Kun Ähtärin valtuusto viime maanantaina käsitteli ja hyväksyi kiistellyn tuulivoimakaavan äänin 13-12, valtuustosalissa käytiin hämmentävää keskustelua.
Puheenvuoroissa annettiin edelleen ymmärtää, että Ähtäri säilyisi itsenäisenä kuntana ja kuittaisi kenties 5–10 vuoden päästä mukavat kiinteistöverotulot myllyistä.
Koko salissa vain Perussuomalaiset uskaltsivat sanoa suoraan sen, mitä moni muu ei halua myöntää: nämä tuulimyllyt eivät tule tuottamaan Ähtärille kaupungille mitään rahaa.
Muut valtuutetut olivat täysin hiljaa – kukaan ei ottanut kantaa eikä puolustanut realismia.
Mitä tämä hiljaisuus ja todellisuuden kieltäminen oikein kertoo valtuustomme tilasta?
Pidetäänkö meitä äänestäjiä tyhminä?
Samaan aikaan
kuntaselvitystoimikunta tekee jo työtään ja paperi on valmis parin kuukauden sisällä.
Kaikki tietävät, mikä lopputulos on: Ähtäri tullaan liittämään Alavuden kaupunkiin.
Turha kuvitella, että Alavuden päättäjät antaisivat meille mitään armoa tai siimaa.
Lopulliset päätökset tulevat olemaan rajuja ja kovia.
Palveluita leikataan, toimitiloista luovutaan ja viranhaltijoiden määrää vähennetään.
Miksi valtuustossa siis esitetään edelleen tällaista "itsenäisyyspropagandaa"?
Onko kyse siitä, ettei uskalleta kohdata kylmiä tosiasioita, vai pidetäänkö kuntalaisia pimentossa?
Vai onko jollain "Irmalla" tai muilla itsenäisyyden hehkuttajilla jotain parempaa tietoa siitä, että tämä kuntaselvitys ja liitos olisivat vain pahaa unta?
Nyt tarvitaan rehellisyyttä: lopetetaan unelmointi tulevista verotuloista, joita itsenäinen Ähtäri ei tule koskaan näkemään.
Puheenvuoroissa annettiin edelleen ymmärtää, että Ähtäri säilyisi itsenäisenä kuntana ja kuittaisi kenties 5–10 vuoden päästä mukavat kiinteistöverotulot myllyistä.
Koko salissa vain Perussuomalaiset uskaltsivat sanoa suoraan sen, mitä moni muu ei halua myöntää: nämä tuulimyllyt eivät tule tuottamaan Ähtärille kaupungille mitään rahaa.
Muut valtuutetut olivat täysin hiljaa – kukaan ei ottanut kantaa eikä puolustanut realismia.
Mitä tämä hiljaisuus ja todellisuuden kieltäminen oikein kertoo valtuustomme tilasta?
Pidetäänkö meitä äänestäjiä tyhminä?
Samaan aikaan
kuntaselvitystoimikunta tekee jo työtään ja paperi on valmis parin kuukauden sisällä.
Kaikki tietävät, mikä lopputulos on: Ähtäri tullaan liittämään Alavuden kaupunkiin.
Turha kuvitella, että Alavuden päättäjät antaisivat meille mitään armoa tai siimaa.
Lopulliset päätökset tulevat olemaan rajuja ja kovia.
Palveluita leikataan, toimitiloista luovutaan ja viranhaltijoiden määrää vähennetään.
Miksi valtuustossa siis esitetään edelleen tällaista "itsenäisyyspropagandaa"?
Onko kyse siitä, ettei uskalleta kohdata kylmiä tosiasioita, vai pidetäänkö kuntalaisia pimentossa?
Vai onko jollain "Irmalla" tai muilla itsenäisyyden hehkuttajilla jotain parempaa tietoa siitä, että tämä kuntaselvitys ja liitos olisivat vain pahaa unta?
Nyt tarvitaan rehellisyyttä: lopetetaan unelmointi tulevista verotuloista, joita itsenäinen Ähtäri ei tule koskaan näkemään.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Juuri noin ajattelee moni muukin.
Ei kai Laesterä ole tullut tänne kissoja pesemään vaan laatimaan kuntaliitoksen.
Sitä paperia voi moittia ja vastustaa vaikka kuinka paljon, mutta mitä se auttaa kun pakkoliitos on kuitenkin edessä.
Oliko Irmalla. Mikolla ym. kaupungin tuhojilla vaikkua korvissa. Kun Pirkanlinnassa oli yleisötapahtuma. Eero selvästi sanoi heti et ÄHTÄRI EI TULE PYSYMÄÄN ITSENÄISENÄ. Koska velkamäärä on niin hurja. No pettävät itseensä näillä hölynpölyn puheilla.
Irma vannoi ettei liitosta tule, kai arvostettu puheenjohtaja sen tietää.
Sen hän on kertonut jo satoja kertoja ja muut laulavat kuorossa.
Mikon sävellys omalle laumalle. Ikävää ne osoittautuu valheeksi.
Kuntalaisia on kupattu jo pitkään: tulovero on maan huipputasoa ja kiinteistöverot tapissa.
Silti rahaa on syydetty laittomilla ja salaisilla päätöksillä hankkeisiin, joiden jäljiltä kaupungilla on 66 miljoonaa euroa velkaa ja vähintään 10 miljoonan alijäämät.
Kolme yhtiötä – Mesikämmen, Snowpanda ja Eläinpuisto – on ajettu konkurssiin.
Näitä päätöksiä ei ole tehnyt kukaan ulkopuolinen, vaan ihan meidän omat poliitikot.
Nyt kuntalaiset pelkäävät syystäkin omaisuutensa arvon romahtamista, kun Ähtäristä tulee Alavuden sivukylä.
Ennen eduskuntavaaleja syytä yritetään vierittää " pahan valtion" niskoille ja valtuustossa uskotellaan satakieliä tulevista verotuloista.
Vastuuta ei kanna kukaan ja syy laitetaan muille.
Tässä hyvä esimerkki persujen valehtelusta, yrittävät vain lietsoa näitä valheellisia lukuja että saisivat valtaa ja ääniä. Luottakaa hyvät ihmiset keskustaan.
Mielipiteisiin ei ole luottamista
Jokainen luku on todettu kaupungin tilinpäätöksessä ja selvityksessä, jonka valtuusto lähetti ministeriöön.
Näitä lukuja ei tarvitse kenenkään päästään keksiä!
Tässä luvut:
kv_25.5.2026_43,_liite_3_kh_25.5.2026_128,_liite_7_kv_23.3.2026_27,_liite_16_liite_3_ahtar_245491.pdf https://share.google/gAa4cNuqQeBcn28Vj
Kepulla ja sosialisteilla on kova hätä.
Tekevät kaikkensa, että eivät jää kiinni itsenäisen Ähtärin kaupungin ajamisesta pakkoliitokseen.
He ovat tehneet kaikki päätökset ja käräjät odottavat ainakin yhdeksää päättäjää.
Asia on juuri näin. Suomessa on muutenkin liikaa kuntia, ja tässä taloudellisessa tilanteessa niitä on vähennettävä rajusti. Helsingin Sanomissa oli juttu koululaisten määrien vähentymisestä ja siitä, että kuntakohtaiset erot kouluvuoden kustannuksissa/oppilas ovat merkittävän suuria. Kalliimmaksi tulee, kun lapsia on lähikouluihin vähän. Samassa jutussa valtiovarainministeriön virkamies totesi, että kun sanotaan, että ei auta kun kaksi köyhää kuntaa menee yhteen. Hän oli sitä mieltä, että ei se autakaan, vaan täytyy alkaa tehdä monikuntaliitoksia, yhdistää useita kuntia elinvoimaiseksi alueeksi. On selvää, että Ähtäri loppuu itsenäisenä kuntana - tosin mitään ei ole enää pelastettavissa. Epäonnistuneita päätöksiä ovat tehneet nimenomaan oman kunnan päättäjät, ketään ulkopuolista ei voi syyttää.
Niin, mitä sitten kun ne elinvoimaiset alueet ovat yhdistyneet ja ryhtyvät kehittämään itseään... ? Mitä sitten tapahtuu, mitä kehitys voi olla, syntyykö uusia keskuksia lisää joka kasvattaa menorakennetta senhetkisestä lisää ?
Vai mikä on todennäköinen kehityskulku ? Mahdollista kun on että menojen ja tulojen ero pyrkii aina kaltevuuteen, menoja on enemmän kuin tuloja.
Onkohan jokin muu vaihtoehto tähän saakka toteutunut ?
Persuja pidetään tyhminä ja varmaan ihan syystä.
Luultavasti tietyt piirteet ovat löydettävissä monista erilaisista ajatussuunnista.
Ähtärin Keskustapuolueessa on tiivistynyt taloustyhmyys huippuunsa.
Meinaatko että persujen alikoulutetut valtuutetut olisivat viisaampia?
Kuka heistä on alikoulutettu?
Mikkou ajatusten tonava.
Sheriffitkin on sentään koulutukseltaan lakimiehiä. Esityisosaamisalueena kuntalaki.
Ainoat tuomarivalan tehneet löytyvät keskustapuolueesta ja sosiaalidemokraateista.
Kyllä, kuntaliitos tulee ja se todettiin selkokielisesti tyhmemmiklekin Yle Areenan kuunnelman lopussa.
Tosin täysidiootit eivät ymmärrä selkokieltäkään.
Kyllä sd:n ja keskustan kouluttautuneet valtuutetut ymmärtävät itsenäisyyden merkityksen ja mahdollisuudet. Heiltä löytyy molemmilta tuomarivalan tehneet ammattilaiset ja lisäksi useita muita korkeasti koulutettuja valtuutettuja joita arvatenkin persuista ei löydy yhtään.
Ähtärin Demuleiden ja Kepuleiden valtuutetut ymmärtävät harvinaisen vähän talouden perusasioiden päälle. Se on surullista.
Valitettavasti Ähtärin demu ja kepu valtuutetut ovat päässeet näyttämään osaamisensa tason. Heidän päätöksillään nuijittiin Ähtärin itsenäisyys historiaan.
Koulutetetut ja perehtyneet ajoivat kolme kertaa verorahoilla toimivan kotikaupungin kriisikunnaksi ja lopulta kuntaliitokseen Alavuden kaupungin vasalliksi.
Olisi varmaan kannattanut käydä kiertokoulu ainakin kolmeen kertaan ja vielä tukiopetusta päälle!
Ei näytä vaan koulutus tuovan järkeä päähän.kepulit ja densot ovat helvetin tyhmää ja ylimielistä sakkia
Ihan jokainen Ähtäriläinen voi miettiä, mitkä puolueet ovat olleet päättämässä Ähtärin tuhosta? Ei julkiset päätökset on tehty 30, 20, 10 ja 5 vuotta sitten. Niitä on vaan peitelty viime päiviin saakka. Vinkkinä voin kertoa, että Ähtärin persujen valtuustoissa tekemiä, läpi menneitä, aloitteita ei montaa ole, aina on tullut Kepu ja sosdem vasta ehdotus ja sen mukaan sitten menty. Nyt on savuavat rauniot jäljellä ja päättävät vatipäät vieläkin uhoaa, että Ähtäri pysyy itsenäisenä…. Holhouksen alaiseksi saisi useat laittaa, ei ainakaan päättämään asioista.
Alavuden holhouksen alaiseksihan joutuu... koko Ahteri.
Paljonko kaupungilla on tasearvo purkukuntoisista kiinteistöistä. Alaskirjauksia kuulemma isosti tekemättä!
Mitään myllyjä ei tule.
Laittomasti niitä ei voi tehdä.
Ens viikolla lupa ja valvonta virasto antaa päätöksensä
Itse muutan heti vaikka soiniin jos ja kun liitos tulee. Siellä sentään pääsee lääkärin pakeille eikä tarvii alavudelle asti ajella.
1.1.2028 Alavuden Ahterin kylä
Alavuden perimmäinen periferia Ahterin kylä, jo on komiaa !
liitost ei tuu me keskustapuolueessa varmistamma tämän olemme näyttäneet että meiltä onnsituu
Tähän sitten faktaa. Alavus ja Ähtäri aikovat sivuuttaa kansanäänestyksen – "Kuntajakoselvittäjän(Lasterä) ainoa mahdollinen esitys on kuntaliitos"
Ohjausryhmän puheenjohtaja Maria Keto toteaa, että kansanäänestyksen tulos ei olisi sitova. – Täten sen vaikutus kuntajakoselvityksen lopputulokseen jäisi rajalliseksi.
Alavuden kaupungilta saa paremmin tietoa juna etenemisestä. Tämä ei tietysti ole kenellekään yllätys että Ähtärin tiedotus on surkeaa tai sitä ei ole.
https://www.alavus.fi/media/ajankohtaista/erityinen-kuntajakoselvitys-2026-2027/tiedote-14.10.2026.-ohjausryhma-c4htari-alavus-erityinen-kuntajakoselvitys.pdf
Nämä tiedotteet löytyy Ähtärinkin sivulta, mutta Alavuden sivulla paljon muutakin, siksi seuraan sitä.
Tämä on vain selvitys. Kepu on luvannut meille itsenäisen kaupungin ja hyvät palvelut. Teidän pitää vaan luottaa Ähtärin valtapuolueen lupauksiin.
Juuri näin. Keskustapuolue pitää aina kiinni lupauksistaan eikä petä koskaan!
Suoraselkäiset päättäjämme ovat nyt vetäytyneet. Se vähän haittaa lupausten pitämistä.
Uskokaa nyt. Tämä on vain selvitys. Ähtärin keput vannovat sen nimeen.
KePu pettää. AINA.
Ei aina. Viime vaaleissa PS voitti 50 % paikkoja ja kepu lupasi laittaa heidät sosialistien kanssa marginaaliin.
Pitivät lupauksensa.
Sitä kutsutaan valikoivaksi ja suoraselkäiseksi demokratiaksi.
Kuntaliitos, Sepon märkä uni
Persujen syytä koko kuntaliitos.
Heidän syyksi se varmasti jotenkin kaadetaan. 😄
Koska se ei ole todellinen
Kerrankin ihan oikein. Tämä on vain selvitystä. Ähtäri jatkaa itsenäisenä ja vahvana kepun johtaessa taitavasti kaupungin linjaa.
Joulukuussa saamme taas harkinnan varaista valtionosutta miljoonan ja tase vahvistuu.
nääin on näpsyt! kyllä me ähtäriläiset viijaan jatkossaki luottaa keskustapuoleen maagiseen taitoon ja voimaan saaja asiat kohilleen!
Aika kummallista olisi, jos bisnesnerojemme mokailusta ei seuraisi mitään muuta kuin vero- ja velkataakka. Nisu ja kumppanit vaihtopenk
vaihtopenkille loppuiäksi tai nurkkaan häpeämään.
Ylekin puhui tänään vain mahdollisesta kuntaliitoksesta. Hyvin on kepun propaganda uponnut myös toimittajiin!
Toimittajat uskovat kepua, koska se käyttää valtaa!
Toistaiseksi muutahan tulosta ei ole mitenkään vahvistettu tai se ei näytä mahdolliselta.
Vai mitä pitäisi tapahtua nykyiselle taloustilalle, jonka laarit keräävät pölyä ja jokunen harva kolikko jossain nurkassa.
Velkavelvoitteita sitäkin enemmän odottamassa lyhennyksiään ?
Mitä niille tapahtuu ?
Sote ei tuu Alavudelle.
Eikä kunnan tupaa..
Ähtärissä on kaikki