Poispotkittuja entisiä virkaheittoja, noviiseja ja hupihakijoita. Yhtään eteläpohjanmaan pienemmän kunnan hakijaa ei tänne hakenut. Kertoo meidän vetovoimasta paljon. Kuka tänne hulluun paikkaan haluaa tulla kiusattavaksi.
Ei ollut hyviä hakijoita kunnanjohtajaksi
Anonyymi-ap
29364
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Hakijoiden joukossa on useita pitkän linjan kuntahallinnon ammattilaisia, entisiä kunnan- ja kaupunginjohtajia sekä muuta johtamiskokemusta omaavia henkilöitä. Myös kokemattomammalla hakijalla voi olla erinomaista osaamista ja kykyä johtaa kuntaa. Jokainen ansaitsee tulla arvioiduksi omien ansioidensa perusteella.
Katsokaa taustoja niin huomaatte totuuden. Löytyy googlettamalla. Ei hyviä!
Mutta ei niin saa tehdä. Sehän on tekoälyn käyttöä.
käytittekö tekoälyä arviointiin?
Haettiinko Ilmajoelle kokenutta kunnanjohtajaa vai johtoryhmälle mieluista esimiestä?
Kimmo Jarvalla on yli 20 vuoden kokemus kunnan- ja kaupunginjohtajan tehtävistä. Hän on johtanut Taipalsaaren kuntaa, Kurikan kaupunkia, Vihdin kuntaa ja Lappeenrannan kaupunkia.
Eikös Ilmajoelle nimenomaan haettu kokenutta johtajaa, jolla on vahvaa kuntahallinnon, talouden ja henkilöstöjohtamisen osaamista?
Jarvan pitkä kokemus suurtenkin kaupunkiorganisaatioiden johtamisesta on ainakin sellainen ansio, jota ei pitäisi sivuuttaa kevyesti.
Yle teki vuonna 2013 selvityksen Jarvan johtamisesta Lappeenrannassa. Vastaajista noin 90 prosenttia piti häntä yhteistyökykyisenä ja lähes kolme neljäsosaa arvioi hänen talousosaamisensa hyväksi. Myös myöhemmät vaiheet hänen urallaan on luonnollisesti arvioitava avoimesti ja tasapuolisesti.
Huolestuttavaa olisi, jos kunnanjohtajahaun ympärille alkaisi muodostua hakijoiden epäasiallista mustamaalaamista tai jos tulevat alaiset pyrkisivät vaikuttamaan siihen, kenestä heille valitaan esimies.
Onko Ilmajoelle tarkoitus valita kunnanjohtaja, joka kykenee tarvittaessa uudistamaan organisaation toimintaa ja puuttumaan epäkohtiin, vai sellainen, joka ei kyseenalaista nykyisiä toimintatapoja?
Mikäli hakijoihin kohdistuvaa epäasiallista vaikuttamista tapahtuu viranhaltijaorganisaation sisältä, kunnanhallituksen on puututtava siihen välittömästi.
Kunnanjohtaja valitaan johtamaan kuntaa, ei miellyttämään johtoryhmää.
Valinnan tulee perustua hakijoiden todellisiin ansioihin, johtamiskokemukseen, soveltuvuuteen ja Ilmajoen kunnan etuun.
Kunnanhallituksen tehtävä on huolehtia puolueettomasta valmistelusta ja valtuuston tehtävä valita kunnanjohtaja. Kenenkään hakijan mahdollisuuksia ei saa ratkaista ennakkoluuloilla, huhuilla tai epäasiallisella vaikuttamisella.
Kunhan omistaa vain pitkät kumihanskat, sen verran suuri on paska kokkare hallinnossa mihin joutuu kätensä työntämään.
VIROLAINEN JA VÄYRYNEN! MOLEMMAT SAMASSA HAUSSA!
Maalaisliiton perinnetoimikunta kutsuttiin välittömästi koolle. Vanhoja jäsenkirjoja alettiin kaivaa piirongin pohjalta ja Märkä-Marialta läikähti kahvit syliin. ☕🤣
Herranjumala! Tämähän on suorastaan keskustalainen märkä uni!
Mutta entäs se Harrin suostumus?
