RAAMATULLINEN PYHÄPÄIVÄ ON SAPATTI-LAUANTAI, EI SUNNUNTAI

Mikä on raamatullinen oikea pyhäpäivä? Pyhäpäivän vietto on säädetty Jumalan 10 käskyn laissa ja se on lain neljäs käsky. Mikä on oikea pyhäpäivä, tästä on kiistaa kristikunnassa. Toiset väittävät sen olevan sunnuntain, toiset sapatti-lauantain, toiset taas että voi valita minkä päivän tahansa ja jotkut ettei pyhäpäiväkäsky ole enää voimassa. Kolmannen vaihtoehdon voimme hylätä lähes suoralta käsin, koska neljäs käskyhän määrittelee pyhäpäivän viikon seitsemänneksi päiväksi. Jeesuksen opetus vuorisaarnassa, ettei laista katoa yksikään kirjain tai piirto heittää myös neljännen vaihtoehdon roskiin, jopa valtavana röyhkeytenä. Eli jää kaksi vaihtoehtoa: sapatti-lauantai tai sunnuntai. No....tämähän ratkeaa niin, että meidän tulee vain saada selville, mitä pyhäpäivää Jumalan kansa vietti Vanhan Testamentin aikana. Vanhan Testamentin aikana Jumalan valittu kansa oli Israelin kansa ja Juutalaiskansa. Ja kaikkihan tietää, että juutalaiset ovat aina läpi historiansa viettäneet pyhäpäivänään sapatti-lauantaita, joka alkaa perjantain auringonlaskusta ja päättyy lauantain auringonlaskuun. Ja kun Jeesus opetti, ettei laista katoa yksikään kirjain tai piirto, niin tämä tarkoittaa myös sitä, että raamatullinen pyhäpäiväkin on edelleen sama kuin Vanhan Testamentin aikaan, eli sapatti-lauantai. Eli vastaus kysymykseemme on: Oikea raamatullinen pyhäpäivä on Sapatti-Lauantai.
Miksi sitten suurin osa kristikuntaa viettää pyhäpäivänään sunnuntaita. Kirkkohistoria kertoo, että tämä juontaa juurensa 300-luvun alusta. Tällöin v.321 Rooman keisari Konstantinus lailla määräsi sunnuntain, silloisen auringonpalvojien pyhäpäivän, aurinkopäivän Rooman imperiumin yleiseksi pyhäpäiväksi. Vain muutama vuosi tämän jälkeen, jos sitäkään, Rooman kirkon johtaja piispa Sylvester nimesi tekemässään kalenterissa viikon ensimmäisen päivän Herran päiväksi, ja kehotti kristittyjä alkamaan pyhittämään "Herran päivää" sapatin asemesta. Laodikean kirkolliskokouksessa muutamia vuosia myöhemmin, tämä säädös vahvistettiin, ja julistettiin jopa kirous niille, jotka jatkavat sapatin viettämistä.
Tämä röyhkeä ja antikristillinen muutos jo useita vuosisatoja aiemmin ilmoitettiin Danielille tapahtuvaksi pienen sarven toimesta. Pieni sarvi tulkitaan yleisesti tarkoittavan Katolista kirkkoa.
Sunnuntain pyhyyden takana on siis Katolisen kirkon arvovalta, ja monet Katoliset johtajat opettavatkin, että sunnuntai on heidän kirkkonsa arvovallan merkki ja kun protestantit hyväksyvät ja alkavat pyhittää sunnuntaita, he tällä teollaan tunnustavat Katolisen kirkon vallan.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Miksi sapatin paikasta käydään väittelyä vaikka sapattiasia ja näennäissäännöt selvitettiin ihmisille jo 2000 vuotta sitten, että ne eivät ole oikea laki. Asian Jeesus selvitti Bethesdan altaalla ja monessa muussa paikassa...

Äänestä
  • Muista pyhittää lepopäivä on käsky, mutta ei ole määriteltyä mille viikonpäivälle se osuu...?

    Äänestä

Ja vielä lopuksi, mikään tietty Kristillinen seurakunta ei ole ainoa oikea seurakunta.

Kaikki Kristilliset seurakunnat ovat Kristillisiä ja oikeita sillä selvä! Juutalaiset eivät ole etnisesti oikea AINOA Jumalan kansa vaan seemiläiset ovat eri asia, kuin Kristillisjuutalaisuus. Matteuksen evankeliumissa Jeesus ilmoittaa kaikki kansat on kastettava Jumalan kansaksi...Eli Juutalaisuus lopulta on muuta kuin lähi-idän seemiläiskansat yksin, tai sanotaan niin, että Israel lopulta tarkoittaa kaikkien kristittyjen yhteyttä.

Äänestä
  • >>>>>>Matteuksen evankeliumissa Jeesus ilmoittaa kaikki kansat on kastettava Jumalan kansaksi.<<<<<<<
    -----------------
    Lue Raamattua tarkemnin. Jumalan lapseksi synnytään siihen ei aleta jonkun kaste rituaalin kautta.Jokaisen kansan jäsen joka kuulee ja uskoo evankeliumin

    ”te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta. Sillä: "kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee, mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti". Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.”
    ‭‭1. Pietarin kirje‬ ‭1‬:‭23‬-‭25‬ ‭FB38‬‬

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    >>>>>>Matteuksen evankeliumissa Jeesus ilmoittaa kaikki kansat on kastettava Jumalan kansaksi.<<<<<<<
    -----------------
    Lue Raamattua tarkemnin. Jumalan lapseksi synnytään siihen ei aleta jonkun kaste rituaalin kautta.Jokaisen kansan jäsen joka kuulee ja uskoo evankeliumin

    ”te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta. Sillä: "kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee, mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti". Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.”
    ‭‭1. Pietarin kirje‬ ‭1‬:‭23‬-‭25‬ ‭FB38‬‬

    ”Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön, vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen. Sen sanan, jonka hän lähetti Israelin lapsille, julistaen evankeliumia rauhasta Jeesuksessa Kristuksessa, joka on kaikkien Herra, sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kasteen jälkeen, jota Johannes saarnasi, sen te tiedätte;

    te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa.


    Ja me olemme kaiken sen todistajat, mitä hän teki juutalaisten maassa ja Jerusalemissa; ja hänet he ripustivat puuhun ja tappoivat.

    Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä, ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen, kuin hän oli kuolleista noussut.

    Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."

    Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.

    Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa.

    Silloin Pietari vastasi: "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?" Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.”
    ‭‭Apostolien teot‬ ‭10‬:‭34‬-‭48‬ ‭

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mikä on raamatullinen oikea pyhäpäivä? Pyhäpäivän vietto on säädetty Jumalan 10 käskyn laissa ja se on lain neljäs käsky. Mikä on oikea pyhäpäivä, tästä on kiistaa kristikunnassa. Toiset väittävät sen olevan sunnuntain, toiset sapatti-lauantain, toiset taas että voi valita minkä päivän tahansa ja jotkut ettei pyhäpäiväkäsky ole enää voimassa. Kolmannen vaihtoehdon voimme hylätä lähes suoralta käsin, koska neljäs käskyhän määrittelee pyhäpäivän viikon seitsemänneksi päiväksi. Jeesuksen opetus vuorisaarnassa, ettei laista katoa yksikään kirjain tai piirto heittää myös neljännen vaihtoehdon roskiin, jopa valtavana röyhkeytenä. Eli jää kaksi vaihtoehtoa: sapatti-lauantai tai sunnuntai. No....tämähän ratkeaa niin, että meidän tulee vain saada selville, mitä pyhäpäivää Jumalan kansa vietti Vanhan Testamentin aikana. Vanhan Testamentin aikana Jumalan valittu kansa oli Israelin kansa ja Juutalaiskansa. Ja kaikkihan tietää, että juutalaiset ovat aina läpi historiansa viettäneet pyhäpäivänään sapatti-lauantaita, joka alkaa perjantain auringonlaskusta ja päättyy lauantain auringonlaskuun. Ja kun Jeesus opetti, ettei laista katoa yksikään kirjain tai piirto, niin tämä tarkoittaa myös sitä, että raamatullinen pyhäpäiväkin on edelleen sama kuin Vanhan Testamentin aikaan, eli sapatti-lauantai. Eli vastaus kysymykseemme on: Oikea raamatullinen pyhäpäivä on Sapatti-Lauantai.
Miksi sitten suurin osa kristikuntaa viettää pyhäpäivänään sunnuntaita. Kirkkohistoria kertoo, että tämä juontaa juurensa 300-luvun alusta. Tällöin v.321 Rooman keisari Konstantinus lailla määräsi sunnuntain, silloisen auringonpalvojien pyhäpäivän, aurinkopäivän Rooman imperiumin yleiseksi pyhäpäiväksi. Vain muutama vuosi tämän jälkeen, jos sitäkään, Rooman kirkon johtaja piispa Sylvester nimesi tekemässään kalenterissa viikon ensimmäisen päivän Herran päiväksi, ja kehotti kristittyjä alkamaan pyhittämään "Herran päivää" sapatin asemesta. Laodikean kirkolliskokouksessa muutamia vuosia myöhemmin, tämä säädös vahvistettiin, ja julistettiin jopa kirous niille, jotka jatkavat sapatin viettämistä.
Tämä röyhkeä ja antikristillinen muutos jo useita vuosisatoja aiemmin ilmoitettiin Danielille tapahtuvaksi pienen sarven toimesta. Pieni sarvi tulkitaan yleisesti tarkoittavan Katolista kirkkoa.
Sunnuntain pyhyyden takana on siis Katolisen kirkon arvovalta, ja monet Katoliset johtajat opettavatkin, että sunnuntai on heidän kirkkonsa arvovallan merkki ja kun protestantit hyväksyvät ja alkavat pyhittää sunnuntaita, he tällä teollaan tunnustavat Katolisen kirkon vallan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu