Militarismi on feministien viimeinen suoja

Ukrainalainen naispakolainen pohtinut tiukkaa lakiin perustuva väkivallan kieltoa kun pohditaan miten välttää sotia.

- Mutta kuka toteuttaa lakia? - kysyin

Lakia toteuttavat maan militaristit. He ovat iso kokoisia, fyysisesti naisia vahvempia miehiä.
Militarismi on synnynnäinen ominaisuus, samoin kuten fyysinen voimakkuus, jos jakaa luonteenlaadut kolmeen mentaaliseen, emotionaaliseen, fysikaaliseen.

Nainen biologiassa on aina toinen miehen jälkeen, lapsi on kolmas naisen jälkeen.

Väkivallan filosofiassa pohditaan niin miehen vallan naisiin ja myös pitää pohtia naisten vallan lapsiin. Jos naisen kasvatuksessa on väkivaltaa, se on verrattavissa jos miehen suhteessa naisiin olisi ollut väkivaltaa. Laissa tarkoitus on kitkeä väkivalta.
Toisaalta hierarkia on pienemmästä isompaan ja siten mies on lapsen ja naisen isompi kohde, jota maalittaa. Miehen tehtävä yhteiskunnassa.

Nainen on paljolti nainen koska on miehestä toinen. Miesten maailmassa naisen viimekätinen suoja ovat kaikki kehollisesti vahvat miehet, kaikista vahvimmat.

Paradoksi piilee siinä kun sama miessuoja voi olla toisinpäin naisen tuho.

Feminisaatiossa, jota on ennakoitu kasvavan 2000 vuosituhannella emotionaaliset ammatit ovat naisen omimpia, jossa mieshumanistit ovat kenties helpompia voittaa. Älylliset miehet ovat asteen verran vaikeampia, koska äly ei oltu liitetty naisiin perinteisesti. Lukee paljon kuinka nainen taistelee tiensä älyllisessä ammatissa yritysjohdossa tai yliopistorehtorina.

Viimeiseksi "miesvaltaiseksi" alaksi jäävät militaristit.
Militaristi ei mieti naisia naisen omista lähtökohdista kuten humanistit, mutta militaristilla on itsekeskeiset perustarpeet ja sen mukana selkeä miesroolijako ja naisroolijako.
Millitarismiin kuuluu voiman käyttö, mikä on samaa kuin väkivallan hyväksytty käyttö ja jopa yksinoikeus.
Väkivallassa voimakkain voittaa. Väkivallassa ei kannata hävitä tai olla heikko kuten nainen on. Siten naisen ura militarismissa voi tuntua utopistiselta.

En tiedä mille perustuu se, että militaristinen ala hyväksyy naisia riveihinsä ja asettaa heitä lopulta johtoon, kuten käy poliiseille.
Tietenkin taustalla ehkä laajempi feminisaatio, jota vaikea vastustaa, ymmärtää.

Militaristit tekevät samoja virheitä
1 - pitävät omaa erityisyyttään, että he yksilöinä olisivat naisille poikkeus ja alfauros

todellisuus on toinen, koska naisille valittu uros johtaja on väliaikainen kysymys ja huomattu, että naiset pyrkivät pääsemään heitä rajoittavista miehistä eroon ja on siten ajasta kyse kunnes johtaja uros väistyy ja militaristi pettyy elämässä ja oppii mitä on nykyaikainen nainen on henkilökohtaisella kokemuksellaan, jossa jopa oma äiti ei ole mikään poikkeus, mutta samanlainen nainen muiden joukossa

mies jää yksin, eikä miehellä ole sen jälkeen ystäviä naisten maailmassa

2 - pitävät naisten iskemistä, saamista tosi miehen tehtävänä

he erehtyvät sotkeutumaan naisiin ja rikkomaan vallitsevaa lakia, joka puolustaa feministejä. Lakinaiset ovat feministejä, jotka tuomitsevat miehet. Naiset helposti seksuaalisella pohjalla pelkästään raivaavat tiensä suoraan johtoon. Mies tekee virheen, jos ei nainen edistää miehessä virheen tekemistä, jolla saa miehen raivattua pois kilpailusta.

Kysymys, perustuuko miesmilitaristin luonnollinen vahvemmuus maan lakiin, varsinkin kun feministit korostivat manifestissaan, että sukupuoliset suhteet perustuvat väkivaltaan?

Pitkä pohdinta liittyy naisen luonteeseen antautua miehelle tilanteessa kuin tilanteessa, jonka jälkeen syyttää miestä niin ikään naisen mielen varastamisesta, että sai rikollinen tahtonsa läpi. Miksi nainen tekee sen, jos näkee sen olevan väärin?
Tai naisen sosiaalinen luonne, että nainen ei kavahda taloudellista hyväksikäyttöä. Olihan nainen mukana suhteessa vapaasti, mutta tuomarit tuomitsivat vain miehen ja varastivat miehen omaisuutta naiselle hyvitykseksi. Mutta mistä? Seksuaalisesta ja muusta kokemuksesta, josta molemmat olivat osallisina?

Tänään miesmilitaristit eivät ymmärrä kuinka naisia ei olisi iskettävä. Samoin eivät ymmärrä valta-asemissa olevat miehet, josta todiste on uutisten tarjonnassa. Ja kyllä huippupoliitikkojen urat kärsivät kun heitä tuomitaan seksuaalisesta ahdistelusta. Huippunimet joutuvat roskiin. Samoin tapahtuu militaristeille.

Mies jos on huonompi kuin nainen sosiaalisempi ja sosiaalinen opetus ei menee jakeluun yhtä hyvin kuin naisilla, että pelkästä varoituksesta mies ottaisi vaariin niin henkilökohtainen kokemus feminismin yliotteesta opettaa hyvin. Naissuhteissa miehen koulu on omakohtaisuus. Jokainen mies erikseen.

Päästään kolmanteen kohtaan kun miesmilitaristi oppii mitä on nykynainen pääpiirteissään.

Voiko olettaa, että luonnossa on joku ihme olemassa, joka puolustaisi naisia aina ja pitäisi heitä miehen yläpuolella kaikissa tilanteissa?
Kyllä luonnossa on valinnan vapautta ja tiettyä järjestystä, että mies näkisi oman parastaan. Sosiaalinen yhteiskunnallinen ymmärrys vie aikaa kun jokainen mies saa
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kokemusta naisista ja tietää miten asiat ovat.


Historiallisesti toki sukupuoliset suhteet voivat kehittyä ja muuttua kuten evoluutio tekee.

On nurinkurista nähdä kun pieni ja heikko henkilö istuisi isompien yliherraksi. Miten pitkäksi aikaa hän istuisi? Sellaiseksi feministi pyrkii miesten herraksi.

Jo nyt ihmetyttää militaristien alistuminen, että eivät he osaa muuttaa tilannetta ja häviävät naisille.
Mies sotkeutuu naisiin seksuaalisesti ja saa tuomion ja väistyy. Kaava toistuu. Mies ei kykene perustelemaan itselleen miksi naisiin sekaantuminen olisi väärin. Yhteiskunta kehittyy oudosti miehen näkökulmasta.

Mihin laki perustuu jos lakitaloissa ovat naiset töissä? Kuka panee lakia toimeen? Poliisi militaristi ja sotilaat, jotka ovat isokokoisia ja vahvoja miehiä. Miksi vahvat miehet vahingoittavat muita miehiä ja tukevat naisia? Eivätkö he näe, että syyte kohdistuu miehiin ja naiset voittavat koko ajan? Puuttuuko heiltä henkilökohtainen kokemus siitä, mitä on nainen? Miehen on hävittävä henkilökohtaisesti jotta ymmärtäisi, koska avioliitossa ja seksiä tekevänä mies on sokea ja puolustaa sen takia aina naista, kuulee vaimonsa käskyjä. Jos miehellä on tyttäriä kuten militaristeille syntyy heitä, silloin mies on talutuksessa ja naisperheen jäsenten takia taistelee vain miehiä vastaan.
Miesmilitaristi taistelee mentaalisia ja emotionaalisia miehiä vastaan. Hän vangitsee heitä ja vie vankilaan. Mutta se on suora tie mieshäviöön. Mentaaliset ja emotionaaliset miehet kysyvätkin militaristeilta, että ymmärtävätkö he mitä tekevät? He vangitsevat ja syyttävät muita miehiä naisten takia ja tekevät naisista johtajaa mentaalisten ja emotionaalisten ammattien kentillä. Kuinka militaristiset ammatit selviävät feministisaatiosta? Miten erikoisessa asemassa he ovat? Jos laki on toiminut siihen asti kunnes militaristiset miehet olivat kuuliaisia ja tottelivat käskyä ja veivät miehet vankilaan. Miten käy sen jälkeen kun militaristi miehet eivät enää tottele maan käskyjä, eivätkä vie muita miehiä vankilaan, eivätkä siten edistä enää feminisaatiota?
Onko se feminisaation leviämisen loppu?

Jos sukupuolisuhteet perustuvat feministien mukaan väkivaltaan, silloin militaristi mies ottaa käyttöön ominaisemman tavan toimia, alistaa väkivalloin naisen, joka on epäedullinen miehelle, joka eroaa ja joka varastaa miehen omaisuuden, vie perheen ja asettuu johtoon.

Siten naisten luottamus lakiin häviää, koska lakia ei ole ketään toteuttamassa. Siten militarismi on feminismin viimeisimpiä asemia, josta he saavat ehdotonta lakisuojaa ja toisaalta se on myös tuomionuija, jolla feministejä rangaistaan. Siten feministi saa pelätä koko ajan militarismin miehiä, koska naisen vaikutus on herättävä. Mies herää omaan roolinsa kun saa naista kokea, eikä luonnossa ole valmiiksi otettua sääntöä, että nainen hallitsisi miehiä.


Viimeisemmaksi olisi voinut jäädä feministien kokemus militaristisesta tapahtumasta kuten sodasta, jossa naista tapetaan. Kuinka paljon nainen kuolee vapaaehtoisesti ennen kuin ymmärtää, että sota on miehiä varten ja naisten sota on kotona. Uhrin luku on myös pantti sille, että nainen oppii kokemuksen kautta, väkivallan menetysten kautta mikä on naisten päärooli elämässä.

Äänestä

Ja kaikki sukupuolisuus on fysikaalista, että mies ja nainen ovat seksuaalisia, joka ilmenee fyysisenä kulttuurina.

Naisen seksuaalisuuden pitää tulla esille fysikaalisesti.

Militarismin fyysinen vahvuus ja feminismin fysikaalisuus siten kohtaavat . Kun ne kohtaavat poliisien ja armeijan kentillä, se näkyisi niille ammateille ominaisella tavoin.

Fyysinen väkivaltakin on tietynlaista.

Kehon käyttö on yhteydessä seksuaaliseen itseilmaisuun.
Kun molemmat ovat lähellä toisiaan, voi syntyy eritasoista kontaktia.



Militaristeilla, joilla sosiaalinen kulttuuri on avointa, henkilökohtaisia salaisuuksia paljastava, feministinen läsnäolo on haaste, koska nainen on liiaksi tuntematon, saamaton kun tarkoitus on toisinpäin tuntea ja saada.

Pohditaan että asettuuko feministi militaristisuuden olemusta vastaan tai onko militaristisuus vääränlainen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ukrainalainen naispakolainen pohtinut tiukkaa lakiin perustuva väkivallan kieltoa kun pohditaan miten välttää sotia.

- Mutta kuka toteuttaa lakia? - kysyin

Lakia toteuttavat maan militaristit. He ovat iso kokoisia, fyysisesti naisia vahvempia miehiä.
Militarismi on synnynnäinen ominaisuus, samoin kuten fyysinen voimakkuus, jos jakaa luonteenlaadut kolmeen mentaaliseen, emotionaaliseen, fysikaaliseen.

Nainen biologiassa on aina toinen miehen jälkeen, lapsi on kolmas naisen jälkeen.

Väkivallan filosofiassa pohditaan niin miehen vallan naisiin ja myös pitää pohtia naisten vallan lapsiin. Jos naisen kasvatuksessa on väkivaltaa, se on verrattavissa jos miehen suhteessa naisiin olisi ollut väkivaltaa. Laissa tarkoitus on kitkeä väkivalta.
Toisaalta hierarkia on pienemmästä isompaan ja siten mies on lapsen ja naisen isompi kohde, jota maalittaa. Miehen tehtävä yhteiskunnassa.

Nainen on paljolti nainen koska on miehestä toinen. Miesten maailmassa naisen viimekätinen suoja ovat kaikki kehollisesti vahvat miehet, kaikista vahvimmat.

Paradoksi piilee siinä kun sama miessuoja voi olla toisinpäin naisen tuho.

Feminisaatiossa, jota on ennakoitu kasvavan 2000 vuosituhannella emotionaaliset ammatit ovat naisen omimpia, jossa mieshumanistit ovat kenties helpompia voittaa. Älylliset miehet ovat asteen verran vaikeampia, koska äly ei oltu liitetty naisiin perinteisesti. Lukee paljon kuinka nainen taistelee tiensä älyllisessä ammatissa yritysjohdossa tai yliopistorehtorina.

Viimeiseksi "miesvaltaiseksi" alaksi jäävät militaristit.
Militaristi ei mieti naisia naisen omista lähtökohdista kuten humanistit, mutta militaristilla on itsekeskeiset perustarpeet ja sen mukana selkeä miesroolijako ja naisroolijako.
Millitarismiin kuuluu voiman käyttö, mikä on samaa kuin väkivallan hyväksytty käyttö ja jopa yksinoikeus.
Väkivallassa voimakkain voittaa. Väkivallassa ei kannata hävitä tai olla heikko kuten nainen on. Siten naisen ura militarismissa voi tuntua utopistiselta.

En tiedä mille perustuu se, että militaristinen ala hyväksyy naisia riveihinsä ja asettaa heitä lopulta johtoon, kuten käy poliiseille.
Tietenkin taustalla ehkä laajempi feminisaatio, jota vaikea vastustaa, ymmärtää.

Militaristit tekevät samoja virheitä
1 - pitävät omaa erityisyyttään, että he yksilöinä olisivat naisille poikkeus ja alfauros

todellisuus on toinen, koska naisille valittu uros johtaja on väliaikainen kysymys ja huomattu, että naiset pyrkivät pääsemään heitä rajoittavista miehistä eroon ja on siten ajasta kyse kunnes johtaja uros väistyy ja militaristi pettyy elämässä ja oppii mitä on nykyaikainen nainen on henkilökohtaisella kokemuksellaan, jossa jopa oma äiti ei ole mikään poikkeus, mutta samanlainen nainen muiden joukossa

mies jää yksin, eikä miehellä ole sen jälkeen ystäviä naisten maailmassa

2 - pitävät naisten iskemistä, saamista tosi miehen tehtävänä

he erehtyvät sotkeutumaan naisiin ja rikkomaan vallitsevaa lakia, joka puolustaa feministejä. Lakinaiset ovat feministejä, jotka tuomitsevat miehet. Naiset helposti seksuaalisella pohjalla pelkästään raivaavat tiensä suoraan johtoon. Mies tekee virheen, jos ei nainen edistää miehessä virheen tekemistä, jolla saa miehen raivattua pois kilpailusta.

Kysymys, perustuuko miesmilitaristin luonnollinen vahvemmuus maan lakiin, varsinkin kun feministit korostivat manifestissaan, että sukupuoliset suhteet perustuvat väkivaltaan?

Pitkä pohdinta liittyy naisen luonteeseen antautua miehelle tilanteessa kuin tilanteessa, jonka jälkeen syyttää miestä niin ikään naisen mielen varastamisesta, että sai rikollinen tahtonsa läpi. Miksi nainen tekee sen, jos näkee sen olevan väärin?
Tai naisen sosiaalinen luonne, että nainen ei kavahda taloudellista hyväksikäyttöä. Olihan nainen mukana suhteessa vapaasti, mutta tuomarit tuomitsivat vain miehen ja varastivat miehen omaisuutta naiselle hyvitykseksi. Mutta mistä? Seksuaalisesta ja muusta kokemuksesta, josta molemmat olivat osallisina?

Tänään miesmilitaristit eivät ymmärrä kuinka naisia ei olisi iskettävä. Samoin eivät ymmärrä valta-asemissa olevat miehet, josta todiste on uutisten tarjonnassa. Ja kyllä huippupoliitikkojen urat kärsivät kun heitä tuomitaan seksuaalisesta ahdistelusta. Huippunimet joutuvat roskiin. Samoin tapahtuu militaristeille.

Mies jos on huonompi kuin nainen sosiaalisempi ja sosiaalinen opetus ei menee jakeluun yhtä hyvin kuin naisilla, että pelkästä varoituksesta mies ottaisi vaariin niin henkilökohtainen kokemus feminismin yliotteesta opettaa hyvin. Naissuhteissa miehen koulu on omakohtaisuus. Jokainen mies erikseen.

Päästään kolmanteen kohtaan kun miesmilitaristi oppii mitä on nykynainen pääpiirteissään.

Voiko olettaa, että luonnossa on joku ihme olemassa, joka puolustaisi naisia aina ja pitäisi heitä miehen yläpuolella kaikissa tilanteissa?
Kyllä luonnossa on valinnan vapautta ja tiettyä järjestystä, että mies näkisi oman parastaan. Sosiaalinen yhteiskunnallinen ymmärrys vie aikaa kun jokainen mies saa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu