Osa laittomista rajanylittäjistä pakenee Ukrainan rintamalle värväämistä.
Rajavartiolaitoksen mukaan yhä useammalla laittomasti Suomeen pyrkivällä on sotilastausta ja kokemusta maastossa liikkumisesta, uutisoi Yle.
Venäjältä Suomeen yrittävät ovat alkaneet hakea reittejä alueilta, joilla itärajan esteaitaa ei ole.
Tänä vuonna Venäjältä Suomeen on tullut yhteensä kymmenen epäiltyä laitonta rajanylittäjää seitsemässä eri tapauksessa. Neljä tapauksista on sattunut harvaan asutuilla alueilla Ilomantsissa ja Joensuun Tuupovaarassa.
Rajavartiolaitoksen esikunnan eversti Matti Pitkäniitty kertoo, että Kaakkois-Suomen esteaita toimii pelotteena. Pohjois-Karjalassa aitaa on runsaat 30 kilometriä, Kaakkois-Suomessa noin 140 kilometriä.
Pitkäniityn mukaan yhä useammalla rajanylittäjällä on sotilastausta. He osaavat liikkua ja suunnistaa vaikeassa maastossa, ja osa pakenee Venäjältä asepalvelusta tai rintamalle värväämistä.
– Osa on saattanut olla Ukrainan sodassa rintamalla ja heillä voi olla osallisuutta sotarikoksiin, Pitkäniitty sanoo Ylelle.
Kaikki tänä vuonna havaitut epäillyt laittomat rajanylittäjät on Pitkäniityn mukaan otettu kiinni.
Anokin käännytetty?
Rajavartiolaitoksen mukaan yhä useammalla laittomasti Suomeen pyrkivällä on sotilastausta ja kokemusta maastossa liikkumisesta, uutisoi Yle.
Venäjältä Suomeen yrittävät ovat alkaneet hakea reittejä alueilta, joilla itärajan esteaitaa ei ole.
Tänä vuonna Venäjältä Suomeen on tullut yhteensä kymmenen epäiltyä laitonta rajanylittäjää seitsemässä eri tapauksessa. Neljä tapauksista on sattunut harvaan asutuilla alueilla Ilomantsissa ja Joensuun Tuupovaarassa.
Rajavartiolaitoksen esikunnan eversti Matti Pitkäniitty kertoo, että Kaakkois-Suomen esteaita toimii pelotteena. Pohjois-Karjalassa aitaa on runsaat 30 kilometriä, Kaakkois-Suomessa noin 140 kilometriä.
Pitkäniityn mukaan yhä useammalla rajanylittäjällä on sotilastausta. He osaavat liikkua ja suunnistaa vaikeassa maastossa, ja osa pakenee Venäjältä asepalvelusta tai rintamalle värväämistä.
– Osa on saattanut olla Ukrainan sodassa rintamalla ja heillä voi olla osallisuutta sotarikoksiin, Pitkäniitty sanoo Ylelle.
Kaikki tänä vuonna havaitut epäillyt laittomat rajanylittäjät on Pitkäniityn mukaan otettu kiinni.
Anokin käännytetty?
Vastaukset 35
Vanhimmat
Venäläiset ovat mestareita kaivautumisessa. Tuskin viitsivät moista pikku estettä lähteä kiertämään.
”Venäläiset ovat mestareita kaivautumisessa.”
Unohdat nyt sen, että MYÖS Venäjän viranomaiset yrittävät estää omiensa laittomia rajan ylityksiä ja heillä on varsin laaja rajavartiosto, joka ei hetkeäkään epäröi ampua kohti henkilöä, joka pyrkii idästä länteen. Aita hidastaa kovasti sitä, joka pyrkii rajaa ylittämään!
Eikö nyt, kun ilmapiiri on vielä otollinen, joku rajan kapteeni voisi vaatia yhtäjaksoista aitaa.
Eihän hallitus ole perunut ilmoitustaan että muista menoista voidaan leikata vaan ei sodanlietsonnasta.
Tiltu elää satumaailmassaan.
Ei kuullut medioissa minkäänlaista keskustelua aidan rakentamisesta kunnes rajan evl sanoi että aita tarvitaan.
Seuraavaksi tuli hallituksen esitys aidasta ja sairaan yksimielisen eduskunnan kyynelin ryydittämä hyväksyntä.
Tällä häpeällisellä aidalla tasapainosta syösty riitojen rakentaja eduskunta takaa ettei Suomi pääse kunniallisten valtioiden joukkoon kovinkaan helposti.
Suomen pitää rakentaa aitaa itärajallemme, koska sen takana on fasistinen diktatuuri. AI:
"Suomi rakentaa aitaa Venäjän rajalle kahdesta pääsyystä:
Venäjän välineellistämä maahantulo syksyllä 2023
Varautuminen hybridivaikuttamiseen ja rajaturvallisuuden vahvistaminen"
Ryssäntrollille suoja-aidan rakentaminen on sodanlietsontaa.
On logiikkaa, ja sitten on venäläistä logiikkaa... 🤡
Ei kukaan lännessä sotaa kaipaa! Venäjä taas on sotakiiman kotimaa!
Mikäs siinä aidassa Tiltua muka pännii!
Muinaiseen Neukkuaikaan itänaapuri ITSE rakensi satoja kilometrejä puista aitaa rajalle ja Venäjän puolella oli lukemattomia valvontatorneja, joista tarkkailtiin mahdollisia ylittäjiä!
Eipä Tiltu siihen aikaan sanonut idän rakennelmia ’häpeällisiksi’ vaan yleensä peräti kehui niitä!
Ne se raja-aita rajoittaa myös kaltaistes, vtun sekundaryssien pääsemistä, henkiseen isänmaahanne.
Aloitukselle ei ole yhtään mitään varmennetta, eli propagandaa.
Mitä sinä höpötät taas, tiltu? Aloituksessa kerrotaan kyllä, mihin se perustuu.
YLE:n antiin, joka ei perustele sitä...ei sanominen riitä.
Propagandaa.
Jos on otettu kiinni, missä ne ovat?
Buahhahhhaahhaa. No eihän Yle nyt mikään MV-lehti olekaan. Haha.
Etkä sinä kelvannut armeijaan Buahhahhhaahhaa.
LOL. Venäjän tiltulla on taas tänään kovasti asiaa minusta, koska olen päässyt hänen ihonsa alle.
Sellaistahan "YLENANTOA" se tulee olemaan kohdallas, kun tulee napakkaa sternumiin ja maksan kärkeen. Ei pysty varmuudella sanomaan, itkeekö, piereekö, vai haukkooko TILTU henkeä.
Sä kelpasit ... 6kk "kenttäpatjaksi" l. KESKOSEKSI!.
Desantteja!
"Venäjän välineellistämä maahantulo syksyllä 2023"
Suomi alistui ensimmäisen kerran neuvotteluihin.
Maahan muutto loppui heti.
Niin toimitaan sivistyneesti.
Maahanmuutto loppui, kun Suomi sulki rajan.
Venäjän puolelta Nato-suomeen aidaan ali kaivettuja tunneleita on jo satoja kilometrejä.
Mutta ei Venäjä aidoista mitään piittaa muutenkaan.
Voisiko heistä tehdä jonkinlaisen Venäjän vapautusarmeijan, joita Ukrainan puolella on. Varmaan haluaisivat vapauttaa Venäjän Putinin klaanista. Annettaisiin materiaaliapua, tai toimintavapauksia tehdä koukkauksia rajantakaisiin kohteisiin.
Tulijoita voisi olla enemmänkin, jos heitä ei heti palautettaisi.
Miksi tällä palstalla ei puhuta asiaa, vaan yks ukko tappelee itseään vastaan niin, ettei kunnon keskustelua voi käydä?
Osoittaakseen Venäjän olevan todellakin huolissaan turvallisuudestaan.
Sen sijaan Suomi perusteli Natojäsenyyttään Ryssän uhalla
kolmanteen.
Minkäänlaista uhkaa ei tuolloin ollut.
Tänäänkin "Tutkijat" vakuuttaa ettei välitöntä uhkaa ole.
Unohdit siis jo kuinka Venäjä vaati päätösvaltaa Suomen turvallisuuspolitiikasta jo vuonna 2021.
Ei ole sotilaallista välitöntä uhkaa koska olemme Natossa. Muuten saattaisimme olla rautasaappaan alla, tai uhka olisi erittäin suuri. Nato on ollut pelastuksemme. Baltit päätyivät onnekseen puolustusliiton suojaan jo vuosituhannen alussa.
Erikoista on se, että Tiltu ITSE väittää, ettei minkäänlaista uhkaa ole vaikka hän ITSE uhkailee Suomea Venäjän hyökkäyksellä joka toisessa lauseessa!?
Ei kannata tulla, skynet autodronet tappavat tulevaisuudessa kaikki liikkujat marjastajista vieraan vallan harhailijoihinkin?
Yli tuhat kilometriä yhteistä rajaa.
Jos ei ole aitaa siinä kohtaa, niin sitten pitäisi olla upottavaa suota.
Venäjältä pakenee kaikki kynnellekykenevät.. jopa Pähkinähakitkin lähtevät parempia elinoloja etsimään Lännestä.
"Venäläiset ovat mestareita kaivautumisessa. Tuskin viitsivät moista pikku estettä lähteä kiertämään."
Totta. Viime vuonna eräs venäläinen karkuri kaivoi tunnelin ja nousi ylös Maarianhaminassa Norra Esplanadgatan 11, tarkalleen lähetystön peruna- ja viinakellariin.
Tämä on taas niitä höpö höpö juttuja. Suomi ei myönnä turvapaikkaa venäläiselle perusteena joutuminen sotaan Ukrainaan, et niiden on ihan turha tulla tänne, siitä seuraa vaan luovutus takaisin Venäjälle Jos joitain tulijoita on, niin ne on kolmansien maiden kansalaisia jotka on pakolaisia ja hakevat turvapaikkaa.