Muistaako kukaan enää miten halpaa elämä oli markka-aikana? Kahvikuppi maksoi viisi markkaa eli alle euron. Nyt samasta kahvista saa pulittaa neljä euroa, lähes 24 markkaa! Tavallinen lounas maksoi ennen 30 markkaa, nykyään helposti 15 euroa eli melkein 100 markkaa. Kyllä siinä on hinnat nousseet!
Ennen kympillä sai kaupasta kassillisen ruokaa, nykyään kymmenellä eurolla saa hädin tuskin maitopurkin, leivän ja vähän leikkelettä. Ja vuokratkin on karanneet aivan käsistä.
EU herrat Brysselissä kehuvat euroa menestystarinaksi, mutta kysykääpä eläkeläiseltä tai työttömältä mitä mieltä hän on! Palkat ja eläkkeet ei tunnu pysyvän perässä kun kaikki kallistuu.
Rikkaalle muutama euro sinne tänne ei merkkaa mitään, mutta köyhälle se voi tarkottaa ettei loppukuusta ole rahaa edes ruokaan.
Markat vietiin, hinnat moninkertaistui ja tavallinen kansa maksaa laskun!
Ennen kympillä sai kaupasta kassillisen ruokaa, nykyään kymmenellä eurolla saa hädin tuskin maitopurkin, leivän ja vähän leikkelettä. Ja vuokratkin on karanneet aivan käsistä.
EU herrat Brysselissä kehuvat euroa menestystarinaksi, mutta kysykääpä eläkeläiseltä tai työttömältä mitä mieltä hän on! Palkat ja eläkkeet ei tunnu pysyvän perässä kun kaikki kallistuu.
Rikkaalle muutama euro sinne tänne ei merkkaa mitään, mutta köyhälle se voi tarkottaa ettei loppukuusta ole rahaa edes ruokaan.
Markat vietiin, hinnat moninkertaistui ja tavallinen kansa maksaa laskun!
Vastaukset 57
Vanhimmat
Apina
Ja työttömät käyvät miten usein ravintolassa syömässä 15 euron lounaita ja juomassa 4 euron kahveja?
Ei voi kommentoida, kun suvussa eikä tuttavissa ole työttömiä.
Mutta eläkeläinen voi ainakin pari kertaa kuussa käydä
rehellisessä ruokaravintolassa vetämässä Wieninleikkeen
tai vaikka metsästäjänleikkeen helttaan. Ja kotikaljaa kiduksiin.
me syörä ny halppa EEUU ruokka me soomilaiset olla ny euroopalaissia !!!
HALLELUJAA Muut lukivat myös , Ei nostoja juuri nyt. AAMEN
..,...,.,.,..,,HALLELUJAA Muut lukivat myös , Ei nostoja juuri nyt.
... ja natolaisia
Juuri näin ,ruoka halpenee,palvelut paranee,töitä lisää,
Ja helppo matkustaa, sama valuutta eusssa!,,juu köyhät matkustaa!
Byrokratia vähenee,,
Terv! Suuri johtaja,,kaasuputki mies lipponen
Sarkasmia,,ja naiset kauniimpia!
PS ,Suomi ei voi olla Impivaaraa,.!
Miksi valehtelet asioista, joista jokainen voi tarkistaa totuuden? Lounasetu markka-aikaan: https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/saadoskokoelma/2000/1071 - lienee ollut useimmassa paikassa lounaan hinta myös.
Kassisi on melkoisen pieni, jos sen sai 10 markalla täyteen: https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009901746.html ja mitä tulee kahviin https://www.taukokirjanpito.com/blogi/kahvilan-hinnoittelu
25 vanhojen hintojen vertailu ei myöskään ole järin fiksua.
Linkkisihän juuri vahvistaa euron nostavan hintoja! Esitteessä euron alkuajoilta juhla mokka 2,17€ !!! löytyykö nyt juhlamokkaa samaan hintaa! markka aikaan 10MK samantien kun euro oli tullut niin noussut 2,17€ eli melkeen 15 markkaan! ja nyt noussut 10 euroon!
Ennen 10MK nyt 10€ eli hinta kuusinkertaistunut!!!
Huoh. Onko inflaatio tuttu käsite? https://stat.fi/fi/tilasto/khi
Olisikohan millään maailman tapahtumalla jotain osuutta hintojen nousuun vaikkapa vuodesta 2020 lähtien?
Jätetään sinulle harjoitukseksi laskea em. sivulta, paljonko hinnat ovat nousseet euroaikana ja vastaavana ajanjaksona ennen euroa.
Ei kahvin hinta euron takia ole noussut, vaan ihan muista syistä. Sama, jos joku väittäisi, että elektroniikka on halventunut euron takia. Paljonkos se 65 tuuman televisio maksoi markka-aikana?
Elektroniikka on itse asiassa nykyisin maltillisen hintaista, mummomarkka-aikana ei niinkään.
Nyt o halapaa eurosen penesaa, Suomi nousuu
Euron bensas,,,ei sisällä veroja!
Pitäis vähän miettiä mitä sanoo ,
,,,jos verot ym poistetaan bensasta ,olis euron luokkaa,, näin joku poliitikko sanoi ,,,ihan oikeesti.
Vääristää kuin YLE!
Eu onkin pahinta mitä SuomelleKIN on tapahtunut!!
Kaikki nämä Suomeen änkijätkin eu'n työntäminä!
Apina
Britannia erosi EU:sta ja turvapaikanhakijoiden määrä pomppasi hurjasti ylöspäin, kun ei EUn mekanismit enää toimi - työperäinen maahanmuutto kyllä aleni, eli sitä tarkoittanet.
Tarkoitatko monikossa apinoit?
En kuitenkaan haluaisi haukkua ketään mutta ongelma nämä
tulijat ovat olleet Suomelle erityäin raskaasti MONIN eri tavoin
eikä Suomi ole enään se hyvä Suomi vaan vastenmielinen Suomi.
Ja mitä itse olet tehnyt hyvän Suomen eteen? Et varmaankaan töitä tehnyt.
Tykkäsin siitä ajasta kun elektroniikka oli kallista ja ruoka halvempaa.
Köyhäkin sai syödäkseen, toisin kuin nykyisin.
Euron tie alkaa olla loppuun potkittu, vain sota on jäljellä.
EU hallinto vei euroopan konkurssiin.
Viholliskuvaa luodaan ja (hyökkäys) sotaan valmistaudutaan.
Katso mitä tahansa euroopan uutista.
Euromaat lisääntyivät taas tänä vuonna ja euron merkitys tulee pikemminkin kasvamaan, dollari ei ole enää luotettavin valuutta maailmankaupassa, kiitos Trumpin.
Kovasti muuten venäläismyönteistä väkeä tällä köyhyyspalstalla. Tee Anot ja muuta sinne.
Markkoja Kelailevalle syrjäseydyn ryssämieliselle infläätiöstä tajuamattomalle iäkkäälle ikälöpyn pölvästille kaikki on kallista paitsi makaryynit. Ja senkin soisi olevan halvempaa.
Euro taisi tulla Someen täysimääräiseksi valuutaksi vuonna 2002. Silloin oli palkansaajien mediaanipalkka noin 2000€/kk brutto. Ei silloinkaan kovin usein nautittu kahvilakulttuurista.
Vuonna 2025 Suomessa mediaani palkka oli 3393€/kk brutto. Siis palkkataso on noussut näinä 24 vuotena noin 69,5%.
Onnekkaita he joilla lähistöllä Biltema, siellä kahvi + pulla maksaa 1€.
Olin vuonna 2002 ihan tavallinen duunari ja palkkaa kertyi 13 000 mk/kk. Tosin tuntipalkkalainen olin.
Juuri näin..helposti sai tuon! Ihan varasto työssä ,
No sen muistan että kävin kaupassa ja yksi tuote alkoi kiinnostamaan mutta kun hintalapussa oli 300 niin jäi hyllyyn, pari viikkoa myöhemmin hintalapussa oli 50 niin lähti mukaan kun ei jostain syystä tuntunutkaan enää kalliilta.
Huomattu on!! Euro nostanut hinnat tappiin!! Ennen tuoppi olutta 10 mk, nyt hyvä jos 10 euroa riittää!! kymmenkertaistunut hinta!! Kuka hullu maksaa 100mk tuopista??
Faktat eivät tue väitteitäsi. https://www.verkkouutiset.fi/a/taalla-oluttuoppi-maksaa-alle-350-euroa-uusi-sivusto-paljastaa-halvimmat-baarit/
Jos ei ole varaa ostaa, sitten pitää olla ostamatta. Et ole tainnut inflaatiosta koskaan kuulla?
Viimeisimmät työttömyyspäivärahat olivat 1952mk joilla sai 195 räkälän tuoppia.
Nyt yleistuki 595 joilla saa halvimmissa läävissä 170 3,5€ tuopposta. Joten vähän on ravintolajuominen kallistunut noista ajoista suhteessa alimpiin tulonsiirtoihin. Puheesi hintojen noususta tappiin on kuitenkin paskapuhetta et Sinä nykyäänkään käy paremmissa paikoissa vaan saastaisimmissa jouttoloissa.
Täytyy olla melkoisen jälkeenjäänyt käpy aloittaja.
Tottahan tuo on. Peruselintarvikkeet sai halvalla ja mikrossa lämmitettävät halpa merkkien pika-ateriat noin markalla. Euro on kusetus ja valuutan valuviat tiesi jokainen talousasiantuntija jo liittymisen aikoihin. Silti kaikki varoitukset sivuutettiin ja korruptiopoliitikot vetivät hommaa eteenpäin.
" mikrossa lämmitettävät halpa merkkien pika-ateriat noin markalla"
Joo varmaan 80 luvulla. Jo ysärillä einespizzat ja lihispaketit olivat 4mk.
Pika-aterioita markalla? Kuten mitä ja millä vuosikymmenellä?
Onkohan se näin, kuin sveitsissä, että lisäsivät kaikille hyvät tulot, niin hintatasokin sitten nousi sen myötä.
Tarjouksesta sai välillä 50 pennillä! Mitä saa nyt 50 sentillä? Maksaa nyt 5 euroa. Hinta 100 kertaistunut!! Lampaat ei vain tajua miten hinta nousut ja maksaa kapinoimatta!
Muuntakaa aina hinnat markoiksi, niin tiedätte oikean hinnan!!!
Untamo jämähtänyt mk-aikaan ja sitäkään ei muista enää kunnolla. Sitä se ikä, taantuminen ja dementia teettää.
Et vastannut. Mitä sai markalla ja millä vuosikymmenellä? Laita vaikka linkki johonkin vanhaan mainokseen.
Just näin ,muistatte sen ,kun viisaat poliitikot päätti alentaa ravintola ruoka alvia,,,että kansalaiset alkais käymään ravintoloissa syömässä!
Kuinka kävikään,,ravintolat nosti hintoja..!!!
Pikakaurahiutaleet oli Lidl 36centtiä 500grm.
Ennen ns. köyhilläkin oli tonnitolkulla rahaa. Rikkaat heräsivät, mitä per... Rahayksikkö vaihdettiin ja ruotuun palattiin.
Eläkeläispölvästit markan valmisruokineen ja sadan markan lounaineen...
Markka aikaan markan arvo väheni, mistä kertoi hintojen nousut. Sama tapahtuu eurolle. Mihin valuuttaan seuraavaksi uskotte? Tuskin muuhun, kuin siihen, mitä valloittaja eteen laittaa?
Se on niin, että koska maailma elää vielä kivikautta, heille ei opeteta sitä, mikä kuuluu rautakauteen, esim. miten tehdä itse itselleen rautainen veitsi, tai kerrota rahan arvon periaate. Ne tiedot voi itse hakea, jos tulee ajatelleeksi.
eu on vilppinen
Lopppuis koko EU!
Kiitos Ranska ja lukiolaispojat,,!!
YLE,,nyt Pasilaan ja marseijl soimaan!
Muistan, kun eräs herra päivitteli yhdeksänkymmentä-luvulla; kahvi ja sämpylä 15 markkaa Haminalaisessa kahvila/baarissa. Paljonkohan lienee nykyisin kahviloissa?
Ei voi rinnastaa, ajat ovat kokonaan erilaiset!
pensa kohta 20MK litra ja lampaat senkun maksaa! Itse päätin etten tankilla käy enenkuin hinta takasin alle 10 markassa!
Ihmiset ei näköjään tajua miten paljon 2 euroa litralta on?? ajattelevat että kaksi pieni luku että ostetaanpa tankki täyteen. Jos tajuaisivat muutta markoiksi, huomaisivat että pensa on nyt 15MK litra!! paljon yli 10MK kipurajan. markka aikaan tehtiin kyselyitä mikä on pensan kipuraja. monasti vastattiin 10MK, sen jälkeen ei auto liiku. nyt pensa 15MK mutta kun hinta euroissa ihmiset ei tajua sen kalleutta. HERÄTKÄÄ
Ja montako markaa saat palkkaa kuukaudessa?
Hyvä että sinä syrjäseudun mökkihöperö kylähullu sentään tajuat🙈🐖🤡
Kiinteistövero 120 markkaa,,nyt hilkkua vaille 500 e
N 3000 markkaa! Noin 24 ssä vuodessa !,,,, hyvää liiketoimintaa!
Suomessa on kiva omistaa jotakin ja olla köyhä!
Niinkuin,,Anna Kaisa Pelkosen Vasemmistoliitto ,sanoin maksan veroja enempi ,että hyvinvointi,(köllöttely), yhteiskunta säilyy!
Pekonen ja minjat!,,teidän palkat maksetaan porukalla! Eli veroista!
Uusi asia?
Ennen euroo,,isä kulki töissä,,äiti kasvatti lapsia ,kotona, talolaina tuli maksettua ,uusi auto 5 v välein,,jopa lomamatkoja Espanjaan .kerran viidessä vuodessa,, ja töitä oli!
Tää oli hyvin mahdollista vientiteollisuus paikkakunnilla!
Mutta se oli sitä kurjaa Impivaaran aikaa...tirsk tirsk,,!
Vai mitä lipposet,,Haloset,,,?
Nyt on vähempi byrokratiaa,, :)))
Ja älypuhelimelle voi hoitaa kaiken itse,,palvelut ym,,ja silti maksat kaikesta enempi,,!
Ja byrokraatit lisääntyneet 200%!
Rakenna minulle talo,,joo ,tuon sun tontille lautoja, lapion,työkaluja josta veloitan..ja rakenna ite!
Ja tää maksaa sulle 500000e !
,,,Suomi on maailman vauraimpia valtiota,,
Lopultakin järkikommentti.
On varmaan kiinnostavaa olla aloittajan kaltainen taantunut ikäloppu eläkeläispölvästi ja ajatukset liikkuvat päivisin mk-ajan ihanuudessa ja illalla romun raatonsa pedille laskettuaan ennen unta miettii heräänkö aamulla paskat housussa vai heräänkö ollenkaan.
Kannattaa kähdä katsomassa mitä mediaani nettopalkalla saa ruokaa sivustolta finorum.vertailu tehty eu maiden kesken.Tosin huomioon ei ole otettu asumista,polttoaineita ja muita verotukseen liittyvää,sivusto on englanninkielinen.
Ja vielä en tiedä on mediaanipalkka tuloissa mukana työttömät!?
Hintoja korotetaan, joten palkat nousevat, jolloin hintoja korotetaan, jolloin palkat nousevat, jolloin hintoja korotetaan, jolloin...
Mutta jos tuottavuus kasvaa palkkoja nopeammin, niin ostovoima kasvaa - ainakin keskimäärin, kasvu ei välttämättä jakaudu tasaisesti kaikille.