Keskustellaan täälläkin

Suussa on sanomattomia sanoja ja puhumattomia salaisuuksia.
Salaisuudet säilutän itselläni, mutta puhumattomia asioita on paljon. Yksin eläen ja asuen on pakko puhua yksin, mutta ei voi jakaa mitään, kukaan ei ole vastaamassa.

Jos puhun Sinulle, oletko kuuleva, vai kieltävä korva muiden , outojen ja uusien ihmisten ajatusten jakamisessaja kuuntelemisessa?

Minulla on paljon kerottavaa, ja kuuntelen mielelläni mitä Sinulla olisi kerottavana minulle, ja meille palstan yksinäisille vanhoille. Olen kuulolla, mutta en loukkaannu, jos et halua olla nettiystävänä tuntemattomalle aloituksen tekijälle.
25179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Huomenta! Onpas mukavaa tällainen kutsuva aloitus. Ei tyrkyttyvä eikä torjuva.
Vähän kankea on ajatusteni juoksu nyt katkonaisten yöunien jäljiltä.
Keitän kohta uudet kahvit josko sitten "kielenkantamat alkaisi laulamaan", kuten äitini tapasi sanoa puheliaista ihmisistä tai joskus puheripulin osuessa.
Olipas siinä mielikuvia puheen ulostulosta.

Onko Sinulla aloittaja joku tietty aihe nyt tänä aamuna mielen päällä, jonka haluaisit jakaa ja siitä keskustella?

Minäpä kiehautan nyt ne kahvit ja palaan sitten toivottavasti kirkkaimmin ajatuksin.
Toivottavasti kanssakirjoittajia muitakin löytyy ajatusten vaihtoon.

1Äänestä
  • Lehtien uutisissa näkyy jälleen levottomuuksia ja rauhattomuutta. Meillä taitaa olla poikkeuksellisen rauhallista, yleistä tilannetta arvioiden.
    Tänään onnistuin hetken ajan näkemään telkkarista ohjelmaa: Karin suomalaiset. Parasta piilohuumoria ja iskevää satiiria osasi Kari Suomalainen piirustuksiinsa. lisätä. Hyviä lausahduksia ja mielipiteitä joista harvalla on pahaa sanottavaa. Hänen kaltaistaan ei nyt ole nähtävissä. Kiva kun ajoittain esitetään noita vanhoja tosiin perustuvia tarinoita.
    Meillä monta merkittävää persoonaa tuolta -70,-80 lukujen vaiheilta, tavallisia tarinoita, ilman sensaatioita.

    Kuinka innokkaasti seuraatte nykyisiä televisio ohjelmia, ja millaiset aiheet yleisimmin ihmisiä kiinnostaa, kunvaikuttaa, että monia aikuisille esitettäviä ohjelmiaon tehty "lapsille", kaikkine lapsellisuuksineen. Olihan niitä ennenkin, mutta asiaakin oli hupailujen ohessa.
    Harrastuksista olisi kiva jutella.
    Eri tyyppisiä käsitöitä, maton tuffaiúksesta liinan virkkaamiseen. Naapurinkin ikkunassa on komea, itse virkattu verho.
    Niiden arvostus on alamaissa. Tekevät kauniista liihoista betonimassalla kukkaruukkuja pihalle.

    Millaisia ajatusia, osisi herätellä, kunhan jotain mielen päällä oli noista sanomistani.
    Ilta hämärtyy ja sanaristikkolehti odottaa kynäilijää.

    Äänestä

Muuten hyvä, mutta mun puhumattomat salaisuudet eivät sijaitse suussa. Jossain aivojen ja mielen mutkassa on kyllä paljon roinaa, joka ei toivottavasti jonain päivänä yllätä - ehkä itseäkin - mutta varsinkin läheisimpiä omaisia.

1Äänestä
  • Ettet vain ajattele testamentin tekoa kodittomille kissoille läheisten sijaan??

