Orpo valehtelee Suomen talouskasvusta, ei kasva nopeimmin Euroopassa

https://yle.fi/a/74-20249681

"Suomea nopeampaa kasvu on OECD:n uusimpien lukujen mukaan muun muassa Virossa, Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa"
Lisää valheita:Väite 2: Eläkejärjestelmästä voidaan säästää kaksi miljardia koskematta nykyisiin eläkkeisiin

Orpo totesi, että tavoite voitaisiin jopa ylittää koskematta maksussa oleviin eläkkeisiin.

– Jo pelkästään se, että luovuttaisiin näistä jaksoista, milloin eläkettä kertyy, kuten työttömyydestä tai opiskelusta johtuvista jaksoista, tai jos työmarkkinajärjestöt kolmikannassa löytävät keinoja, millä työuria pidennettäisiin alusta, keskeltä ja lopusta esimerkiksi puolella vuodella, niin se ylittäisi tämän [kahden miljardin] tavoitteen, Orpo sanoi.

Onko tavoite realistinen yhden vaalikauden aikana?

Aloitetaan opiskelusta. Tutkintoeläkkeistä karttuvat eläkkeet tulevat maksettavaksi pitkällä viiveellä. Siksi myös niiden leikkauksista kertyvät säästöt saadaan vasta pitkän odotuksen jälkeen.

Nykyisin tutkintoeläkkeistä maksetaan eläkemenoa vain noin 30 miljoonaa euroa vuodessa. Niiden taso saavuttaa noin miljardin vasta vuoden 2090 tietämillä, Eläketurvakeskus on laskenut.

Välitön säästö on siis pieni.

Entä työurien pidennykset?

Taloustieteen professori Niku Määttänen toteaa, että säästöjä olisi saatavissa nopeasti, jos eläkeikää päätettäisiin nostaa nykyistä nopeammin.
– Se pienentäisi tulevia eläkemenoja ja mahdollistaisi työeläkemaksun alentamisen välittömästi ilman, että eläkejärjestelmän kestävyys heikkenisi.

Pienenevä maksu voitaisiin kanavoida vahvistamaan valtiontaloutta.

Ilman huolellisia laskelmia on mahdotonta arvioida, voitaisiinko näin saavuttaa kahden miljardin säästöä jo yhdessä vaalikaudessa. Sellaisia lauantai-iltana keittiöstään tavoitetulla Määttäsellä ei käsillään ole.

Orpo ei myöskään puhunut alimman vanhuuseläkeiän nostosta, vaan työurien mahdollisesta pidentämisestä ”alusta, keskeltä ja lopusta”. Sen tarkemmin hän ei keinoja yksilöinyt"
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Siis Ylen Petri Raivio (sdp) taaskin disinformaation levittäjänä.
Tavallisimmin kyllä persujen kimpussa "asiantuntijoineen".

Äänestä

Persuporvarihallitus on pelkkiä valehtelijoita täynnä .

Äänestä
  • lala lallatilaa...

    Äänestä

  • Persut ottaa oppinsa suoraan Trumpilta, ei koskaan toden sanaa. Orpo oppipoikana.
    Hallitus on 💩💩💩💩💩💩

    Äänestä

Perussuomalaiset on suurin duunaripuolue.

Äänestä
  • Suurin duunareitten kusettaja puolue siinä missä Kokoomuskin .

    1Äänestä

  • ..valehtelijoiden klubi kajjaanissakin

    Äänestä

Samaa valhetta se Purrakin toitottaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://yle.fi/a/74-20249681

"Suomea nopeampaa kasvu on OECD:n uusimpien lukujen mukaan muun muassa Virossa, Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa"
Lisää valheita:Väite 2: Eläkejärjestelmästä voidaan säästää kaksi miljardia koskematta nykyisiin eläkkeisiin

Orpo totesi, että tavoite voitaisiin jopa ylittää koskematta maksussa oleviin eläkkeisiin.

– Jo pelkästään se, että luovuttaisiin näistä jaksoista, milloin eläkettä kertyy, kuten työttömyydestä tai opiskelusta johtuvista jaksoista, tai jos työmarkkinajärjestöt kolmikannassa löytävät keinoja, millä työuria pidennettäisiin alusta, keskeltä ja lopusta esimerkiksi puolella vuodella, niin se ylittäisi tämän [kahden miljardin] tavoitteen, Orpo sanoi.

Onko tavoite realistinen yhden vaalikauden aikana?

Aloitetaan opiskelusta. Tutkintoeläkkeistä karttuvat eläkkeet tulevat maksettavaksi pitkällä viiveellä. Siksi myös niiden leikkauksista kertyvät säästöt saadaan vasta pitkän odotuksen jälkeen.

Nykyisin tutkintoeläkkeistä maksetaan eläkemenoa vain noin 30 miljoonaa euroa vuodessa. Niiden taso saavuttaa noin miljardin vasta vuoden 2090 tietämillä, Eläketurvakeskus on laskenut.

Välitön säästö on siis pieni.

Entä työurien pidennykset?

Taloustieteen professori Niku Määttänen toteaa, että säästöjä olisi saatavissa nopeasti, jos eläkeikää päätettäisiin nostaa nykyistä nopeammin.
– Se pienentäisi tulevia eläkemenoja ja mahdollistaisi työeläkemaksun alentamisen välittömästi ilman, että eläkejärjestelmän kestävyys heikkenisi.

Pienenevä maksu voitaisiin kanavoida vahvistamaan valtiontaloutta.

Ilman huolellisia laskelmia on mahdotonta arvioida, voitaisiinko näin saavuttaa kahden miljardin säästöä jo yhdessä vaalikaudessa. Sellaisia lauantai-iltana keittiöstään tavoitetulla Määttäsellä ei käsillään ole.

Orpo ei myöskään puhunut alimman vanhuuseläkeiän nostosta, vaan työurien mahdollisesta pidentämisestä ”alusta, keskeltä ja lopusta”. Sen tarkemmin hän ei keinoja yksilöinyt"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu