Kello lähestyi aamukolmea Hua Hinttilän vuoraläävässä. Ilmassa leijui mama-nuudelin maustepussin, vahvan Toron ja puhvelinkokoisten vaippojen sakea, muovipusseihin kahlittu tuoksu.
Puppe Pippelinen nukkui jo sikeästi Posson vieressä, tuhisten tyytyväisenä onnistuneen ”piilotusleikin” jälkeen. Posso puolestaan istui kellohameessaan lattialla, läppärin sinertävässä valossa. Hän oli juuri pyyhkäissyt kurapasaset veks helmoistaan ja avannut Suoli24-keskustelupalstan.
Hänen sormensa hakeutuivat näppäimistölle. Oli tullut aika syökseä yön syvimmät, katkerimmat filosofiat muiden palstalaisten niskaan. Posso katsoi näyttöä, hengitti sisään ja kirjoitti:
”Ei ole mitään merkitystä seikalla onko matkailija huippu-urheilijan näköinen kultaharkkomiljonääri, peräkylän pullukka kylähullu, tai mitä tahansa siltä väliltä ammatista, iästä, siviilisäädystä ja koulutuksesta riippumatta, kaikkia yhdistää possottelu, pupettelu ja voimakas tarve oireilla tällä foorumilla.”
Posso tuijotti kirjoittamaansa lausetta. Se oli hänen mielestään nerokas. Se oli universaali totuus. Kaikki nuo palstan kalevit ja muut Thaimaan-kävijät – olivatpa he rikkaita tai köyhiä – olivat vain saman sairauden uhreja. He kaikki halusivat vain oireilla.
Juuri kun Posso oli painamassa Lähetä-nappia, Puppe Pippelinen heräsi, hieraisi silmiään ja hassuttelunhalu iski häneen välittömästi. Puppe kurkisti Posson kellohameen alle ja kuiskasi korvaan: ”Posso-kulta, unohdin äsken mainita, että sinne jäi vielä yksi esine.”
Ennen kuin Posso ehti reagoida, hän tunsi sisällään pienen mekaanisen surinan. Puppe oli jättänyt kaukosäätimen itselleen ja painanut Play-nappia. Samalla hetkellä jostain Posson sielun ja hanurin syvyyksistä alkoi kuulua vaimeaa, metallista musiikkia: Rolls-Roycen hopeinen hengetär oli alkanut resonoida jippokaukoputkea vasten, soittaen jotain, mikä kuulosti etäisesti vuoden 1993 lamatunnarilta.
Posso jähmettyi. Hän katsoi näyttöä, sitten Puppea, ja lopulta lattialla nököttävää intialaista hindu-norsua.
Hän tajusi, että foorumin oireilu oli pientä verrattuna siihen, mitä hänen omassa kellohameessaan juuri nyt tapahtui. Mutta se oli hänen valaistumisensa. Hänen ja Pupen oma, täydellinen maailma.
Puppe Pippelinen nukkui jo sikeästi Posson vieressä, tuhisten tyytyväisenä onnistuneen ”piilotusleikin” jälkeen. Posso puolestaan istui kellohameessaan lattialla, läppärin sinertävässä valossa. Hän oli juuri pyyhkäissyt kurapasaset veks helmoistaan ja avannut Suoli24-keskustelupalstan.
Hänen sormensa hakeutuivat näppäimistölle. Oli tullut aika syökseä yön syvimmät, katkerimmat filosofiat muiden palstalaisten niskaan. Posso katsoi näyttöä, hengitti sisään ja kirjoitti:
”Ei ole mitään merkitystä seikalla onko matkailija huippu-urheilijan näköinen kultaharkkomiljonääri, peräkylän pullukka kylähullu, tai mitä tahansa siltä väliltä ammatista, iästä, siviilisäädystä ja koulutuksesta riippumatta, kaikkia yhdistää possottelu, pupettelu ja voimakas tarve oireilla tällä foorumilla.”
Posso tuijotti kirjoittamaansa lausetta. Se oli hänen mielestään nerokas. Se oli universaali totuus. Kaikki nuo palstan kalevit ja muut Thaimaan-kävijät – olivatpa he rikkaita tai köyhiä – olivat vain saman sairauden uhreja. He kaikki halusivat vain oireilla.
Juuri kun Posso oli painamassa Lähetä-nappia, Puppe Pippelinen heräsi, hieraisi silmiään ja hassuttelunhalu iski häneen välittömästi. Puppe kurkisti Posson kellohameen alle ja kuiskasi korvaan: ”Posso-kulta, unohdin äsken mainita, että sinne jäi vielä yksi esine.”
Ennen kuin Posso ehti reagoida, hän tunsi sisällään pienen mekaanisen surinan. Puppe oli jättänyt kaukosäätimen itselleen ja painanut Play-nappia. Samalla hetkellä jostain Posson sielun ja hanurin syvyyksistä alkoi kuulua vaimeaa, metallista musiikkia: Rolls-Roycen hopeinen hengetär oli alkanut resonoida jippokaukoputkea vasten, soittaen jotain, mikä kuulosti etäisesti vuoden 1993 lamatunnarilta.
Posso jähmettyi. Hän katsoi näyttöä, sitten Puppea, ja lopulta lattialla nököttävää intialaista hindu-norsua.
Hän tajusi, että foorumin oireilu oli pientä verrattuna siihen, mitä hänen omassa kellohameessaan juuri nyt tapahtui. Mutta se oli hänen valaistumisensa. Hänen ja Pupen oma, täydellinen maailma.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.