Kyllä, virkamiehen tai valtuutetun nimen saa pääsääntöisesti kirjoittaa kommenttiin,, jos keskustelu liittyy heidän hoitamaansa julkiseen virkaan, työtehtävään tai poliittiseen toimintaansa. Julkisessa ammatissa tai luottamustoimessa toimivien henkilöiden on kestettävä tavanomaista laajempaa seurantaa ja arvostelua.
1. Rikosoikeudelliset rajat (Rikoslaki)
Vaikka nimen mainitseminen on sallittua, kommentin sisältö ei saa rikkoa lakia.
• Kunnianloukkaus: Virkamiehen tai poliitikon toimintaa julkisessa tehtävässä saa arvostella kriittisestikin, mutta arvostelu ei saa muuttua valheellisten tietojen esittämiseksi tai puhtaaksi haukkumiseksi. Esimerkiksi perusteeton väite korruptiosta tai rikoksesta on laiton.
• Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen: Kommentissa ei saa liittää nimeen asioita, jotka kuuluvat henkilön yksityiselämän piiriin (kuten perhe-elämä, terveydentila, vapaa-aika tai osoitetiedot).
• Laiton uhkaus tai maalittaminen: Nimen julkaiseminen tavalla, jolla pyritään aiheuttamaan henkilölle pelkoa tai ohjaamaan vihaviestivyöry häntä kohti, voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön.
Vaikka laki sallisi nimen käytön, verkkosivustojen, uutismedioiden (kuten Helsingin Sanomat tai Kaleva) tai sosiaalisen median ryhmien omat moderointisäännöt voivat olla lakia tiukempia. Monissa paikoissa yksityishenkilöiden – ja joskus myös rivivirkamiesten – nimien kirjoittaminen kommenteihin on estetty ylipäätään yksityisyyden suojelemiseksi tai rauhallisen keskustelun takaamiseksi.
Poliittiset päättäjät, kuten kunnanvaltuutetut tai kansanedustajat, ovat lähes aina sellaisessa asemassa, että heidän nimensä mainitseminen poliittisessa kontekstissa hyväksytään.
1. Rikosoikeudelliset rajat (Rikoslaki)
Vaikka nimen mainitseminen on sallittua, kommentin sisältö ei saa rikkoa lakia.
• Kunnianloukkaus: Virkamiehen tai poliitikon toimintaa julkisessa tehtävässä saa arvostella kriittisestikin, mutta arvostelu ei saa muuttua valheellisten tietojen esittämiseksi tai puhtaaksi haukkumiseksi. Esimerkiksi perusteeton väite korruptiosta tai rikoksesta on laiton.
• Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen: Kommentissa ei saa liittää nimeen asioita, jotka kuuluvat henkilön yksityiselämän piiriin (kuten perhe-elämä, terveydentila, vapaa-aika tai osoitetiedot).
• Laiton uhkaus tai maalittaminen: Nimen julkaiseminen tavalla, jolla pyritään aiheuttamaan henkilölle pelkoa tai ohjaamaan vihaviestivyöry häntä kohti, voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön.
Vaikka laki sallisi nimen käytön, verkkosivustojen, uutismedioiden (kuten Helsingin Sanomat tai Kaleva) tai sosiaalisen median ryhmien omat moderointisäännöt voivat olla lakia tiukempia. Monissa paikoissa yksityishenkilöiden – ja joskus myös rivivirkamiesten – nimien kirjoittaminen kommenteihin on estetty ylipäätään yksityisyyden suojelemiseksi tai rauhallisen keskustelun takaamiseksi.
Poliittiset päättäjät, kuten kunnanvaltuutetut tai kansanedustajat, ovat lähes aina sellaisessa asemassa, että heidän nimensä mainitseminen poliittisessa kontekstissa hyväksytään.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Täällähän on solvattu vuosia ihan nimellä useitakin yrittäjiä pelkästään siksi, että ovat PerusSuomalaisia.
Ainakin takarivin isosuisesta tapavalehtelijasta on kerrotu vain totuus.
Kai heidän toimminnastaa on kerrottu faktoja? Näin kylillä kerrotaan.
Jos kantti kestää, niin kerro nimi, vai uhoaako pikku poika tavalliseen tyyliin 🤣
Näinkö kerrotaan😱
Kyllä. Siksikö et kehtaa paikallisia palevejua käyttää?
Tiedätkö miten mukavaa on olla, kun ei tarvitse itseään hävetä?
Törkeää tekstiä, asiatonta ja rienaavaa, saa luvan loppua.
Täällä ei yksikään puolue ja sen edustaja ole toistaan parempi.
Toiset vain väärinkäyttää röyhkeämmin, toiset inisee poteroissaan.
Tässä lähdetty liikkeelle osittain tulevien vaalien pelosssa, hyvä sekin.
Miksi ja mitä minun pitäisi hävetä 🤔. Veikkauksesi meni taas metsään 😁
Meillä valtuutetut ovat luonnollisesti itse hakeutuneet "virkaansa", joten on itsestään selvää, että nimi tulee esiin.
Ei tuossa pitäisi olla mitään epäselvää.
Eri asia täällä kunnaalla, esiintyi kuitenkin siinä, että pelkästään rienaavaa tekstiä naispuolisen valtuutetun osalle kilahti järjetön määrä.
Se oli kohtuutonta ja suorastaan halpamaista henkilöltä, koka tätä harrasti.
Toivottavasti asian osainen jaksoi tehdä rienan osalta tarpeellisen.
Tuo tietoisku pitäisi olla jo ennestään kaikkien korvienvälissä.
Hyvä muistutus kuitenkin.
Mistä johtuu, että totuus on rienaavaa?
Kerro nyt suoraan, että ketä mustamaalaat ja solvaat vuodesta toiseen?
Ei ne oo virkoja vaan "luottamustehtävissä" 😂
Sinun totuutesi näyttää ja on pelkkää rienaa.
Yhtä lyhyt vastaus, kuin typetä kysymyskin. Piste!
Etkö huomannut pölijä, että on
SITAATEISSA.
Nämä tarinat, eivät ole kirjallisuusmatinean tuotoksia, nämä teidän ruskeankasan kirjoitelmanne ja rääviydet eivät yllä mihinkään fiksuun sananikkarointiin.
Se siitä.
"Kolme muuta päättäjää tuomittiin samassa asiassa virka-aseman väärinkäytöstä."--yle Keminmaa
Hienoa että joku muistuttaa
Siis hienoa että joku edes muistuttaa että rikoksia tekemällä joutuu vastuuseen
Ovatko joutuneet, tehtailkaahan sananparret uuteen muotoon.
Kuka on tehnyt ja mitä rikoksia? Sama vuosikausia jatkunut sairas vihjailu jatkuu?
Mitä EI saa tehdä?
• Kunnianloukkaus: Et saa esittää virheellisiä väitteitä (valheita) tai jakaa halventavia haukkumasanoja. Edes poliitikko tai virkamies ei joudu sietämään perättömiä väitteitä rikoksista tai muusta epärehellisyydestä.
• Yksityiselämän loukkaaminen: Keskustelun pitää liittyä heidän työhönsä tai julkiseen rooliinsa. Heidän perhe-elämäänsä, terveyttään tai muuta täysin yksityistä asiaansa ei saa ruotia kommenteissa ilman painavaa yhteiskunnallista syytä.
• Maalitus ja laiton uhkaus: Nimen julkaiseminen ei saa tähdätä henkilön vaientamiseen, pelotteluun tai häneen kohdistuvan viharyhmän lietsomiseen.
Maalitus on tämän tunkion päätehtävänä, ylläpidon suostumuksella.
Valittettavaa, että s24 ylläpidon alainen moderaattori saa heittää toistuvasti härskejä himojaan ja maalittaa...Ymmärtäähän tämän, valvonta ruokkii enemmän aiheuttaen pahaa ja paheksuttavaa kommentointia, eikä näin ollen ilmoituksista (poistopyynnöistä) huolimatta muuta tahtiaan..tyylilaji -ite kun tekkee niin ite saa tehä...
kiteytettynä; moden oman käden oikeus on sääntöjen vastaista, joka johtaa siihen, että ylläpidon valvonta on taustalla samaa, hälläväliä --tehokasta kuin harva seula...omat paskat pysyy, mutta muiden pienet kikkareet suodatetaan, näköjään banneja jakaen.
AP ylläpitäjä sotkee ja kämmentää.
Ylläpidolla ei ole mitään valvontaa, maksettua siansaksaa koko tuutti täynnä.
Suomi24-keskustelufoorumin ylläpidon ja moderaation toimintaa valvotaan usealla eri tasolla, jotka ulottuvat sivuston sisäisestä laadunvalvonnasta aina Suomen lakiin ja viranomaisvalvontaan saakka. Koska Suomi24 on kaupallisen yrityksen (City Digital -konserni) omistama palvelu, sen ylläpito ei voi toimia täysin mielivaltaisesti.
https://www.google.com/search?q=miten+suomi24+ylläpidon+toimintaa+valvotaan&rlz=1C1GCEA_enFI1183FI1183&oq=miten+suomi24+ylläpidon+toimintaa+valvotaan&gs_lcrp=EgZjaHJvbWUyBggAEEUYOTIHCAEQIRigATIHCAIQIRigATIHCAMQIRigAdIBCjI2MzA3ajBqMTWoAgiwAgHxBW0mb7HoRf9J&sourceid=chrome&source=chrome.rb&ie=UTF-8
Ylläpidon mukaan jokaisella on oikeus haukkua ihmisiä nimeltä ja heidän mukaan heidän velvollisuus on tarjota siihen alusta. Tämä on paska tunkion yp virallinen kanta ja kommentit ovat tallessa. Katsotaan mitä mieltä oikeuslaitos on asiasta.
Koska Suomi24 on kaupallisen yrityksen (City Digital -konserni) omistama palvelu, sen ylläpito ei voi toimia täysin mielivaltaisesti.
Kyllä voi. Ainoa keino siivota tämä tunkio on ottaa kuvakaappauksia, joissa näkyy mainos ja tyypillinen törky solvaaminen ja lähettää se mainostajalle.
Kyllä me nuo jutut tiedämme, jotkut örkit pyrkii liikaa kukkoilemaan, on väsyttävää egon korostusta joka hiton asiaan, osaamme pitää puolemme.
Hyvä kuitenkin muistuttaa.
Mimmoiset ihmiset tuovat toisten nimiä ja henk.kohtaisia asioita palstoille esiin, ja tarkoitan ihan taviksien nimiä yms.
Maalittaa, tahallaan loukkaa, sotkee toisen elämän kokonaan, tuhoaa toisen elämän, ihan ilman syytä.
Aivan......
Päättäjien vastustajat.
Ei kyllä aukee toi sun koodin tarkootus.
Nämäkin iloiset kommentit lähetti kepulivasurit :Isosuinen valehteleva rikollisjärjestöön kuuluva SS pedofiili rakki marisija perSSelukka petturipurra lietepaska sebu riikkuli, lapsensa tappaja, saatanan aivopesemä, joka laski omaa verotusta musta porkkana perseessä, loisii duunareiden laskuun,möi maantiet ja lahjoitti rahat Ukrainan natseille, vastustaa teollisuutta, rasisti persu, voikukka, Saksikäsi petturi, Spermaturpa, maski päässä ja joka huijaa ja jytkyttää petosta putinin metsäkoneessa metsiä huijaten mummoilta hallissa, jossa lupasi euron bensaa ja joka paloi mökkitiellä. Ja kaikki persut "kiikkuun keinumaan" ja "menolippu helvettiin". Ja tässäpä vain osa kepulivasurien luonnehdintoja perussuomalaisista, sitä saa mitä äänestää 👍
HIENOA ETTÄ JOKU EDES MUISTAA ETTÄ RIKOKSIA TEKEMÄLLÄ JOUTUU VASTUUSEEN
JUURIKIN NÄIN VAIKKA YRITTÄÄ ELÄÄ OIKEIN JA VÄÄRIN PÄIN AINA MENEE KAIKKI OIKEIN JA VÄÄRINPÄIN
OLIPA KERRAN KAUNIISSA LAAKSOSSA KAUNIISSA LAAKSOSSA KAUNIISSA LAAKSOSSA KAUNIISSA LAAKSOSSA KAUNIISSA LAAKSOSSA KAUNIISSA LAAKSOSSA KAUNIISSA LAAKSOSSA KAUNIISSA LAAKSOSSA KAUNIISSA LAAKSOSSA KAUNIISSA LAAKSOSSA KAUNIISSA LAAKSOSSA KAUNIISSA tyhmä väki joka synnytti kotonaan saunassa perheen ensimmäisen ja myös ainoan lapsen
Ytimekkäästi sanottuna: Oppiarvon voi hankkia opiskelemalla, mutta sivistys näkyy siinä, miten ihminen elää ja kohtaa toiset.