Jyväskylässä vanhoillislestadiolaisetkin kuulemma jättivät oman listan ja siirtyivät yhteiselle konservatiivien listalle, jossa painotetaan mm. Raamattua ja luterilaista tunnustusta.
Riippuu seurakunnista, mutta ainakin paikoitellen se kannattaa, erityisesti huomioiden nykytilanne, jossa kirkon liberalisoitumista vastaan taistelevat jäävät usein päätöksenteossa vähemmistöön, ja ei tiedä miten hyvin ns. vastapuoli on saanut värvättyä ehdokkaita tulevia vaaleja varten ja houkuteltua äänestämään. Yhdistämällä voimia konservatiivit saavat helpommin ehdokkaita läpi, etenkin huomioiden seurakuntavaalien alhaisen äänestysaktiivisuuden, jolloin voi jäädä yhdestä-muutamasta äänestä kiinni minkä listan ehdokas pääsee läpi.
Jaksaa ihmetyttää valitus, ettei demokratia toimisi, jos konservatiiveilla on suhteettomasti valtaa kirkon päätöksenteossa. He käyvät vapaaehtoisesti äänestämässä joille ne asiat ovat niin merkityksellisiä että haluavat käyttää sitä oikeuttaan.
Eikö ole hyvä jos kirkossa päätösvalta korostuu suhteellisesti niillä, jotka ovat kirkon aktiiveja ja/tai joille kirkkoon ja seurakuntaan liittyvät asiat enemmän merkitsevät ja haluavat pitää kirkon perustallaan siinä mitä siitä on enää jäljellä.
Sekö olisi ideaalista että ne, jotka eivät seurakuntien toimintaan juuri osallistu, eivät piittaa Raamatusta ja tunnustuksesta, vaan tekevät maallisin motiivein mieleistä politiikkaansa kristillisessä kirkossa, päättävät ensisijassa?
Viestivät myös ”tulkaa kaikki”, ”seinät leveällä, katto korkealla”, mutta eivät siedä, jos joillain on perinteinen virkakanta ja jotka haluavat pysyä avioliiton ja seksuaalimoraalin suhteen myöskin Raamatussa. Konservatiivien vähemmistöjen huomioiminen, puolustaminen, heille tilan antaminen ei kiinnosta, omat poliittiset tavoitteet vievät voiton. Yksi vuosittainen kolehti sellaisille lähetystyötä varten on jo muka liikaa, vaikka ovat aktiiveja toimijoita ja prosentuaalisesti iso joukko heistä kuuluu kirkkoon ja maksaa kirkollisveronsa. Heitä myös häiritsee, jos joissain kirkoissa on vaikka vain muutaman kerran vuodessa herätysliikkeen ja kirkon yhteistyössä pitämät messut, joissa ei naispappeja ja jos ehtoollista jaetaan jossain yhteisössä ilman naispappien mahdollisuutta toimittaa sitä, mutta muille pitää olla erilliset sateenkaarimessut, jossa on omat painotuksensa ja vihkivät homopareja kirkon opin ja ylimmän päätäntäelimen, yhteisten päätösten vastaisesti.
Riippuu seurakunnista, mutta ainakin paikoitellen se kannattaa, erityisesti huomioiden nykytilanne, jossa kirkon liberalisoitumista vastaan taistelevat jäävät usein päätöksenteossa vähemmistöön, ja ei tiedä miten hyvin ns. vastapuoli on saanut värvättyä ehdokkaita tulevia vaaleja varten ja houkuteltua äänestämään. Yhdistämällä voimia konservatiivit saavat helpommin ehdokkaita läpi, etenkin huomioiden seurakuntavaalien alhaisen äänestysaktiivisuuden, jolloin voi jäädä yhdestä-muutamasta äänestä kiinni minkä listan ehdokas pääsee läpi.
Jaksaa ihmetyttää valitus, ettei demokratia toimisi, jos konservatiiveilla on suhteettomasti valtaa kirkon päätöksenteossa. He käyvät vapaaehtoisesti äänestämässä joille ne asiat ovat niin merkityksellisiä että haluavat käyttää sitä oikeuttaan.
Eikö ole hyvä jos kirkossa päätösvalta korostuu suhteellisesti niillä, jotka ovat kirkon aktiiveja ja/tai joille kirkkoon ja seurakuntaan liittyvät asiat enemmän merkitsevät ja haluavat pitää kirkon perustallaan siinä mitä siitä on enää jäljellä.
Sekö olisi ideaalista että ne, jotka eivät seurakuntien toimintaan juuri osallistu, eivät piittaa Raamatusta ja tunnustuksesta, vaan tekevät maallisin motiivein mieleistä politiikkaansa kristillisessä kirkossa, päättävät ensisijassa?
Viestivät myös ”tulkaa kaikki”, ”seinät leveällä, katto korkealla”, mutta eivät siedä, jos joillain on perinteinen virkakanta ja jotka haluavat pysyä avioliiton ja seksuaalimoraalin suhteen myöskin Raamatussa. Konservatiivien vähemmistöjen huomioiminen, puolustaminen, heille tilan antaminen ei kiinnosta, omat poliittiset tavoitteet vievät voiton. Yksi vuosittainen kolehti sellaisille lähetystyötä varten on jo muka liikaa, vaikka ovat aktiiveja toimijoita ja prosentuaalisesti iso joukko heistä kuuluu kirkkoon ja maksaa kirkollisveronsa. Heitä myös häiritsee, jos joissain kirkoissa on vaikka vain muutaman kerran vuodessa herätysliikkeen ja kirkon yhteistyössä pitämät messut, joissa ei naispappeja ja jos ehtoollista jaetaan jossain yhteisössä ilman naispappien mahdollisuutta toimittaa sitä, mutta muille pitää olla erilliset sateenkaarimessut, jossa on omat painotuksensa ja vihkivät homopareja kirkon opin ja ylimmän päätäntäelimen, yhteisten päätösten vastaisesti.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos pitää paikkansa, niin järkevää kirkkopolitiikkaa. Vaikka muissa konservatiivisissa herätysliikkeissä ei ole henkeä, ne ovat opetukseltaan kuitenkin kirkon terveitä osaa elävän kristillisyyden jälkeen. Jos mielitään vaikuttaa kirkon yleisiin linjauksiin edes jotenkin, on syytä tehdä kirkkopolitiikassa yhteistyötä niiden tahojen kanssa, jotka nämä samat tavoitteet jakavat. Veljeilyyn ei saa lähteä, mutta joku on oikeassa yhdessä asiassa, on kannustavaa ja rehellistä todeta: tuossa asiassa olette oikeassa.
Terveintä.