Kuuluisa " Kankkulan kaivo "

Kehitysyhteis­työ­rahoja saattanut päätyä vääriin käsiin Tansaniassa https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20249941
8<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

vammaisille lapsille 🤣 eli ottivat rahat ihan omille kakaroilleen 🤣🤣🤣

1Äänestä

siis kaikki auttaminen on kusetusta , se menee paikallisille mutta sitä ei ole korvamerkitty ja toinen keino on auttajan ottaa omana palkkana taskuunsa ja mitä kaikkea etuja sen turvin voikaan järjestää

1Äänestä

yk n tutkimuksen mukaan puolet kehitysasusta kavalletaan

ruotsalaisen tutkimuksen mukaan 80 %

1Äänestä

Jospa niille maksetaan lisääntymisestä että voivat sitten tulla pakoloisiksi Länsimaihin ( vrt somaaalit )

1Äänestä

Siellä on Sote-rahaa, bensa-rahaa, yms. tulonsiirtorahaa suomalaisten käyttöön tarkoitettua.

1Äänestä

Kaikista kehitysyhteistyön rahoista joita annetaan Afrikkaan ja lähialueille vähintään 20% menee korruptioon, todennäköisesti paljon enemmän? Hyvä kysymys on: miksi Suomen kaltaisen pienen maan pitää elättää ihmisiä monen tuhannen kilometrin päässä? Tällä systeemillä kasvatetaan väkilukua jota kyseisen maan tuotot eivät elätä, kierre vaan jatkuu loputtomasti?

1Äänestä
  • Darwinin laki vois hoitaa..

    1Äänestä

  • Tämä nyk. hallitus onkin, vihervasemmisto-oppositiosta huolimatta, vähentänyt raha-avustuksia kaukomaihin.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kehitysyhteis­työ­rahoja saattanut päätyä vääriin käsiin Tansaniassa https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20249941

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu