Miten maahanmuuttopolitiikasta tehdään taloudellisesti kestävää?
Suomen julkisen talouden alijäämä ja syvenevät leikkaukset pakottavat tarkastelemaan maahanmuuttopolitiikan todellisia kustannuksia. Jos maahanmuuton kotouttaminen ja työllistäminen epäonnistuvat, seurauksena on suora paine julkiselle taloudelle, syvenevä alueellinen eriytyminen sekä lisäleikkaukset suomalaisten omista peruspalveluista.
Aito kestävyys edellyttää neljää konkreettista toimenpidettä:
Sosiaaliturva kytkettävä työntekoon – Täysimääräisen sosiaaliturvan saaminen tulee sitoa asumisaikaan ja työhistoriaan. Työnteon on aina oltava kannattavampaa kuin tukien varassa elämisen.
Tulorajat kohdalleen työperäisessä maahanmuutossa – Maahan muuttavan on pystyttävä elättämään itsensä ilman sosiaalitukia. Nykyinen 1 600 euron bruttotuloraja on liian alhainen. Käteen jää verojen jälkeen vain noin 1 300–1 350 euroa. Kun pienenkin asunnon vuokra pääkaupunkiseudulla on 700–1 000 euroa kuukaudessa, tulojen paikkaamiseen haetaan usein asumis- tai toimeentulotukea. Jotta maahanmuuttaja tulisi toimeen omillaan, tulorajan tulisi pääkaupunkiseudulla olla vähintään 2 500–2 800 euroa kuukaudessa.
Tiukempi vastikkeellisuus kotoutumiseen – Kielen opiskelun ja koulutuksen on oltava velvoittavaa. Pysyvän oleskeluluvan ja kansalaisuuden ehtona tulee olla todennettu kielitaito, oma elatus ja nuhteettomuus.
Tehokkaat palautukset – Kielteisen päätöksen saaneet sekä vakaviin rikoksiin syyllistyneet on palautettava viipymättä kotimaahansa.
Miksi näitä vaatimuksia ei ole toteutettu?
Elinkeinoelämä ja yritykset: Haluaa turvata halvan työvoiman saannin suorittavan työn aloille ja vastustaa siksi tulorajoja.
Poliittiset kompromissit: Hallituspuolueiden ja ammattiliittojen erimielisyydet johtavat vesitettyihin päätöksiin.
Juridiset esteet: Perustuslaki, EU-oikeus ja kansainväliset sopimukset rajoittavat sosiaaliturvan eriyttämistä ja rajasääntelyä.
Tiivistettynä: Nykyinen elinkeinoelämän ajama linja siirtää matalapalkka-alojen yritysten työvoimakustannukset veronmaksajille. Kun työntekijän palkka ei riitä asumiseen ja elämiseen, erotus maksetaan julkisista varoista. Tämä ei vahvista taloutta, vaan kasvattaa sosiaalimenoja ja leikkauspaineita suomalaisten omista peruspalveluista.
Kestävä politiikka edellyttää, että maahan muuttava kykenee elättämään itsensä työllään heti maahan saavuttuaan ilman tarvetta sosiaalituille.
Suomen julkisen talouden alijäämä ja syvenevät leikkaukset pakottavat tarkastelemaan maahanmuuttopolitiikan todellisia kustannuksia. Jos maahanmuuton kotouttaminen ja työllistäminen epäonnistuvat, seurauksena on suora paine julkiselle taloudelle, syvenevä alueellinen eriytyminen sekä lisäleikkaukset suomalaisten omista peruspalveluista.
Aito kestävyys edellyttää neljää konkreettista toimenpidettä:
Sosiaaliturva kytkettävä työntekoon – Täysimääräisen sosiaaliturvan saaminen tulee sitoa asumisaikaan ja työhistoriaan. Työnteon on aina oltava kannattavampaa kuin tukien varassa elämisen.
Tulorajat kohdalleen työperäisessä maahanmuutossa – Maahan muuttavan on pystyttävä elättämään itsensä ilman sosiaalitukia. Nykyinen 1 600 euron bruttotuloraja on liian alhainen. Käteen jää verojen jälkeen vain noin 1 300–1 350 euroa. Kun pienenkin asunnon vuokra pääkaupunkiseudulla on 700–1 000 euroa kuukaudessa, tulojen paikkaamiseen haetaan usein asumis- tai toimeentulotukea. Jotta maahanmuuttaja tulisi toimeen omillaan, tulorajan tulisi pääkaupunkiseudulla olla vähintään 2 500–2 800 euroa kuukaudessa.
Tiukempi vastikkeellisuus kotoutumiseen – Kielen opiskelun ja koulutuksen on oltava velvoittavaa. Pysyvän oleskeluluvan ja kansalaisuuden ehtona tulee olla todennettu kielitaito, oma elatus ja nuhteettomuus.
Tehokkaat palautukset – Kielteisen päätöksen saaneet sekä vakaviin rikoksiin syyllistyneet on palautettava viipymättä kotimaahansa.
Miksi näitä vaatimuksia ei ole toteutettu?
Elinkeinoelämä ja yritykset: Haluaa turvata halvan työvoiman saannin suorittavan työn aloille ja vastustaa siksi tulorajoja.
Poliittiset kompromissit: Hallituspuolueiden ja ammattiliittojen erimielisyydet johtavat vesitettyihin päätöksiin.
Juridiset esteet: Perustuslaki, EU-oikeus ja kansainväliset sopimukset rajoittavat sosiaaliturvan eriyttämistä ja rajasääntelyä.
Tiivistettynä: Nykyinen elinkeinoelämän ajama linja siirtää matalapalkka-alojen yritysten työvoimakustannukset veronmaksajille. Kun työntekijän palkka ei riitä asumiseen ja elämiseen, erotus maksetaan julkisista varoista. Tämä ei vahvista taloutta, vaan kasvattaa sosiaalimenoja ja leikkauspaineita suomalaisten omista peruspalveluista.
Kestävä politiikka edellyttää, että maahan muuttava kykenee elättämään itsensä työllään heti maahan saavuttuaan ilman tarvetta sosiaalituille.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Siten että verovaroihin ei kosketa. Eikä muihinkaan yhteiskunnan varoihin.
Ne ketkä haluaa tuottoa maahanmuutosta, maksavat sen omistaan (kuten mikä tahansa bisnes toimii).
"Ne ketkä haluaa tuottoa maahanmuutosta, maksavat sen omistaan (kuten mikä tahansa bisnes toimii)."
Niin, näinhän sen pitäisi mennä että investoinnin tekijä kantaa riskin ja kerää myös mahdolliset tuotot. Jokainen vähän tolloa fiksumpi ymmärtää miksi riskinottajia ei löydy ja hulluutta pyöritetään verovaroin.
Sillä tavalla, että maahan hyväksytään vain laillisesti ja laillisin paperein tulevat ja joilla on työpaikka tiedossa tai halu työllistyä sekä opetella kieli! Kaikki muut pitää käännyttää pois!
Erittäin hyvää ja asiallista analyysia. Raikas tuulahdus kaiken öyhöttämisen keskellä
Analyysi on hyvä: juuri työnantajat kaipaa sekatyömiestasoista sakkia alimpia palkkoja polkemaan.
Kävisikö Kanadan malli?
Se tietää tarvitsevansa osaajia, ja valikoi tulijat omien työmarkkinoidensa kautta.
Tämä on johtanut siihen, että 5,7 miljoonasta maahan tulleesta lähes kaikki ovat tulleet kymmenestä maasta: kärkikolmikossa Filippiinit, Intia ja Kiina.
Pakolaisia on tuosta luvusta 860 000, ja heille on oma kaistansa.
Tuohan on päivän selvää: emme me saa tällä palkkatasolla ja ilmastolla värvättyä yhtään ketään EU- tai ETA-maista!
Joten loputuloksena on väriä katukuvaan, ja laajentuva geenipankki.
Jälkimmäinen voi olla hyväkin. 1990-luvulla Reijo Norio kirjoitti kirjan pelkästään suomalaisille ominaisilla geeneillä esiintyvistä sairauksista, ja jos sen kirjan pudotat varpaillesi, on syytä mennä varvasröntgeniin.
"Kävisikö Kanadan malli?
Se tietää tarvitsevansa osaajia, ja valikoi tulijat omien työmarkkinoidensa kautta.
Tämä on johtanut siihen, että 5,7 miljoonasta maahan tulleesta lähes kaikki ovat tulleet kymmenestä maasta: kärkikolmikossa Filippiinit, Intia ja Kiina.
Pakolaisia on tuosta luvusta 860 000, ja heille on oma kaistansa."
Täysin samaa mieltä. Tuo Kanadan tarveperusteinen malli olisi Suomellekin paljon järkevempi linja. On turha kuvitella, että tänne tullaan heittämällä EU-alueelta, kun meillä ei palkat tai ilmasto vetämässä ole. Siksi pitäisi olla selkeä järjestelmä, jolla haetaan aitoja osaajia sen sijaan, että haalitaan halpatyövoimaa polkemaan palkkatasoa.