Aurinko paistoi armottomasti Jerusalemin pölyisille kaduille, kun kaupungin portilla koettiin jotain sellaista, mitä muinaiset kirjurit olivat varoneet kirjaamasta edes salaisiin papyruksiinsa.
Keskellä vilkasta toria seisoi valtava, vihreä ja kyynelillä itseään kestävöivä Niilin krokotiili, joka oli ilmeisesti luikertellut paikalle suoraan faaraoiden mailta asti. Matelija aukaisi massiivisen kitansa, mutta ei suinkaan hyökätäkseen kenenkään kimppuun, vaan sen vieressä seissyt mies – itse Juudas Iskariot – ojensi sille hitaasti kätensä.
Juudas oli ostanut torilta ison palan tuoretta lampaanpaistia, ojensi sen suoraan matelijan hampaiden väliin ja totesi tyynen rauhallisesti:
– Hyvä poika. Pidetään sopimus salassa, niin päästään tänään vielä pitkälle.
Krokotiili mutusti paistin onnellisena, ja Juudas – vailla mitään häpeää tai ennakkoaavistusta – hyppäsi kyseisen massiivisen krokotiilin selkään. Hän otti tiukan otteen suomuisesta niskasta, potkaisi kantapäillään eläimen kylkiin ja huusi:
– Nyt mennään! Suoraan Jerusalemiin, kohti historian tuottoisinta diiliä!
Matelija lähti liikkeelle mahtavalla rytinällä. Jalankulkijat hyppäsivät sivuun, vihannekset sinkoilivat pitkin katuja ja pölypilvi nousi taivaaseen, kun Juudas ratsasti krokotiilillaan suoraan kaupungin sydämeen.
Perillä temppelin aukiolla odotti Jeesus, joka katseli tyynesti ympärilleen opetuslastensa kanssa. Juudas ohjasi krokotiilinsa suoraan Jeesuksen eteen, pysäytti otuksen, kumartui satulasta ja antoi sille sen kuuluisan, epäilyttävän poskisuudelman.
– Se on siinä, Juudas kuiskasi kopeasti ja vilkaisi samalla taskussaan kiliseviä hopearahoja, jotka hän oli juuri kuitannut fariseuksilta. – Krokotiilikin todistaa, että nyt kauppa kävi.
Mutta ennen kuin kukaan ehti edes aloittaa varsinaisia kärsimysnäytelmän byrokratioita, taivaankansi repesi auki. Paikalle leijui koko taivaallinen sotajoukko: hohtavissa valkeissa kaavuissa ja kultasiivissä lentävät enkelit, joiden johtajana toimi itse arkkienkeli Mikael flamingomiekkansa kanssa.
Enkelit laskehtuivat maahan tarkastamaan Jerusalemin tilannetta, mutta heidän tiellensä sattui eräs epätoivoinen hahmo: ristin ryöväri (hän, joka oli juuri tuomittu roikkumaan viereiselle kukkulalle). Ryöväri ei ollut moksiskaan taivaallisesta loistosta, vaan astui esiin repaleisissa vaatteissaan, sylkäisi hiekkaan ja alkoi haastaa riitaa taivaan valiojoukkojen kanssa.
– Mitä tää leijuminen oikein on?! ryöväri karjui ja osoitti Mikaelia sormellaan. – Luetteko te jotain ihmeen pyhänkoulun sääntökirjaa vai? Täällä on tyyppi ratsastamassa krokotiililla, kaveri myydään kolmestakymmenestä hopeasta, ja mun pitäisi vielä mennä jonnekin ristille roikkumaan ilman mitään kunnon neuvottelua?! Tulkaa tänne jos uskallatte, niin katsotaan kenen siivet kestää!
Arkkienkeli Mikael vilkaisi ryöväriä, pyöräytti silmiään, pisti flamingomiekkansa tuppeen ja sanoi:
– Ei meillä ole aikaa tähän. Hoidetaan ensin se krokotiili pois torilta, tai muuten tästä tarinasta ei tule mitään.
Ja niin Juudas jatkoi ratsastustaan kohti loppuhuipennustaan, krokotiili livahti takaisin kohti Niiliä, ja ryöväri jäi yksin torin laitaan huutamaan pilvissä lenteleville enkeleille, kun koko ihmiskunnan historia pyöri eteenpäin täydessä kaaoksessa.
Keskellä vilkasta toria seisoi valtava, vihreä ja kyynelillä itseään kestävöivä Niilin krokotiili, joka oli ilmeisesti luikertellut paikalle suoraan faaraoiden mailta asti. Matelija aukaisi massiivisen kitansa, mutta ei suinkaan hyökätäkseen kenenkään kimppuun, vaan sen vieressä seissyt mies – itse Juudas Iskariot – ojensi sille hitaasti kätensä.
Juudas oli ostanut torilta ison palan tuoretta lampaanpaistia, ojensi sen suoraan matelijan hampaiden väliin ja totesi tyynen rauhallisesti:
– Hyvä poika. Pidetään sopimus salassa, niin päästään tänään vielä pitkälle.
Krokotiili mutusti paistin onnellisena, ja Juudas – vailla mitään häpeää tai ennakkoaavistusta – hyppäsi kyseisen massiivisen krokotiilin selkään. Hän otti tiukan otteen suomuisesta niskasta, potkaisi kantapäillään eläimen kylkiin ja huusi:
– Nyt mennään! Suoraan Jerusalemiin, kohti historian tuottoisinta diiliä!
Matelija lähti liikkeelle mahtavalla rytinällä. Jalankulkijat hyppäsivät sivuun, vihannekset sinkoilivat pitkin katuja ja pölypilvi nousi taivaaseen, kun Juudas ratsasti krokotiilillaan suoraan kaupungin sydämeen.
Perillä temppelin aukiolla odotti Jeesus, joka katseli tyynesti ympärilleen opetuslastensa kanssa. Juudas ohjasi krokotiilinsa suoraan Jeesuksen eteen, pysäytti otuksen, kumartui satulasta ja antoi sille sen kuuluisan, epäilyttävän poskisuudelman.
– Se on siinä, Juudas kuiskasi kopeasti ja vilkaisi samalla taskussaan kiliseviä hopearahoja, jotka hän oli juuri kuitannut fariseuksilta. – Krokotiilikin todistaa, että nyt kauppa kävi.
Mutta ennen kuin kukaan ehti edes aloittaa varsinaisia kärsimysnäytelmän byrokratioita, taivaankansi repesi auki. Paikalle leijui koko taivaallinen sotajoukko: hohtavissa valkeissa kaavuissa ja kultasiivissä lentävät enkelit, joiden johtajana toimi itse arkkienkeli Mikael flamingomiekkansa kanssa.
Enkelit laskehtuivat maahan tarkastamaan Jerusalemin tilannetta, mutta heidän tiellensä sattui eräs epätoivoinen hahmo: ristin ryöväri (hän, joka oli juuri tuomittu roikkumaan viereiselle kukkulalle). Ryöväri ei ollut moksiskaan taivaallisesta loistosta, vaan astui esiin repaleisissa vaatteissaan, sylkäisi hiekkaan ja alkoi haastaa riitaa taivaan valiojoukkojen kanssa.
– Mitä tää leijuminen oikein on?! ryöväri karjui ja osoitti Mikaelia sormellaan. – Luetteko te jotain ihmeen pyhänkoulun sääntökirjaa vai? Täällä on tyyppi ratsastamassa krokotiililla, kaveri myydään kolmestakymmenestä hopeasta, ja mun pitäisi vielä mennä jonnekin ristille roikkumaan ilman mitään kunnon neuvottelua?! Tulkaa tänne jos uskallatte, niin katsotaan kenen siivet kestää!
Arkkienkeli Mikael vilkaisi ryöväriä, pyöräytti silmiään, pisti flamingomiekkansa tuppeen ja sanoi:
– Ei meillä ole aikaa tähän. Hoidetaan ensin se krokotiili pois torilta, tai muuten tästä tarinasta ei tule mitään.
Ja niin Juudas jatkoi ratsastustaan kohti loppuhuipennustaan, krokotiili livahti takaisin kohti Niiliä, ja ryöväri jäi yksin torin laitaan huutamaan pilvissä lenteleville enkeleille, kun koko ihmiskunnan historia pyöri eteenpäin täydessä kaaoksessa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.