Miksi helluntailaisuus tarttui ruotsinsuomalaisiin?

🚨 1960-70-luvuilla Suomesta muutti Ruotsiin satojatuhansia kouluttamattomia ja sivistymättömiä tehdas- ja varastotyöläisiä paremman elintason ja palkan perässä. Olin yksi heistä, tosin vasta 70-luvun lopusta 80-luvun alkuun. Töitä tarjosivat Tukholmassa, Malmössa ja Göteborgissa tehtaat ja varastot.

Ruotsissa asuneet suomalaiset muodostivat omia etnisiä ja kulttuurisia yhdistyksiään ja pitivät yhteyttä keskenään, ja jossain vaiheessa elettiin aikaa, jossa jokaisessa ruokakaupassa, kioskissa ja virastossa oli ainakin yksi suomenkielinen työntekijä, niin että asiakkaan ei tarvinnut osata ruotsia.

Niihin aikoihin helluntailaisuus levisi voimakkaasti ruotsinsuomalaisten keskuudessa. Esim. Boråsissa (jonka nimen Niilo Yli-vainio lausui hauskasti "Puuroisissa") oli suuri suomalaisten helluntailaisyhteisö. Myös Tukholman alueeella oli herätystä rasvanahkaduunarien keskuudessa.

Kysymys: Miksi? Kuka oli se saarnaaja tai mikä oli se ihmisryhmä, jonka julistuksen johdosta niin paljon ihmisiä tuli siihen aikaan uskoon? Vastaukseksi ei riitä "Jumalan sana" tai "Evankeliointi". Nyt kysytään sen Jumalan sanan ja evankelioinnin välikappaleena toiminutta ihmistä tai ihmisiä.
46105
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Ihmiset kokivat sisäistä tyhjyyttä ja kaipasivat Jumalaa kenties?

2Äänestä
  • Varmasti, mutta kysyttiin henkilöä tai henkilöitä, jotka toivat herätyksen ruotsinsuomalaisten keskuuteen. Ap.

    2Äänestä

En tiedä vastauksia väsyttää.

3Äänestä
  • Väsy hyvä. Nyt nukkumaan.

    2Äänestä

Kävitkö ruotsinsuomalaisten kodeissa salaa?
Oletko ruotsinkielinen, suomenruotsalainen kuten yli 100 000 suomalaista äidinkieleltään oli? Olet väärässä, suomalaiset puhuivat ruotsia virastoissa. Olet ylpeä ja koppava murhaaja.

2Äänestä
  • Ruotsiin muuttaneista suomalaista osa oli äidinkieleltään ruotsalaisia. Varmaan suurin osa siirtolaisista.

    2Äänestä

  • Murhaaja? Ah, helluntaiveljen rakkaudentäyteinen viesti. Kiitos. Ap.

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ruotsiin muuttaneista suomalaista osa oli äidinkieleltään ruotsalaisia. Varmaan suurin osa siirtolaisista.

    Olen ollut niissä porukoissa, ja olihan siellä ruotsinkielisiäkin, mutta suurin osa oli kyllä suomenkielisiä. Kuten minä, aiemmin muuttaneet sukulaiseni ja kaikki työkaverini. Ao.

    1Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Olen ollut niissä porukoissa, ja olihan siellä ruotsinkielisiäkin, mutta suurin osa oli kyllä suomenkielisiä. Kuten minä, aiemmin muuttaneet sukulaiseni ja kaikki työkaverini. Ao.

    Allekirjoitus Ao tarkoittaa "asianomainen", eli sama kuin Ap. Ap.

    1Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Murhaaja? Ah, helluntaiveljen rakkaudentäyteinen viesti. Kiitos. Ap.

    se viesti oli iäkkäältä siskolta, vastuu lukijalla

    Äänestä

Sinunkauppaa tahtoisin, sinunkaupat.
Olisinpa yksi ihmisistä

2Äänestä

Miten ihminen kykenee vastustamaan sinua, puhumaan sinulle ettei pelkäisi, ahdistuisi?
Miten ihminen kykenee puhumaan totta?
Miten ihminen kykenee luopumaan puolitotuudesta, ja alkamaan ajattelemaan, tekemään totuutta?
Miksi usein syytät puolitotuuksista vaikka toinen tahtoisi puhua totta, etkä itse silti koeta kuin valehdella?

2Äänestä

Olet itse piru, sekä kirottu kun syytät muita ihmisiä. Olet itse perkeleen asialla ja ahne

2Äänestä
  • Ei ole lahkolainen ahne jos haluaa työskennellä rauhassa ilman salakameroita, ainaista vakoiluasi ja kiusaasi.

    2Äänestä

  • Miten mielenterveys jaksaa? Ap.

    1Äänestä

Mikään määrä helluntailaisuutta, luterilaisuutta, katolilaisuutta, ortodoksisuutta, adventismia, amerikkalaista protestanttisuutta ei meitä auta

2Äänestä

suomalaiset teki pankkiryöstöjä eniten ruotsissa 70-80-90 luvulla

1Äänestä

Kysyt suoraan Jumalan välikappaletta jonka kautta Jumala puhui ihmisille niin, että he tulivat uskoon? Ymmärrän jotenkin sen, että ihminen kiinnostaa. Mutta jokaisen uskoon tulo johtuu siitä, että Jumala puhuu ihmiselle. Jumala kyllä puhuu uskovan palvelijansa kautta, mutta se on Jumalan puhe ihmisille, joka saa ihmisen uskoon.
Jumalalta tulleessa Sanassa on Henki ja elämä. Sana elää. Siksi se vaikuttaa Sanaa kuulevan ja sen vastaan ottavassa ihmisessä.

Uskon, että sinä nää kässäät.

Itse olen muuttanut Suomesta Ruotsiin 21 - vuotiaana.
Silloin tarkoitus oli asua Ruotsissa talven yli ja ansaita rahaa.
Sitten kesällä muuttaisin takaisin Suomeen. Mutta eihän se niin mennyt. Täällä moder Svean maalla sitä asustellaan 46 vuotta myöhemminkin. Nyt Ruotsi tuntuu enemmän kotimaalta kuin Suomi. Ja tämä on ymmärrettävää koska olen asunut Ruotsissa koko aikuisen ikäni ja alan olla till åren kommen.

Ruotsissa ruokakauppassa ostoksilla, minulla oli vaikea tietää, mikä tuote on, koska en osannut Ruotsia nimeksikään. Mutta muutaman kuukauden kuluttua kun menin ihmisten painostuksesta Ruotsin kielikurssille "Svenska för invandrare" eli lyhennettynä; Sfi koulutukseen, sain potkut heti kättelyssä. Opettaja sanoi, että tämä kurssi ei ole sinulle koska puhut Ruotsia niin hyvin ettei meillä ei ole sinulle mitään annettavaa.

Yksi hämmästyttävä huomio oli kun melkein kaikki ihmiset kaupassa ja kadulla heijasivat "Hej". Ihmettelin, että mistä nämä ihmiset tuntevat minut. Suomessa kukaan ei heijannut tuntemattomia ihmisiä, vain ihmisiä, jotka he tunsivat.

Toinen hämmästys kaupassa; kaupassa kuulin puhuttavan suomea. Ihmettelin, että olenko minä kuitenkin vieläkin Suomessa koska ihmiset täällä puhuvat suomea. En ollut Suomessa vaan Ruotsissa. Mutta paikkakunnalla oli niin paljon suomalaisia, että kaupassa kuuli asiakkaiden puhuvan suomea.

Mutta mennään takaisin 1970 -luvulle.

Olin kesäisin töissä kassalla vanhempieni omistamassa myymälässä Suomessa. Ehkä pari kertaa viikossa sisään tuli ryhmä Ruotsissa asuvia nuoria ihmisiä. He puhuivat, tai ainkin yksi heistä, ruotsia.
Mutta kuulin heti, etteivät he ole ruotsalaisia. Sen kyllä kuulee jos aito ruotsalainen puhuu ruotsia tai jos äsken maahan muuttanut suomalainen yrittää puhua huonolla kielitaidolla ruotsia.

Joskus henkiöllä, joka yritti puhua ruotsia, oli vaikeuksia esittää asiansa ruotsiksi, vaikka hän yritti teeskennellä, että "soomi keeli
on nyt heikko kun olen asunut roottissa kokonaisen vuen". Joskus seuralaiset nuhtelivat häntä ja kehottivat puhumaan suomea. Sitten asian esittäminen oli jo hänelle helpompaa.

Saimme näistä tapaamisista hyvät naurut sitten jälkeen päin.
1960 ja 1970 luvuilla se oli status asua Ruottissa ja sitä jotkut
olivat selvästi ylpeitä.

Mvh J - K

1Äänestä
  • Ei minulle ole puhuttu ruotsia eikä puhuta ehkä ikinä. En ole sitä oppinut koulussa.
    Kaverit osaa sitä vaikka ovat nuorempaa sukupolvea ja muitakin kieliä.
    Opiskelivat ja lähtivät suomalaisten/ulkomaisten yrityksien leivissä lähetettynä työntekijänä muihin maihin.
    Useinhan sinne saattaa jäädä jos yritykset tarjoaa pitkän pestin. Mutta kaikki on jäänyt, sitä on liian vanha päälle 30-kymppisenä ehkä

    1Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ei minulle ole puhuttu ruotsia eikä puhuta ehkä ikinä. En ole sitä oppinut koulussa.

    Opiskelut on jäämyt

    Isoäiti oli ruotsinkielinen ja hänen perheensä puhui ruotsia.
    Ei isä osaa sanaakaan ruotsia, eikä isoisä.
    Eikä isoäitini puhunut meille ollessamme lapsia ruotsia

    1Äänestä

  • Kavereilla on ulkomaiden päivärahat, omakotitalot, vaimot ja lapsia, hyvä palkka. Työura alkanut heti 18-20 vuotiaana.

    1Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ei minulle ole puhuttu ruotsia eikä puhuta ehkä ikinä. En ole sitä oppinut koulussa.
    Kaverit osaa sitä vaikka ovat nuorempaa sukupolvea ja muitakin kieliä.
    Opiskelivat ja lähtivät suomalaisten/ulkomaisten yrityksien leivissä lähetettynä työntekijänä muihin maihin.
    Useinhan sinne saattaa jäädä jos yritykset tarjoaa pitkän pestin. Mutta kaikki on jäänyt, sitä on liian vanha päälle 30-kymppisenä ehkä

    Minä olin lukenut ruotsin kieltä koulussa vuosia.
    Mutta minulla ei ollut mitään motivaatiota oppia
    ruotsia koulussa. En tiennyt, että muutamien vuosien
    kuluttua asuisin Ruotsissa ja tarvitsisin puhua Ruotsia.
    Sitäpaitsi kouluruotsi poikkeaa Ruotsissa puhutusta
    arkikielestä. En siis osannut ruotsia muttaessani Ruotsiin.

    Muistan, että kun työnjohtaja tuli puhuttelemaan minua,
    suomalainen työkaverini oli tulkkina. Mutta kuten edellä
    totesin, muutamien kuukausien jälkeen en enää tarvinnut
    tulkkia.

    Ruotsissa opin ruotsia muutamilla "tekniikoilla".

    1. Katsoin televisiosta uutislähetyksiä ja muita ajankohtaisia
    ohjelmia joissa puhuttiin ruotsia ja tekstitys oli ruotsiksi.
    Yritin lukea tekstin samalla kun kuuntelin puhetta.

    2. Työmaallamme oli naisia. Ja silloin tietysti myös naisten
    ruotsinkielisiä juorulehtiä, joita minä tavasin ja yritin ymmärtää.

    Koska asuin Ruotsissa, minulla oli nyt motivaatiota oppia.
    Jos motivaatio on suuri, sitä oppii vaikka päällään seisomaan.
    Tietysti nuorella ihmisellä on helpompaa oppia uusi kieli
    kuin vanhalla ihmisellä.

    Paras tapa oppia maan kieltä, on tietysti muuttaa asumaan
    maahan, jonka kielen tahtoo oppia.

    Mvh J - K

    1Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Täytyy vielä kertoa yksi asia koska "moitin" kouluruotsia.

    Minulla oli ehkä helppo oppia ruotsia asuessani Ruotsissa
    koska Ruotsin kielen gramatiikkia oli hallussa. Ja siitä Suomen
    koululaitokselle suuret kiitokset. Minun tarvitsi vain kasvattaa
    sanavarastoa ja siten opin nopeasti.

    Asuttuani muutamia vuosia Ruotsissa keskustelin erään
    ruotsalaisen miehen kanssa Ruotsin kielestä. Esitin hänelle gramatiikkaan liittyvän kysymyksen ajatellen, että koska hän
    on ruotsalainen ja on käynyt koulunsa Ruotsissa, hän osaa
    garmatiikan paremmin kuin minä ja osaa vastata kysymykseeni.
    Mutta hän sanoi minulle vähän hämillään ja häpeillen:
    "Älä kysy minulta, en minä tiedä, sinä osaat Ruotsin kielen
    gramatiikan paremmin kuin minä."

    Ja tästä Suomen koulaitokselle kunnia.

    Mvh J - K

    1Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Ruotsissa ne sirutus, eli mikrosiru implanttien asennusta ihmisen ihon alle on jo tapahtunut. Millä ihmiset menevät kuntosaleille, ravintoloihin.
    Osa ihmisistä maksaa kaupoissa sirun avulla mikä on vasemmassa tai oikeassa kämmenessä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Ruotsissa ne sirutus, eli mikrosiru implanttien asennusta ihmisen ihon alle on jo tapahtunut. Millä ihmiset menevät kuntosaleille, ravintoloihin.
    Osa ihmisistä maksaa kaupoissa sirun avulla mikä on vasemmassa tai oikeassa kämmenessä.

    Mikrosiru implantteja ei saisi asentaa ei eläimeen eikä ihmiseen.

    1Äänestä

Miksi ”helluntailaisuus”, ”babtismi” tai mikään muukaan liike ei vetänyt puoleensa virolaisia rakennusmiehiä Helsingissä, miksei Helsinkiin muodostunut virolaisten omaa suurta ”herätysliike” yhteisöä?
Miksi virolaiset rakentavat pytinkejä Helsinkiin ja muualle Suomeen?

1Äänestä
  • Ruotsissa oli paljon yrityksiä mitkä tarvitsivat oikeasti työvoimaa. Nämä yritykset toimivat tuottavasti ja tuottivat voittoa.
    Suomessa on Helsingissä verorahoilla kustannettuja infra-ja julkisen puolen rakennushankkeita missä virolaiset, latvialaiset, liettualaiset ja romanialaiset saa palkkansa suomalaisten verorahoista.

    1Äänestä

  • Sitten kysyt, mikset lähtenyt AMK-tutkintoa suorittamaan 21-25 vuotiaana kuten muutkin ja tullut työmaalle työnjohtajaksi?

    1Äänestä

  • En tarkoita nyt kateutta ”helpoista” työpaikoista tai haluttomuutta opiskella korkeakoulussa kuten 50-70% ikäpolveni miehistä.
    Tekee, kun on työvuosia tehty ja aloittavat jatko-opinnot.

    1Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    En tarkoita nyt kateutta ”helpoista” työpaikoista tai haluttomuutta opiskella korkeakoulussa kuten 50-70% ikäpolveni miehistä.
    Tekee, kun on työvuosia tehty ja aloittavat jatko-opinnot.

    Siinä 3-5 työvuoden jälkeen

    1Äänestä

  • Kaikki raha menee Viroon, virolaisten perheille ja me maksamme heidän lapsillensa Viroon perhetukea tms verovaroista kustannettua tukea. Vaikkeivät he asu edes täällä, virolaiset asuu kimppakämpässä jossain porukalla.

    1Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Kaikki raha menee Viroon, virolaisten perheille ja me maksamme heidän lapsillensa Viroon perhetukea tms verovaroista kustannettua tukea. Vaikkeivät he asu edes täällä, virolaiset asuu kimppakämpässä jossain porukalla.

    Työmiehet asuu täällä yhdessä.

    1Äänestä

Ei vapaamuurari ole kirottu.

1Äänestä
  • Anteeksi.

    1Äänestä

Ei Ruotsissa olevat siirtolaiset tule uskoon.
Ainakaan enää.

1Äänestä
  • Uskosi on kuollut. Näin se helluntailainen mummo siellä lausahti rukouskokouksessa.

    1Äänestä

Siirtolaiset hakkasivat ja syyttivät ystävääni vaikka hän matkusti pelkästään julkisessa liikennevälineessä. Hänet kuristettiin vartijoiden toimesta ja poliisit veivät hänet pois.
Ystäväni noustessaan junaan ehkä osti junalipun mutta islaminuskoiset suuttuivat häneen ja lähtivät seuramaan häntä?

1Äänestä
  • Myös mielisairaaksi syyttivät häntä, sekä ystävälläni on ollut myös siirtolaistaustaisia ystäviä.
    Jotkut suuttuivat häneen ilman syytä

    1Äänestä

  • Syynä oli että hän alkoi puhumaan uskonasioista julkisesti ääneen.
    Ehkä myös kohdeyleisö oli väärä

    1Äänestä

  • Siis Suomessa 2020-luvulla. Ei Ruotsissa

    1Äänestä

  • Eivät tainneet nyrkeillä hakata, eipä tästä kannattanut kirjoittaa. Mutta poistivat pakkotoimilla hänet julkisista tiloista.
    En usko että hän räyhäsi, eikä hän käyttänyt päihteitä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Eivät tainneet nyrkeillä hakata, eipä tästä kannattanut kirjoittaa. Mutta poistivat pakkotoimilla hänet julkisista tiloista.
    En usko että hän räyhäsi, eikä hän käyttänyt päihteitä.

    Siis päihteetön ihminen on

    1Äänestä

Mietin 20-21 vuotiaana armeijan jälkeen ulkomaille muuttoa.
Mutten muuttanut, mietin oman alan yrityksiin hakemista siinä 18-19 vuotiaana.
Myöhemmin olen tehnyt huoltotöitä niiden asioiden parissa mitä minun kuului rakentaa.

1Äänestä

Siirtolaiset murhasivat salaa läheiseni Suomessa.
Miksi äidinkieleltään ruotsinkielisen isoäitini piti kuolla, murhan uhrina?
Se että täällä ei ole katu-ammuskeluja, katujengejä, siirtolaisten ghettoja, tai siellä olevaa aseilla ja pommeilla tapahtuvaa väkivaltaa.
Ei tee täällä olevasta huumeiden myynnistä mikä tapahtuu vähemmän väkivaltaisesti yhtään oikeutetumpaa.
Mitä korruptoituneet monta vuosikymmentä huumeita myyneet ihmiset, suomalaiset perheet tekee.
Mielestäni heidän toimintaansa ei Suomessa ainakaan tarvitsisi kutsua iranilaisia, irakilaisia ja romanialaisia mukaan toimintaan.
Eikä seurustelusuhteen vuoksi ottaa tälläiseen ryhmään ketään. Koko toiminnnan saisi lopettaa.

Älä poista viestejä. Niistä tulee keskustelua.
Juurikin luin seurakuntani historiikista että on ollut lahjontarikos juttuja koskien huumeiden myyntiä.

1Äänestä
  • He ovat anteeksipyynnön velkaa läheisilleni.
    Sekä he ovat anteeksipyynnön ja selityksen, rahallisen hyödyn ja taloudellisen hyödyn joutuva palauttamaan niistä saaduista voitoista.
    Sekä tämä vartija on anteeksipyynnön velkaa ystävälleni pahoinpitelystä.

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

🚨 1960-70-luvuilla Suomesta muutti Ruotsiin satojatuhansia kouluttamattomia ja sivistymättömiä tehdas- ja varastotyöläisiä paremman elintason ja palkan perässä. Olin yksi heistä, tosin vasta 70-luvun lopusta 80-luvun alkuun. Töitä tarjosivat Tukholmassa, Malmössa ja Göteborgissa tehtaat ja varastot.

Ruotsissa asuneet suomalaiset muodostivat omia etnisiä ja kulttuurisia yhdistyksiään ja pitivät yhteyttä keskenään, ja jossain vaiheessa elettiin aikaa, jossa jokaisessa ruokakaupassa, kioskissa ja virastossa oli ainakin yksi suomenkielinen työntekijä, niin että asiakkaan ei tarvinnut osata ruotsia.

Niihin aikoihin helluntailaisuus levisi voimakkaasti ruotsinsuomalaisten keskuudessa. Esim. Boråsissa (jonka nimen Niilo Yli-vainio lausui hauskasti "Puuroisissa") oli suuri suomalaisten helluntailaisyhteisö. Myös Tukholman alueeella oli herätystä rasvanahkaduunarien keskuudessa.

Kysymys: Miksi? Kuka oli se saarnaaja tai mikä oli se ihmisryhmä, jonka julistuksen johdosta niin paljon ihmisiä tuli siihen aikaan uskoon? Vastaukseksi ei riitä "Jumalan sana" tai "Evankeliointi". Nyt kysytään sen Jumalan sanan ja evankelioinnin välikappaleena toiminutta ihmistä tai ihmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu