkoi paisua voimakas erektio.

Tässähän ei ole mitään erityisen yllättävää eikä kiellettyä. Luonto teki tehtäväänsä. Hengittelin siis syvään ja nautiskelin erektiosta penistä huojuttelemalla ja välillä hieromalla vartta hiljaisella tahdilla. Hieromaöljyä litkutellen voimistin pikkuhiljaa erektiota kunnes suonet jo pullottivat peniksen varressa. Tummanpunaiseksi paisunut pää alkoi jo olla kosketusherkkä. Oli se hetki, kun siirrytään pesuhuoneeseen pois löylytiloista.

Siinä sivukorvalla kuulin ääniä ja huomasin, että toiseen pesutilaan syttyi valo, kuului askelten ääni. Tunnelma tietysti häiriintyi mutta olihin tuota löylyaikaa vielä jäljellä.

Sitten tapahtui jotain odottamatonta: saunan ovi aukesi. Ovensuussa seisoo viereisessä rapussa asuva, suurin piirtein ikäiseni nainen, mutta vaatteet päällä.

Hän oli selvästi tullut tarkistamaan saunavuoroja tai tehnyt sekaannuksen ajoituksessa. Tilanne oli sekunnissa täysin alaston – kirjaimellisesti.

Olin melkein pudota lauteilta yllätyksestä. En tajunnut reagoida mitenkään.

Mutta se mitä seuraavaksi tapahtui, se yllätti minut täysin. Normaalisti kai ihmiset pelästyvät ja paiskaavat oven kiinni, mutta tässä tilanteessa kävikin toisin.

Nainen pysähtyi ja tuijotti suoraan minua ja erektiotani.

Hän päästi suustaan vain hiljaisen "ohhoh". Se ei ollut vihainen tai pelästynyt huudahdus, vaan sanoisinko enemmän kuin eroottinen huokaus. Jäi siihen vielä hetkeksi seisomaan ja katsomaan minua, ennen kuin sulki oven hitaasti perässään. Mitään muuta ei sanottu, mutta se sanaton lataus ja jännite oli minusta käsinkosketeltavaa.

En olisi ikinä uskonut, että täysin vieraan, kiihottuneen miehen näkeminen voisi herättää aikuisessa naisessa näin voimakkaan ja avoimen visuaalisen kiinnostuksen. Se vahingossa itsensä paljastamisen ja toisen nälkäisen katseen alla olemisen tunne oli jotain uskomattoman kiihottavaa, mikä vaivaa mieltäni vieläkin.

Onko muilla kokemuksia vastaavista arjen yllättävistä kohtaamisista, joissa vahinko muuttuukin molemminpuoliseksi jännitykseksi?
4696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Voisit laajentaa tuon vaikka novelliksi.

Äänestä

Olisit sanonut, että käy vaan peremmälle.

Äänestä

Vaimolleni oli tullut yllättävä tilanne kerran kun oli mennyt töihin. Miespuolinen työkaverinsa oli tullut samaan aamuvuoroon ja vaimo oli huomannut miehen seisokin kun mielellä oli ollut löysät housut jalassa. Oli kysynyt mieheltä että pitäiskö sinun tehdä tuolle jotain ennenkuin aloitat työt? Mies oli sanonut että vai teetkö sinä?
Vaimo oli yllättynyt tuosta kommentista mutta kun ei ollut kovin paljoa aikaa kun piti alkaa töihin, niin oli sanonut miehelle että mennään pesutiloihin.
Vaimoni oli siellä laskenut miehen housut ja alkanut runkata miehen kalpa... eikä ollut mennyt kauan kun mies oli saanut orgasmin.
Mies oli kiitellyt ja ehdottanut uusintaa, vaimo sanonut että katsotaan...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Moi.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan tänne. Haluan jakaa teille erään hiljattain tapahtuneen lyhyen kohtauksen, joka herätti minussa aivan uudenlaisen, kihelmöivän eroottisen jännityksen.

Olen viisissäkymmenissä oleva mies, ja tämä tapahtui taloyhtiömme saunassa. Sauna on sellainen kellarikerroksessa sijaitseva betoniseinäisen pukuhuoneen ja kahden pesuhuoneen saunatila, jossa on keskellä yhteinen löylyhuone kahdella ovella.

Olin omalla keskiviikkoillan saunavuorollani ja löylyjen välissä istuin lauteilla nauttimassa omasta rauhastani. Aikaa oli vielä runsaasti löylyvuoron loppumiseen. No, yksin lauteilla siinä hetkessä, kuumuus ja kehon sekä mielen rentous teki tehtävänsä. Minulle alkoi paisua voimakas erektio.

Tässähän ei ole mitään erityisen yllättävää eikä kiellettyä. Luonto teki tehtäväänsä. Hengittelin siis syvään ja nautiskelin erektiosta penistä huojuttelemalla ja välillä hieromalla vartta hiljaisella tahdilla. Hieromaöljyä litkutellen voimistin pikkuhiljaa erektiota kunnes suonet jo pullottivat peniksen varressa. Tummanpunaiseksi paisunut pää alkoi jo olla kosketusherkkä. Oli se hetki, kun siirrytään pesuhuoneeseen pois löylytiloista.

Siinä sivukorvalla kuulin ääniä ja huomasin, että toiseen pesutilaan syttyi valo, kuului askelten ääni. Tunnelma tietysti häiriintyi mutta olihin tuota löylyaikaa vielä jäljellä.

Sitten tapahtui jotain odottamatonta: saunan ovi aukesi. Ovensuussa seisoo viereisessä rapussa asuva, suurin piirtein ikäiseni nainen, mutta vaatteet päällä.

Hän oli selvästi tullut tarkistamaan saunavuoroja tai tehnyt sekaannuksen ajoituksessa. Tilanne oli sekunnissa täysin alaston – kirjaimellisesti.

Olin melkein pudota lauteilta yllätyksestä. En tajunnut reagoida mitenkään.

Mutta se mitä seuraavaksi tapahtui, se yllätti minut täysin. Normaalisti kai ihmiset pelästyvät ja paiskaavat oven kiinni, mutta tässä tilanteessa kävikin toisin.

Nainen pysähtyi ja tuijotti suoraan minua ja erektiotani.

Hän päästi suustaan vain hiljaisen "ohhoh". Se ei ollut vihainen tai pelästynyt huudahdus, vaan sanoisinko enemmän kuin eroottinen huokaus. Jäi siihen vielä hetkeksi seisomaan ja katsomaan minua, ennen kuin sulki oven hitaasti perässään. Mitään muuta ei sanottu, mutta se sanaton lataus ja jännite oli minusta käsinkosketeltavaa.

En olisi ikinä uskonut, että täysin vieraan, kiihottuneen miehen näkeminen voisi herättää aikuisessa naisessa näin voimakkaan ja avoimen visuaalisen kiinnostuksen. Se vahingossa itsensä paljastamisen ja toisen nälkäisen katseen alla olemisen tunne oli jotain uskomattoman kiihottavaa, mikä vaivaa mieltäni vieläkin.

Onko muilla kokemuksia vastaavista arjen yllättävistä kohtaamisista, joissa vahinko muuttuukin molemminpuoliseksi jännitykseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu