Tee lusikallinen atomia saa täys tuhon aikaan jos trooni ajetaan esim. lentokoneeseen ,kerrostaloon ,siltaan tai vaikka Datakeskukseen.
20 ,- Euron kiinalainen vakoilu kuvaus trooni riittää tähän tarkoitukseen ei tarvita tuhansien eurojen sota trooneja.
Nyt pitäisi tehdä kansainväliset sopimukset ettei terroristit ja sota hullut poliitikot saa atomia käsiinsä ( Iranissa atomia on kateissa niin paljon että niistä voi tehdä tuhansia tällaisia mini pommeja
On myös muita aineita joilla saa saman vaikutuksen aikaan mutta ne vie hieman enemmän tilaa koska ne on miedompia aineita kuin atomi joten niitä on vaikempi halvalla troonilla kuljettaa tarpeellisia määriä.
Esim. Hiroshiman atomi pommin atomi määrä oli pienempi kuin mustikka ämpärin tilavuus ja sillä lähti koko kaupunki ilmaan.
Venäläisillä on (Hevosen kokoisia) pommeja jotka on 2000 x suurempia joilla sulaa koko maanosa tulipallona taivaan tuuliin.
Pojoiskorea ja Israel on aivan hulluja maita Iranin lisäksi koskaan ei tiedä milloin niistä lähtee atomia terroristien mukana maailmalle. Nyt pitäisi tehdä jotakin asian eteen kiireellä

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tee lusikallinen lento koneeseen, kerros taloon tai data keskukseen.
Rauta teillä yli kulku eri taso kulku väylä sortuma vaara pää asia.