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ettet vain ajattele testamentin tekoa kodittomille kissoille läheisten sijaan??

    Sait sitten sanottua edelliselle. Piruilua, toisella aloittajalle ja sinulla sen sanoneelle.
    Kumpikaan ei ollut aloittaja.

    Minä tein aloituksen, ihan hyvässä mielessä.
    Tuntuu aika ajoin niin tyhjältä.
    Seinät huutavat tyhjyyttä ja ikkunoiden takana on tyhjyys.

    Nyt heräsin painajaiseen.
    Olin ajanut autolla jonnekkin kaupan luo, joka annettiin lähi osoitteeksi paikkaan jonne olin menossa. Ainoa luvallinen parkkeeraus, vaikka maaseutua ja maatila oli kohteeni.

    Siellä odotti tilan omistajapari, ja heidän tyttärensä, jonka aviomiehen olin aiemmin tavannut julkisessa tilaisuudessa. Hän tuli kiittämään esityksestäni.
    Nyt seurustelimme pariskunnat ja minä, kunnes vanha isäntä kertoi, että vävyn on soudettava järven yli Helsinkiin, hakemaan jotain tärkeää osaa tilan koneeseen. (Ajettava ruohonleikkuri)

    Vallitsi kova tuuli, vesi ryöppysi lähi rantaan ja talon nurkissa humisi. Isäntä pyysi minua käyttämään vävyä autolla osan hakemisessa, koska heoillä ei itsellään ollut autoa, ja olisi pitänyt pitkälle mtkalle tilata taksi.
    Kehittyipä kaikkea mahdollista ja heräsin onneksi ennen Helsingin reissua.
    - -
    Puhuttaisko unista?
    Saa puhua ne salaisimmatkin asiat, kun sanoo, että sehän olikin vain uni!

    Mukavaa loppu "yätä," yritän päästä siihen ihanaan uneen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ettet vain ajattele testamentin tekoa kodittomille kissoille läheisten sijaan??

    En enää, vaikka joskus kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    En enää, vaikka joskus kyllä.

    anna rahasi sinua hoitaville , meidänkin naapuri maksoi aina kun me hoidettiin ja käytiin kaupassa.
    Hän jo aivan terveenä aloitti suhteen, halusi mieluummin lenkkeillä kuin käydä kaupassa,

    oli monta muutakin, jotka antoi kaupankäynnistä suklaalevyjä ja kahvipaketin, heidän kauppa-avutukset loppuivat 1 aj 2 kertaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    anna rahasi sinua hoitaville , meidänkin naapuri maksoi aina kun me hoidettiin ja käytiin kaupassa.
    Hän jo aivan terveenä aloitti suhteen, halusi mieluummin lenkkeillä kuin käydä kaupassa,

    oli monta muutakin, jotka antoi kaupankäynnistä suklaalevyjä ja kahvipaketin, heidän kauppa-avutukset loppuivat 1 aj 2 kertaan.

    Mitä horiset? Suklaalevy ja kahvipaketti ovat aivan eri asioita kuin omaisuuden testamenttaaminen.

    Äänestä

  • Mielenkiintoista, etenkin nuo puhumattomat salaisuudet. Eikös ole sama paljastaa ne jo nyt js täällä ihan noin niin kuin harjoituksen vuoksi. Sitten kun ne suville paljadtuu voi olla ettet enää joko a, ymmärrä tai älyä hävetä, b et ole enää näkemässä suvun realtioita jotes: annas tulla.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ettet vain ajattele testamentin tekoa kodittomille kissoille läheisten sijaan??

    Ei testamentteja millekään järjestölle. Olette niin lapsellisia ja tietämåttömiä pahuudesta. Suora lahjoitus kotimaiselle tarvitsevalle.
    On elänyt huonon elämä jos kuvittelee tieteelle rahan kylvön olevan arvostettua. Huijarit ja vale tieteilijät tykkäät. Joku hupsu omi antanut rahansa yliopistolle. Mikä luuseri ja tyhjä tyhmä pää.
    Suomessa on liikaa rahaa vähä älysillä.
    Ette te ikuista elämää saa lohkoille antamalla.
    Uskonnot ja kirkko lahkot ei teitä aura vaan päinvastoin kertoo kehityymättönyydestä ihmisenä.

    Äänestä

Eipä taida enää mitkään aloitukset saada tuulta siipien alle.
Poissa on aika, kun täällä oli vilkkaita keskusteluketjuja.
Aurinkoinen päivä saa minut huomaansa.

Äänestä
  • Istui kolme ja puli tuntia osottamassa pientä huoltotoimenpidettä autoliikkeessä.
    Arvaa harmittiko?
    Ja ulkona oli niin helvetillinen tuuli, että meinasi viedä hiuksekin pääatä.
    Eipä paljon sanailuta, mutta ootahan aamuun.

    Kas, aamulypsyn aikaan kaikki on helppoa.

    Äänestä

Ei taida olla lypsäjä hereillä,

mutta mitä siitä, kai tämän ovi on auki kaikille?

Luulin yöllä kuolevani.
Oli niin kauheita suonenvetokouristuksia, että jaloistakin meni kaikki voimat.
Voitelin Mgnesiumvoiteella sääret, säin magn. kaksi kappaletta, söin Banaainpuolikkaan kaliumin puutteeseen, ja kaksi palaa silliä.
Lopulta hain Ruokasoodaam sekoitin lusikallisen lasilliseen vettä, join sen ja kappas vain..

Kouristukset eivät enää aamuyöllä vaivanneet, mutta untakaan ei kyllä tullut.
Olen katsellut Areenalta vanhoja ohjelmia ja pelannut pasianssia ihna oikeilla korteilla, olohuoneen pöydällä.

Miten Sinun yösi?

Äänestä
  • Hunosti ,

    Äänestä

  • Hirrrveä määrä kaikenlaista. Silloin, kun itselläni vielä oli suonenvetoja, pistin merisuolarakeen kielen alle ja se oli siinä; helpotus. Nyt ei ole onneksi ollut pitkään aikaan lihaskramppeja, kun otan / käytän magneesiumia säännöllisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Hirrrveä määrä kaikenlaista. Silloin, kun itselläni vielä oli suonenvetoja, pistin merisuolarakeen kielen alle ja se oli siinä; helpotus. Nyt ei ole onneksi ollut pitkään aikaan lihaskramppeja, kun otan / käytän magneesiumia säännöllisesti.

    kramppeihin on on hyvä ohje;
    ota sillipala, ei väliä sipuli-, vai sinappi-
    juo vuorokaudessa vettä/nesteitä noin 1,5 litraa
    Magnesium on tärkeä

    jalkojen iltakylpy; magnesium jauhetta lämpöiseen veteen, haudo jalkoja ennen mukkumaan menoa, tai voitele magnesium voiteella kireitä lihaksiasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    kramppeihin on on hyvä ohje;
    ota sillipala, ei väliä sipuli-, vai sinappi-
    juo vuorokaudessa vettä/nesteitä noin 1,5 litraa
    Magnesium on tärkeä

    jalkojen iltakylpy; magnesium jauhetta lämpöiseen veteen, haudo jalkoja ennen mukkumaan menoa, tai voitele magnesium voiteella kireitä lihaksiasi.

    En syö yöllä.

    Äänestä

Puhutaan, mutta nyt olen tässä pöytäni äärellä ypö yksin.
Karaataajat ovat aamukahvilla huoltiksen baarissa, parantavat siellä maailmaa.
Tai luulevatko parantavansa, kuten moni täälläkin aika ajoin.

Äänestä

Keskustellaan, mutta nyt olen tässä pöytäni äärellä ypö yksin.
Kraatajat istuvat huoltiksen baarissa parantamassa maailmaa,
Luulevat parantavansa, vai?
Niin täälläkin, moni uskooo parantavansa maailmaa ja taitaakin vain luulla parantavansa.
Ihan kuin nuo ukot aamupalverissaan.

Äänestä
  • jaa, palvelin julkistikin sitten molemmat.
    Sopii minulle, asia ei muuttunut.

    Äänestä

Kaliumin puute se on joka jalan lihaksia saa kramppaamaan.
Lihakset ne on mitkä kramppaa. Se aiheuttaa suoniinkin krampin tunteen.

Äänestä
  • Kukin puhuu omalla suullaan!
    Ja totuuskin on jossain, mutta onko juuri sinun totuutesi?

    Äänestä

Yö antaa tummia ajatuksia, sanoi romaanipoika, joka yllätettiin murtautumisesta kaupan ikkunan kaiutta liikkeeseen sisään. Onko tumma ajatus tuollainen, kysyi poliisi ja poika vastasi, että meidän rodulla se on sitä.

En tuotakaan usko.
Minulla ei vät ajatukset ole tummia, mutta älykello on yöllä pimeä ja haluan tietää mitä kello on, kun herään kesken unien ja huoneessa on säkkipimeää.

Nyt pidän yhden lampun palamassa, ettei tapahdu kompastumisia ja kaatumisia. Kuivat silmätkin kirvelivät ja laitoin niihinkin tippoja, kun nyt olen taas vsalvonut, kun nukuin 19,00 peiton alle menoni jälkeen sellaisen 2,5 tuntia.
Pitääkö lirauttaa pieni kupillinen kahvia, yleensä nukahdan sen jälkeen, mutta kahvikaan ei ole terveysjuomaa.

Voi hyvä Luoja noita ihmisten huolia ja mielenosoituksia.
Onneksi asuinalueeni on rauhallista, yhtenä päivänä asuinkagullani näin kolme kertaa poliisiauton lipuvan hiljalleen, sitten samana päivänä Tullin auto kaksi kertaa ja Rajavartijatkin kerran.
Olsikohan ollut jotain häiriöitä rajalla?

Äänestä
  • Kuinkahan moni on kuuhullu, eli valvoo täydenkuun aikana?

    Ei se kaikilta unta vie, ainakin itse nukun jos uni tulee, oli kuutamo, tai ei.
    Pimeää pelkää moni, ja taitaa olla perua lapsena koetusta pelosta.
    tulivat ajatuksiin, kun kuulin pimeässä koetusta pelosta aamulla ja toinen kertoi valvomeensa kun oli niin iso kuu.

    Sanontoja ja sanalaskuja.
    tallennettuja.

    Ei kuume sillä lähde, että mittari rikotaan.

    Sitä haukutaan jota ei tunneta vaikka luullaan.

    Kiitoksia viis, antakoot rikkaammat kuus.

    Kyllä kissani kalan söis, vaan ei kastelis kynsiänsä.

    Kaikki kunnian ottais, jos joku työt tekis.

    Huomenna lisää!

    Äänestä

persut kommentoi vuosia vanhoja aloituksia.

Politiikkako onkin tärkeintä hourivien vahuusten hoidettava asia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suussa on sanomattomia sanoja ja puhumattomia salaisuuksia.
Salaisuudet säilutän itselläni, mutta puhumattomia asioita on paljon. Yksin eläen ja asuen on pakko puhua yksin, mutta ei voi jakaa mitään, kukaan ei ole vastaamassa.

Jos puhun Sinulle, oletko kuuleva, vai kieltävä korva muiden , outojen ja uusien ihmisten ajatusten jakamisessaja kuuntelemisessa?

Minulla on paljon kerottavaa, ja kuuntelen mielelläni mitä Sinulla olisi kerottavana minulle, ja meille palstan yksinäisille vanhoille. Olen kuulolla, mutta en loukkaannu, jos et halua olla nettiystävänä tuntemattomalle aloituksen tekijälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu