Kalevi oli mies, joka oli koko elämänsä ajan suhtautunut alkoholiin samalla periaatteella kuin suomalainen suhtautuu talvirenkaisiin: niitä ei välttämättä tarvita joka päivä, mutta ilman niitä ei kannata lähteä mihinkään.
Kalevi oli 58-vuotias, avioeronnut, leveäharteinen, punaposkinen ja huomattavan vatsakas mies Tampereelta. Hänellä oli kalju pää, jonka päällä hikoili kesäisin kokonainen ilmastovyöhyke, sekä viikset, jotka olivat niin tuuheat, että niiden alta saattoi joskus löytyä unohtunut grillimakkara.
Erään marraskuisen maanantain aamuna Kalevi katsoi ikkunasta ulos.
Ulkona satoi räntää vaakasuoraan.
Hän katsoi kalenteria.
Marraskuu.
Hän katsoi jääkaappia.
Tyhjä.
Hän katsoi itseään peilistä.
”Tämä ei ole enää elämää”, hän sanoi.
Sitten Kalevi teki päätöksen.
Hän muuttaisi Thaimaahan.
Kolme viikkoa myöhemmin Kalevi seisoi Phuketissa havaijipaita päällä, sandaalit jalassa ja matkalaukku täynnä villapaitoja.
”Kyllä täällä tarkenee”, hän totesi.
Ensimmäisen viikon aikana K oppi kolme asiaa.
Ensimmäinen: aurinko oli olemassa.
Toinen: kookospähkinä ei ollut sama asia kuin olut.
Kolmas: paikallinen ruoka saattoi sisältää chiliä niin paljon, että K näki yhden pad thain jälkeen oman lapsuutensa.
Mutta sitten tapahtui jotain.
K löysi pienen temppelin.
Hän astui sisään.
Temppelin hiljaisuus oli valtava. Ulkona mopot pärisivät, torikauppiaat huusivat ja jostain kuului karaokea, mutta temppelin sisällä oli rauha.
K istui alas.
Hän sulki silmänsä.
Hän hengitti sisään.
Ja ulos.
Viiden sekunnin kuluttua hänen vatsansa murisi niin voimakkaasti, että kaksi varista lensi temppelin katolta.
Vanha munkki katsoi K:ta
K katsoi munkkia.
”Nälkä”, K sanoi.
Munkki nyökkäsi.
Siitä alkoi Kalevin hengellinen matka.
Ensimmäisenä päivänä hän opetteli meditoimaan.
Toisena päivänä hän ymmärsi, ettei meditaatiossa ollut tarkoitus ajatella mitään.
Kolmantena päivänä hän ilmoitti löytäneensä valaistumisen.
”Mitä näit?” hänen suomalainen ystävänsä kysyi.
”Näin, että olen aina ollut väärässä.”
”Aika syvällistä.”
”Ja että thaimaalainen mango on parempi kuin suomalainen peruna.”
”No niin.”
”Ja että voisin syödä seitsemän.”
Kuukauden kuluttua Kalevi oli muuttunut mies.
Hän ei enää juonut.
Hän ei enää kiroillut.
Hän ei enää huutanut televisiolle.
Hän ei edes suuttunut, kun joku pysäköi skootterin hänen eteensä.
Kerran naapurin mies kolhaisi vahingossa Kalevin skootteria.
Aikaisempi Kalevi olisi järjestänyt tapahtumasta kolmen päivän kansainvälisen kriisin.
Uusi Kalevi vain hengitti syvään.
”Kaikki on katoavaista”, hän sanoi.
Sitten hän lisäsi:
”Mutta jos kolhit sen uudestaan, niin myös sinä olet katoavaista.”
Munkit olivat vaikuttuneita.
Kalevi alkoi käydä temppelillä joka aamu.
Hän pukeutui valkoisiin vaatteisiin, meditoi, opiskeli buddhalaisia opetuksia ja auttoi temppelin siivoamisessa.
Ainoa ongelma oli harja.
Kalevi oli 130-kiloinen mies, joka oli päättänyt siivota temppelin pihan käsiharjalla.
Kolmen tunnin kuluttua hän oli saanut aikaan kaksi asiaa:
temppelin piha oli edelleen likainen
Kalevi oli lakaissut itsensä puun alle nukkumaan
Munkki löysi hänet sieltä.
”Kalevi.”
”Hm?”
”Sinun piti lakaista piha.”
”Lakkasin.”
”Mitä?”
Kalevi osoitti itseään.
”Minä olen pyyhkinyt pois oman egoni.”
Munkki huokaisi.
”Aloita siitä kivestä.”
Kalevi nousi.
”Kyllä, mestari.”
Vuosien kuluessa Kalevista tuli temppelillä suorastaan legenda.
Hän oppi istumaan lootusasennossa.
Tai ainakin melkein.
Hänen tapauksessaan asento muistutti enemmän pysäköityä Volvoa.
Hän oppi lausumaan palinkielisiä tekstejä.
Tai ainakin yritti.
Hän oppi myös sen, että munkin päivä alkaa aikaisin.
Niin aikaisin, ettei Kalevi ollut koskaan elämässään ollut hereillä siihen aikaan ilman, että oli ollut ensin baarissa.
Eräänä aamuna kello neljä Kalevi istui meditoimassa.
Aurinko ei ollut vielä noussut.
Linnut eivät olleet vielä heränneet.
Koko maailma oli hiljaa.
Kalevi hengitti syvään.
Hän tunsi rauhan.
Hän tunsi hyväksynnän.
Hän tunsi irtipäästämisen.
Sitten hänen vatsansa murisi.
Kalevi avasi silmänsä.
”Kahvia.”
Vieressä istunut munkki sanoi:
”Takertuminen kahviin on myös takertumista.”
Kalevi katsoi häntä järkyttyneenä.
”Älä mene liian pitkälle, veli.”
Kului vielä vuosi.
Eräänä päivänä Kalevi palasi Suomeen.
Hän astui Helsinki-Vantaan lentokentälle oranssiin kaapuun, sandaaleissa, pää ajeltuna ja valtava rauhallinen hymy kasvoillaan.
Vastaanottamassa oli hänen vanha ystävänsä Jorma.
Jorma katsoi Kalevia.
Kalevi katsoi Jormaa.
”Olet muuttunut”, Jorma sanoi.
”Niin olen.”
”Juotko enää?”
Kalevi hymyili lempeästi.
”En.”
Jorma oli hiljaa.
”Et edes jouluna?”
”En.”
”Saunassa?”
”En.”
”Makkaran kanssa?”
Kalevi sulki silmänsä.
Hän hengitti sisään.
Hän hengitti ulos.
”Makkara”, hän sanoi lopulta, ”on myös katoavaista.”
Jorma nyökkäsi vakavana.
”Kova jätkä.”
Kalevi hymyili.
Hän oli löytänyt rauhan.
Hän oli löytänyt myötätunnon.
Hän oli löytänyt irtipäästämisen.
Kalevi oli 58-vuotias, avioeronnut, leveäharteinen, punaposkinen ja huomattavan vatsakas mies Tampereelta. Hänellä oli kalju pää, jonka päällä hikoili kesäisin kokonainen ilmastovyöhyke, sekä viikset, jotka olivat niin tuuheat, että niiden alta saattoi joskus löytyä unohtunut grillimakkara.
Erään marraskuisen maanantain aamuna Kalevi katsoi ikkunasta ulos.
Ulkona satoi räntää vaakasuoraan.
Hän katsoi kalenteria.
Marraskuu.
Hän katsoi jääkaappia.
Tyhjä.
Hän katsoi itseään peilistä.
”Tämä ei ole enää elämää”, hän sanoi.
Sitten Kalevi teki päätöksen.
Hän muuttaisi Thaimaahan.
Kolme viikkoa myöhemmin Kalevi seisoi Phuketissa havaijipaita päällä, sandaalit jalassa ja matkalaukku täynnä villapaitoja.
”Kyllä täällä tarkenee”, hän totesi.
Ensimmäisen viikon aikana K oppi kolme asiaa.
Ensimmäinen: aurinko oli olemassa.
Toinen: kookospähkinä ei ollut sama asia kuin olut.
Kolmas: paikallinen ruoka saattoi sisältää chiliä niin paljon, että K näki yhden pad thain jälkeen oman lapsuutensa.
Mutta sitten tapahtui jotain.
K löysi pienen temppelin.
Hän astui sisään.
Temppelin hiljaisuus oli valtava. Ulkona mopot pärisivät, torikauppiaat huusivat ja jostain kuului karaokea, mutta temppelin sisällä oli rauha.
K istui alas.
Hän sulki silmänsä.
Hän hengitti sisään.
Ja ulos.
Viiden sekunnin kuluttua hänen vatsansa murisi niin voimakkaasti, että kaksi varista lensi temppelin katolta.
Vanha munkki katsoi K:ta
K katsoi munkkia.
”Nälkä”, K sanoi.
Munkki nyökkäsi.
Siitä alkoi Kalevin hengellinen matka.
Ensimmäisenä päivänä hän opetteli meditoimaan.
Toisena päivänä hän ymmärsi, ettei meditaatiossa ollut tarkoitus ajatella mitään.
Kolmantena päivänä hän ilmoitti löytäneensä valaistumisen.
”Mitä näit?” hänen suomalainen ystävänsä kysyi.
”Näin, että olen aina ollut väärässä.”
”Aika syvällistä.”
”Ja että thaimaalainen mango on parempi kuin suomalainen peruna.”
”No niin.”
”Ja että voisin syödä seitsemän.”
Kuukauden kuluttua Kalevi oli muuttunut mies.
Hän ei enää juonut.
Hän ei enää kiroillut.
Hän ei enää huutanut televisiolle.
Hän ei edes suuttunut, kun joku pysäköi skootterin hänen eteensä.
Kerran naapurin mies kolhaisi vahingossa Kalevin skootteria.
Aikaisempi Kalevi olisi järjestänyt tapahtumasta kolmen päivän kansainvälisen kriisin.
Uusi Kalevi vain hengitti syvään.
”Kaikki on katoavaista”, hän sanoi.
Sitten hän lisäsi:
”Mutta jos kolhit sen uudestaan, niin myös sinä olet katoavaista.”
Munkit olivat vaikuttuneita.
Kalevi alkoi käydä temppelillä joka aamu.
Hän pukeutui valkoisiin vaatteisiin, meditoi, opiskeli buddhalaisia opetuksia ja auttoi temppelin siivoamisessa.
Ainoa ongelma oli harja.
Kalevi oli 130-kiloinen mies, joka oli päättänyt siivota temppelin pihan käsiharjalla.
Kolmen tunnin kuluttua hän oli saanut aikaan kaksi asiaa:
temppelin piha oli edelleen likainen
Kalevi oli lakaissut itsensä puun alle nukkumaan
Munkki löysi hänet sieltä.
”Kalevi.”
”Hm?”
”Sinun piti lakaista piha.”
”Lakkasin.”
”Mitä?”
Kalevi osoitti itseään.
”Minä olen pyyhkinyt pois oman egoni.”
Munkki huokaisi.
”Aloita siitä kivestä.”
Kalevi nousi.
”Kyllä, mestari.”
Vuosien kuluessa Kalevista tuli temppelillä suorastaan legenda.
Hän oppi istumaan lootusasennossa.
Tai ainakin melkein.
Hänen tapauksessaan asento muistutti enemmän pysäköityä Volvoa.
Hän oppi lausumaan palinkielisiä tekstejä.
Tai ainakin yritti.
Hän oppi myös sen, että munkin päivä alkaa aikaisin.
Niin aikaisin, ettei Kalevi ollut koskaan elämässään ollut hereillä siihen aikaan ilman, että oli ollut ensin baarissa.
Eräänä aamuna kello neljä Kalevi istui meditoimassa.
Aurinko ei ollut vielä noussut.
Linnut eivät olleet vielä heränneet.
Koko maailma oli hiljaa.
Kalevi hengitti syvään.
Hän tunsi rauhan.
Hän tunsi hyväksynnän.
Hän tunsi irtipäästämisen.
Sitten hänen vatsansa murisi.
Kalevi avasi silmänsä.
”Kahvia.”
Vieressä istunut munkki sanoi:
”Takertuminen kahviin on myös takertumista.”
Kalevi katsoi häntä järkyttyneenä.
”Älä mene liian pitkälle, veli.”
Kului vielä vuosi.
Eräänä päivänä Kalevi palasi Suomeen.
Hän astui Helsinki-Vantaan lentokentälle oranssiin kaapuun, sandaaleissa, pää ajeltuna ja valtava rauhallinen hymy kasvoillaan.
Vastaanottamassa oli hänen vanha ystävänsä Jorma.
Jorma katsoi Kalevia.
Kalevi katsoi Jormaa.
”Olet muuttunut”, Jorma sanoi.
”Niin olen.”
”Juotko enää?”
Kalevi hymyili lempeästi.
”En.”
Jorma oli hiljaa.
”Et edes jouluna?”
”En.”
”Saunassa?”
”En.”
”Makkaran kanssa?”
Kalevi sulki silmänsä.
Hän hengitti sisään.
Hän hengitti ulos.
”Makkara”, hän sanoi lopulta, ”on myös katoavaista.”
Jorma nyökkäsi vakavana.
”Kova jätkä.”
Kalevi hymyili.
Hän oli löytänyt rauhan.
Hän oli löytänyt myötätunnon.
Hän oli löytänyt irtipäästämisen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Onpa osamaksumiljonäärillä taas asiaa, oikein todella, tällä kertaa kalevista.
Epäilen että kyseessä on Pasasen tekoälyllä leikkimiset pähkinärinteen otaniemen kampuksella, joka sekin paljastui mielikuvituksen tuotteeksi että oikein seniorijärjestelmänvalvojaksi 20 vuoden sairaseläkkeen jälkeen....
Voi tuota suhteellisuudentajun puutetta.
Tarina oli sinänsä ihan viihdyttävä, mutta kovin epärealistinen.
Tämä tarina kertoo eläinten ystävästä Kallesta
https://www.youtube.com/watch?v=V1pQORvPdJ8&list=RDV1pQORvPdJ8&start_radio=1
Niinkö epäile ihan rauhassa, sinun ongelmasi, epäilysi, toisin oikein toteutettu lääkitys saattaa auttaa oireisiin vahvasti, ja parantaa elämäsi laatua...
Tuntuuko sinusta edelleen siltä että olet Otaniemessä seniorijärjestelmänvalvojana? Saat minun talon, auton ja vaimon, jos kykenet sen todistamaan.
laiffila
Ala sinäkin buddhalaiseksi. Se on paras maailman yli 10000 uskonnosta.
Zen buddhalaisuusi on tosi hyvä. Sinäkin merkitystä vailla oleva ouhottaja saat rauhan ja merkityksen elämääsi.
Zen-buddhalaisuus on mahayana-buddhalaisuuden suuntaus, joka korostaa meditaatiota, suoraa kokemista ja läsnäoloa opinkappaleiden tai pyhien kirjoitusten ulkoluvun sijaan. Sanana zen tulee sanskritin kielestä (dhyāna) ja tarkoittaa meditaatiota.
Keskeiset periaatteet ja piirteet
• Zazen (istumameditaatio): Zenin ydin on hiljainen istumameditaatio, jossa huomio kiinnitetään vakaaseen asentoon, luonnolliseen hengitykseen ja avoimeen tietoisuuteen.
• Tyhjyys (sunyata) ja pysymättömyys: Kaikki ilmiöt ovat muuttuvia, vailla pysyvää minuutta (anatta) tai kiinteää olemusta.
• Ei-tietäminen ja läsnäolo: Olennaista on luopua jäykistä käsityksistä, suorituskeskeisyydestä ja ennakkoluuloista sekä kokea todellisuus suoraan tässä ja nyt.
• Satori (valaistuminen): Tavoitteena on äkillinen oivallus tai herääminen, joka paljastaa mielen todellisen luonteen ilman monimutkaista teoretisointia.
• Arjen pyhyys: Zenissä henkinen harjoitus ei ole erillään arkielämästä; jokapäiväiset askareet (kuten siivoaminen, ruoanlaitto tai työ) ovat meditaatiota ja harjoitusta sellaisinaan.
Lisätietoa meditaatiomuodoista voit lukea esimerkiksi sivustolta Boeddha-beelden.com.
Posson mukaan buddhalaisuus on hokkuspokkuksen ja huuhaan kiinalainen sekoitus jossa palvotaan taruolentoja.
Posson elävä elämä päättyi joskus 1993 ja sen jälkeen alkoi pakomatka viinaksiin ja katkeruuteen, sillä tiellä ollen edelleenkin. Nykyisin hän koettaa elellä toisten elämää miettien millaista se mahtaisi olla, mutta kääntää senkin äärimmäisen negatiiviseksi ja sairaaksi, joten iloa tuosta pinttyneestä tavastaan hänelle ei ole.
Voisko joku valottaa kuka on tämä merkittävä henkilö "Posso", josta niin paljon täällä puhutaan? Kauanko hän on tällä seudulla vaikuttanut ja mitkä ovat hänen ansionsa?
Nimim. Uusi Pattayalla
Posso on mies jolla on tekninen näkemys, koska hän on korkeasti koulutettu älykkö joka on työskennellyt merkittävissä tehtävissä, joiden ansiosta Suomesta tuli teknologiayhteiskunta.
Asuttuaan kymmenen vuotta Thaimaassa ja oltuaan 30 vuotta aviossa thaimaalaisen akateemisesti koulutetun pankkitoimihenkilön kanssa, hän tietää kaiken Thaimaan kulttuurista, tavoista, uskonnoista ja historiasta.
Hänellä on laaja kokemus thairavintoloista kuin myös kotkalaisista perinneherkuista, joista muilla näyttää olevan hyvin vajavainen tietämys.
Hän on tutustunut Thaimaan kasvitieteisiin ja faunaan, josta hän on ansiokkaasti myös valaissut muita.
Siis hän on kokenut thain aviomies, joka tietää tuon kehitysmaan kiemurat ja ansat, joihin aloittelijat lankeavat.
Täyttä soopaa.