No kun kävin mt-palveluiden ryhmäterapiassa niin eräs potilas sanoi siellä "ei tiiä ootko lintu vai kala" kun sama potilas kävi mulla kylässä erikseen niin hän sanoi että olin täysin eri persoona kotona kuin ryhmäterapiassa niin siksi hän totesi minusta "ei tiijä ootko lintu vai kala".
Identiteettiäni en ole halunnut koskaan tutkia syvemmin mutta ehkä se johtuu etten halua kohdata itseäni kun tulee noita ristiriitaisuuksia "lintu vai kala " jne jne.
Usein olenkin tyytynyt siihen että antaa näin olla vaan että se on paras juttu.
Identiteettiäni en ole halunnut koskaan tutkia syvemmin mutta ehkä se johtuu etten halua kohdata itseäni kun tulee noita ristiriitaisuuksia "lintu vai kala " jne jne.
Usein olenkin tyytynyt siihen että antaa näin olla vaan että se on paras juttu.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eihän se kivaa ole, jos toinen noin sanoo, mutta ei siitä maailma kaadu kuitenkaan.
Olisithan voinut kysyä, miksi hän sanoi niin, mitä hän tarkoitti. Hän ei ehkä ymmärrä täysin, millainen olet, ei tunne sinua niin hyvin.
Ja voisihan tuohon sanoa, ettet ole kumpikaan, et lintu, etkä kala, vaan ihan tavallinen ihminen.
Tärkeintä on, että hyväksyy itse itsensä sellaisena kuin on. Joskus joku muu voi olla eri mieltä, mutta eihän se ole sinun ongelmasi.
Ja ihmiselle voi aina sanoa, ettei pitänyt siitä, mitä hän sanoi, jos asia on oikeasti tuntunut pahalta, ikävältä.
Ei se ole mikään ihme, että ihminen voi olla erilainen ollessaan kotonaan, kuin jossain ryhmätilanteessa. Ryhmässä saattaa vaikka jännittää, kun siellä on muitakin. Kotonaan taas voi olla rentona ilman jännityksiä.
Nuoruuvessa myös mulla ikäänkuin oli kaksi eri persoonaa joka alkoi henkisesti rasittamaan itseäni ja uuvuttamaan henkisesti.
Eräs jussi sanoi "olit tuolla toisessa paikassa täysin eri ihminen kuin täällä meillä kylässä"
sitten porukka vielä kiusasi mua koko lapsuuden&teinivuodet ja noin 18-vuotiaana sitten en jaksanu enää.
Enkä jaksa vieläkään = 44 vuotiaana.
oon näitä hiljaisia ja vähäpuheisia suomalaisia , hiljaisen ja kapean tien kulkijoita joka ei myöskänä koskaan löytäny paikkaa oikein paitsi oma koti ainoastaa. Sen voi selittää historia kun mummuni oli karjalan evakko ja isäni kauhea tragedia nuoruudessa ja muut kauheat kokemukset . Äitini historia myös täynnä henkistä sairastelua.
Johtuen persoonastani joka kaksijakoinen, on myös ollut vaikutuksensa minuun. En ole löytänyt koskaan itseäni ja oon kärsinyt siitä kun toisessa paikassa voin mennä niin lukkoon että menen mykäksi jolloin mikään toiminta ei onnistu.
Monet ikävät kokemukset vei minut tilaan etten ole jaksanu kohta 30 vuoteen oikeastaan yhtään mitään. Kuin oisin pystyynkuollut mut jokin sisäinen rauha minulla kuitenkin on. On silti tämä koti ja sisäinen rauha.
Oon myös välillä syyllistäny ihteeni kun toisessa paikassa oon erilainen. Oon kokenut että mussa on jottain vikaa.
Vielä annan yhden esimerkin; äitini miehen siskolla olin kerran kylässä niin puhuin siellä paljon (melkein koko ajan olin äänessä) mutta sitten kun hänen mieskaveri oli paikalla , menin täysin mykäksi. Seuraavalla kerralla äidin miehen sisko otti asian puheeksi että mikä minulle tuli. Minun piti sitten kertoa ongelmistani. Hän kyllä ymmärsi minua.