Venäjä saa kenkää Suomesta joka paikasta...
Pyhäjoelle ydinvoimalaa puuhannut Fennovoima kertoo, että välitysoikeus on määrännyt Venäjän valtion ydinvoimayhtiön Rosatomin palauttamaan sille ennakkomaksuja 606 miljoonaa euroa korkoineen, Fennovoima kertoo tiedotteessaan.
Kansainvälisen kauppakamarin välitysoikeuden käsittelemä riita koski Fennovoiman vuonna 2022 tekemää päätöstä purkaa Rosatomin kanssa tehty sopimus Hanhikiven ydinvoimalan rakentamisesta.
Fennovoima teki päätöksensä sen jälkeen, kun Venäjä oli aloittanut laajamittaisen hyökkäyksensä Ukrainaan. Yhtiö perusteli päätöstä sillä, ettei Rosatom ollut kyennyt edistämään ydinvoimalahanketta.
Välitysoikeudessa Fennovoima vaati Rosatomilta huomattavia korvauksia. Rosatom puolestaan kiisti Fennovoiman oikeuden päättää sopimus ja vaati Fennovoimalta korvauksia.
Ratkaisussaan välitysoikeus katsoo Fennovoiman toimineen ”vilpittömässä mielessä”, mutta että Fennovoimalla ei ole ollut oikeutta päättää sopimusta ydinvoimalan toimittamisesta.
Toisaalta oikeus hylkäsi suurimman osan Rosatomin vaatimuksista eikä määrännyt Fennovoimaa maksamaan sille korvauksia. Rosatomin oikeus sen sijaan määräsi palauttamaan Fennovoimalle ennakkomaksuja korkoineen tässä vaiheessa yli miljardi euroa. Korot juoksevat edelleen, joten summa jatkaa kasvamistaan.
– Luottamuksellisuusvelvoitteiden vuoksi Fennovoima ei tässä vaiheessa kommentoi välitystuomiota tarkemmin, paitsi jos muiden välitysmenettelyn osapuolten lausuntoja on aiheellista oikaista, Fennovoima sanoo.
Fennovoiman ja useiden Rosatom-yhtiöiden välillä on edelleen meneillään useita rinnakkaisia välitysmenettelyitä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Sieltä on tulossa vielä miljardiluokan lasku Suomelle, maksajana tietenkin Fennovoima.
Näin siinä käy vaikka Suomi onkin hoitanut Venäjän nikkelimalmin jalostuksen ja välityksen hienosti Eurooppaan (65 % koko EU:n nikkelin tarpeesta). Varmaan Trumppikin otti tästä oppia.
Laskun esittäminen ei ole perinnän peruste vaan siihen tarvitaan myös sopimus jonta Rossatom ei ole esille tuonnut. Rossatom keskeytti Hanhikiven rakentamisen joten tietenkin sopimus raukesi ilman mitään välimiesoikeuttakin.
Noo, ei haittaa, sillä pian koko Fennovoima on Venäjän omistuksessa, jos Suomen poliittinen eliitti jatkaa nykyisellä linjalla.
Meinaatko jotta neuvostoliittolaiset suorittavat yrityskaappauksen mafiatyyliin kuten Perestroikan aikana jolloin konepistoolimiehet tunkeutuivat pornobaarien tiloihin sanoen jotta tää baari on nyt meitän.
"Suomen poliittinen eliitti jatkaa nykyisellä linjalla."
MIten nämä hölmölämme poliitikot miksikään muutuisivat, kun hölmöjä ovat ?
Älkää unta nähkö, kyllä suomaisten siis koko vasen laitakin pitäisi jo tuntea ja tietää mikä on ryssä miehiään. Niin kirkasta päivää ei enää ikinä tule että ryssän kanssa kauppoja tehtäisiin....se on saletti.
Rosatom kertoo ”toivovansa”, että Suomi palaa vielä Hanhikivi-hankkeeseen
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012336678.html
Älkää itkekö!