Fingridiltä vaaditaan 5,5 miljardin euron investoinnit. Alue- ja jakeluverkkoyhtiöt, kuten Caruna, ilmoittavat Kauppalehdessä, että ne aikovat upottaa verkkoihin miljardin joka ikinen vuosi seuraavan vuosikymmenen ajan ("vuoteen 2036 mennessä"). Yhteensä puhutaan siis 15,5 miljardin euron laskusta.
Ja kun Carunan toimitusjohtaja Jyrki Tammivuori ilmoittaa kirkkain silmin, että "Meidän pitää kaksinkertaistaa investoinnit", hän ei puhu säästöistä. Hän puhuu yhdestä Suomen historian suurimmista tulonsiirroista tavallisilta kansalaisilta ja pk-yrityksiltä kansainvälisten sijoittajien ja teknologiajättien taskuun.
Miksi? Koska sähkönsiirto on Suomessa laillistettu, luonnollinen monopoli, joka toimii Energiaviraston valvonnassa niin sanotulla RAB/WACC-mallilla.
Tämä on se mekanismi, joka tekee tästä puhdasta ryöstöä, ja se toimii seuraavasti.
Investointi ei ole yhtiölle kulu, se on lupa painaa rahaa. Normaalissa markkinataloudessa yritys yrittää minimoida infrakulunsa. Mutta sähkönsiirrossa tilanne on päinvastainen. Mitä enemmän Caruna ja muut yhtiöt investoivat verkkoon, sitä suuremmaksi kasvaa heidän verkkonsa tasearvo (Regulated Asset Base, RAB). Energiavirasto takaa lailla, että verkkoyhtiö saa periä asiakkailtaan tietyn riskittömän tuottoprosentin (WACC) koko tämän tasearvon päälle.
Kun Caruna "kaksinkertaistaa investoinnit", se tarkoittaa, että se kasvattaa tasettaan massiivisesti. Ja koska tuottoprosentti lasketaan tästä paisuneesta taseesta, he saavat laillisen oikeuden repiä asiakkailtaan entistäkin jättimäisempiä voittoja.
Kuka aiheuttaa tarpeen? Datakeskukset ja tuulivoima.
Miksi nämä 15,5 miljardia tarvitaan juuri nyt? Koska poliitikot ovat avanneet ovet sadoille megawateille datakeskuksia ja satunnaiselle tuulivoimalle. Kun Google, Microsoft tai QTS pystyttävät gigawatin edestä datakeskuksia, Suomen sähköverkko on pakko rakentaa uusiksi kestämään tämä massiivinen siirto ja tehon vaihtelu. Näiltä kansainvälisiltä jäteiltä ei vaadita, että ne maksaisivat itse koko aiheuttamansa verkkoinfran rakentamisen.
Arvaa kuka maksaa?
Maksumies olet sinä. Datakeskus voi ostaa sähkönsä suoraan tuulipuistosta hienoilla PPA-sopimuksilla, mutta se fyysinen kupari, teräs ja ne uudet sähköasemat, jotka mahdollistavat koko sirkuksen – sen kaiken 15,5 miljardin euron edestä laskutetaan sinun sähkönsiirtolaskusi perusmaksussa.
Mitä tapahtuu Carunan – ja muiden – asiakkaiden siirtomaksuille? Ne tulevat räjähtämään käsiin. Et voi kilpailuttaa siirtoa. Et voi vaihtaa putkea, joka tulee taloosi. Olet kahlittu asiakas. Kun Caruna upottaa miljardeja maahan ja kaapeliin varmistaakseen, että globaalit IT-jätit saavat sähkönsä häiriöittä, Caruna perii sen kuoletukset ja taatut voittomarginaalit suoraan sinun kuukausilaskustasi.
Tämä "jättimäinen urakka" myydään meille vihreänä siirtymänä ja elinvoimana. Todellisuudessa Suomi on ottamassa kansalaisiltaan 15,5 miljardia euroa pakkoverona siirtomaksujen muodossa, jotta voimme rakentaa valmiin infralavan ulkomaisille datakeskuksille, jotka eivät työllistä juuri ketään, eivät maksa yhteisöveroja tänne, mutta kuluttavat sähkömme ja pilaavat asuinalueiden rauhan.
Carunan pomo hymyilee, koska hän tietää, että valtio on juuri antanut hänelle avoimen shekin, jonka katteen maksaa suomalainen omakotitaloasuja, eläkeläinen ja duunari – vailla mitään pakotietä. Se on se 15,5 miljardin euron hinta siitä, että olemme päättäneet olla Euroopan halvin jatkojohto.
Eikä siinä vielä kaikki.
Tuo Fingridin otsikko on kenties kylmäävin lause, jonka kantaverkkoyhtiö voi kansalaisille ennen talvea lausua: "Sähkö riittää ensi talvena – mikäli kaikki menee hyvin".
Kansallista, yhteiskunnan pystyssä pitävää perusinfrastruktuuria ei voi pyörittää "toivotaan toivotaan" -periaatteella. Tuo lehtileike on täydellinen todiste siitä, että olemme jo nyt äärirajoilla, eikä järjestelmässä ole mitään puskuria.
Fingrid myöntää suoraan, että sähkö riittää tuulettomina ja kylminä päivinä "vain, jos vakavilta vioilta vältytään". Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Se tarkoittaa, että jos tammikuun 20 asteen pakkasilla ja tuulettomana päivänä Olkiluoto 3:n turbiini yskii tai Ruotsin siirtoyhteydessä on vikaa, olemme välittömästi tehopulassa. Sähkön hinta pörssissä ei silloin vain nouse, vaan se räjähtää, ja pahimmassa tapauksessa edessä ovat kiertävät sähkökatkot. Olemme veitsenterällä jo nyt, ennen ensimmäistäkään uutta hyperdatakeskusta.
Kuvitellaanpa tähän Fingridin "veitsenterä-skenaarioon" ne poliitikkojen hehkuttamat datakeskukset. Kun sää on kylmä ja tuuleton (Dunkelflaute), Suomen valtava tuulivoimakapasiteetti tuottaa pyöreät nolla megawattia. Mutta ne 300–500 megawatin datakeskukset Forssassa, Kajaanissa ja Tuusulassa eivät pysähdy. Ne eivät jousta. Ne imevät verkosta sähköä 100 prosentin teholla vuorokauden ympäri. Ne ahmivat sen vakaan perusvoiman (kuten Fortumin myymän Loviisan ydinvoiman), joka ennen toimi suomalaisten kotien ja perusteollisuuden turvaverkkona.
Ja kun Carunan toimitusjohtaja Jyrki Tammivuori ilmoittaa kirkkain silmin, että "Meidän pitää kaksinkertaistaa investoinnit", hän ei puhu säästöistä. Hän puhuu yhdestä Suomen historian suurimmista tulonsiirroista tavallisilta kansalaisilta ja pk-yrityksiltä kansainvälisten sijoittajien ja teknologiajättien taskuun.
Miksi? Koska sähkönsiirto on Suomessa laillistettu, luonnollinen monopoli, joka toimii Energiaviraston valvonnassa niin sanotulla RAB/WACC-mallilla.
Tämä on se mekanismi, joka tekee tästä puhdasta ryöstöä, ja se toimii seuraavasti.
Investointi ei ole yhtiölle kulu, se on lupa painaa rahaa. Normaalissa markkinataloudessa yritys yrittää minimoida infrakulunsa. Mutta sähkönsiirrossa tilanne on päinvastainen. Mitä enemmän Caruna ja muut yhtiöt investoivat verkkoon, sitä suuremmaksi kasvaa heidän verkkonsa tasearvo (Regulated Asset Base, RAB). Energiavirasto takaa lailla, että verkkoyhtiö saa periä asiakkailtaan tietyn riskittömän tuottoprosentin (WACC) koko tämän tasearvon päälle.
Kun Caruna "kaksinkertaistaa investoinnit", se tarkoittaa, että se kasvattaa tasettaan massiivisesti. Ja koska tuottoprosentti lasketaan tästä paisuneesta taseesta, he saavat laillisen oikeuden repiä asiakkailtaan entistäkin jättimäisempiä voittoja.
Kuka aiheuttaa tarpeen? Datakeskukset ja tuulivoima.
Miksi nämä 15,5 miljardia tarvitaan juuri nyt? Koska poliitikot ovat avanneet ovet sadoille megawateille datakeskuksia ja satunnaiselle tuulivoimalle. Kun Google, Microsoft tai QTS pystyttävät gigawatin edestä datakeskuksia, Suomen sähköverkko on pakko rakentaa uusiksi kestämään tämä massiivinen siirto ja tehon vaihtelu. Näiltä kansainvälisiltä jäteiltä ei vaadita, että ne maksaisivat itse koko aiheuttamansa verkkoinfran rakentamisen.
Arvaa kuka maksaa?
Maksumies olet sinä. Datakeskus voi ostaa sähkönsä suoraan tuulipuistosta hienoilla PPA-sopimuksilla, mutta se fyysinen kupari, teräs ja ne uudet sähköasemat, jotka mahdollistavat koko sirkuksen – sen kaiken 15,5 miljardin euron edestä laskutetaan sinun sähkönsiirtolaskusi perusmaksussa.
Mitä tapahtuu Carunan – ja muiden – asiakkaiden siirtomaksuille? Ne tulevat räjähtämään käsiin. Et voi kilpailuttaa siirtoa. Et voi vaihtaa putkea, joka tulee taloosi. Olet kahlittu asiakas. Kun Caruna upottaa miljardeja maahan ja kaapeliin varmistaakseen, että globaalit IT-jätit saavat sähkönsä häiriöittä, Caruna perii sen kuoletukset ja taatut voittomarginaalit suoraan sinun kuukausilaskustasi.
Tämä "jättimäinen urakka" myydään meille vihreänä siirtymänä ja elinvoimana. Todellisuudessa Suomi on ottamassa kansalaisiltaan 15,5 miljardia euroa pakkoverona siirtomaksujen muodossa, jotta voimme rakentaa valmiin infralavan ulkomaisille datakeskuksille, jotka eivät työllistä juuri ketään, eivät maksa yhteisöveroja tänne, mutta kuluttavat sähkömme ja pilaavat asuinalueiden rauhan.
Carunan pomo hymyilee, koska hän tietää, että valtio on juuri antanut hänelle avoimen shekin, jonka katteen maksaa suomalainen omakotitaloasuja, eläkeläinen ja duunari – vailla mitään pakotietä. Se on se 15,5 miljardin euron hinta siitä, että olemme päättäneet olla Euroopan halvin jatkojohto.
Eikä siinä vielä kaikki.
Tuo Fingridin otsikko on kenties kylmäävin lause, jonka kantaverkkoyhtiö voi kansalaisille ennen talvea lausua: "Sähkö riittää ensi talvena – mikäli kaikki menee hyvin".
Kansallista, yhteiskunnan pystyssä pitävää perusinfrastruktuuria ei voi pyörittää "toivotaan toivotaan" -periaatteella. Tuo lehtileike on täydellinen todiste siitä, että olemme jo nyt äärirajoilla, eikä järjestelmässä ole mitään puskuria.
Fingrid myöntää suoraan, että sähkö riittää tuulettomina ja kylminä päivinä "vain, jos vakavilta vioilta vältytään". Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Se tarkoittaa, että jos tammikuun 20 asteen pakkasilla ja tuulettomana päivänä Olkiluoto 3:n turbiini yskii tai Ruotsin siirtoyhteydessä on vikaa, olemme välittömästi tehopulassa. Sähkön hinta pörssissä ei silloin vain nouse, vaan se räjähtää, ja pahimmassa tapauksessa edessä ovat kiertävät sähkökatkot. Olemme veitsenterällä jo nyt, ennen ensimmäistäkään uutta hyperdatakeskusta.
Kuvitellaanpa tähän Fingridin "veitsenterä-skenaarioon" ne poliitikkojen hehkuttamat datakeskukset. Kun sää on kylmä ja tuuleton (Dunkelflaute), Suomen valtava tuulivoimakapasiteetti tuottaa pyöreät nolla megawattia. Mutta ne 300–500 megawatin datakeskukset Forssassa, Kajaanissa ja Tuusulassa eivät pysähdy. Ne eivät jousta. Ne imevät verkosta sähköä 100 prosentin teholla vuorokauden ympäri. Ne ahmivat sen vakaan perusvoiman (kuten Fortumin myymän Loviisan ydinvoiman), joka ennen toimi suomalaisten kotien ja perusteollisuuden turvaverkkona.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Elokapinakin aika hiljaa näistä jutuista. Kukahan Elokapinaakin oikeasti ohjeistaa?