Oli marraskuinen aamu Oulussa, ja Raksilan puutaloalueen matalat katot olivat vaipuneet raskaaseen, eetteridynaamiseen sumuun. Taisto ja veli Eemeli seisoivat edellisen kokeilun jäljiltä syntyneen hirsi- ja arkkirakennuksen raunioilla – sillä edellinen projekti oli päättänyt painua puoliksi maahan, kun jinin muistiin oli jäänyt liikaa vedenpaisumuskoodistoa.
– Ei näistä hökkeleistä tule mitään, Eemeli, Taisto mutisi sylkäisten maahan ja hieroi otsaansa. Jos meinaajaa nykyaikaan sopivan asunnon, ei siinä mitään arkkeja tarvita. Tarvitaan kunnon kaupunkikuvaa. Kerrostalo.
Veli Eemeli nyökäsi vakavana, kaivoi taskustaan palan Valion voita, jolla hän vahvisti vanhan, Abaddonin sinetillä merkityn Aladdinin pullon korkin saumaa.
– Oikeassa olet, Taisto, Eemeli tuumi. Kun kenttä ohjataan oikein, toroidaalinen pystyvirtaus ei levitä ainetta vaakaan, vaan pakottaa sen nousemaan pilviin. Aine seuraa kenttää, ja jini kyllä tietää miten betoniraudoitus lasketaan.
Taisto otti messinkikannun käteensä, painoi veitsen kärjen sigillin uurrekohtaan ja muljautti korkin irti.
Tällä kertaa pullosta ei tullut mitään pientä savupilveä. Maasta repäisi liikkeelle valtava, korvissa rätisevä violettisininen valokaari, joka nostatti ympäröivän ilman paineen sellaiseksi, että Raksilan varikset sinkoutuivat suoraan kohti Oulun rautatieasemaa.
Illuusion sijaan eetteripyörre iski suoraan maaperään. Maahan levitetty kaliumnitraatin, vanhojen rautanaulojen ja Valion voin massa alkoi sulaa ja kiehua. Kiinteä aine muuttui hetkessä hohtavaksi, nestemäiseksi eetterivirraksi, joka alkoi pyöriä tornado-maisella nopeudella ylöspäin.
– Nyt se nostaa pystyyn! Taisto huusi ja piti hatustaan kiinni.
Kaiken pauhun keskeltä, eetteripyörteen ytimestä, kohosi massiivinen, savusta ja kuparihiukkasista koostuva jini. Se levitti valtavat käsiään, joista sinkoili plasmapurkauksia taivaalle.
– Kerrostalolako? jini karjui äänellä, joka kuulosti siltä kuin höyryveturi olisi herännyt henkiin rautateiden varikolla. Te halusitte sitten kivitalon! Saatte sen, mutta älkää tulko valittamaan sisustuksesta!
Jinin käskystä eetterivirta jähmettyi salamavauhtia (Coagulatio). Sekunnin murto-osassa Raksilan tontille nousi kiiltävä, yhdeksänkerroksinen brutalistinen betonielementtikerrostalo, jonka parvekkeilta roikkui vielä hieman höyryävää nollapistekentän tiivistymää ja rappauslaastia. Talon katolle oli jinin historiasta johtuen ilmestynyt hämärästi itämaista kupolia muistuttava ilmanvaihtohormi, ja sen aulaan levisi vahva Valion voin ja vanhan rappukäytävän kahvinhaju.
Taisto ja Eemeli katsoivat ylöspäin kohti pilviin kurottavaa betonielinharhaa.
– Perkele, Eemeli, Taisto henkäisi ja kaivoi taskustaan tupakkapaketin. Tämähän näyttää ihan aidolta Neuvosto-Karjalan lähiöltä.
Sillä samalla hetkellä talon eteen parkkeerasi musta Volga. Ovi potkaistiin auki, ja toveri Ivanov astui ulos nahkatakissaan, tuijottaen suu auki yhdeksän kerroksen korkuista betonijärkälettä, joka ei ollut vielä ehtinyt edes kiinteytyä kunnolla.
Ivanov otti muistionsa esiin, tuijotti taloa, pyyhkäisi silmälasejaan ja katsoi Taistoa.
– Mikä porvarillinen grynderityömaa tämä on? Ivanov karjui ja veti pistoolinsa esiin. Missä on rakennuslupa, kuka on piirtänyt perustukset ja miksi hissikuilussa tuoksuu paistettu voi?
