Paikallislehti Kuhmolainen uutisoi tänään odotetut uutiset, kun se kertoi, että huhut Kontion koulun huonosta sisäilmasta olivatkin täysin keksittyjä. Viimeisten tietojen mukaan Kontion koulu on pienessä peruskorjaustarpeessa, mutta muuten täysin terve rakennus, ilman homeongelmia.
Kontion koulu on vuonna 1950 valmistunut upea, kolmikerroksinen rakennus, jota pidetään yleisesti Kuhmon maamerkkinä. Moni asiantuntija onkin sanonut, että Kuhmon historian surkeimpia päätöksiä oli viedä alakoulu pois Kontion alueelta, jossa se oli ollut yli 100 vuotta. Tällä päätöksellä suoraan sanoen ulostettiin kuhmolaisten perinteiden ja kouluhistorian päälle.
2018 valmistunut Tuupalan puukoulu ei ole tarjonnut lapsille läheskään samanlaista kouluympäristöä, kuin upea Lammasjärven rannalla sijainnut Kontion koulu. Karmealla tavalla ränsistynyt ja harmaantunut puukoulu onkin monen asiantuntijan papereissa jo huonommassa kunnossa kuin Kontion koulut ovat koskaan olleet. Viimeisten tietojen mukaan myöskään Kamarimusiikkivieraat eivät ole pitäneet uutta puukoulua konserttipaikkana juuri minään, verrattuna Kontion legendaariseen juhlasaliin, pihalla olleine lettukojuineen ja maisemineen.
Mitä me keksimme Kontion koululle käytöksi? Kontion koululla on iso ruokailutila, kolme kerrosta luokkahuoneita Kuhmon keskeisellä paikalla. Kontio on ja tulee aina olemaan valtava osa Kuhmon historiaa.

Vastaukset 19
Vanhimmat
Eiköhän pureta pois yksissätuumin, ei meillä ole varaa pitää sitä yllä ja käyttötarkoitus väkisin keksittävissä.
Otahan asioista selvää. Kyseessä on museoviraston suojelema rakennus. Purkaminen ei ole siis vaihtoehto.
Voisko laittaa kulttuurikeskuksen, me veronmaksajat kustannamme sen ilomielin, säästetään jostain vähemmän tärkeästä, vaikka vanhusten ruuasta, kuolee ne kumminkin.
Maahanmuuttajien lapsille koulu, se olisi esimerkillistä kotouttamista ja moskeija ruukinrantaan niin pidot paranee uuden muslimiuskonnon myötä. 🙏👍🏻
Iskisi salama ja polttasi koko homeröksän
Huhujen mukaan kiinnostusta rakennusta kohtaan löytyy paljon. Hyvähyvä!
Huhujen mukaan(sellinpaarin) siihen tulisi pordello,kun rajat aukeaa.
Saajan siihen tulla pordelli vanhainkoti tai mikä muu vaan kun vain maksaja löytyy ei kaupunki tai yhteiskunta. Siitä vaan kokeilemaan.
Niin mie meinasin,oottele rauhas vaan kohta kuuluu... 😉
Jos se museovirasto on siihen niin rakastunut niin pistäköön muutaman miljoonan korjaukseen riihikuivaa rahaa.Nuokin homerakennukset on riippakivi jokaiselle pitäjälle.Joku pitää PIENENÄ peruskorjaustarvetta.Onhan se tietysti pientä jos vertaa satojenmiljoonien hankkeisiin.Joskus se napanuora olisi katkaistava ja ajoissa.Tuo kivikasa kun ei koskaan tule mihinkään käyttöön enää.
Tuommosie homekömmanöita puretaan suomessa ihan viikoittain
Siitä vaan yrittämään, ei kaupungin rahoilla, ihan omat roposet likoon!
Kaupunki teki hukkaputken leirintäalueelle. Nekin rahat olisi voinut käyttää Vanhan Kontion entisöintiin.
Tai vieläkin viisaammin
Eihän kaupunki laittanut omia rahojaan putkeen. Sen putkenhan maksaa kaikki lämpö asiakkaat.
Taitaa aika hitaasti maksaa itsensä tuolla lämpökuormalla. Kaikki kaupungin investoinnit maksaa veronmaksajat.
Kaikki kuhmon kaukolämpö asiakkaat maksaa sen putken, tarvittaessa korotavat lämmön hintaa.
Kaupungin rahat taitaa nyt upota sotemonttuun. Kaksi kaivinkonetta hämmentää monttua syvemmäksi. Kuhan ei kaiva liian syvältä, voi löytyä sota aikaisia VENÄJÄN pudottamia pommeja ,jotka jäi suutariksi,eli odottavat löytäjää.
Keskeiset tiedot Kuhmon pommituksista
• Hyökkäysten määrä: Kuhmon kirkonkylää vastaan hyökättiin pommikoneilla 48 kertaa, ja toimiin osallistui yhteensä 245 konetta.
• Pudotetut pommit: Taajama-alueelle pudotettiin arviolta 2 369 räjähdys- ja palopommia.
• Pääkohteet: Pääasiallinen kohdealue oli Kuhmo–Sotkamo–Kontiomäki-linja aina Kajaaniin saakka. Vihollisen pommikoneet iskivät erityisesti kirkonkylään, ja viimeiset pommit pudotettiin usein paluumatkalla Kajaanin suunnalta.
• Tuhot: Kirkonkylässä tuhoutui useita taloja (muun muassa Vännilä, Lahtela, Kolehmala, Nurmela, Vilmilä, Peltola, Niskala, Kylmälä, Tähtelä, Matala ja Takala), ja Kuhmon kirkko vaurioitui tammikuussa 1940 saaden osuman eteläiseen siipeensä sekä palopommin pohjoisristiin.
• Lisätietoa ja näyttelyt: Aiheesta voi lukea lisää Kajaanin kaupungin Kainuun museon sivuilta sekä tutustua tuhoutuneisiin kohteisiin Talvisotamuseon sivuilla