Johtoryhmässäkin huokaistiin helpotuksesta. Suurin pelko oli jo ehtinyt olla, että kuntaan valitaan joku, joka alkaa kysellä talouslukuja ja vaatia tuloksia.
🚜 Kokemus traktorista korvaa johtamiskokemuksen.
☕ Osallistuminen tupailtoihin katsotaan ylemmäksi korkeakoulututkinnoksi.
Sanna-Maija Jormanoma ”Joustokumin Kuningatar”
Janne Hankala ”Kimpassa Kivempi koordinaattori”
Heidi-Marja Hanukka ”Liitukepin Lutkuttaja”
Paavo Perälä ”Putki-Paavo, kakkosröörin kuningas”
Simo Suorittaja "vakuuttaa, että nousu on vasta aluillaan, vaikka viagrat ottamatta".
Eikö hohtoryhmästä löydy suostumuksen antajaa?
Oot sä jumalantähäre lapsellinen.
Ihanaa, että sinäkin olet täällä! ❤️🤣
Pelkäsinkin ettei Mutaperän huumorintajuttomien yhdistys saa edustajaansa paikalle.
Onneksi saavuit muistuttamaan, että huumori on vakava asia ja nauramiseen tarvitaan ilmeisesti kunnanhallituksen lupa, kaksi lausuntoa ja valtuuston enemmistöpäätös.
☕🤣
🍀🍀Mutaperällä ei tarvitse olla oikeassa, kunhan on samaa mieltä oikeiden ihmisten kanssa!🍀🍀
Onko se tyhymä kepu sua taas kiusinu?
Hölmölän kunnanjohtajarekrytoinnin asiantuntijaraati on näköjään saanut arviointinsa valmiiksi jo ennen ensimmäistäkään haastattelua!
Hakijat on luokiteltu virkaheitoiksi, noviiseiksi ja hupihakijoiksi. Melkoista asiantuntemusta, kun pätevyyskin pystytään arvioimaan muutaman nimen perusteella!
Mutta mikäpä Hölmölässä olisi sopiva hakija?
Pitää olla 30 vuoden johtajakokemus, alle 35-vuotias, ei saa olla koskaan saanut potkuja, vaihtanut työpaikkaa eikä varsinkaan olla eri mieltä Maalaisliiton tupailtatoimikunnan kanssa.
Ja tärkein kelpoisuusehto. Pitää osata nyökytellä oikeissa kohdissa!
Kirjoittaja on yhdessä asiassa oikean kysymyksen äärellä. Miksi Ilmajoki koetaan sellaiseksi paikaksi, jossa kunnanjohtaja joutuu kiusatuksi?
Kannattaisiko silloin tarkastella myös kunnan johtamiskulttuuria eikä vain haukkua kaikkia virkaan hakeneita?
Hölmölän rekrytoinnissa kun näyttää olevan yksi ylivoimainen ongelma. Hakijat ovat kelvottomia jo ennen kuin heidät on edes tavattu!
Kuka arvioi valitsijoiden pätevyyden?
Montako kuntaa nämä valitsijat ovat itse johtaneet? Millaisia näyttöjä heillä on henkilöstöjohtamisesta, talouden hoidosta tai onnistuneista johtajavalinnoista?
Hakijoilta vaaditaan kokemusta, osaamista ja näyttöjä. Valitsijaksi taas riittää, että on tullut valituksi oikeaan kokoukseen!
Olisiko syytä arvioida myös valitsijoiden soveltuvuutta tehtäväänsä? Poliittinen luottamuspaikka ei nimittäin automaattisesti tee kenestäkään henkilöstöjohtamisen tai rekrytoinnin asiantuntijaa.
Hölmölässä saatetaan olla tilanteessa, jossa hakijoiden kelpoisuutta arvioivat henkilöt, joiden oma osaaminen ei ole koskaan joutunut vastaavaan testiin.
Kunnanjohtajalta vaaditaan koulutusta, kokemusta, näyttöjä ja soveltuvuustestejä. Valitsijoilta riittää, että istuu oikealla tuolilla ja nyökkää oikeaan aikaan!
Mutta kuka arvioi valitsijoiden osaamisen?
Hölmölässä johtajan pätevyys pitää todistaa, mutta valitsijoiden pätevyys oletetaan. 🤣
Jos soveltuvuustestit järjestettäisiin myös valitsijoille, saattaisi Maalaisliiton tupailtaan tulla poikkeuksellisen hiljaista! 😂
Kyllä kuuluu olla myös sopiva.
Kyllä hanun pitää saada valita kunnanjohtaja. Hän tietää olevansa neroudessaan kaikkien yläpuolella ja on hieman loukkaantunut, kun häntä ei arvosteta tarpeeksi, eikä kutsuta jokaiseen päättäjien keskustelutilaisuuteen.
Ei yhden valtuutetun tarvitse valita kunnanjohtajaa. Siihen on olemassa kunnanvaltuusto!
Hölmölässä näyttää olevan vallalla erikoinen käsitys demokratiasta.
Seitsemän puheenjohtajaa sen sijaan voi kokoontua muodostamaan yhteisymmärrystä, eikä siinä tietenkään ole mitään ihmeellistä.
Näitä kun lukee niin ei ihmettele miksei päteviä hakijoita Ilmajoki kiinnosta. Melko sairasta.
Hölmölän puheenjohtajisto kävi suljettujen ovien takana keskusteluja johtoryhmän kanssa, ja lopputuloksena pidetty ja hyvä kunnanjohtaja Laitalainen lähti.
Voisiko ongelma olla johtamiskulttuurissa?
Ei tietenkään! Hölmölässä seitsemän puheenjohtajaa on jo saavuttanut yhteisymmärryksen siitä, että vika on aina jossakin muualla!
Kun valo ei syty, syylliseksi julistetaan se, joka huomautti pimeydestä!
Yksikään Eteläpohjanmaan kunnanjohtaja ei hakenut tänne. Se kertoo ja paljon.
Niin kertoo! Mutta kertooko se enemmän hakijoista vai Ilmajoen johtamiskulttuurista?
Kun edellinen kunnanjohtaja lähti puheenjohtajiston ja johtoryhmän keskustelujen jälkeen, voisi ehkä kysyä, millaisen viestin se antaa kokeneille kuntajohtajille.
Syy on tietysti aina muualla!
Kunta tekisi viisaasti, jos kutsuisi Hanun kunnanjohtajaksi. Vaihtoehtoisesti hänelle voitaisiin järjestää yhteiskunnallisten suhteiden johtajan virka. Saataisiin näin terävin äly valjastettua kunnan käyttöön.
Hölmölässä siihen on sentään tiukat pääsyvaatimukset. Pitää osata nyökätä oikeaan aikaan ja olla vahingossakaan ajattelematta eri tavalla!
🤣 Mustia hevosia on siis ilmaantunut Hölmölän kunnanjohtajakisaan!
Nyt taitaa Maalaisliiton tupailtatoimikunnassa kahvipannu kiehua ja puheenjohtajiston yläkerran lamput vilkkua! ⚡🐎
Vielä kun selviäisi, ovatko mustat hevoset mukana voittamassa vai sekoittamassa ennalta suunniteltua lähtöjärjestystä.
Millaisen kunnanjohtaja Ilmajoki nyt tarvitsee?
Ilmajoki tarvitsee itsenäisen, kokeneen ja taloudesta ymmärtävän kunnanjohtajan, jolla on myös rohkeutta olla eri mieltä poliittisen johdon kanssa.
Johtajan, joka uskaltaa vertailla vaihtoehtoja, kyseenalaistaa huonot investoinnit, kuunnella henkilöstöä ja puolustaa kuntalaisten etua.
Ei myötäilijää.
Kymmenien miljoonien investointien ja kiristyvän talouden keskellä tarvitaan ennen kaikkea osaamista, avoimuutta ja selkärankaa.
Yhtä tärkeä kysymys kuuluu, antaako Ilmajoen poliittinen johto uudelle kunnanjohtajalle mahdollisuuden todella johtaa?
Kunnanjohtajan tärkein soveltuvuustesti taitaa olla se, kestääkö hän seitsemän puheenjohtajan yhteisymmärryksen!