Jeesus on Pelastaja

Vain Hän voi syntisen ihmisen pelastaa, ei kukaan muu!
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Jumala vain voi pelastaa ihmisen kasteessa eli uudestisyntymisen pesossa luomalla periyntisen ihmisen ikuisesti eläväksi sieluksi.

Uusi liitto Kristuksen verensuojassa alkaa kasteesta, ei muutoin.

1. Piet. 3:21

Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.

Äänestä

Harhaoppiset lahkolaiset kieltävät kokonaan perisynnin ja Kolmiyhteisen Jumalan: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen
ja sen, että kaste tai ehtoollinen liittyisivät mitenkään ihmisen syntiongelmaan.

Äänestä
  • Juutalaiset fariseukset halveksivat aikanaan samarialaisia. Jeesus ei niin tehnyt! Hän armahti!

    Äänestä

Juutalaiset käsittivät hyvin kasteen veden merkityksen:

4. Moos. 8:7

Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: "Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä."

Matt. 3:6

ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä.

Äänestä

Jes. 12:3

Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.

lm. 3:11

Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.

Äänestä

Jeesus ei käytä enää samaa maanpäällistä tavallista miehen nimeä, koska antikristukset ottivat sen nimen käyttöönsä eksytystarkoituksessa.

Ilm. 3:12

Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, JA OMAN UUDEN NIMENI.

1. Joh. 2:18

Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.

Äänestä

On vain yksi oikea Jeesus, joka on taivaassa,
mutta niitä valejeesuksia, niitä on paljon, jotka ihmisille ilmestyy ja alkaa niitä neuvojaan jakelemaan.

Matt.24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.

Äänestä
  • On vain yksi Jeesus Kristus ja sinä olet sanonut, etteivät Hänen käskynsä sinua koske. Muistatko Teuvo?

    Äänestä

Joh.3:13 Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.

Äänestä
  • 1. Tim. 6:16

    Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.

    Äänestä

  • Kosmonautti, astronautti ja taikonautti. Mutta eipä raamatun sepustajilla ollut pienintäkään käsitystä tästä maailmasta.

    Äänestä

Ei ihmiset mene suoraan mihinkään Jumalan taivaaseen. Kaikki menee Tuonelaan, siellä ne oli Aabraham ja Mooseskin.

Joh. 8:21

Niin Jeesus taas sanoi heille: "Minä menen pois, ja te etsitte minua, ja te kuolette syntiinne. Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla."

Luuk. 16:31

Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."

Joh. 5:46

Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut.

Äänestä

Ihmisen on kuolemalla kuoltava perisynnin vuoksi ja sitten tulee tuomio.

1. Piet. 1:17

Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika.

Äänestä

Älä mene mihinkään Amerikasta tuotuihin hurmoslahkoihin kaadettavaksi maahan ja sidottavaksi henkivaltoihin.

Jer. 29:26

'Herra on pannut sinut, Sefanja, pappi Jojadan seuraajaksi valvomaan järjestystä Herran temppelissä ja toimittamaan jalkapuuhun ja kaularautaan kaikki hullut ja hurmahenget, jotka esiintyvät profeettoina.

Äänestä
  • Äpäräpoikakultti on matu-uskomus joka tapauksessa

    1Äänestä

Mutta vapahtaja olet sinä!
Lakkaat vain uskomasta yksinkertaisten jymäyttämiseen keksittyyn syntikäsitteeseen.

Äänestä

Amatööri. Eipä tua ruoja ole ainakaan pelastusopistoa käynynnä.

1Äänestä

Vapahtaja olet sinä!

Äänestä

Jeesus opetti että jumalan valtakunta on sisäisesti meissä.

Äänestä

Aamen! Kiitos ja kunnia Jeesukselle Kristukselle!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vain Hän voi syntisen ihmisen pelastaa, ei kukaan muu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu