pitkästä aikaa.Kysyin varovasti liittyykö tämä hänen naisystäväänsä.
Kyllä hän huudahti ja sanoin kerro sitten kun vaivaannuit soittamaan.
Hän oli tavannut tämän naisen festareilla kolme vuotta sitten.
Olen nähnyt tämän naisen ja hän on tosi isokokoinen.
Painaa ainakin 150 kiloa ja hänellä on erikoinen pukeutumistyyli.
Hänellä on nuttura joka muistuttaa muuminutturaa ja hänellä on
koulureppu aina selässä ja siellä heiluu pieni pehmonalle.
Kysyin mikä on se ilouutinen niin hän sanoi että tämä nainen tuli
kalliiksi hänelle kun tällä naisella on terveyongelmia ja lääkkeet
maksavat maltaita ja nainen ei jaksa tehdä töitä vaan on ollut jo
vuosia työttömänä ja pitää pitkiä puheluita kavereidensa kanssa ja
puhelinlaskut ovat aina suuria ja hän syö kuin hevonen ja pitää
jäätelöstä ja kaikesta makeasta.
Alkoholia menee myös paljon ja lopulta hän on pihi seksissä.
Hän erosi tästä naisesta mutta nainen jatkoi kesällä puhelin häirintää.
Kaverini muutti toiseen kaupunkiin ja vaihtoi puhelin numeronsa.
Kaveri sanoi että olo on nykyään kuin Paratiisissa ja ahdistus tästä
suhteesta on poissa.Kysyin aikooko hän mennä uudestaan Muumi
Festareille etsimään uutta suhdetta hän sanoi että pitää taukoa suhteista
ja nauttii täysin rinnoin vapaudestaan.Toivotin hänelle hyvää jatkoa.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Oliko pullaa?
:DD
On totta että Suomi on Euroopassa kärkisijoilla lihavuudessa.
Asialle tarttis tehdä jotain.Liikuntaa ja syödä terveellisesti.
Ettei ois ollu UM:ön rahottama "Tilaa postimyynnistä Mummo" -festari?
Ja mikähän mahtoi olla asian ydin
Sellasii ne muumit on.
Olen huomannut että monet lihavat ovat itsekkäitä
ja ahmivat sitä pullaa oikeasti niin että melkein tukehtuvat.
Työntävät molemmin käsin suuhunsa.
Lihava ja pihtaava Muumimamma koulureppu selässä.
Mikäköhän siitä tulee isona ?
Pisa-tornin pystyssäpitäjä?
Loppujen lopuksi tämä nainen voi olla jollekin suuri siunaus
ja onni tässä yksinäisyyden luvatussa maassa.