Tuppurainen SDP saa huutopotkuraivarin?

Perussuomalaisten vahtivuorolla asia laitetaan kuntoon

Kehityspoliittisia lainoja ja sijoituksia myönnetään esimerkiksi kehittyvien maiden infrastruktuurin ja maatalouden kehittämishankkeisiin, jotka ovat tärkeitä työllisyyden ja yritystoiminnan kasvulle, mutta joihin ei ole saatavilla markkinaehtoisia lainoja. Ero lahjamuotoiseen kehitysapuun on oleellinen, koska laina- ja sijoitusrahat palautuvat ajan myötä Suomelle.

– Suomi on tehnyt kehitysvaroilla sijoituksia jo noin kymmenen vuotta, mutta toiminnasta ei ole säädetty laissa. Nyt perussuomalaisten vahtivuorolla asia laitetaan kuntoon, ministeri Tavio toteaa.
Helpottaa pk-yritysten pääsyä kehittyvien maiden markkinoille

Vaikuttavuussijoittaja Finnfundiin perustetaan lakiuudistuksella uusi tytäryhtiö. Se ryhtyy hoitamaan eräitä toistuvia hallintotehtäviä, joihin ei liity liiketaloudellista eikä poliittista harkintaa. Uudistuksen myötä hallinnointi tehostuu, mikä mahdollistaa yritysten rahoitushakemusten aiempaa sujuvamman käsittelyn lyhentäen käsittelyaikoja.

Hallituksen esitys mahdollistaa myös teknisen tuen tarjoamisen yritysten hankkeiden valmisteluun. Ulkoministeriössä arvioidaan, että tämä helpottaa pk-yritysten pääsyä kehittyvien maiden markkinoille.

– Hallitusohjelmaan saatiin kirjaus, jonka mukaan suomalaisten yritysten osallistumista kehitysyhteistyöhön ja kehityssijoituksiin lisätään ja niiden toimintamahdollisuuksia kehittyvillä markkinoilla edistetään. Nyt tämä viedään lain tasolle, Tavio iloitsee.

Suomen Uutiset
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Persut is the best! 🇫🇮
SDP tuhoaa Suomen ja suomalaiset!

1Äänestä
  • Just! SDP👎🏼

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Just! SDP👎🏼

    sdpeerse

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    sdpeerse

    SDP✌️

    Äänestä

Tais taas lähetää 2 % SDP kannatus alaspäin

lisää julkisuutta Tuppuraiselle

Äänestä

xdxde

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Perussuomalaisten vahtivuorolla asia laitetaan kuntoon

Kehityspoliittisia lainoja ja sijoituksia myönnetään esimerkiksi kehittyvien maiden infrastruktuurin ja maatalouden kehittämishankkeisiin, jotka ovat tärkeitä työllisyyden ja yritystoiminnan kasvulle, mutta joihin ei ole saatavilla markkinaehtoisia lainoja. Ero lahjamuotoiseen kehitysapuun on oleellinen, koska laina- ja sijoitusrahat palautuvat ajan myötä Suomelle.

– Suomi on tehnyt kehitysvaroilla sijoituksia jo noin kymmenen vuotta, mutta toiminnasta ei ole säädetty laissa. Nyt perussuomalaisten vahtivuorolla asia laitetaan kuntoon, ministeri Tavio toteaa.
Helpottaa pk-yritysten pääsyä kehittyvien maiden markkinoille

Vaikuttavuussijoittaja Finnfundiin perustetaan lakiuudistuksella uusi tytäryhtiö. Se ryhtyy hoitamaan eräitä toistuvia hallintotehtäviä, joihin ei liity liiketaloudellista eikä poliittista harkintaa. Uudistuksen myötä hallinnointi tehostuu, mikä mahdollistaa yritysten rahoitushakemusten aiempaa sujuvamman käsittelyn lyhentäen käsittelyaikoja.

Hallituksen esitys mahdollistaa myös teknisen tuen tarjoamisen yritysten hankkeiden valmisteluun. Ulkoministeriössä arvioidaan, että tämä helpottaa pk-yritysten pääsyä kehittyvien maiden markkinoille.

– Hallitusohjelmaan saatiin kirjaus, jonka mukaan suomalaisten yritysten osallistumista kehitysyhteistyöhön ja kehityssijoituksiin lisätään ja niiden toimintamahdollisuuksia kehittyvillä markkinoilla edistetään. Nyt tämä viedään lain tasolle, Tavio iloitsee.

Suomen Uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu