Muovisille ruokapakkauksille tarvitaan vero

Aivan uskomaton määrä muovijätettä syntyy pelkästä elintarvikekaupasta nykyään. Aikaisempina vuosikynnmeninä esimerkiksi lihat ja juustot ostettiin palvelutiskistä, jossa ne käärittiin paperiin. Jätettä syntyi todella vähän.

Kun kerran pelkästä kaupan muovikassista pyydetään jo nykyään reilut puoli euroa, niin voisi myös jauheliharasioihin ja vastaaviin laittaa muutaman kymmenen senttiä veroa.

Ehkä tuolla tavalla päästäisiin vähitellen palaamaan vanhaan ja ekoogisempaan palvelutiskikulttuuriin, joka tietenkin työvoimakulujen takia ei pysty tällä hetkellä kilpailemaan teollisesti pakattujen vaihtoehtojen kanssa.
1<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Muistaako ihmiset vielä että suomen pellot täyttyy muovijätteestä sen vuoksi ettei kaupat viitsi maksaa työntekijöille muovipakkausten ja niiden sisällön erottelemisesta? Vanhaksi mennyt ruoka siis lentää biojätteeseen paketteineen. Samanaikaisesti rivikansalaisen tulee lajitella pakkaus ja sisältö erikseen.

https://yle.fi/a/74-20113671

Mutta hyvä että pelastavat maailman muoviroskalta sentäs tuolla muovipussin hinnannostolla. Kyllä yksityiset toimijat on aina niin vastuullisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aivan uskomaton määrä muovijätettä syntyy pelkästä elintarvikekaupasta nykyään. Aikaisempina vuosikynnmeninä esimerkiksi lihat ja juustot ostettiin palvelutiskistä, jossa ne käärittiin paperiin. Jätettä syntyi todella vähän.

Kun kerran pelkästä kaupan muovikassista pyydetään jo nykyään reilut puoli euroa, niin voisi myös jauheliharasioihin ja vastaaviin laittaa muutaman kymmenen senttiä veroa.

Ehkä tuolla tavalla päästäisiin vähitellen palaamaan vanhaan ja ekoogisempaan palvelutiskikulttuuriin, joka tietenkin työvoimakulujen takia ei pysty tällä hetkellä kilpailemaan teollisesti pakattujen vaihtoehtojen kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu