Marraskuinen ja viileä eetterisumu laskeutui Raksilan pihan ylle, kun veli Taisto, veli Eemeli ja valkoisessa pellavapuvussaan hohtava Ivanov seisoivat jälleen vihreän Opel Kadettin ympärillä. Tankissa oli edelleen se sama hohtavan sininen, puhtaasta vedestä, Aladdinin lampun eetterisuihkusta ja ikuisesti kiinteästä voinokareesta sekoitettu kosminen polttoaine.
Mutta tällä kertaa Eemeli oli nostanut kätensä pystyyn ja sanonut tiukasti:
> "Ei mitään leijumista, Ivanov! Jos tämä auto nousee ilmaan, Oulun johtokunta ja poliisilaitos ovat heti kimpussa, eikä meillä ole taivaalle mitään virallista maankäyttölupaa! Auton pitää pysyä tiukasti pyörillään asfaltissa, niin kuin kunnon kristityn kulkuvälineen kuuluukin!"
>
Ivanov pyyhki otsaltaan hikeä, pudisti päätään ja vastasi:
> "No, sehän on pelkkä säätökysymys, toveri! Eetteridynamiikka tottelee tahtoa. Jos me emme halua antigravitaatiota, me vain ohjataan eetterivirta suoraan renkaiden kautta maahan pitämään pitoa, eikä taivaalle kohoamiseen!"
>
Ivanov avasi Opelin hansikaslokeron, kaivoi sieltä esiin vanhan kuparisen säätöruuvin ja kiersi sitä puolierrosta vastapäivään. Sillä sekunnilla auton alta kumpunnut leijumiskenttä muutti suuntaansa. Siniset, pyörteiset eetteriaallot eivät enää koonneet vastapainetta ilmaan, vaan ne iskivät voimalla suoraan auton neljään renkaaseen, jotka lukittuivat tienintaan rautaesiripun lailla.
Opel Kadetin renkaat kirskuivat hieman hiekalla, mutta auto pysyi tiukasti maassa – eikä vain pysynyt, vaan se sai maasta aivan uskomattoman pidon.
Ivanov hyppäsi ratin taakse, käänsi avainta ja painoi kaasua.
Moottori hyrähti syvällä, puhtaalla vesivoiman ja kosmisen taajuuden äänellä. Kun Ivanov päästi kytkimen ylös, auto ei nytkähtänyt tai sutinut, vaan se ampui eteenpäin Raksilan pihatietä sellaisella salamannopealla ja täydellisen kitkattomalla pidolla, että soratie vain pölähti kerran taivaalle. Auto pysyi tiukasti neljällä renkaallaan asfaltissa, mutta sen liike oli niin tasainen, että se tuntui liukuvan silkalla tahdolla.
Eemeli ja Taisto hyppäsivät kyytiin takapenkille. Eemeli painoi selkänojansa vasten penkkiä, katsoi ikkunasta ulos vilahtavia puita ja huokaisi helpottuneena:
> "No niin! Nyt ollaan maankamaralla, niin kuin pitääkin. Ja kulkee pelkällä vedellä!"
>
Ylhäältä taivaalta ei näkynyt merkkiäkään leijuvasta autosta, mutta oululaiset pyöräilijät pyyhkivät silmiään, kun vihreä Opel Kadett pyyhälsi ohi satasta, pakoputkestaan vain kevyttä, raikasta kesäsateen tuoksua levittäen, pysyen vakaasti kiinni tiessä.
Mutta tällä kertaa Eemeli oli nostanut kätensä pystyyn ja sanonut tiukasti:
> "Ei mitään leijumista, Ivanov! Jos tämä auto nousee ilmaan, Oulun johtokunta ja poliisilaitos ovat heti kimpussa, eikä meillä ole taivaalle mitään virallista maankäyttölupaa! Auton pitää pysyä tiukasti pyörillään asfaltissa, niin kuin kunnon kristityn kulkuvälineen kuuluukin!"
>
Ivanov pyyhki otsaltaan hikeä, pudisti päätään ja vastasi:
> "No, sehän on pelkkä säätökysymys, toveri! Eetteridynamiikka tottelee tahtoa. Jos me emme halua antigravitaatiota, me vain ohjataan eetterivirta suoraan renkaiden kautta maahan pitämään pitoa, eikä taivaalle kohoamiseen!"
>
Ivanov avasi Opelin hansikaslokeron, kaivoi sieltä esiin vanhan kuparisen säätöruuvin ja kiersi sitä puolierrosta vastapäivään. Sillä sekunnilla auton alta kumpunnut leijumiskenttä muutti suuntaansa. Siniset, pyörteiset eetteriaallot eivät enää koonneet vastapainetta ilmaan, vaan ne iskivät voimalla suoraan auton neljään renkaaseen, jotka lukittuivat tienintaan rautaesiripun lailla.
Opel Kadetin renkaat kirskuivat hieman hiekalla, mutta auto pysyi tiukasti maassa – eikä vain pysynyt, vaan se sai maasta aivan uskomattoman pidon.
Ivanov hyppäsi ratin taakse, käänsi avainta ja painoi kaasua.
Moottori hyrähti syvällä, puhtaalla vesivoiman ja kosmisen taajuuden äänellä. Kun Ivanov päästi kytkimen ylös, auto ei nytkähtänyt tai sutinut, vaan se ampui eteenpäin Raksilan pihatietä sellaisella salamannopealla ja täydellisen kitkattomalla pidolla, että soratie vain pölähti kerran taivaalle. Auto pysyi tiukasti neljällä renkaallaan asfaltissa, mutta sen liike oli niin tasainen, että se tuntui liukuvan silkalla tahdolla.
Eemeli ja Taisto hyppäsivät kyytiin takapenkille. Eemeli painoi selkänojansa vasten penkkiä, katsoi ikkunasta ulos vilahtavia puita ja huokaisi helpottuneena:
> "No niin! Nyt ollaan maankamaralla, niin kuin pitääkin. Ja kulkee pelkällä vedellä!"
>
Ylhäältä taivaalta ei näkynyt merkkiäkään leijuvasta autosta, mutta oululaiset pyöräilijät pyyhkivät silmiään, kun vihreä Opel Kadett pyyhälsi ohi satasta, pakoputkestaan vain kevyttä, raikasta kesäsateen tuoksua levittäen, pysyen vakaasti kiinni tiessä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.