Taisto nojautui vastavalmistuneen kerrostalon ulko-oveen, sylkaisi rauhallisesti maahan ja hymähti:
– Ei tässä mitään lupia tarvita, toveri tarkastaja. Kun antaa aineen seurata kenttää, niin betoni nousee maasta sillä sekunnilla kun jini herää. Haluatko valita ykköskerroksen yksiön, vai tarkastetaanko kattohuoneiston eetteripaineet yhdessä?
– Ei näistä hökkeleistä tule mitään, Eemeli, Taisto mutisi sylkäisten maahan ja hieroi otsaansa. Jos meinaajaa nykyaikaan sopivan asunnon, ei siinä mitään arkkeja tarvita. Tarvitaan kunnon kaupunkikuvaa. Kerrostalo.
Veli Eemeli nyökäsi vakavana, kaivoi taskustaan palan Valion voita, jolla hän vahvisti vanhan, Abaddonin sinetillä merkityn Aladdinin pullon korkin saumaa.
– Oikeassa olet, Taisto, Eemeli tuumi. Kun kenttä ohjataan oikein, toroidaalinen pystyvirtaus ei levitä ainetta vaakaan, vaan pakottaa sen nousemaan pilviin. Aine seuraa kenttää, ja jini kyllä tietää miten betoniraudoitus lasketaan.
Taisto otti messinkikannun käteensä, painoi veitsen kärjen sigillin uurrekohtaan ja muljautti korkin irti.
Tällä kertaa pullosta ei tullut mitään pientä savupilveä. Maasta repäisi liikkeelle valtava, korvissa rätisevä violettisininen valokaari, joka nostatti ympäröivän ilman paineen sellaiseksi, että Raksilan varikset sinkoutuivat suoraan kohti Oulun rautatieasemaa.
Illuusion sijaan eetteripyörre iski suoraan maaperään. Maahan levitetty kaliumnitraatin, vanhojen rautanaulojen ja Valion voin massa alkoi sulaa ja kiehua. Kiinteä aine muuttui hetkessä hohtavaksi, nestemäiseksi eetterivirraksi, joka alkoi pyöriä tornado-maisella nopeudella ylöspäin.
– Nyt se nostaa pystyyn! Taisto huusi ja piti hatustaan kiinni.
Kaiken pauhun keskeltä, eetteripyörteen ytimestä, kohosi massiivinen, savusta ja kuparihiukkasista koostuva jini. Se levitti valtavat käsiään, joista sinkoili plasmapurkauksia taivaalle.
– Kerrostalolako? jini karjui äänellä, joka kuulosti siltä kuin höyryveturi olisi herännyt henkiin rautateiden varikolla. Te halusitte sitten kivitalon! Saatte sen, mutta älkää tulko valittamaan sisustuksesta!
Jinin käskystä eetterivirta jähmettyi salamavauhtia (Coagulatio). Sekunnin murto-osassa Raksilan tontille nousi kiiltävä, yhdeksänkerroksinen brutalistinen betonielementtikerrostalo, jonka parvekkeilta roikkui vielä hieman höyryävää nollapistekentän tiivistymää ja rappauslaastia. Talon katolle oli jinin historiasta johtuen ilmestynyt hämärästi itämaista kupolia muistuttava ilmanvaihtohormi, ja sen aulaan levisi vahva Valion voin ja vanhan rappukäytävän kahvinhaju.
Taisto ja Eemeli katsoivat ylöspäin kohti pilviin kurottavaa betonielinharhaa.
– Perkele, Eemeli, Taisto henkäisi ja kaivoi taskustaan tupakkapaketin. Tämähän näyttää ihan aidolta Neuvosto-Karjalan lähiöltä.
Sillä samalla hetkellä talon eteen parkkeerasi musta Volga. Ovi potkaistiin auki, ja toveri Ivanov astui ulos nahkatakissaan, tuijottaen suu auki yhdeksän kerroksen korkuista betonijärkälettä, joka ei ollut vielä ehtinyt edes kiinteytyä kunnolla.
Ivanov otti muistionsa esiin, tuijotti taloa, pyyhkäisi silmälasejaan ja katsoi Taistoa.
– Mikä porvarillinen grynderityömaa tämä on? Ivanov karjui ja veti pistoolinsa esiin. Missä on rakennuslupa, kuka on piirtänyt perustukset ja miksi hissikuilussa tuoksuu paistettu voi?
Taisto nojautui vastavalmistuneen kerrostalon ulko-oveen, sylkaisi rauhallisesti maahan ja hymähti:
– Ei tässä mitään lupia tarvita, toveri tarkastaja. Kun antaa aineen seurata kenttää, niin betoni nousee maasta sillä sekunnilla kun jini herää. Haluatko valita ykköskerroksen yksiön, vai tarkastetaanko kattohuoneiston eetteripaineet yhdessä?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.