Miksi yksin eläviä syrjitään?

Toimeentulotuessa hyväksyttävien asumismenojen rajat muuttuvat ensi vuonna. Oman kaupunkini kaikkien muiden useamman henkilön talouksien kohtuurajat nousevat, mutta yksin elävien pysyvät samana. Vaikea ymmärtää miksi.

Kaupungista ei käytännössä löydy yhtään asumiskelpoisia asuntoja sillä hintaa mikä on kelan kohtuuraja. Mistä tahansa etsitkin ei niitä vain ole. Syy sille miksi rajaa ei nostettu ei voi olla ainakaan se että asuntoja löytyy tuolla kohtuuhinnalla yksin eläville. Yksin eläviä on helppo syrjiämkosia he eivät pidä meteliä samoin kuin perheelliset ja seniorit.

Usean henkilön talouksille tulee useamman henkilön tulot mikä tuo pelivaraa talouteen. Yksi elävät elävät täsmälleen sillä pienen pienellä tuella minkä tukina saa. Suominen syö leijonan osan tuista ja vuokrat nousevat joka vuosi.

Ehkä yksin eläviäkin voisi joskus ajatella kun näitä tukipätöksiä tehdään.
38177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Niinpä.
Suoraan sanottuna ihmistä rangaistaan siitä, että on päätynyt elämään yksin joko olosuhteiden seurauksena tai omasta halustaan. Ihan niin kuin yksineläminen olisi sairaus tai joku paha asia ylipäätään, mitä ei saisi olla olemassa.
Itse päädyin elämään tksin aikanaan igan sen vuoksi, koska mulla ei nyt ile muutenkaan ollut erityisemmän kovaa lisääntymisviettiä eikä mua ahdista yksin oleminen yhtään. Myöskään sopivaa kumppania ei löytynyt, enkä halua taas vadtenmielisen tai muuten minulle mitäänsanomattoman tai merkityksettömän ihmisen kanssa olka yhdessä. Tai vain sen vuoksi, ettei tarvitsisi elää yksin.
Ja kyllä siitä joka välissä on saanut negatiivista niskaan

Äänestä
  • Itsellä on teini,siksi vielä isompi asunto. Reilun vuoden päästä tilanne eri.

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Itsellä on teini,siksi vielä isompi asunto. Reilun vuoden päästä tilanne eri.

    Tuon nyt ymmärtääkin, että asunto on isompi.
    Sinkkuvanhempia on myöskin aika paljon nykyään, käsittääkseni. Siis yksinhuoltajia.
    Yh-isiäkin taitaa olla nykyään reilusti enemmän kuin vielä vuosituhannen vaihteessa.

    Äänestä

  • SEn verran vielä pakko jatkaa, että kyllä se muiden asennoituminenkin ärsyttää joskus, vaikka ei nyt saisikaan.
    Juuri tämä, kun sinkkuina eläviä&asuvia täytyy jatkuvasti jauhaa "yksinäisinä". Hän on yksinäinen, yksinäinen sitä yksinäinen tätä.
    EI ihminen nyt ainakaan automaattisesti ole yksinäinen, vaikka asuukin yksin eikä ole suhteessa muutenkaan.
    En tiedä mikä siinä sitten on, onko kuitenkin tarkoitus ja yritys jotenkin vit**illa sinkulle vai tarve tuoda jotenkin sitä oletettua "paremmuuttaan" esille..?
    Sillä nyt sinänsä ole mitään väliä, mutta rasittavaa joskus.
    Vähän sama, jos väittäisi toista täysin rahattomaksi, jos ei vaikka omista asuntoaan tai ei aja vaikka Mersulla, vaan jollain halvemmalla. Vaikka tällaisella voi silti olla ihan hiton hyvä rahatilanne, vaikka se ei näykään tai "puitteet" on erilaiset kuin jollain "naapurin Nestorilla".
    Jos näin esineellistämällä haluaa esimerkkiä antaa.
    Töissäkin tuota saa/joutuu kuuntelemaan ajoittain vähän turhankin kanssa.
    Eräs nainen esim jauhaa juurikin aina yksinäisistä, kun on puhetta perheettömistä tai sinkuista.
    Itse on ollut lapsettomassa avoliitossa jo kait 90-luvun puolelta.
    Ja itse yhdessä vaiheessa vinkui mullekin sitä, että on surkeeta ja kun ei saa seksiä, lasta eikä avioliittoa. Yhdessä vaiheessa jopa yritti musta väkisin miestä itselleen ja siten, että olisi tullutlennosta avokkinsa nurkista meikäläisen elämään. Siitä alkoikin aika pitkä vinkuhelvetti, kun ei vielä millään meinannut antaa periksi.
    Ja sitä sitten oli muutenkin vuosia, eka kiukutteli mulle pari vuotta ja sittewn jatkoi koko työyhteisölle voivottelemista, että kun ei oo lasta eikä kukaan tule häntä hoitamaan vanhana ja mitä lie. On kuitenkin vielä tänä päivänäkin avokkinsa kanssa kimpassa.
    Niin tuollaisista tapauksista tulee väkisinkin mieleen, että kuka se on oikeasti yksinäinen.. Minä, itseeni ja elämääni tyytyväinen sinkku/"yksinäinen" vai tuollainen paarisuhteessa elävä..joku.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    SEn verran vielä pakko jatkaa, että kyllä se muiden asennoituminenkin ärsyttää joskus, vaikka ei nyt saisikaan.

    Toi on kyllä rasittavaa että kaikki mahdolliset asiat psykologisoidaan. Kun puhutaan yhden hengen _kotitalouksista_ ja siihen liittyvästä taloudellisesta syrjinnästä ajatellaan heti jotain yksinäistä itsesäälissä reppanaa jota on kohdannut suuri tragedia. Uskon elävistä puhutaan "yksinäisinä" ikään kuin keskusteltaisiin jostakin henkisestä ongelmasta tai ongelmasta ylipäänsä. Sinkkutaloudessa asuminenkin käännetään sen yhden hengen taloudessa elävän sinkun henkiseksi tai sosiaaliseksi ongelmaksi. Kaikessa on aina jostain henkisestä ongelmasta kysymys kun on sillä yksinäisellä paha mieli.

    Ja toisaalta myös yksihuoltajat ja perheelliset esitetään kärsivinä ressukoina kun on toi lasten kasvatus ja ruuhkavuodet niin uuvuttavaa. Äitiyslomalle jääminen on kuin sairauslomalle jäämistä ja sitten aletaan parkua post partumeita, isien karua kohtaloa erotilanteissa jne jne. Normaaleita elämän asioista ei Suomessa osata keskustella patologiaoimatta kaikkea mahdollista. Kaikesta mahdollisesta puhutaan aina kuin kaikki elämä olisi yhtä suurta kärsimysnäytelmää.

    Ja jos olet lapseton olet edelleenkin mielikuvissa itsekäs hedonisti vaikka tosiasiassa lasten tekoa pitäisi perustella, ei lapsettomuutta. Tämäkin asenne on käsittämätön kun ajattelee että PUOLET kotitalouksista on yhden hengen talouksia. Sinkkutalouksien lisääntymisestä puhutaan kuin kyseessä olisi kansallinen kriisi.

    Äänestä

Yksinelävien olisi joukkoistuttava pitämään puoliaan.
Ensin vaikka yhdistys, ehkä myöhemmin puolue.
Nyt olemme yhteiskunnassa "näkymättömiä".

3Äänestä
  • Yksin elävien yhdistys on jo olemassa. Siellä on vanhentunutta tietoa.

    https://www.yksinasuvat.fi/tutkittua-tietoa/

    Yksin elävien talouksia oli vuonna 2024 47% kaikista kotitalouksista. Käytännössä puolet Suomen kotitalouksista on yksin asuvien talouksia.

    https://stat.fi/fi/julkaisu/cm1ivw3oka7zv07w5c57pzfzc

    Yksin asuvat ovat kohtapuoliin syrjitty enemmistö. Lapsiperheet menevät kaikkien jonojen ohi ja talouksien henkilölukumäärästä palkitaan. Yksin elämisestä rangaistaan jopa taloudellisesti.

    Miksi Suomessa kannustetaan perustamaan perhe ja tekemään lapsia tilanteisiin joissa aikuisilla ei ole edellytyksiä itse kustantaa lastensa kasvatusta ja elämää? Tarkoittaa käytännössä että Suomi kannustaa tekemään lapsia sosiaaliturvaorjuuteen. Ihminen joka vastuuntuntoisesti jättää lapset tekemättä on persona on grata jota kuuluu rangaista siitä ettei ole halunnut tehdä lapsiaan tilanteeseen jossa lapsille ei ole kunnollisia elämän olosuhteita tarjolla.

    Ihmekös kun kehitysmaiden maahanmuuttajat innostuvat lisääntymään tullessaan maahamme kun sosiaalituruvajärjestelmä oikein kannustaa siihen. Ylikansoittuneessa maailmassa sinkuudesta pitäisi palkita, ei lisääntymisestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Yksin elävien yhdistys on jo olemassa. Siellä on vanhentunutta tietoa.

    Kyllä tuossa yksin elävien yhdistyksessäkin aika surkutteleva sävy on puhua yksin elävistä. Ei uskoisi että vielä 2026 Suomessa on käsityksiä joiden mukaan "yksin jääminen" on tragedia eikä itse valittu elämäntapa. Ilmeisesti itse valittu yksin eläminen on Suomessa syy rangaista taloudellisesti väärästä elämän valinnasta?

    Eiköhän nykyisin suurin osa sinkuista ole oma- aloitteisesti ja vapaaehtoisesti yksin asuvia jopa silloin kun on joku parisuhde elämässä. Me ei enää eletä aikaa jolloin sosiaalisen paineen vuoksi ihmiset menivät ensimmäisen vastaantulevan ehdokkaan kanssa perustamaan perheen vain koska yksin elämiseen ja perheettömyyteen jostakin käsittämättömästä syystä liittyi negatiivinen leima.

    Näistä asioista päättävät henkilöt ilmeisesti kuuluvat vieläkin noihin sukupolviin joilla on henkilökohtainen asennevamma liittyen toisten vääriin elämänvalintoihin, ja tarve ohjailla muiden ihmisten elämää siihen suuntaan mikä sopii päättäjän henkilökohtaiseen moraalikäsitykseen ja "oikeanlaiseen" elämäntapaan. Sillä silmällä sitten päätetään kenen tukiriippuvaisen asumista tuetaan enemmän ja kenen vähemmän.

    Yhtään ainutta ropoa ei tällaisilla säädöillä tule lisää valtion kassaan. Pelkkää asenteellista somtaa tämä on.

    Suomalaiset varmaankin innostuvat lisääntymään ja pelastamaan valkoista rotua sukupuolta kun tällä tavoin kehitetään sinkkuja pariutumaan ja perustamaan perheitä vastentahtoisesti.

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Itse hoidan juttelut kodin ulkopuolella ystävien kanssa ja viihdyn illat ja yöt itekseen tai nuorimman lapseni kanssa. Hän ei ole aina kotona. Näin elämä on helppoa ja minusta ei ole parisuhteeseen,sen olen todennut. Olen hyvin mustasukkainen jos rakastun ja olen sen takia lopettanut suhteilun. Se mustasukkaisuus on kärsimys itselle ja toiselle.

    2Äänestä

    Huonoissa suhteissa ja avioliitoissa elävät kadehtii,kun sinkut saa olla rauhassa kotona. Ei tarvii riidellä eikä tehdä mitään kompromisseja. Saa päättää itse minne menee ja mitä tekee.

    1Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Itse hoidan juttelut kodin ulkopuolella ystävien kanssa ja viihdyn illat ja yöt itekseen tai nuorimman lapseni kanssa. Hän ei ole aina kotona. Näin elämä on helppoa ja minusta ei ole parisuhteeseen,sen olen todennut. Olen hyvin mustasukkainen jos rakastun ja olen sen takia lopettanut suhteilun. Se mustasukkaisuus on kärsimys itselle ja toiselle.

    Juu ja miksi sitä toisaalta olisikaan suhteessa, jos siinä voi huonosti..?

    1Äänestä

Me olemme vain kulueriä joilla ei ole merkitystä .

1Äänestä

Tilava kimppakämppä olisi helppo ratkaisu tuohon ongelmaan.

1Äänestä

Paljon on yksin eläjiä jotka asuvat liian isoissa asunnoissa joista peritään enemmän vuokraa kuin mitä otetaan huomioon asumistukea laskettaessa.

1Äänestä
  • Koita nyt opetella lukemaan. Emme keskustele asumistuesta.

    Kela toimeentulotuen asumisen kohtuurajat perustuvat VÄITETYSTI keskimääräiseen vuokratasoon kussakin kaupungissa. Yksin elävien kohdalla tietenkin tarkastellaan yksilöiden keskimääräisiä hintoja. Omalla paikkakunnallani ei ole käytännössä YHTÄÄN kelan kohtuuraja kai määrittelemän hintaisia 20 neliön koirankoppejakaan. Kaikki maksaa enemmän kuin tuo kohtuuraja. Kun jostain ihmeen kaupalla löytyy rajan täyttävä asunto se sijaitsee jossain Jumalan selän takana ja on niin huonokuntoinen että heti seuraavana vuonna on odotettavissa jonkinlainen remontti. Ja jos ei ole niin sitten vuokra joka tapauksessa nousee seuraavana vuonna ja kelan haluttomuus nostaa yksin elävien kohdalla kohtuuvuorarajaa joutuu yksin elävä jälleen makselemaan omista tuistaan yli menevää asumisen osaa aivan kohtuuttomasti.

    Kohtuurajan eivät todellakaan noudata keskimääräistä asumisen tasoa. Vuokralainen tukiorja ei päätä keskimääräisiä asumisen hintoja itse. Vuokranantajan päättävät asiasta eikä se ole neuvottelukysymys.

    En ymmärrä miksi yhteiskunnan kaikissa kusisimmassa tilanteessa olevien elämää hankaloitetaan tarkoituksella aivan kuin heille kostettaisiin jotakin. Tämä tuntuu aivan avoimelta keskisormen heiluttelulta.

    Tällainen politiikka on periaatteellista idealismia jonka tarkoitus on ilmeisesti patistaa ja herätellä oletetusti passiivisia tukien varaan "heittäytyneitä" jo viimein ryhdistäytymään ja ottamaan itse vastuun omasta toimeentulostaan. Meillä tällaisista asioista päättävät aivokääpiöt edelleenkin elävät maailmassa jossa köyhyys ja tukiorjuus on oma valinta.

    Että kyllä se köyhä sitten havahtuu omaan leväperäiseen elämäntapaansa kun hän löytää itsensä Alepan roskiksesta nukkumasta että tarttisko tehdä jotain elämälleen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Koita nyt opetella lukemaan. Emme keskustele asumistuesta.

    Entä kun ei saa/löydä työtä,hakemuksia on laitettu. Itse yritän ainakin parhaani hakea ja laatia hyvin ne CV.t mukana.

    Tietääkseni ensin pitää hakea asumistuki ja sen jälkeen katsotaan onko mahdollisuutta toimeentulotukeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Tietääkseni ensin pitää hakea asumistuki ja sen jälkeen katsotaan onko mahdollisuutta toimeentulotukeen.

    Asia ei liity mitenkään toimeentulotuen asumisen kohtuurajaan ja rajojen epäoikeudenmukaiseen päivittämiseen vuosittain.

    Äänestä

Eiköhän tavoitteena ole saada yksinasuvat joihinkin asuntoloihin tai soluasuntoihin asumaan

1Äänestä
  • Se olisikin oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Se olisikin oikein.

    Miksi. Ei kaikki ole niin sosiaalisia edes pakottamalla. Itsellä riittää vähäkin raha. En edes tykkää ostella turhuuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Miksi. Ei kaikki ole niin sosiaalisia edes pakottamalla. Itsellä riittää vähäkin raha. En edes tykkää ostella turhuuksia.

    Niin ajatelkaa mikä soppa,jos joku menettää hermonsa kimppakämpässä. Voi tapahtua hirveitä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Niin ajatelkaa mikä soppa,jos joku menettää hermonsa kimppakämpässä. Voi tapahtua hirveitä.

    Ei ole minunkaan juttuni mikään kimppa- tai soluasuminen.
    Sain siitä vähintäänkin tarpeekseni opiskeluaikoinani, kun asuin amitsun asuntolassa 3 muun jätkän kanssa samassa kämpässä. Jokaisella oli oma huone kylläkin.
    Ei enää, vaikka oli muuten ihan ok pari vuotta.

    Äänestä

Kuopiossa nousee kai muutaman euron.

1Äänestä
  • Kyllä hiljakseen karsiutuu tuo liian kalliisti asuminen.
    Olen itse asunut jo 40 vuotta siten, mihin rahat hyvin riittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kyllä hiljakseen karsiutuu tuo liian kalliisti asuminen.
    Olen itse asunut jo 40 vuotta siten, mihin rahat hyvin riittää.

    Itse itse itse. Sinustako tässä puhutaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Itse itse itse. Sinustako tässä puhutaan?

    Useimmat asuvat siten, että rahat riittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Useimmat asuvat siten, että rahat riittää.

    Niin, vain typerykset asuvat liian kalliisti ja vinkuvat sitä rahapulaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Niin, vain typerykset asuvat liian kalliisti ja vinkuvat sitä rahapulaa.

    Luuletko trolli että tuo joka ketjun provopaskominen menee vielä täydestä? Ketä sinä yrität kusettaa? Mihin pyrit?

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Luuletko trolli että tuo joka ketjun provopaskominen menee vielä täydestä? Ketä sinä yrität kusettaa? Mihin pyrit?

    Kiukuttelijoita pitää aina vähän härnätä. Töihin meno helpottaa.

    Äänestä

Hallituksen mulkut olisi hyvä piestä maan poveen, niin helpottaisi monen elämää.

1Äänestä
  • Samaa mieltä. Olis vaan orpokin menehtynä siihen sydäriinsä.

    1Äänestä

Tämän kahden hengen talous tarkoitus on siinä ,että te lisäännytte ja saatte 13€ per nuppi /kk asumis- alennusta. Yksin asuva ei lisäänny, eikä näin ollen tarvii mitään. Valtio tarvii tykinruokaa tai nykyjään dronisafkaa. Joskus aikoinaan mietin,että olis pitänyt tehdä hengarikeskeytys, ku aborttia ei saanut ees kirveellä. En halunnut,oli pakko.

Äänestä
  • Kahden hengen talous asuu melkoisen väljästi kun osa
    porukasta on lähtenyt maailmalle jo aika päivää sitten.
    Oikeastaan tässä kerrostalossa on useita ihmisiä. jotka
    asuvat yksin 3h+k tai jopa 4h+k asunnoissa.
    Rahat riittää hyvin kun on aikanaan hoitanut asiansa huolella.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Kahden hengen talous asuu melkoisen väljästi kun osa
    porukasta on lähtenyt maailmalle jo aika päivää sitten.
    Oikeastaan tässä kerrostalossa on useita ihmisiä. jotka
    asuvat yksin 3h+k tai jopa 4h+k asunnoissa.
    Rahat riittää hyvin kun on aikanaan hoitanut asiansa huolella.

    Tuo on jo ryhdikästä asumista.

    Äänestä

Jos ihmiset voisivat saada sosiaalituloa työtä tekemällä. Ja palkaksi voisi saada kunnollista voita jopa suolaisena voina, punaista maitoa ja kansankeittiöstä punaista lihaa paistettuna. Sitä kautta ihmiset pääsisivät pikkuhiljaa mukaan yhteiskuntaan, kun olisi ravintoa.
Sitten olisi myös vaatepisteitä, joita voisi vaihtaa tunteihin, joiden aikana on tehty töitä. Ja siten saataisiin kulkemiseen säissä riittävä varustus. Myös säissä pesimiseen tarvittava varustus olisi hyvä hankkia, jos sellaiset saisi sosiaaliturvatyöstä saatavilla pisteillä.
Silloin ei ketään voitaisi estää tekemästä itse työtä ravinnon, vaatetuksen tai pesimisen suhteen.

Äänestä
  • Trolli voisi painua vittuun.

    Äänestä

Kalliisti asuvat kiukuttelee. Menisivät töihin purkamaan tarmoaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Toimeentulotuessa hyväksyttävien asumismenojen rajat muuttuvat ensi vuonna. Oman kaupunkini kaikkien muiden useamman henkilön talouksien kohtuurajat nousevat, mutta yksin elävien pysyvät samana. Vaikea ymmärtää miksi.

Kaupungista ei käytännössä löydy yhtään asumiskelpoisia asuntoja sillä hintaa mikä on kelan kohtuuraja. Mistä tahansa etsitkin ei niitä vain ole. Syy sille miksi rajaa ei nostettu ei voi olla ainakaan se että asuntoja löytyy tuolla kohtuuhinnalla yksin eläville. Yksin eläviä on helppo syrjiämkosia he eivät pidä meteliä samoin kuin perheelliset ja seniorit.

Usean henkilön talouksille tulee useamman henkilön tulot mikä tuo pelivaraa talouteen. Yksi elävät elävät täsmälleen sillä pienen pienellä tuella minkä tukina saa. Suominen syö leijonan osan tuista ja vuokrat nousevat joka vuosi.

Ehkä yksin eläviäkin voisi joskus ajatella kun näitä tukipätöksiä tehdään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu