Vatikaanin ylimmässä, hämärässä holvikellarissa, jonne edes paavi ei päässyt ilman erillistä ovikoodia ja kumisaappaita, arkistonhoitaja istui vanhan tammipöydän ääressä. Edessä lepäsi vuosisatoja vanha pergamenttikäärö, jonka nurkkaan oli präntätty kolme pyhää totuutta: Usko tulee luulosta, harjasta ja vadillisesta perunoita.
Paikalle oli kutsuttu salainen kardinaalien neuvosto, sillä Vatikaanin tietokantoihin oli vuotanut hälyttävä tieto: ihmiset olivat alkaneet ymmärtää uskon olemuksen väärin. Oli aika aktivoida vuosisatojen takainen Vatikaanin suuri pyhä loitsu.
Kardinaali Luigi nosti ilmaan kultaisen sauvan, luki rituaalikaavan latinaksi ja viskasi loitsun suoraan digitaaliseen eetteriin. Samassa sekunnissa koko maailman kirkkojen äänentoistojärjestelmät rätisivät, ja Jeesuksen vuosisatoja vanhat, pyhät sanat muuttuivat kertaheitolla uudeen muotoon. Ympäri maailmaa sunnuntaisaarnoissa papit alkoivat äkkiä kajottaa:
– ”Autuaita ovat ne, joilla on vahva luulo, puhtaaksi harjattu selkäranka ja suuri vadillinen keitettyjä perunoita, sillä heidän kauttaan valtakunta pysyy pystyssä!”
Kansa kirkon penkeissä tuijotti toisiaan hämmästyneenä. Eräskin vanha rovasti Oulussa pudotti virsikirjansa lattialle, katsoi perunavatia ja mutisi: ”No tämähän selventää kertaheitolla monta asiaa.”
Mutta Vatikaanin loitsu ei jäänyt vain sanoiksi, vaan se käynnisti ketjureaktion, joka ulottui kauas Alppien ja Välimeren taakse – aina pohjoisen hurjiin koskiin asti.
Samaan aikaan Oulussa, tai tarkemmin sanottuna jossakin kuohuvassa ja vaahtoavassa koskessa, oli käynnissä poikkeuksellinen operaatio. Koskimelojat olivat päättäneet järjestää pyhän miehen pronssipatsaan vuosittaisen pesun kesken vaativimman koskiosuuden.
Patsas, joka esitti jotain muinaista, ankaraa profeettaa pitkässä kaavussa, oli nostettu erikoisvahvistettuun koskimelontakanoottiin. Kanoottia ohjasi kaksi innokasta melojaa kumipuvuissaan, ja mukana oli kolme isoa juuriharjaa sekä – totta kai – se Vatikaanin loitsussa vaadittu suuri vadillinen perunoita, joka toimi kajakin painolastina.
– Vedä vasemmalta! Varo kiveä! meloja huusi, kun vaahtoava koski löi yli laitojen.
Kosken pauhussa patsas alkoi yhtäkkiä keinua. Sen kalsealle kivipinnoille oli vuosien saatossa kertynyt paksu kerros levää, nokea ja synnintuntoista pölyä. Melojat tarttuivat harjoihinsa ja alkoivat vimmatusti jynssätä patsasta keskellä kuohuvaa virtaa, samalla kun vadillinen perunoita pyöri pitkin kanootin pohjaa.
Vesi roiskui, koski pauhusi ja loitsun voima teki tehtävänsä.
Kun kanootti selvisi kosken alajuoksulle ja liukui tyynelle vedelle, pyhän miehen patsas ei ollut enää entisellään. Se oli putsattu niin puhtaaksi, että se kiilsi kirkkaassa pohjoisen auringonpaisteessa kuin uusi kultarahapaja.
Samaan aikaan Vatikaanissa kardinaali pyyhki hikeä otsaltaan, katseli ikkunasta ulos ja totesi:
– No niin. Nyt on sanat muutettu, perunat tarkistettu ja patsas kiiltää koskessa. Uskon perusta on taas turvattu.
Paikalle oli kutsuttu salainen kardinaalien neuvosto, sillä Vatikaanin tietokantoihin oli vuotanut hälyttävä tieto: ihmiset olivat alkaneet ymmärtää uskon olemuksen väärin. Oli aika aktivoida vuosisatojen takainen Vatikaanin suuri pyhä loitsu.
Kardinaali Luigi nosti ilmaan kultaisen sauvan, luki rituaalikaavan latinaksi ja viskasi loitsun suoraan digitaaliseen eetteriin. Samassa sekunnissa koko maailman kirkkojen äänentoistojärjestelmät rätisivät, ja Jeesuksen vuosisatoja vanhat, pyhät sanat muuttuivat kertaheitolla uudeen muotoon. Ympäri maailmaa sunnuntaisaarnoissa papit alkoivat äkkiä kajottaa:
– ”Autuaita ovat ne, joilla on vahva luulo, puhtaaksi harjattu selkäranka ja suuri vadillinen keitettyjä perunoita, sillä heidän kauttaan valtakunta pysyy pystyssä!”
Kansa kirkon penkeissä tuijotti toisiaan hämmästyneenä. Eräskin vanha rovasti Oulussa pudotti virsikirjansa lattialle, katsoi perunavatia ja mutisi: ”No tämähän selventää kertaheitolla monta asiaa.”
Mutta Vatikaanin loitsu ei jäänyt vain sanoiksi, vaan se käynnisti ketjureaktion, joka ulottui kauas Alppien ja Välimeren taakse – aina pohjoisen hurjiin koskiin asti.
Samaan aikaan Oulussa, tai tarkemmin sanottuna jossakin kuohuvassa ja vaahtoavassa koskessa, oli käynnissä poikkeuksellinen operaatio. Koskimelojat olivat päättäneet järjestää pyhän miehen pronssipatsaan vuosittaisen pesun kesken vaativimman koskiosuuden.
Patsas, joka esitti jotain muinaista, ankaraa profeettaa pitkässä kaavussa, oli nostettu erikoisvahvistettuun koskimelontakanoottiin. Kanoottia ohjasi kaksi innokasta melojaa kumipuvuissaan, ja mukana oli kolme isoa juuriharjaa sekä – totta kai – se Vatikaanin loitsussa vaadittu suuri vadillinen perunoita, joka toimi kajakin painolastina.
– Vedä vasemmalta! Varo kiveä! meloja huusi, kun vaahtoava koski löi yli laitojen.
Kosken pauhussa patsas alkoi yhtäkkiä keinua. Sen kalsealle kivipinnoille oli vuosien saatossa kertynyt paksu kerros levää, nokea ja synnintuntoista pölyä. Melojat tarttuivat harjoihinsa ja alkoivat vimmatusti jynssätä patsasta keskellä kuohuvaa virtaa, samalla kun vadillinen perunoita pyöri pitkin kanootin pohjaa.
Vesi roiskui, koski pauhusi ja loitsun voima teki tehtävänsä.
Kun kanootti selvisi kosken alajuoksulle ja liukui tyynelle vedelle, pyhän miehen patsas ei ollut enää entisellään. Se oli putsattu niin puhtaaksi, että se kiilsi kirkkaassa pohjoisen auringonpaisteessa kuin uusi kultarahapaja.
Samaan aikaan Vatikaanissa kardinaali pyyhki hikeä otsaltaan, katseli ikkunasta ulos ja totesi:
– No niin. Nyt on sanat muutettu, perunat tarkistettu ja patsas kiiltää koskessa. Uskon perusta on taas turvattu.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.