Ketkä pääsevät paratiisiin kun tuomiopäivä tuleee

Ketkä joutuvat tulijärveen?
Ketkä jäävät maapallolle kun tuomiopäivä on ohi?
2774
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Paavalin herjaajien lahkon osoite ainakin selvä.

Äänestä

Vastaus on selvä.

Jeesuksen seuraajat eli hänen lampaansa pelastuvat ja siionistien seuraajat eli rasistiset vanhan liiton siionistivuohet joutuvat tulijärveen.

Matt.25
31 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
32 Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
33 Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
34 Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
35 Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
36 minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
37 Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
38 Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
39 Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
40 Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.
41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
42 Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
43 minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
44 Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
45 Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.
46 Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

Äänestä

Maapallolta poistutaan siksi aikaa, kun Jumala tuhoaa pahan ja käärii vanhan maallisen pois ja luo uutta ja katoamatonta tilalle. Sitten palataan uudistetun maan päälle. Mutta siellä asuvat vain ne, jotka ovat tehneet parannuksen, joiden nimi on Karitsan Elämän kirjassa.

Äänestä
  • Joutuuko muiden uskontojen edustajat tulijärveen? Uskontojen jotka eivät usko evankeliumin ilosanomaan,?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Joutuuko muiden uskontojen edustajat tulijärveen? Uskontojen jotka eivät usko evankeliumin ilosanomaan,?

    Uskonto ei pelasta ketään, ainoastaa jeesuksen sosvinty pelastaa jotka uskovt häneen. Evankeljumin kautta.

    Äänestä

Käykää istumaan veneeseen metsään. Kyllä Jeesus tulee seuraavalla komeetalla noutamaan!

Äänestä
  • Suomessa on jo ekumeeninen tosikristittyjen KIRKKOLAIVUE, joka on purjehtimassa taivaaseen.

    https://ekumenia.fi/aineistot/laiva-ekumeenisen-liikkeen-tunnuksena-ja-muista-tunnuksista/

    "Kristus laivan kapteenina
    Laiva on tunnettu vertauskuva seurakunnasta eli kirkosta, jossa Kristus on kapteeni. Jo vanhan ajan kirkollisiin opettajiin kuulunut Hippolytos käytti tätä vertausta todeten: Maailma on meri, jolla kirkko purjehtii kuin laiva, mutta aallot eivät voi sitä tuhota. Laivan mastona on risti, koska pelastus on Jeesuksen ristin varassa, mutta samalla ilmaistaan, että Kristus itse on mukana kirkkonsa elämässä ja ohjaa sen taivaaseen."

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Suomessa on jo ekumeeninen tosikristittyjen KIRKKOLAIVUE, joka on purjehtimassa taivaaseen.

    https://ekumenia.fi/aineistot/laiva-ekumeenisen-liikkeen-tunnuksena-ja-muista-tunnuksista/

    "Kristus laivan kapteenina
    Laiva on tunnettu vertauskuva seurakunnasta eli kirkosta, jossa Kristus on kapteeni. Jo vanhan ajan kirkollisiin opettajiin kuulunut Hippolytos käytti tätä vertausta todeten: Maailma on meri, jolla kirkko purjehtii kuin laiva, mutta aallot eivät voi sitä tuhota. Laivan mastona on risti, koska pelastus on Jeesuksen ristin varassa, mutta samalla ilmaistaan, että Kristus itse on mukana kirkkonsa elämässä ja ohjaa sen taivaaseen."

    "Jeesus ohjaa kristittyjen laivaston MEREN POHJAAN ???!!!"

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/18612384/jeesus-ohjaa-kristittyjen-laivaston-meren-pohjaan-!!!

    Äänestä

  • Jeesus tulee lentvällä lautasella. Ei ole pitkätukkainen hipin näköinen kuin taiteilijat ovat luvanneet vaan iso kalju pää , isot mustat silmät, pieni keho.
    Puhuu outoa kieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Jeesus tulee lentvällä lautasella. Ei ole pitkätukkainen hipin näköinen kuin taiteilijat ovat luvanneet vaan iso kalju pää , isot mustat silmät, pieni keho.
    Puhuu outoa kieltä.

    Antikristus saattaa tullakin.

    Äänestä

Paratiisi oli maan päällä, mutta se hävitettiin pois.

Äänestä

Matt. 27:44

Samalla tavoin häntä pilkkasivat myös rosvot, jotka oli ristiinnaulittu yhdessä hänen kanssaan.

Ryövärin armo on lisätty sinne vasta kirkolliskokouksessa, kun Nikean papit halusi turvata selustansa.

Äänestä

Tuomiopäivä on se kun synnytään.
Karman laki alkaa toimia.

Äänestä

Joutuuko buddhalaiset tulijärveen kun eivät ota evankeliumin ilosanomaa vastaan)?

Äänestä

Nämä ovat kristinuskon perusasioita, ja löytyvät Raamatusta, varmimmin KJB:sta.

Jeesus tempaa omansa, uskovat kristityt ja kaikki pienet lapset, taivaaseen pian. Siellä käymme läpi kristuksen tuomioistuimen. Saamme palkkioita, jos olemme tehneet uskossa ollessamme jotain Jumalan kunniaksi. Jos emme ole, jäämme palkkioitta, mutta pelastusta emme menetä siinäkään tapauksessa.

Jokainen ei-uskova joutuu helvettiin odottamaan viimeistä tuomiota.

Tänne jäävät voivat vielä pelastua, mutta se ei ole enää pelkkä uskon kautta uudestisyntyminen, vaan vaaditaan omia tekojakin. Täytyy kieltäytyä pedon merkistä eikä saa palvoa petoa.

Ahdistuksen ajan lopussa Jeesus palaa maan päälle ja tuhoaa vastustajansa. Hän hallitsee maan päällä tuhat vuotta.

Sitten on viimeinen tuomio. Me armon ajan uskovat olemme siellä katsomossa. Jokainen, joka ei uskonut Jeesukseen, ja mahdollisesti tuhatvuotisen valtakunnan ihmiset - en ole varma tästä - joutuu yksitellen Jumalan eteen selittelemään tekojaan. He seisovat alasti siinä, kun kaikki hänen ajatuksensa, sanansa ja tekonsa tuodaan kaikkien nähtäväksi. Lopulta hän joutuu myöntämään, että tuomio on oikeudenmukainen. Jokaisen polvi notkistuu Jumalan edessä. Tuomitut heitetään palavaan järveen, jossa he kituvat ikuisesti.

Jumala haluaisi, että jokainen ottaisi vastaan pelastuksen, joinka Jeesus verellään meille valmisti.

Äänestä
  • Kuka sinulle on syöttänyt tuollaista pajunköyttä,,?

    Äänestä

  • Tuo helvetti ei ole edes alkuperäistä Raamatun sanastoa. Sitä ei mainita.

    Ja kun ihmiset saavat tekojensa mukaan, silloin tuli lankeaa taivaasta ja tuhoaa jumalattomat. Eivät he kauan kidu, vaan muuttuvat tuhkaksi. Ilm.20:9.
    Kuolleet eivät tiedä mitään. Jeesus puhui nukkumisesta, josta herätään. .

    1Äänestä

Kaikki joutuvat henkimaailmaan kun noutaja tulee.
Henkimaailma on levon, rauhan ja valon maailma. Kooltaan koko Universum ja siellä liikutaan ajatuksen voimalla ❤️

Äänestä

jeesuksen omat pääsevä paratiisiin,joiden nimet ovat karitsan elämän kirjassa.
Kaikki muut menvät viimeisenllä tuomiolla yhdessä tuliseen järveen minne jout kuolema ja tuonela paholaisen kanssa.

Äänestä
  • Höpö höpö. 😆

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Höpö höpö. 😆

    Vai on höpö se muuttu kyllä ahdiskukseksi, kun tajuaa mistä riemusta jää ikuisesti pois.

    Äänestä

Suurin osa joutuu ihmiskunnasta helvettiin, trevligt resa till helvete för dom.

Selef " kunnaillainen mies" Urge

Ps. Sekä voittoisa oon ihan oikeesti, lihaksikas, kristitty, ja on sitä mitä roskaväki arvostaa, pätäkkääkin enemmän kuin varmaan mulla sais olla, mutta enpäs anna rahojani " kymmenyksinä" susille.

Äänestä
  • Koen, että kristityt veljet ja sisaret eivät mua ymmärrä välttämättä, kuten toivon Jeesuksen Nimessä haluavani heijän tulla ymmärrekseellisteelliääriseelllijääkseensä, että mä etin "köyhät" , rahantarpees olevii kristittyi , saatanan lapsii, kerjääjii, heille antakoot saatanan lapset rahansa, tukensa.

    Ja mä kylläkkäällisesti löyvän heitäkin ja oon löytänyt, sillä olen varakas vain , jotta saan auttaa talouvellisesti heit kutkatkset rahaksen tarpees , sen ruoka, juoma, laskujen maksusaatavuujes on rahaksella autetulla maksettavaisvainen.

    Rahakas,perijäpoika kun oon, rakas veljes,enkö ookkiin vaikka oonkin perintöisii saanut isos rahaksees, jos Herras Jeesukses oot,en oo sua kummoisenpi rahoiseekseni, paitti jumalattomain mielestä oon varmaan haluttavaa seuraa ku kermakakku, nykyjään,

    Selef Urge

    Äänestä

Paratiisi oli vain luomistyötä varten, mutta perisynnin vuoksi kaikki saastui ja paratiisi hävitettiin pois.

1Äänestä

Tuomiopäivä on merkittävä kuin eilinen Minna Canthin päivä.
Tuli ja meni.

Äänestä

Helvetti, taivas, pelastus, Jeesus jne...
Pelkkää halpamaista kultin markkinointimateriaalia.

Äänestä

>>>>>>Ketkä joutuvat tulijärveen?
Ketkä jäävät maapallolle kun tuomiopäivä on ohi?<<~<<<<
----------------
Jumala on vanhurskas tuomari. Ne asiat eivät kuulu ihmiselle. Ihmisen asia on elää täöllä Jumala yhteydessä , eikä synnissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ketkä joutuvat tulijärveen?
Ketkä jäävät maapallolle kun tuomiopäivä on ohi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu